Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Anu´s Spa (kuvakaappaus klipistä)

Ebola-siedätyksestä apua korona-ahdistukseen?

Anu´s Span terapeuttisen tukiaseman videoiskut kaapivat pelon ja ahdistuksen makkiämpärin pohjia niin, että sisikuntaa riepoo

Lukuaika: 2 minuuttia

Ebola-siedätyksestä apua korona-ahdistukseen?

Virologi Barbra Ala-Härkki ja aromaterapeutti Sirpa Ruikka ovat vetäytyneet koronaa karkuun maan alla sijaitsevan bunkkeriin. Sieltä käsin he lähettävät lyhyitä videotervehdyksiä meille ulkomaailman vaarojen keskellä kärvisteleville taviksille. Näissä klipeissä kilistellään maljoja, tehdään mielikuvamatka Venetsiaan, soitellaan vanhuksille, harrastetaan ”pettinkiä” eli itsetyydytystä sekä podetaan äitienpäivää ja kyhätään sota-ajan puhdetöitä.

Esittelytietojen mukaan Ala-Härkki on Bukarestissa, Rotterdamissa ja Närpiössä opiskellut virustuntija, jonka kerrotaan sairastaneen Keniassa Ebolan. Kokemuksestaan rikastuneena hän on työstänyt hoitomuotoa, ”jossa kaikki kehossa vaikuttavat pahat nesteet, voimat ja sairaudet taltutetaan lievällä infektoinnilla.”

Ruikka puolestaan on koulutettu sateenkaarisilta- ja riimukivihoitaja, kristalliterapeutti sekä ripsiteknikko-kynsitaiteilija. Täydennettyään osaamistaan Valhallan toisessa todellisuudessa hän on kehitellyt pitkäkestoista  ja moniaskelmaista terapiaa, jossa ”avaudutaan sisäisten värien taajuuksille, tuoksuille, musiikille ja skandinaavisten jumaluuksien parantaville voimille.”

Tässä kaikessa on kyse kokeilevaan esitystaiteeseen erikoistuneen Ida ho -ryhmän  rajatiedosta ja uskomushoidoista ammentavan Anu´s Spa -projektin tuoreimmasta inkarnaatiosta.  Ryhmän vaalimaa tyylilajia vahvistavat myös aikaisempien teosten nimet: Political Peep Show, Apinoiden kuningas – luento ihmisyydestä ja Olet likainen huora Charme Asserdal.  

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Ajankohtainen ja koko ajan täydentyvä virtuaalinen tukiasema vaikuttaa koronaturvallisesti sekä omilla nettisivuillaan että facebookissa. Minuutin tai kahden mittaisissa pikavideoissa Anu´s Spa -emännät Barbra Ala-Härkki ja Sirpa Ruikka esiintyvät kirkkaaseen puolikuvaan rajattuna kuin televisiojuontajat.

Klipit ovat ensisilmäykseltä kuin latteaa sketsiviihdettä. Hyvälle maulle annetaan häpeämättömästi kyytiä, kun Ruikka näyttää miten aikuisten käytetystä vaipasta voi niksipirkkailla vanhuksille sopivan koronamaskin, tai Ala-Härkki pohdiskelee perityssä lottapuvussaan yhtäläisyyksiä itsensä ja ”kovasti ihailemansa” 75-vuotta sitten omassa bunkkerissaan elämänsä loppuun asti viettäneen miehen välillä.

Lyhyiden tirvaisujen tarkoitus ei silti ole helpon naurun lypsäminen tyhmistettäviltä katsojilta.  Satiirisen asetelman takana on  jykevämpää kulttuurikritiikkiä, joka kohdistuu ihmisten koronakriisin myötä yltyvään nälkään hakea eksistenssiahdistukseensa turvaa kaikenlaisista hätävarakeinoista ja mielikuvalaastereista.  Tämä luo tilaa huijareille ja manipulaattoreille. Silti vielä isompi kysymys liittyy siihen, että näiden pohjimmaisten pelkojen hallitsemiseen on lopulta vähän oikeita välineitä.

Et mene ulos –videot ovat groteskia koronaterapiaa, joka käänteisesti muistuttaa siitä ettei ihminen yhteisöllisenä lajina voi selvitä luonnon kanssa käymästään mittelöstä vain sulkeutumalla bunkkeriin, syömällä ja juomalla ikuisia varastoja ja harrastamalla terapeuttisia puhdetöitä. Yksilöidenkin kohdalla se tekee tiukkaa ja sen tarkoituksenmukaisuuden perään voi esittää kysymyksiä.

Samalla teoskokonaisuus kuvaa meille ihmisille tyypillistä piirrettä yrittää selvitä ensin kiipelistä järkeilyn avulla ja ymmärryksen reunan lähestyessä vaikka faktoja itse keksimällä. Tämä osuu suoraan sosiaalisen median kellokkaiden, skandaalimedioiden ja esimerkiksi USA:n presidentin absurdeihin ripustautumisiin milloin mihinkin puoli- tai kvasijärjellisiin oljenkorsiin.

Koronakriisi horjuttaa sitä katteetonta perusturvallisuuden olkimajaamme, jonka varaan olemme rakentaneen yhteiskuntamme ja arkemme. Tähän sopivat hyvin Sirpa Ruikan sanat: ”Se on totta, ja me jatkamme arviointia täältä Anu`s Spaan bunkkerista ihan tuota pikaa. Siihen asti näkemiin!”

https://www.anusspa.fi/

www.facebook.com/anusspa/

  • 21.5.2020
  • Kirjoittanut Tuomas Rantanen
  • Kuvat Anu´s Spa (kuvakaappaus klipistä)