Näyttelijä Kristofferilla (Peter Kanerva) keittää yli, kun hänelle tarjotun esiintymisasun alaosa ei peitä käytännössä mitään. Teatteriin vastikään värvätylle Mikaelille (Alexander Wendelin) ei ole ongelma ottaa lavalla paitaa pois eikä myöskään vierailla vapaa-ajallaan vanhan koulun naisneroutta ilmentävän mestariohjaaja Bettinan (Vuokko Hovatta) kattohuoneistossa. Pian saammekin kuulla Mikaelin perineen Kristofferin aseman teatterin nousevana nuorena miestähtenä.
Jakob Höglundin Lilla Teaternille ohjaama Status quo perustuu berliiniläisen Schaubühne-teatterin päädramaturgi Maja Zaden jo vuonna 2019 kantaesitettyyn näytelmään. Se kertoo kolmen Mikael-nimisen nuoren miehen kompuroinnista työuransa alkuvaiheessa. Yksi on näyttelijä, toinen kiinteistövälittäjä ja kolmas apteekkiharjoittelija.
Käännetyn sukupuolihierarkian takia kaikki Mikaelit löytävät itsensä kamppailemassa sukupuolitetun vallankäytön rämeiköissä yhtä lailla työelämässä kuin kotonaan.
”Minulle on tärkeää, että lavalla on eri yhteiskuntaluokkia, että se tapahtuu kolmessa eri maailmassa ja hieman eri tavalla kussakin”, sanoo esityksen ensi-illan perässä Helsinkiin matkannut Maja Zade. ”Ja olennaista on sekin, että teatterimaailman Mikael pelaa aktiivisesti näillä vinoutuneilla rakenteilla.”
Näytelmän sukupuoliasetelma tuntuu vuoden 2026 suomalaisen teatteriyleisön edessä aika ilmeiseltä – ja binäärisyydessään hieman vanhentuneelta. Silti tällainen paluu menneisyyteen herättää kysymyksen, ovatko sukupuolisen vallankäytön rakenteet muuttuneet mitenkään, vaikka me too -liike tekikin osan karkeimmista väärinkäytöksistä näkyviksi hetken ajaksi.
Zade kirjoitti näytelmää jo ennen me toota ja kertoo tunteneensa silloin melkoista vihaa.
”Myöhemmin koin muutoksen olevan tapahtumassa, mutta nyt huomaan jälleen turhautuvani. En tiedä, mikä on tilanne Suomessa, mutta ainakin Saksassa äärioikeiston ohella monet muutkin oikeistopoliitikot liputtavat 1950-lukulaista ajatusta, että vaimo pysyy kotona ja huolehtii lapsista, ja mies menee töihin”, Zade huokaa.
Alkuteoksessa oleellista on kielellisten sukupuolihierarkioiden satiirinen manipulointi. Saksan kielessä sukupuoli näkyy lähes kaikessa ammattinimikkeistä substantiivien artikkeleihin. Koska kieli ohjaa ajatuksiamme ja oletuksiamme, on olennainen kysymys, millaiset ilmaukset katsotaan neutraaleiksi.
Tälläkin on yhteytensä tähän aikaan. Maan konservatiivinen hallitus ja Berliinin kaupunginhallitus linjasivat viime vuonna siirtymisestä takaisin maskuliinimuotoihin, Zade sanoo. ”Silläkin saralla siis elämme backlashin aikaa.”
Tänään hän voisi lisätä näytelmään ainakin keskusteluja, joissa pinnallisesti valveutuneet, tekopyhät ihmiset teeskentelevät, että asiat ovat muka muuttuneet edistyksellisempään suuntaan.
”Samaan aikaan osoittaisin, että useimmissa tapauksissa muutos on tapahtunut vain puheiden tasolla.”
Nuket ja kehot
Lillanin sovituksessa hyödynnetään myös nukketeatteria. Erikokoiset nuket muistuttavat metaforisesti tosielämän ihmisten suhteesta rooleihinsa. Toisaalta nukkejen mikronäyttämöt tarjoavat mahdollisuuksia luovalle lavastamiselle.
Esimerkiksi yhdessä kohtauksessa Joachim Wigeliuksen esittämä työtoveri lohduttaa pikkuista Mikael-nukkea, joka itkee miniatyyrivessassa jouduttuaan keski-ikäisen naispomonsa (Pia Runnakko) seksuaalisen häirinnän uhriksi. Edeltävässä kohtauksessa pomo on halunnut hieroa rasvaa luonnollista kokoa olevan Mikael-nuken paljaaseen ylävartaloon.
Zaden mielestä nukketeatteri on onnistunut keino etäisyyden ottamiseksi hahmojen tilanteisiin.
”Erityisesti juuri siinä häirintäkohtauksessa toimii todella hyvin se, että hän tavallaan katsoo itseään hierottavan. Pidän muutenkin siitä, että ne ovat kuin näyttelijöiden kaksoisolentoja, mikä ei ole kovin tavallista.”
Terveisiä Schaubühnelta
Status quo on jo toinen lyhyen ajan sisällä Helsingissä nähtävä Schaubühne-esityksen kierrätys. Tanssiteatteri Tsuumin ja Teatteri Metamorfoosin sovituksella Falk Richterin vuosien 2007–2009 finanssikriisistä kertovasta ja sen aikana kirjoitetusta Trustista on lisäesityksiä Tanssin talossa huhtikuussa.
Saksalainen teatteri kommentoi usein ajankohtaisia poliittista jännitteitä, ja olisi kiinnostava nähdä Suomessa myös uusia sikäläisiä teoksia. Esimerkiksi Richterin tuoreempi näytelmä Bad Kingdom kuvaa, miten kaupunkilainen vääristynyt yksinäisyys lisää riskiä luisua äärioikeiston riveihin.
Schaubühnellä esitetään myös Maja Zaden kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää spinne (suom. hämähäkki). Se kertoo naisesta, joka huomaa vuosien takaisen ystävänsä kääntyneen äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannattajaksi.
Zadea kiinnosti äärioikeiston kannattajiksi siirtynyt koulutettu keskiluokka.
”Minusta on helpompi ymmärtää, jos olet työtön tai asut kaltoin kohdellun Itä-Saksan alueella, mutta jos ansaitset hyvin ja sinulla on paikkasi maailmassa, valintaa on melko vaikea käsittää.”
Zadelta on syksyllä ilmestymässä kirja, jonka yksi luku pohjautuu spinneen. Näytelmästä on tulossa myös sovitus Puolaan.
”Kääntäjän mukaan vaikka monet saksalaiset arvostelut pitävät sitä tarinana ystävyydestä, Puolassa kaikki sen lukeneet tulkitsevan sen kertovan politiikasta. Tämä on tietenkin myös minun näkemykseni”, Zade naurahtaa.
Zade nostaa esimerkkinä Schaubühnen uusista keskustelua herättävistä esityksistä myös Yael Ronenin näytelmän Sabotage. Siinä Saksassa asuva juutalainen kutsuu Gazan tapahtumia kansanmurhaksi – mikä Saksassa on historiallisista syistä hyvin latautunut käsite.
”Hämmentävää on, että hän onnistui tekemään näytelmästä jollain tavalla myös komedian. Uskon, että hän voi tehdä niin, koska hän ja hänen tiiminsä ovat juutalaisia. Samalla kyse on tietenkin sitä, miten monimutkainen on saksalaisten suhde Israeliin.”
Teatteri on Zadelle yhteiskunnallista jo muodoltaan.
”Pidän siitä, että siinä luodaan asioita yhdessä. Mikään ei ole verrattavissa live-kokemukseen, jossa ihmiset istuvat salissa katsomassa toisten ihmisten live-esitystä. Minusta teatteri on yhteinen avoin tila pohdiskeluun.”
Status quo Lilla Teaternissa 22.4. asti.
Zaden kirjoittama ja ohjaama spinne palaa Schaubühnelle toukokuussa.
