Eri-ikäiset puut huojuvat tuulessa Mangamban yläkoulun pihamaalla itäafrikkalaisen Tansanian Mtwaran piirikunnassa. Aurinko on laskemassa, ja teinit ovat juuri tehneet yläkoulun päättökokeen loppuun.
Kokeiden tähden koululle ei oikeastaan saisi mennä, mutta olemme saaneet rehtorilta erikoisluvan vierailla koulun pihamaalla illansuussa, kun oppilaat ovat saaneet päivän urakkansa valmiiksi.
Koululaiset vilkuttavat lähtiessään, ja jokunen huikkaa englanninkielisen tervehdyksen. Osa nuorista on ollut viime helmikuussa istuttamassa puita, jotka ovat suomalaisen Eskon perintöä Tansanian nuorille. Perinnön matka tansanialaiseksi taimikoksi oli tavallista mutkikkaampi ja vaiherikkaampi.
Esko eli Esko Kuokkanen toimi eläkkeelle jäätyään vuosina 1999–2000 Mtwarassa ”varavaarina” ja lasten apuopettajana ystäviensä Timo Voipion ja Hanna Laitisen perheelle. Voipio ja Laitinen työskentelivät alueella kehitysyhteistyöohjelmassa, joka edisti osallistavaa kyläsuunnittelua, mediatyötä ja ympäristönhoitoa.
Kuokkanen oli Suomessa tunnettu nikkaroitsija ja toimittaja, joka edisti tee-se-itse-nikkarointia kymmenin tietokirjoin ja sadoin lehtijutuin. Tansaniassa hän tutustui paikalliseen puuseppään Sebastianiin, joka oli tehnyt uskomattoman taidokkaita huonekaluja ilman sähkötyökaluja. Ne tekivät nikkaroitsijaan vaikutuksen.
Sebastian oli huolissaan Etelä-Tansanian hupenevista metsistä, ja hän kiersi kouluissa puhumassa lapsille ja nuorille metsiensuojelusta. Se on tärkeää, sillä Tansania menettää 400 000–500 000 hehtaaria metsää joka vuosi.
Perinnöstä muodostui kehityshanke
Timo Voipio, Hanna Laitinen ja Esko Kuokkanen palasivat Suomeen ja Riihimäelle jo parikymmentä vuotta sitten. Kun Kuokkanen sai tietää sairastavansa parantumatonta syöpää, hän testamenttasi ammattitasoisen verstaansa työkalut puuseppä-Sebastianille, jonka tekemä hieno tuoli oli kunniapaikalla Eskon keittiössä.
Perinnön saajaksi merkittiin myös paikallinen luonnonsuojeluyhdistys Focona. Työkalujen siirtäminen Tansaniaan vaikutti kuitenkin hankalalta.
Lopulta työkalut päädyttiin huutokauppaamaan, ja tuotto ohjattiin Mtwaraan Eskon toiveiden mukaisiin kohteisiin.
”Päätimme kirjoittaa pienen hankkeen, jotta rahat voitaisiin käyttää virallisesti”, muistelee Orestus Kinyero, nyt jo eläköitynyt metsätieteilijä, joka teki työuransa Tansanian metsäntutkimuslaitoksella ja sittemmin Suomen rahoittamassa hankkeessa.
Eskon perintörahat – noin 3 000 euroa – päätettiin ohjata pääasiassa puiden istutukseen ja siihen, että Sebastian ottaisi viisi nuorta oppisopimuskoulutukseen. Puusepän opintojen ohessa nuoret oppisivat metsien suojelun ja puiden istutuksen merkityksestä.
Puita saatiinkin istutettua satamäärin ja nuoret rekrytoitua. Sebastianille ostettiin opetustarkoituksiin myös vähän puutavaraa ja työkaluja.
Pian kävi kuitenkin ilmi, että Sebastianin kyky järjestää opetusta nuorille ei ollut riittävä. Tansanialaiset asiantuntijat alkoivat epäillä hänen luotettavuuttaan.
”Yhteistyö ei ollut sujuvaa ja vaikutti, että kaikki ei mennyt ihan sovitulla tavalla”, Kinyero sanoo. Taas oli syytä muuttaa suuntaa.
Radio mukaan yhteistyöhön
Usein kehitysyhteistyöpiireissä pienehköjä yksityislahjoituksia ei pidetä kovin tehokkaana tapana muuttaa yhteiskuntia. Jos rahat antaa yksityishenkilölle, on vaikeaa arvioida, mihin ne päätyvät.
Lahjoituksen käyttökohteen liian tarkka rajaus voi kuitenkin tehdä lahjoituksesta raskaan toteuttaa, Tansaniassa 11 vuotta asunut metsäekologi Anna-Kaisa Kähkölä sanoo videohaastattelussa Helsingistä käsin. Silloin ei jää joustovaraa, jos alkuperäiset oletukset eivät toimikaan.
Silti pienilläkin hankkeilla on paikkansa.
”Pienellä rahalla vaikutukset jäävät rajatuiksi, mutta niilläkin tavoitetaan ihmisiä ja saadaan heidät ymmärtämään metsien merkitys”, Orestus Kinyero sanoo.
Kun Eskon lahjoitus Sebastianille ei toteutunut suunnitellusti, Focona-järjestö sai tehtäväkseen miettiä, mihin loput varat olisi järkevintä suunnata.
Said Swallah, Orestus Kinyero sekä joukko paikallisia toimittajia olivat perustaneet Etelä-Tansanian ensimmäisen paikallisradioaseman Jamii FM:n, joka otettiin kumppaniksi viemään Eskon perintöhanke päätökseen. Kanavalla on historiallinen yhteys Suomen rahoittamaan hankkeeseen. Suomen Yleisradio nimittäin lahjoitti Jamii FM:lle vanhan mutta täysin toimivan studiokaluston. Kanavaa kuuntelee arviolta 200 000 Mtwaran alueen asukasta.
”Neuvottelin Tansanian yleisradioyhtiön kanssa järjestelyn, jossa kylien nuorten toimittajien tuottamat ohjelmakasetit kuljetettiin autoilla naapurikaupunkiin Lindiin, jossa sijaitseva Tansanian ’Ylen’ lähetysasema pystyi jakelemaan ohjelmat Mtwaran ja Lindin läänien kaikkien asukkaiden kuultaviksi”, Timo Voipio sanoo videohaastattelussa Suomesta käsin.
Swallah ehdotti, että radio voisi osana Eskon perintöhanketta tehdä metsäohjelmia.
”Meillä on muutenkin ilmastonmuutokseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin erikoistuneita toimittajia,” Swallah sanoo.
Lisäksi Jamii FM ja Focona hankkivat viisisataa puuntaimea, jotka istutettiin opettajien ja oppilaiden kanssa talkoovoimin kahden paikallisen yläkoulun pihalle varjo- ja hedelmäpuiksi. Samalla nuoret oppivat metsiensuojelusta.
Metsät yhteisomistukseen
Suomi on tukenut Tansaniaa ja sen metsien kestävää käyttöä jo 1960-luvulta lähtien.
Kehityshankkeita on kautta historian kritisoitu siitä, että ulkomainen rahoittaja sanelee, miten tuen saajien tulee toimia. Sen vuoksi virallisissa kehityshankkeissa Suomi tuki osallistavaa kyläsuunnittelua 1990- ja 2000-luvuilla. Siinä on pyritty ymmärtämään ja yhteensovittamaan eri tahojen odotuksia metsistä.
Metsien ja puiden merkitys nousi Timo Voipion mukaan vahvasti esiin lähes jokaisessa kylässä.
Yksi perhe saattaa esimerkiksi viljellä cashew-puita, ja toinen perhe voi viljellä samojen cashew-puiden alla maissia ja maapähkinöitä omaksi ravinnokseen tai lähitorilla myytäväksi. Kolmannen perheen kannalta metsä on tärkeä laidunalue vuohille ja neljäs perhe kerää metsästä sieniä. Viides perhe kaataa puuta sahatavaraksi ja rakennuksille, ja vielä maata omistamattomat nuoret hakevat puuta hiilen polttamiseen. Myös yritykset kaatavat puuta myyntiin ja raivaavat metsää pelloiksi.
Suomen hankkeissa luotiin kyläläisten ja viranomaisten kanssa yhdessä maan- ja metsienkäyttösuunnitelmia.
”Näin voidaan luottaa, että kaikkien kyläläisten tarpeet tulevat kuulluiksi ja että lopputulemana syntyy sellainen kompromissi, johon kaikki kyläläiset voivat sitoutua”, Voipio sanoo.
Hankkeissa kehitettiin ja tuettiin lisäksi metsien yhteisomistajuutta, jossa paikalliset kyläläiset omistavat yhdessä metsää ja sitä harvennetaan vastuullisesti.
Markkinoita pitää kehittää
Suomi rahoittaa yhä nykyäänkin metsähanketta Tansaniassa. Sille on varattu noin 20 miljoonaa euroa viidelle vuodelle.
Tansania on kuitenkin keskellä poliittista kriisiä, mikä luo epävarmuutta kehitysyhteistyön hankkeisiin. Epärehellisinä pidettyjen vaalien jälkeisissä mielenosoituksissa poliisi tappoi arvioiden mukaan tuhansia ihmisiä. Suomi ja Euroopan unioni ovat jäädyttäneet tulevat kehitysyhteistyöohjelmat, mutta käynnissä olevat hankkeet ovat saaneet jatkua.
Anna-Kaisa Kähkölä sanoo, että tällä hetkellä kehitetään arvoketjuja, jotta kyläläiset saisivat metsien tuotteista paremman toimeentulon.
”Pitäisi saada markkina vetämään niin, että kylillä olisi paikat, jonne myydä puutavaraa”, Kähkölä sanoo.
Markkinoilta pitää löytää esimerkiksi huonekalutuottajia ja muita ostajia, jotka arvostavat sitä, että puutavara tulee laillisesta lähteestä. Laillisesta puusta olisi syytä saada parempaa hintaa, sillä Tansanian kaltaisessa maassa on paljon myös eri tavoin hämärää puutavaraa. Arvokkaimmille puulajeille, kuten afrikkalaiselle mahongille ja tiikille sekä erittäin harvinaiseksi käyneelle eebenpuulle, on hyvät markkinat, niin lailliset kuin laittomatkin.
Jos kaikkia tarkastuksia ei tehdä huolella, on hyvin mahdollista, että ”lailliseksi puuksi” leimataan tukkeja, jotka tulevatkin naapurimetsästä, suojelualueelta tai jopa naapurimaasta.
On osin suomalaisten hankkeiden tuotosta, että nykyisin Tansaniassa voi ostaa FSC-sertifioitua luonnonpuuta. FSC on kansainvälinen metsätuotteiden vastuullisuussertifikaatti.
Perimmäinen haaste on toimeentulo
Anna-Kaisa Kähkölän mielestä perimmäinen ongelma metsäkadolle ei ole tiedon puute, vaan tarve saada toimeentuloa.
”Ihmiset ymmärtävät esimerkiksi puiden merkityksen mikroilmastoille, mutta se ei ole suurin prioriteetti, jos pitää saada elantoa”, hän sanoo.
Monessa paikassa Tansaniassa maaseudun asukkailla on mahdollisuus saada käyttöönsä maata, ja perhekokojen kasvaessa on houkutus laajentaa peltopinta-alaa raivaamalla metsää. Väljemmillä alueilla kaskeaminen on myös edelleen suosittu viljelystapa: siinä poltetaan metsää aika ajoin ja siirrytään maatilkulta toiselle.
Yksi ratkaisu tähän olisi maatalouden tehostaminen: jos maata käytettäisiin tehokkaammin, ei tarvetta metsän kaatamiseen tässä mittakaavassa olisi.
Kähkölä toivoo, että Tansaniassa onnistuttaisiin kasvattamaan ihmisten toimeentuloa niin, että koko ekosysteemiä ei valjastettaisi ihmisen palvelukseen, niin kuin Euroopassa ja Suomessakin on pitkälti käynyt.
”Siellä on vielä paljon koskemattomia ekosysteemeitä ja luonnontilaista luontoa”, hän sanoo.
Samalla hän tiedostaa, että helppohan se on Suomesta käsin huudella.
”On se vähän tekopyhää, kun me olemme itse valjastaneet metsäresurssimme kansantalouden ja elintason nousuun, niin käydä sanomaan, että siellä ei saisi mitään tehdä”, Kähkölä sanoo.
Kohta alkaa sataa
Nyt Orestus Kinyero kävelee istutettujen puiden välissä ja tarkastelee niiden kuntoa. Häntä hymyilyttää.
Mangamban yläkoulun pihalle istutetusta 400 taimesta ainakin 300 näyttää selvinneen kuivan kauden ylitse. Se on hyvä suhdeluku, etenkin kun edellinen sadekausi jäi odotettua lyhyemmäksi, Kinyero selittää. Sateet ovat käyneet epäluotettaviksi.
Koulun piha on muutenkin puustoinen: yhdellä sivulla on mangopuita, toisella afrikkalaisia lehtipuita ja siellä täällä jättimäisiä cashewpähkinäpuita, joiden alla voi pitää kokouksia. Rehtorin mukaan koulu lähtee mielellään erilaisiin ympäristöhankkeisiin.
Eskon puut kasvavat kahdella eri puolella pihaa, ja toistaiseksi ne ovat pieniä taimia. Osassa on vain pari lehteä, toiset näyttävät hyvinvoivilta.
”Osa lajikkeista kestää paremmin kuivaa kuin toiset. Kun sateet pian alkavat, nämä kasvavat hyvin nopeasti”, Kinyero sanoo katsellessaan taimikkoa. ”Näistä tulee vielä hyvin korkeita.”
Esa Salminen on kestävään kehitykseen erikoistunut vapaa toimittaja. Hän vieraili Tansaniassa suomalaisen Viestintä ja kehitys -säätiö Vikesin vapaaehtoisena. Salminen on aiemmin työskennellyt Vikesissä.
Amua Rushita on Jamii FM -radiokanavan kanavapäällikkö. Vikes tukee Jamii FM:n toimintaa ulkoministeriön tuella.
Tämän artikkelin kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
