ElokuvaKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Sami Kuokkanen

Elokuvan Hytti nro 6 suuruus on sen vaatimattomassa herkkyydessä ja tyylitajuisuudessa

Kamera poimii taitavasti arjen aitoja yksityiskohtia niin eri sosiaaliluokkien asunnoista, ravintolavaunun esineistöstä kuin vaikka siitäkin, miten matkamiehet kokoavat Rubikin kuutiota palapelin tapaan.

Lukuaika: < 1 minuutti

Elokuvan Hytti nro 6 suuruus on sen vaatimattomassa herkkyydessä ja tyylitajuisuudessa

Hytti nro 6

Juho Kuosmanen

Ensi-ilta 29.10.

★★★★★

Cannesissa palkittu Hytti nro 6 on Juho Kuosmasen kolmas pitkä elokuva. Se perustuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin, mutta on samalla mainio osoitus siitä, että onnistunut elokuvasovitus on aina myös itsenäinen taideteoksensa.

Elokuvassa suomalainen naisopiskelija Laura matkustaa Moskovasta Muurmanskiin ja joutuu samaan hyttiin venäläisen työmiehen Ljohan kanssa. Yhteentörmäyksellä alkava kulttuurien kohtaaminen syventyy matkalla ystävyydeksi samalla kun matka osoittautuu päämäärää tärkeämmäksi.

J-P Passin kuvaus löytää ahtaasti junatilassa ja laveammin pysähdyspaikoilla kulloisenkin tilanteen jännitteet ja metaforiset ulottuvuudet. Kamera poimii taitavasti arjen aitoja yksityiskohtia niin eri sosiaaliluokkien asunnoista, ravintolavaunun esineistöstä kuin vaikka siitäkin, miten matkamiehet kokoavat Rubikin kuutiota palapelin tapaan.

Seidi Haarla tavoittaa rakastettavalla tavallaan itsellisen, mutta elämässä vailla kiintopisteitä olevan Lauran Ljohaan kohdistaman laajan tunneskaalan. Juri Borisov Lhjohana taas todella ilmentää hahmonsa päällimmäisen karkeuden, mutta myös pohjimmaisen vilipittömyyden, hyväntahtoisuuden ja reippauden. 

Hytti nro 6 on elokuva, jonka suuruus on sen vaatimattomassa herkkyydessä ja tyylitajuisuudessa. Tämä tiivistyy kaihoon, joka elokuvan päätyttyä jää nähtyä maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan.

mainos