Eduskunnassa käsitellään tällä hetkellä käännytyslakia, viralliselta nimeltään Hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Sen alullepanijana on ollut hallituksen pelko siitä, että Venäjä masinoi itärajalle pakolaisia ja siirtolaisia, jotka ohjataan Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Itärajan rajanylityspisteet ovat olleet talvesta asti suljettuna, sillä sinne saapui turvapaikanhakijoita etenkin Lähi-idästä.
Muutamaa viikkoa ennen lakiesityksen antamista eduskunnalle näytettiin Eduskuntataloa vastapäätä Helsingin keskustakirjasto Oodissa puolalaisen Agnieszka Hollandin tositapahtumiin perustuva fiktioelokuva Green Border, jossa moninainen joukko siirtolaisia yrittää päästä Valko-Venäjältä Euroopan unioniin, Puolaan. Matka osoittautuu salakuljettajien ja Lukašenkan lupausten vastaisesti sarjaksi julmia koettelemuksia. Valkovenäläiset rajavartijat kaatavat vettä maahan janoisten lasten edessä, puolalaiset kätkevät termospulloon lasinsirpaleita, raskaana olevia pahoinpidellään ja aktivistitkin joutuvat poikkeuslain takia hylkäämään matkalaisen kuolemanvaarassa metsään.
Green Borderin ytimessä on se, miten länsimainen demokratia sortuu ulkoisen vaikuttamisen alla. Se osoittaa häpeilemättä, miten 2020-luvun Puola suistui erikoisiin oikeudellisiin ratkaisuihin, joiden seuraukset olivat inhimillisesti kestämättömät. Sanasto on sittemmin tullut käännytyslain myötä tutuksi myös suomalaisessa mediassa. On käännytyksiä, push backeja, poikkeustilannetta ja ihmisoikeussopimuksista poikkeamista.
Petteri Orpon hallitus perustelee tarvetta käännytyslaille Venäjän hybridivaikuttamisella. On todellinen ongelma, että Venäjä hyväksikäyttää haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ulkopolitiikkansa välineenä. Hybridivaikuttamisen ohella pitäisi puhua myös hybridivaikuttumisesta, eli siitä, miten annamme Venäjän häirinnän onnistua. Tässä Orpon hallitus on ansioitunut – Venäjän tarkoitus on nimenomaan saada Suomi sekaisin ja taipumaan ihmisoikeuksiin sitoutumisesta.
Holland kuvaa elokuvassaan Puolan autoritaarisen hallinnon kestämättömien päätösten seurauksia laajemminkin kuin vain turvapaikanhakijoiden näkökulmasta. Rajalla tehtävät käännytyspäätökset ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Poliitikot eivät kuitenkaan Suomessakaan ole huomioineet, että niiden toimeenpano on rajavartijoille inhimillisesti erittäin raskasta, ja se vaatii alun perinkin rajavartijoiden manipulointia ja turvapaikanhakijoiden epäinhimillistämistä.
Sekään ei Green Borderissa riitä, ja osa rajavartijoista alkaa vakavasti oireilla jouduttuaan tekemään hirveyksiä. Siitä kärsivät lopulta myös heidän läheisensä. Koko yhteiskunta menee hajalle: lääkäri joutuu miettimään, voiko kotiuttaa potilaan sairaalasta, sillä kotiutuspaperin allekirjoittaminen antaa poliisille oikeuden hakea potilas väkivalloin takaisin rajalle. Elokuvan sanoma on: jos joustamme ihmisoikeuksista nyt, mihin se loppuu – ja mitä se tekee meille itsellemme?
Suomessa käännytyslaista huolissaan ovat olleet muun muassa kaikki perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeusoppineet sekä rajavartijoiden ammattiliitto, joka on tunnistanut riskin jäsentensä joutumisesta sietämättömiin tilanteisiin ja poliittisen pelin nappuloiksi. On todellinen uhka, että käännytyslain myötä rajavartijat joutuvat toimeenpanemaan laittomia käskyjä ja joutuvat samalla henkilökohtaiseen rikosvastuuseen.
Vaikka perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja muuta väittää, käännytyslailla ei voida estää itsenäisiä tuomioistuimia ja syyttäjälaitosta tekemästä työtään, ja mahdollisesti myös syyttämästä ja tuomitsemasta yksittäisiä rajavartijoita ihmisoikeusrikkomuksista. Rajavartijoiden tulee noudattaa myös EU-lakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg kommentoi Ylelle.
Lopulta koko käännytyslain tarve on kyseenalainen. Sen tavoite on ”tehokkaasti torjua maahantulon välineellistämisen muodossa Suomeen kohdistuvaa painostamista”. Tosiasiassa se nimenomaan mahdollistaa tuon painostuksen. Edes tuhansien turvapaikanhakijoiden ei tulisi saada Suomea sekaisin, eikä niin käynyt lopulta edes vuonna 2016, kun Suomeen saapui kymmeniätuhansia pakolaisia ja siirtolaisia. Sen sijaan Puolan tilanne osoittaa, miten käännytyslaki saa maan sekaisin. Kun ihmisiä, myös lapsia, kuolee rajalle, kansakunnan oikeustaju ja yhtenäisyys järkkyvät.
Suomen ”kansallisen turvallisuuden” sijaan kriisiin joutui 2016 perussuomalainen puolue, jonka kannatus sukelsi. Herää kysymys, suojellaanko käännytyslailla kansallisen turvallisuuden sijaan laitaoikeiston kannatusprosenttia? Tätä on vaikea tietää, sillä hallitus perustelee lakiesitystään salaisilla tiedustelutiedoilla. Toivottavasti lopulta tuomioistuimilla on käytössään myös nämä tiedot, kun käännytysten laillisuus ja rajavartijoiden toiminta saapuvat niiden arvioitavaksi.
Näyttää siltä, että suomalaiset poliitikot kävelevät Venäjän asettamaan ansaan juuri samoin kuin puolalaiset aiemmin. Oikeusoppineiden lausunnoista huolimatta perustuslakivaliokunta hyväksyi lain etenemisen pienin muutostarpein. Joka tapauksessa laki tulee säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, kiireellisenä viiden kuudesosan enemmistöllä. Katseet kääntyvät nyt pääoppositiopuolue SDP:hen, jonka edustajat äänestivät perustuslakivaliokunnassa lain puolesta.
