Luontokohteita ympäri maailmaa on julistettu oikeushenkilöiksi, mikä tarkoittaa, että luontokohde, vaikkapa vuori tai joki, on samojen oikeuksien haltija kuin ihminenkin. ”Nykyään vastaavia tapauksia on maailmanlaajuisesti paljon, ja ilmiö on kasvava”, sanoo Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkija Iris Pitkänen, joka on perehtynyt ilmiöön Uudessa-Seelannissa. Te Urewera -sademetsä, Whanganui-joki ja Taranaki-tulivuori ovat erityisen merkittäviä maan alkuperäiskansoille. Maoriheimoilla on omat esivanhempansa perinteisesti asuttamiensa alueiden luontokohteissa, Pitkänen kertoo.
Uuden Seelannin Pohjoissaarella sijaitseva Taranaki sai laillisen henkilön aseman viime vuonna. Pitkäsen mukaan taustalla vaikutti se, että Uutta-Seelantia seremoniallisesti edelleen hallitseva Britannian kuningashuone halusi antaa alkuperäiskansa maoreille omistusoikeuden kulttuurisesti tärkeään vuoreen, jonka se oli ottanut haltuunsa kolonisaation aikana.
Myös Latinalaisen Amerikan maissa on esimerkkejä vastaavasta lainsäädännöstä. Ecuadorissa Äiti Maalle eli Pachamamalle on myönnetty perustuslailliset oikeudet ja tunnustettu ”oikeus ylläpitää luonnon kiertokulkua ja evoluutioprosessia”. Ajattelu on saanut vaikutteita maan alkuperäiskansojen Sumac kawsay -maailmankatsomuksesta. Kichuan kielellä se tarkoittaa ”hyvää elämää”, alkuperäiskansojen elämäntapaa, joka perustuu ihmisyhteisön ja luonnon väliseen tasapainoon. Myös Bolivian valtio soveltaa vastaavaa ajattelua.
Euroopassa tapauksia ei liiemmin ole. Toistaiseksi ainoa kansallisen lain tasolla säädetty esimerkki löytyy Espanjasta, jossa Mar Menor -laguuni sai laillisen henkilön aseman vuonna 2022. Saastuneen laguunin tilasta huolestuneet aktivistit alkoivat 2010-luvun loppupuolella vaatia sille juridista asemaa. Nyt laguunia edustaa kansalaisista, tutkijoista ja virkamiehistä koostuva ryhmä, minkä lisäksi kuka tahansa voi saattaa Mar Menoria koskevan kanteen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Ympäristöoikeuden professori Niko Soininen arvelee, että ei ole periaatteellista estettä sille, että Suomen perustuslakia ja muuta lainsäädäntöä muutettaisiin niin, että oikeushenkilöstatuksen myöntäminen luontokohteelle olisi mahdollista. Tehostaisiko se luonnonsuojelua vai ei, jakaa Soinisen mukaan tutkijoiden mielipiteitä.
”Luontokadossa on kysymys vinksahtaneista ajatusmalleista. Meillä on liian materiaalinen kuva hyvinvoinnistamme ja kulutamme liikaa. Se johtuu meidän yhteiskunta- ja talousmallistamme, joka on vahvasti nykyisen oikeusjärjestelmämme siunaamaa.” Luonnon rajaaminen oikeushenkilön käsitteen ulkopuolelle on osa nykyistä mallia, Soininen toteaa. ”Näen, että oikeushenkilöstatuskysymys on yksi osa isompaa oikeusjärjestelmän rakenteellista muutosta.”
Uudessa Seelannissa katsotaan, että lakimuutos on periaatteellisesti hyvin tärkeä. Asian puolesta kampanjoinut Jamie Tuuta, maorien maita hallinnoivan säätiön johtaja, lausui The Guardianille viime vuonna, että maorien ajattelutapa on nyt kirjattu länsimaiseen lakiin. Toiveena on, että maorien käsitys luontokohteista esivanhempina muuttaa tapaa, jolla luontoa tällä hetkellä kohdellaan.
Suomessa kerätään paraikaa allekirjoituksia Hiljaisten oikeus -kansalaisaloitteeseen, joka tavoittelee luonnon perusoikeuksien kirjaamista maamme perustuslakiin.
Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
