Alakulttuurimuistoja 1991–2012
Kari Nyqvis
Suomunalle Records 2025, 200 s.

”Kari Nyqvist” -taiteilijanimellä kirjoitettu Alakulttuurimuistoja 1991–2012 kuvaa yhden henkilön matkan ja kohelluksen läpi erilaisten alakulttuurien vuosituhannen taitteen molemmin puolin. Tuolloin esimerkiksi graffiti- ja hiphopkulttuuri saapuivat Suomeen, ja tässä astuu kuvaan myös yläasteikäinen Nyqvist.
Kuvaus alakulttuurien ympärillä tapahtuneesta on eloisaa ja ennen kaikkea päihdeorientoitunutta. Lukijalle selviää hyvinkin tarkasti, mitä on milloinkin käytetty ja kuinka paljon. Pääosin totisesti paljon, ja tämä on lopulta kirjan heikoin lenkki. Vaikka moninaiset sekoittimet ovat selkeästi inspiroineet ja ohjanneetkin touhuja, on teos kiinnostavimmillaan avatessaan näkymiä siihen, kuinka skenet – hiphop, räp, graffiti, konemusiikki, undergroundkeikat ja festarit – ovat linkittyneet toisiinsa ja kehittyneet ajan kanssa. Kirja myös näyttää, kuinka paljon potentiaalia alakulttuureissa on, ja kuinka monet sittemmin ison yleisönkin tietoisuuteen nousseet ilmiöt ovat kummunneet pienen porukan motivoituneesta touhuamisesta.
Lukiessa käy väistämättä myös mielessä se, kuinka paljon enemmän olisi saattanut syntyä hieman vähemmällä sekoilulla. Emme kuitenkaan voi tietää, mikä olisi jäänyt syntymättä ilman sitä sekoilua, joten jossittelu on turhaa.










