Pimeydestä voi paljastua mitä hyvänsä.
Valo kohdistuu valikoidusti luonnon yksityiskohtiin ylhäältä päin kirkkaasta drooniin kiinnitetystä led-valosta. Muualla vallitsee pimeys, katsojalta on evätty pääsy merkittävään osaan visuaalisesta informaatiosta. On keskityttävä kokonaiskuvan sijaan siihen, mitä vähä vähältä paljastuu, pieniin luonnon yksityiskohtiin. Kun maiseman jäsentää tällä tavalla osiin, se avaa katsojalle uusia näkökulmia ja katsomisen tapoja luontoon.
Valokuvataiteilija Ilkka Halso tarkastelee teoksissaan ihmisen ja luonnon suhdetta. Nyt Lahden Malva-museossa esillä oleva näyttely Maiseman tasot osoittaa, kuinka tiede ja teknologia ohjaavat sitä, millaisena luonto katsojalle näyttäytyy.
”En usko että maailma valaistuu kauheasti kuvistani”, Halso sanoo. ”Mutta kun vaikkapa kuvakulmaa käännetään vinoon, voidaan nähdä asioita uudessa valossa, ihan konkreettisesti.”
Halso kertoo alkaneensa tarkastella maisemaa osina, tasoina, myönnettyään itselleen, ettei sitä ole mahdollista ottaa haltuun kokonaisena. Yksityiskohtia havainnoimalla, näkemällä puut metsältä, maisema voi tarjota enemmän tai jotain, mikä jäisi muuten näkemättä.
Tuttu maisema ja innovatiivisia työskentelyvälineitä
Halso aloitti valokuvaamisen teini-iässä, isänsä jalanjälissä. Isä taisi jopa rakentaa kamerankin itse, kun sitä ei ollut varaa ostaa, Halso muistelee.
Ilkka Halson kuvaaminen oli alkuun ”haahuilua”. Työskentelyyn tuli puhtia, kun ovet valokuvataiteen laitokselle silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun aukesivat – Halson sanoin sattumalta. Sen jälkeen suunta on ollut selvä.
”Kaupallinen kuvaus ei ole koskaan ollut verissä. Päätin, että tehdään sitten taidetta.”
Työ valokuvan saralla on jatkunut vuosikymmenten ajan, ja Halson taidetta on nähty myös ulkomailla. Maiseman tasot -näyttely Lahdessa on Halsolle sikäli erityinen, että se sijaitsee hänen ”kotikonnuillaan”, lähellä asuinpaikkakunta Orimattilaa.
Näyttelyssä on esillä myös videoteoksia vuodelta 2024. Pienet maiseman hippuset pyyhkiytyvät esiin pimeydestä, kun valo osuu niihin. Laajempi näkymä metsän siimekseen maalautuu esiin pehmein vedoin. Yöllinen maisema ja tumma taivas sen yllä ovat tuttuudessaan rauhoittavia, ja havupuut ja kallio kohoavat ylväinä edessäpäin. Ketään ei näy mailla halmeilla, ja hiljaisuus lisää vaikutelmaa siitä, että katsoja on todella yksin.
Tuntuu, kuin seisoisi metsän reunalla.
Vähitellen maisema alkaa sulkeutua. Näkyviin jäävät ne maiseman palaset, joihin valo vielä yltää. Ja kun nekin häviävät katsojan ulottumattomiin, jäljellä on enää pimeys.
Kaikkien kuvateosten syntyprosessit muistuttavat siinä mielessä toisiaan, että videotkin koostuvat sadoista tai tuhansista valokuvista.
Halso valaisee luonnon yksityiskohdat kopterivalolla yksi kerrallaan. Varsinaisen maiseman taltioiminen vie joitain tunteja, tietokoneella tehtävään jälkityöhön kuluu parikin kuukautta.
Halso putsaa raakakuvasta valosaasteen, tähtien ja kuun loisteen ja välkehtivät revontulet. Sitten hän leikkaa palasia valtavasta kuva-aineistosta ja muodostaa kokonaisen valaistun maiseman tummaa taustaa vasten.
Joskus saattaa käydä niinkin, että Halso työnsä jälkeä tutkailtuaan päättää sittenkin aloittaa alusta. Hänellä oli jo valmiina materiaalia näyttelyssä esillä olevia videoteoksia varten, mutta hän päättikin kuvata kaiken uudestaan ”paremmilla kameroilla ja valosysteemeillä”. Pienikin herpaantuminen, kuten jonkin maiseman palasen jääminen epähuomiossa kuvaamatta, tarkoittaa koko kuvaamisen toistamista.
Omien polkujen kulkemista
Halso kertoo, ettei hänellä ole ollut varsinaisia esikuvia alalta, joskin Pentti Sammallahti näytti mallia siitä, mikä on valokuvaajalle sopiva työmoraali.
”Valokuvaus on ihan oikeaa työtä”, Halso toteaa.
Innovatiivisuus näkyy Halson työskentelyvälineissä. Aiempaa Naturale-näyttelyä valmistellessaan Halso pohti, miten voisi kuvata luontoa, joka näyttää olevan sisätiloissa ja keinovalon valaisemaa.
Ensimmäiset valaisuun liittyvät kokeilut hän teki kotiympäristössään. Halso kuskasi metsään tolppia ja nosti valon niiden päähän. Läheisellä suolla hän kokeili, miten valon saaminen korkeuksiin onnistuisi jättimäisen heliumpallon avulla.
Se sujui hyvin, kuvauksista syntyi käyttökelpoista materiaalia.
Pysyvää valaisukysymyksen ratkaisijaa kaasupalloista ei kuitenkaan tullut. Halso oli kuvaamassa Pyhätunturin kupeessa, kun toinen mukana olleista palloista räjähti. Kuvauskeikka keskeytyi, ja Halso raahasi tavaransa, muun muassa 80-kiloisen kaasupullon, mukanaan pois.
Juuri tavaroiden kantaminen tekee kuvauskeikoista ehdottomasti fyysistä työtä, Halso sanoo. Kuvaamisen jälkeen hän tuntee helpotusta: taas tuli tehtyä.
Naturale-projektin valmistuttua Halso keksi, että valaisuongelman voisi ratkaista kopterin avulla.
Luonto ei ole tullut kuntoon
Kun Halso aloitti vuonna 1999 Restauraatio-näyttelynsä valmistelun, johtoajatuksena oli esittää luonto ikään kuin korjauksen alla. Hän rakensi luontoon ”rakennustyömaita” telineistä, muoviverkoista ja -kalvoista. Pimeän laskeuduttua hän valaisi rakennelmansa ja kuvasi niitä.
Halso on kuvannut taidettaan sanomalla, että kuvat ja projektit alkavat olla mahdottomia toteuttaa tässä todellisuudessa.
Restauraatioprojekti osoittautui riittämättömäksi yritykseksi korjata luonto, sillä luonto ei tullut kuntoon. Näin ”olosuhteiden pakko” ajoi Halson rakentamaan maailmoja myös digitalisaation keinoin.
”Pohdin, että ainoa keino luonnon säilyttämiseksi on museoida luonto sulkemalla se suojaavien rakenteiden sisälle. Fyysiset varat eivät siihen riittäneet, joten ajattelin, että tehdään vähän myönnytyksiä: ruvetaan manipuloimaan valokuvaa”, Halso kertoo.
Sittemmin hän on rakentanut myös itse luontoa 3D-mallinnusohjelmia apuna käyttäen.
”Siinä piti miettiä, mikä on luonnollista ja onko sillä väliä, että luonto on tehty keinotekoisesti.”
Halsolle luonto merkitsee ennen muuta rauhaa. Vaikka luonto on hänelle keskeinen työskentely-ympäristö, hän nauttii muutoinkin siellä oleskelusta ja retkeilemisestä. Varsinkin kun kuvauskeikka suuntautuu entuudestaan tuttuun kohteeseen, kuten Hiidenportin kansallispuistoon Kainuuseen, tuntuu kuin saapuisi tapaamaan vanhaa ystävää. Muita Halson suosikkikohteita ovat esimerkiksi Pyhätunturi ja Kuusamo.
Mitä luonnosta jää jäljelle seuraaville sukupolville, arveluttaa Halsoa.
”Välillä olo on pessimistinen, kun luontokato lisääntyy, ja ihminen vain katsoo lyhytnäköisesti omaa etuaan, kuluttaa ja kuluttaa.”
Halso haluaa kommentoida taiteellaan sitä, kuinka juuri katselutapa vaikuttaa siihen, miltä luonto näyttää. Hyötynäkökulmasta katselu poikkeaa täysin luonnon itseisarvon tunnustavasta tarkastelusta.
Halso on kiinnostunut kuulemaan, millaisia ajatuksia hänen taiteensa herättää muissa.
”Voi olla, että se nähdään hyvinkin eri lailla. Taiteella on oma elämänsä, eikä se ole vallassani.”
Maiseman tasot -näyttely on esillä Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa 6.4.2025 asti.
Tilaa Voiman metsäkirje: voima.fi/uutiskirje.
Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla. Koneen säätiö on tukenut myös Ilkka Halson näyttelyn valmistumista.
