Isketään heti alkuun provokatiivinen väite: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on yksi suuri ekoteko. Jos hänen aloittamansa kauppasota johtaa globaaliin talousromahdukseen, se on hyvä asia, koska kulutus vähenee ja ympäristöä ja luonnonvaroja säästyy.

Mitä mieltä olet, BIOS-tutkimusyksikön poliittisen talouden ja taloushistorian tutkija Tero Toivanen?

”Tuo on ekotalouskurin mukainen ajatus. Vain harva ajattelee noin, ehkä ääriekologeja lukuun ottamatta. Sitä paitsi Trumpin autoritaarinen projekti perustuu nimenomaan fossiilisten polttoaineiden ja luonnonvarojen häikäilemättömään hyödyntämiseen.”

Harva akateeminen ympäristöajattelija kannattaa ekotalouskuria, koska jyrkkä talousromahdus tai talouskuri aiheuttaa sen, mitä poikkeustilat yleensäkin: tavalliset ihmiset kärsivät. Eliitti selviää yleensä kuivin jaloin.

Tämä nähtiin esimerkiksi koronapandemian aikaan: periaatteessa luonto kiitti, kun maailma pantiin säppiin ja taloudellinen toiminta supistui. Se oli kuitenkin samalla inhimillinen tragedia, jossa eniten kärsivät maailman köyhimmät ihmiset. Lisäksi pandemian helpottaessa päästöt hyppäsivät takaisin vanhalle tuhoisalle kasvavalle uralleen. Syy oli kollektiivisen tavoitteen puuttumisessa, Toivanen sanoo.

Degrowthin ydinajatus ei ole koskaan ollut auttaa luontoa laskemalla kaikki taloudellinen toiminta äkkiä alas.

”Olemme tottuneet ajattelemaan, että voimme tehdä mitä vain ilman todellista yhteiskunnallista suuntaa, että markkinakilpailu tuottaa kasvua, uusia innovaatioita, teknologioita, ja se riittää. Mutta päämäärä, tässä tapauksessa ekologinen kestävyys, jää helposti toissijaiseksi.”

Toivanen on historiantutkija, joka käyttää talous-, sosiaali- ja ympäristöhistorian lähestymistapoja. Hän on myös yksi monitieteisen BIOS-tutkimusyksikön perustajajäsenistä. Yksikön tarkoituksena on tuoda julkiseen keskusteluun avauksia, jotka auttavat yhteiskuntaa kohti kestävyysmurrosta. Se viittaa laajaan muutokseen kohti yhteiskuntaa, joka ottaa huomioon ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tekijät.

Degrowth on ymmärretty väärin

Paljon puhuttu irtikytkentä eli luonnonvarojen kulutuksen ja talouskasvun irrottaminen toisistaan ei näytä realistiselta tavoitteelta.

”Kun katsotaan olemassa olevaa empiiristä tutkimusta, voidaan tulla ehdottomasti siihen tulokseen, että irtikytkentää ei ole tapahtunut siinä laajuudessa ja mittakaavassa kuin ilmasto ja ympäristötavoitteet vaatisivat.”

Irtikytkennästä keskustellaan laajalti, mutta odotteluun ei ole aikaa, Toivanen sanoo. Taloutta tulisi ohjata määrätietoisesti kohti ekologista kestävyyttä sen sijaan että odotellaan irtikytkennän mahdollisesti tapahtuvan.

Kapitalismin ongelmalliset perustukset valettiin jo ennen uusliberalismin aikakautta.

Ympäristöliikkeessä esitetään irtikytkennän vaihtoehdoksi ”degrowthia” eli kohtuutaloutta. Ajattelutapa kyseenalaistaa jatkuvan talouskasvun välttämättömyyden ja pyrkii sen kautta ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan.

Toivanen sanoo, että degrowth-ajattelu ymmärretään – ehkä tahallaan – usein väärin. Tällöin kriitikot voivat ampua sen alas ja jäljelle jää vain business as usual eli nykyinen talousmalli. Degrowthin ydinajatus ei ole koskaan ollut auttaa luontoa laskemalla kaikki taloudellinen toiminta äkkiä alas.

”Energian ja luonnonvarojen kulutusta on tarpeen vähentää erityisesti globaalissa pohjoisessa ja samaan aikaan suunnitelmallisesti rakentaa uutta yhteiskunnallista infrastruktuuria, joka mahdollistaa kestävän elämän kaikille”, Toivanen tiivistää degrowth-ajattelun ydinviestin.

Punavihreät taloustieteen kriitikot ovat keskittyneet vänkäämään siitä, tarvitaanko talouskasvua vai ei. Historiantutkijana Toivanen muistuttaa, että talouskasvu politiikan ylimmäisenä päämääränä yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kapitalismin ongelmalliset perustukset valettiin jo ennen uusliberalismin aikakautta.

”Meidän pitäisi pystyä tuomaan pöydälle myös keskustelu kapitalismista, jolle on oleellista pääoman kasautuminen ja voittojen tavoittelu. Se ajaa paitsi yrityksiä, kietoo myös työntekijät ja muun väestön mukaan.”

Hän kannattaa degrowth-ajattelun viestiä, jonka mukaan talouskasvun tavoittelun ei pidä ohjata kaikkea poliittista päätöksentekoa.

Varsinaiseksi degrowth-ajattelijaksi Toivanen ei kuitenkaan tunnustaudu. BIOS tarjoaakin ympäristökriisien ratkaisuksi ekologista jälleenrakennusta.

Kaivetaan Keynes naftaliinista

Keynesiläiseksi kutsutun taloustieteen koulukunnan tunnetuin idea on vastasyklisyys: huonoina aikoina valtio elvyttää taloutta ja korkeasuhdanteessa torjuu talouden ylikuumenemista kiristämällä finanssipolitiikkaa.

Taloustieteilijä ja filosofi John Maynard Keynesiä (1883–1946) on Toivasen mielestä usein luettu hieman väärin. Marxilaiset pitävät häntä kapitalismin pelastajana ja ympäristöajattelijat tuhoisan kasvun puolustajana.

”Minusta Keynes oli transformatiivinen ajattelija. Hänen ajattelussaan on läsnä näkemys, että suunnitelmallisesti ja kollektiivisesti voidaan muuttaa yhteiskuntaa niin, että kaikille on yhtäläiset mahdollisuudet elää hyvää elämää. Minulla on tämmöinen suopea tulkinta, kun Keynesiä aina roiskitaan vähän liian helposti.”

Samalla kun ajetaan alas korkeisiin päästöihin ja kulutukseen perustuva elämäntapa, pitää rakentaa kestävää infrastruktuuria. Tähän ei välttämättä tarvita vallankumousta, mutta suhteellisen radikaaleja ajattelutapojen muutoksia kylläkin, Toivanen sanoo.

”Ihmiset kykenevät tietoisesti ja yhteisönä suunnittelemaan tulevaisuutta”, Toivanen sanoo. Hänen mukaansa 1980-luvun alusta asti Suomesta ja muista Pohjoismaista ovat kuitenkin puuttuneet kollektiiviset päämäärät, joita määrätietoisella poliittisella ohjauksella tavoiteltaisiin.

”Käsissämme vielä olevat hyvinvointivaltion instituutiot olisi reformoitava paremmin tukemaan aktiivista kestävyysmurroksen ohjausta ja suunnittelua.”

Kollektiivista ajattelua rajoittaa Toivasen sanoin ”uusliberaalin aikakauden mielikuvituksen lukko”. Uusliberaalissa ajattelussa markkinat ovat ylivertainen mekanismi yhteiskunnallisten suhteiden järjestämisessä.

Tämä lukko pitäisi murtaa, Toivanen sanoo. Markkinat eivät itsestään hoida mitään, eikä maailmassa edes ole ensimmäistäkään täysin sääntelystä vapaata kansantaloutta. Poliittiset päättäjät siis voivat ohjata taloutta. Paitsi että – naks – mielikuvituksen uusliberaali lukko aktivoituu – emme elä suunnitelmataloudessa. Miten ohjaus siis on mahdollista?

”Uusliberalismin keskeinen ongelma on tosiaan se, että taloudelle ei ole saanut kunnolla määritellä kollektiivista suuntaa. Ja nyt niin pitäisi käytännössä tehdä.”

Teollisuuspolitiikka uusiksi

Meillä ei ole tutkijan mukaan varaa upota nojatuolifilosofian syleilyyn. Teorian ohella on tärkeää keskustella siitä, miten kestävyysmurroksen toteuttaminen on materiaalisesti mahdollista.

Kestävyysmurros tapahtuu aina konkreettisessa maantieteellisessä ympäristössä ja olemassa olevista yhteiskunnallisista vahvuuksista käsin. Pitää huomioida muun muassa Suomen sijainti (Venäjän vieressä, EU:ssa ja Pohjolassa), maan luonnonvarat (ainakin metsää) ja millaiset institutionaaliset olosuhteet olemme perineet (hyvinvointivaltion – tai Toivasen sanoin ”sen rippeet”). Päätökset pitää tehdä tässä toimintaympäristössä.

BIOS esittelee yksityiskohtaisia ehdotuksia verkkosivuillaan. Ainakin asuminen, liikkuminen, ruoantuotanto ja energiajärjestelmät pitää rakentaa suunnitelmallisesti seuraavien noin 20 vuoden aikana siten, että kaikki ihmiset voivat elää vähäisesti luonnonvaroja kuluttavaa elämää. Teollisuuspolitiikalla on tärkeä rooli.

Tällä hetkellä valtio esimerkiksi myöntää yritystukia vihreän siirtymän hankkeisiin, mutta myös fossiiliteollisuudelle. Valtio voi ohjata investointeja haluamaansa suuntaan esimerkiksi suosimalla kestävien teknologioiden tuottajia.

Samaan tapaan kuin maailmansotien jälkeen yhteiskunta rakennettiin uudelleen raunioista, nykyisen jälleenrakennuksen pitää siirtää kansakunnat kestävälle tielle. Muuten jäljelle jäävät vain rauniot.

Tahdon ohella tähän tarvitaan tutkittua tietoa.

Toivasen mukaan Suomeen tulisi pikimmiten perustaa korkealle hallinnolliselle tasolle tiedeperustainen suunnitteluyksikkö, joka tuottaisi monialaista tietoa ja yhteistä tilannekuvaa kestävyysmurroksen ohjaamiseksi.

”Suunnittelusta hyötyviä tahoja olisivat sekä poliitikot että kestävyysmurroksen kanssa kipuilevat yksityisen sektorin olemassa olevat isot teollisuustoimijat, mutta erityisesti uudet ja nousevat teolliset toimijat.”

Talouskatsaus alkaa tulla päätökseen, mutta lopuksi Toivasella on varoitus.

Yhä useampi poliittinen taho on alkanut uskoa, että emme voikaan tehdä ilmastonmuutoksen estämiseksi riittävän nopeita toimia. Vaarana on, että Suomessakin peräännytään ilmastolain vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta, jos niin sanotut ilmastoestäjät saavat jalansijaa.

”Tämä uhka on käsin kosketeltava ja sitä vastaan pitäisi taistella kaikin keinoin.”