Vilma Vähämaa kärsi 14-vuotiaana masennuksesta ja oireili lapsuuden kokemusten vuoksi. Paljon poissa koulusta ollut nuori oli myös lastensuojelun avohuollon asiakas. Ehdotus nuorisokotiin siirtämisestä tuli palaverissa yllätyksenä.

”Se oli sellainen, että joko lähdet tai itket ja lähdet -tilanne”, Vähämaa muistelee.

Hän ei halunnut lähteä, mutta kysyi, mitä tapahtuu, jos hän kieltäytyy. Vastaus oli, että sitten haetaan huostaanottoa, eli käytännössä sijoitus olisi välttämättä edessä. ”Tietoihini sitten kirjattiin, että en vastusta sijoitusta.”

Kokemus oli käänteentekevä. ”Opin siitä, miten papereihin kirjautui aivan eri todellisuus kuin oikeasti.”

Vähämaa otti nuorisokotiin lähdön ”antropologisena kokeena”. ”Ajattelin, että nyt pääsen näkemään yhteiskunnan huono-osaisten elämää, oman taustani lisäksi tietysti.”

”Se oli sellainen, että joko lähdet tai itket ja lähdet -tilanne.”

Nuorisokodista jäi kuitenkin hyviä muistoja: oli ”mukavat ihmiset, jotka säilöivät”, mutta muuta apua ei saanut. Luottamus ohjaajiin kehittyi etenkin silloin, kun aikuinen oli valmis kohtaamaan nuoren siinä tilanteessa, jossa tämä oli ja tarvittaessa vähän sääntöjä venyttäen. Ohjaajan kanssa saattoi puhua aamuyön tunteina teekupposen äärellä, kun maailman tilanne ahdisti.

”Olin aamulla väsynyt, mutta vähemmän ahdistunut. Joku toinen olisi vain käskenyt huoneeseen nukkumaan.”

Myös Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun elämänkatsomustiedon opettaja oli tärkeä aikuinen. ”Hän todella ohjasi ajattelemaan ja kannusti toimimaan yhteiskunnallisesti. Olen myöhemmin yliopistolla törmännyt samoihin asioihin, joita käytiin läpi myös hänen tunneillaan.”

Nyt Vähämaa vuorostaan itse kannustaa nuoria vaikuttamaan. Hän toimii Helsingin kaupunkipolitiikassa SDP:n riveissä.

Amazing Racesta poliittiseksi avustajaksi

Vähämaan ura lastensuojelun vaikuttajana alkoi vuonna 2010 lastenkotinuorten kokemuksia poliitikoille ja viranhaltijoille esiin nostavaneessa Nuoret kehittäjät -ryhmässä, johon hän päätyi entisen sosiaalityöntekijänsä suosituksesta. Ryhmän kautta hän myös tapasi ensi kertaa tällöin peruspalveluministerinä toimineen Maria Guzeninan (sd.), josta tuli myöhemmin hänen kilpailuparinsa Amazing Race -tv-ohjelmassa ja sen jälkeen hänen esihenkilönsä.

Nuoret kehittäjät -hankkeen päätyttyä Vähämaa oli mukana perustamassa Osallisuuden aika -yhdistystä, jossa hän on toiminut sekä johdossa että nykyisin vaikuttamistyön asiantuntijana. Yhdistys vaikuttaa päättäjiin, jotta lastensuojelussa olevien nuorten oma ääni kuuluisi päätöksenteossa. Lisäksi he käyvät puhumassa sosiaalialan korkeakouluopiskelijoille ja järjestävät keskusteluiltoja alalla toimivien kanssa.

”Laadunvalvonta lastensuojelulaitoksissa on ollut todella heikkoa tai täysin olematonta.”

Maaliskuun alussa järjestetyn keskustelun aiheena oli pohtia ylilääkitäänkö nuoria lastensuojelussa. Nuorten kokemusten mukaan mieleen ja tunne-elämään vaikuttavilla lääkkeillä paikkailtiin puuttuvaa psykososiaalista tukea, jota ilman ongelmien juurisyihin ei päästä pureutumaan. Lääkkeitä piti syödä huolimatta arkea haittaavista vaikutuksista, kuten jatkuvasta väsymyksestä. Osallistujien mielestä lääkehoidon vaikutuksia pitäisi seurata tarkemmin.

Ruohonjuuritasolla jaettu ymmärrys

Vuonna 2024 noin joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelun asiakkaina oli 5 prosenttia lapsista:  avohuollon asiakkaina oli 3,4 prosenttia ja sijoitettuna kodin ulkopuolella 1,6 prosenttia. Avohuollon asiakkaana olevat lapset asuvat omissa perheissään ja saavat sinne tukitoimia. THL:n mukaan asiakasmäärät ovat pysyneet kohtalaisen tasaisina viimeiset kymmenen vuotta, mutta lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut.

Vähämaan mukaan lastensuojelun asiakkailla ja työntekijöillä on yleisesti varsin sama näkemys siitä, mikä lastensuojelussa toimii hyvin ja mikä ei. Hyvät käytännöt eivät kuitenkaan aina näy tosielämässä. Lastensuojelun laatu vaihtelee liikaa laitoksesta toiseen.

”Laadunvalvonta lastensuojelulaitoksissa on ollut todella heikkoa tai täysin olematonta – ja laatuerot suuria. Ei olla edes tiedetty, paljonko sijoituspaikkoja on ja missä.”

”Koko systeemi pitäisi räjäyttää ja rakentaa uudelleen ihan alusta.”

Tietoa sijoituspaikoista alettiin kerätä vasta valtakunnallisen Soteri-rekisterin myötä vuonna 2024.

”Myös resurssipula vaivaa. Ei ole tekijöitä, ja vaihtuvuus on suurta.”

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on lisätty ”kirjaamisvelvollisuuksia, hallintohimmeleitä ja byrokratiaa”, vaikka pitäisi kehittää kohtaamisia. Joissakin kunnissa onkin pystytty yhtenäistämään lastensuojelua, jolloin parhaimmillaan nuorten asioita hoitaa sama työntekijä avohuollossa, sijaishuollossa ja jälkihuollossa.

”Nuoret aina toivovat, että olisi yksi henkilö, joka hoitaa hänen asioitaan. Ei riitä, että on joku, vaan pitäisi olla ihminen, johon voi luottaa.”

Nuoret toivovat lastensuojelun työntekijöille soveltuvuustestejä takaisin. Nyt kohtaamisen taito ei näy papereissa, eikä pelkkä muodollinen pätevyys ole tae työn tekemisestä hyvin.

Lastensuojelu on likasanko

Vähämaa äänesti aiemmin vasemmistoliittoa, mutta SDP:n Maria Guzenina houkutteli häntä kuntavaaliehdokkaaksi. Myös demarien ”realismi talouspolitiikan reunaehdoista” puhutteli häntä. Nykyisin Vähämaa on Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen, sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan jäsen ja europarlamentaarikko Maria Guzeninan kotimaan avustaja.

Petteri Orpon hallitus tekee sote-säästöjä ja on linjannut, että palvelut pitäisi tuottaa nykyistä pienemmillä kustannuksilla.

Vähämaa sanoo, että lastensuojelua tulisi kehittää kokonaisuutena.

”Koko systeemi pitäisi räjäyttää ja rakentaa uudelleen ihan alusta”, Vähämaa huokaa.

”Rajoja tarvitaan, mutta jos niitä ei vedetä eikä toteuteta rakkaudella, se luo konflikteja.”

Työn alla onkin lastensuojelulain kokonaisuudistus. Ministeriön asettaman työryhmän loppuraportti ehdottaa lastensuojelun avohuollon asiakasmitoituksen poistamista ja kirjaamisvelvoitteen keventämistä.

Sosiaalityöntekijät ovat kritisoineet esitystä laajasti. Ehdotukset tarjoaisivat lisää mahdollisuuksia fyysiseen rajoittamiseen mutta eivät kirjaa oikeutta psykologiseen turvallisuuteen. Vähämaa näkee suunnassa merkittävän puutteen: rajojen rinnalle tarvittaisiin rakkautta.

”Rajoja tarvitaan, mutta jos niitä ei vedetä eikä toteuteta rakkaudella, se luo konflikteja ja kääntyy auktoriteettivastaisuudeksi. Esimerkiksi Norjassa rakkaus on kirjattu lastensuojelulakiin, mutta ei Suomessa.”

Parasta lastensuojelutyötä olisivat kuitenkin toimivat peruspalvelut. Aikuisten köyhyys, päihdeongelmat ja mielenterveysongelmat heijastuvat lasten elämään ja tuen tarpeeseen.

”Ongelmia voisi hoitaa aiemmin ja halvemmalla tukemalla perheitä jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Jos lapsella on ongelmia perheessä, niin ei siihen auta, että otetaan lapsi pois perheestä. Pitäisi hoitaa koko perhettä.”

Nyt lastensuojelu paikkaa muun sosiaalityön ja -turvan heikkouksia.

”Lastensuojelu on likasanko, jonne muiden alojen ongelmat kaatuvat. Lastensuojelussa ei voi sanoa ei. Mutta se on hirveän kallis tapa hoitaa ongelmia, jotka olisi pitänyt hoitaa aiemmin.”

Ihmisten arjen perusturvallisuuteen, kuten lapsiperheköyhyyden lievittämiseen sekä päihde- ja mielenterveysongelmien hoitamiseen, investoiminen toisi säästöjä, ja asiaa pitäisi ajatella vaalikausia pidemmällä ajanjaksolla. ”Se, mihin nyt panostetaan, näkyy kymmenen vuoden päästä säästöinä. Se sopii huonosti hallituskauden pituiseen neljän vuoden aikajänteeseen.”

”Soteala ei ole osannut lobata tätä puolta riittävän hyvin. Nykyhallitukselle, jolle eettiset argumentit eivät paina mitään, tulisi korostaa, että sotealalle investointi tuo merkittäviä taloudellisia hyötyjä.”