Kontionlahden Nesteellä tankkaava Miro Keskinen, 17, on tullut tapaamaan sukulaisiaan Itä-Suomeen. Hän sanoo, että ilman omaa autoa olisi vaikea liikkua minnekään. Keskinen asuu Tampereen lähellä Tevaniemessä, josta kulkee kouluun autolla, koska julkiset kulkevat niin huonosti. Bensiinin hinnanousu ei vaikuttaisi hänen ajamiseensa suuresti.

”Autoa on pakko käyttää kuitenkin. Asun keskellä metsää, ei sieltä kulje busseja.”

Bensiinikäyttöisellä autolla ajaminen on kuitenkin todennäköisesti kallistumassa, kun EU-maat kiristävät ilmastotoimiaan. Maapallon lämpenemisen kriittinen 1,5 asteen raja meni jo rikki, ja ilmastotoimilla on kiire. Suunnannäyttäjäksi pyrkivä Euroopan unioni painottaa vihreää siirtymää. Mutta miten se vaikuttaa ihmisten elämään?

Vihreän siirtymän visioissa puhutaan usein abstraktilla tasolla. Niistä puuttuu historiatietoisuus ja ymmärrys paikallisten kulttuurien elämäntavoista, ympäristöhistorioitsijat Roger Norum ja Esa Ruuskanen ovat sanoneet. ”Visiot ovat olleet usein ylioptimistisia esittäessään siirtymät selkeinä, loogisina prosesseina”, tutkijat kirjoittivat Helsingin Sanomissa.

Siirtymäprosesseilla on siksi yllättäviä vaikutuksia. Ranskassa hallitus yritti muutamia vuosia sitten nostaa muun muassa bensiiniveroa, mikä olisi näkynyt suoraan kansalaisten lompakoissa. Maassa syntyi laaja keltaliiviprotesti, jonka jälkeen hallitus taipui ja jäädytti veronkorotukset. 

Onko siirtymä oikeudenmukainen kaikille? Kuullaanko niitä, jotka kärsivät ilmastotoimista eniten?

Eriarvoisuuteen perehtynyt Kalevi Sorsa -säätiön Anna Rajavuori sanoo, että ilmastopäätösten sosiaalisia vaikutuksia ei aina muisteta:

”Suomessa sosiaali- ja ympäristöpolitiikka ovat erilaisissa siiloissa. Olisi hyödyllistä, että niitä tarkasteltaisiin yhdessä: aina kun tehdään ihmisiin vaikuttava ympäristöpoliittinen päätös, pitäisi samalla tarkastella vaikutuksia sosiaalipolitiikan näkökulmasta. Tarvitaan laajempi visio.”

Suomi pakottaa yksityisautoiluun

Suomalainen yhteiskuntarakenne pakottaa autonomistukseen, ”liikenneproffana” tunnettu Heikki Liimatainen eli Tampereen yliopiston uudistuvan liikenteen professori on sanonut. Suomi on Keski-Eurooppaan verrattuna harvaan asuttu maa, jossa yksityisautoilu on yleistä, ja Suomen ympäristökeskus on analyysissään todennut, että suomalainen yhdyskuntakehitys on tukenut autoriippuvuutta. 

Vaikka kaupunkikehityksen kansainvälinen ihanne on yhdyskuntarakenne, jossa palvelut olisivat 15 minuutin kävelymatkan päässä, Suomi on toiminut lähihistoriassa täsmälleen päinvastoin. Palveluita kuten valtion virastoja ja kouluja on keskitetty kasvukeskuksiin, ja samalla myös muut palvelut kuten ruokakaupat ovat harventuneet. Julkista liikennettä on maaseudulla karsittu. 

Traficomin mukaan työmatkojen keskipituus on kasvanut kaikkialla Suomessa vuosina 1990–2015, ja valtaosassa Suomea töihin ei pääse kohtuuajassa julkisilla. Traficomin mukaan 84 prosenttia kaikista kotimaassa kuljetuista matkoista tehdäänkin henkilöautolla.

Ilmastotoimet sattuvat sen vuoksi eniten niihin, joilla ei ole todellista mahdollisuutta luopua autosta eikä toisaalta varaa ostaa esimerkiksi sähköautoa. Pienituloiset ja harvaan asuttujen alueiden asukkaat ovat huonoimmassa asemassa, samoin esimerkiksi liikuntavammaiset.

”Tulo- ja varallisuuserot näkyvät valmiuksissa vastata ilmastopolitiikan vaatimuksiin. Myös pienituloisilla tulisi olla enemmän mahdollisuuksia vähentää päästöjään tai vaihtaa vähäpäästöisempään liikkumiseen. Polttoaineiden hintojen noustessa siirtymän kustannukset kasautuvat niiden kannettavaksi, joilla ei ole mahdollisuutta vaihtaa käyttökustannuksiltaan halpaan sähköautoon.”

Hän puhuu liikenneköyhyydestä. Pahimmillaan vähävaraisimmat vähentävät välttämätöntä liikkumistaan, vaikka heillä olisi siihen tarvetta. Se rajoittaa heidän elinmahdollisuuksiaan. Kun samanaikaisesti työpaikat keskittyvät kaupunkeihin ja maaseudun perinteisiä, hiilipäästöjä tuottavia elinkeinoja kuten turveteollisuutta ajetaan alas, on ymmärrettävää, että ilmastotoimet ärsyttävät ihmisiä.

”Päästötavoitteilla on kiire, mutta nyt [ilmastonmuutosta hillitsevien] politiikkatoimien suurimpia esteitä on niiden hyväksyttävyys. Ihmisillä olisi oltava aidosti mahdollisuus vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin. On tärkeää, että tunnustetaan myös kaupunkien ulkopuolella asuvien elämäntavan arvo ja haasteet, joita vihreä siirtymä tuottaa”, Rajavuori sanoo. 

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on kirjattu myös Pariisin ilmastosopimukseen.

EU jakaa vihreää rahaa

Missä EU, siellä ongelma, sanoi populistipoliitikko Timo Soini aikoinaan, mutta näköpiirissä on myös ratkaisuyrityksiä. Euroopan unioni on tunnustanut, että energiasiirtymän pitäisi olla paitsi vihreä, myös oikeudenmukainen. Sen vuoksi EU:ssa on alettu yhä enemmän puhua sosiaalipolitiikan ja ilmastopolitiikan lähentämisestä. Asialle on tilausta, sillä 2010-luvun talouskriisistä lähtien eriarvoisuus on kasvanut sekä EU-maiden välillä että niiden sisällä.

Vuonna 2017 Euroopan komissio laati Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin eli periaatepaperin, jonka myötä sosiaaliset kysymykset ja työelämän kehittäminen nousivat eurooppalaiselle agendalle. Se keskittyy kolmeen teemaan: kansalaisten yhtäläiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille, oikeudenmukaiset työolosuhteet sekä sosiaalinen suojelu ja osallisuus.

Vihreä siirtymä nostettiin pääpainopisteeksi Ursula von der Leyenin komission kaudella, mutta sosiaalinen painotus säilyi. Nyt EU edistääkin ilmastoneutraaliin talouteen siirtymistä omien sanojensa mukaan niin, että työntekijöiden asema tunnistetaan, kukaan ei kärsi kohtuuttoman paljon toimista ja että siirtymän hyödyt jakautuvat reilusti. Mikään alue ei saisi kärsiä murroksesta kohtuuttomasti. 

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksille annettavia investointilainoja, julkisen sektorin lainajärjestelyitä ja suoria avustuksia, siis kuuluisia ”EU-tukiaisia”. Niitä on jo pitkään jaettu rakennerahastoista, joiden varoilla tuetaan jäsenmaita uudistamaan elinkeinorakennettaan sekä parantamaan ihmisten työllisyyttä, osaamista ja osallisuutta. Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) keskittyy sosiaalisiin kysymyksiin, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) painottaa taloutta ja esimerkiksi liikennehankkeita. Hiljattain aloittanut JTF-rahasto (Just Transition Fund) keskittyy oikeudenmukaiseen siirtymään. Se antaa tukea investointeihin ja erilaisiin kehittämishankkeisiin ja ennallistamistoimiin niille alueille, joilla siirtymän yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat suurimmat. 

JTF-rahaa saavia alueita on Suomessa runsaasti, ja syynä on toinen kansallinen erikoisuus, turvetuotanto. Se on aiemmin ollut tärkeä maaseudun elinkeino, joka tunnetaan ympäristölle erittäin haitallisena. Muiden ympäristöongelmien lisäksi turpeen polttaminen vapauttaa hiilidioksidia, ja turvetuotanto aiheuttaakin noin 12 prosenttia Suomen ilmastoa lämmittävistä päästöistä. Siksi se tulee ajaa alas, mutta niin, että siitä elantonsa saavat ihmiset eivät kärsi.

”Kaikilla jäsenmailla on omaan teollisuuteen tai energiatuotantoon sopiva ratkaisu, jolla siirrytään kohti hiilineutraaliutta. Suomessa, Irlannissa ja Latviassa lähtökohtana on turvetuotannosta pois siirtyminen. Joissakin muissa maissa tukea voidaan myöntää muille teollisuudenaloille, joiden hiilipäästöjä pitää pienentää”, työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Anni Salmi sanoo. Hän vastaa rahaston toimeenpanon ohjaamisesta Suomessa.

”Turvetuotanto on työllistänyt etenkin maakunnissa asuvia nuoria, se on monen nuoren tyypillinen kesätyö. Etenkin nuorille suunnattuja uusia työllisyys- ja osaamishankkeita tuetaan näistä varoista.” Salmi korostaa, että Suomen alueet ovat itse laatineet omat ohjelmansa, eli EU ei sanele asiaa ylhäältä päin. Suomalaiset kunnat, korkeakoulut ja yritykset ovat saaneet EU-rahaa esimerkiksi luontomatkailun edistämiseen ilman että turistit tarvitsevat omaa autoa, digipalveluiden kehittämiseen ja kestävää taloutta tutkiviin akateemisiin hankkeisiin. 

Nyt radikaalimmat äänet kysyvät: miksei jaeta rahaa suoraan kansalaisten taskuun?

Maksetaan hiiliosinkoa kansalaisille

EU-maiden pitäisi laittaa kaikille päästöille hinta. Nämä varat voisi jakaa varat takaisin kansalaisille hiiliosinkoina. Tällöin siirtymä olisi reilu kaikille, ehdottavat EU:ssa lobbaavat ympäristöjärjestöt sekä arvovaltaiset taloustutkijat. Toteutustapoja voi olla monia, mutta Carbon fee and dividend -nimellä kulkeva ehdotus kuuluu pääpiirteittäin näin: kaikille tuotteille ja palveluille säädetään hiilivero, joka lasketaan niiden aiheuttamien hiilipäästöjen perusteella. Järjestelmä täydentäisi EU:n päästökauppaa, joka ei nykyisin koske kaikkia aloja. Lisäksi nykyisessä päästökaupassa yritykset päättävät, vähentävätkö ne itse päästöjään vai maksavatko ne saastuttamisesta eli ostavat päästöoikeuksia markkinoilta.

Mallissa puhuu markkinalogiikka: mitä enemmän tuote synnyttää päästöjä, sitä kalliimpi vero lankeaa. Tuotteen tai palvelun lopullinen hintalappu määräytyy kuten markkinoilla yleensäkin, kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hiiliveron takia suuripäästöiset tuotteet muuttuisivat kalliimmiksi ja vähäpäästöiset vaihtoehdot halvemmiksi. Tämä kannustaisi yrityksiä vähentämään päästöjä ja kuluttajia ostamaan vähäpäästöisiä tuotteita. Asetelma olisi kuitenkin suhteellisesti epäreilumpi pienituloisille. 

Silloin ratkaisuksi tulee hiiliosinko eli EU-maat jakaisivat kerätyt varat kansalaisille takaisin tulonsiirtoina. Suomessa Finnwatch on esittänyt yhdessä SAK:n ja STTK:n kanssa, että järjestelmä otettaisiin Suomessa käyttöön. Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen ei ota kantaa yksittäisiin, maailmalla meneillään oleviin aloitteisiin, mutta avaa idean taustoja. Hänen mukaansa hiiliosinko auttaisi tasaamaan vihreän siirtymän aiheuttamaa taakkaa ihmisille – yhdessä nykyistä kattavamman päästöverotuksen kanssa. 

”Absoluuttisesti suurituloiset yleensä maksavat päästöveroja eniten, koska he kuluttavat eniten päästöjä aiheuttavia asioita kuten bensiiniä. Jos päästöverotuksella kerätty veropotti sitten jaetaan tasan kansalaisten kesken, lopputulemassa pienituloinen saisi saa enemmän hiiliosinkoa kuin mitä hän maksaa päästöveroa”, hän sanoo. Eräässä Kanadan provinssissa on jo käytössä porrastettu malli, jossa pienituloiset saavat enemmän palautusta kuin isotuloiset. Itävalta maksaa tällä hetkellä maaseudulla asuville muita suurempaa osinkoa, koska julkiset liikenneyhteydet ovat huonot.  

Ajatus ei ole haihattelua, sillä Yhdysvalloissa yli 3 500 taloustieteen asiantuntijaa on allekirjoittanut vetoomuksen vastaavan aloitteen puolesta. Heidän joukossaan on 28 Nobel-palkittua taloustieteen tutkijaa, mukaan lukien suomalainen Bengt Holmström. 

Onko aika otollinen muutokselle?

”Tutkimuksissa hiilen hinnoittelua pidetään tehokkaimpana keinona pienentää päästöjä. Hiiliosingossa on potentiaalia, koska se laittaisi enemmistön hyötymään päästöjen hinnoittelun lisäämisestä”, Finnwatchin Hietanen sanoo.

Mitä EU tekee jatkossa, riippuu seuraavan Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston voimasuhteista. Eurovaalit pidetään kesäkuussa.

Artikkelin kirjoittamista on tuettu Eurooppatiedotuksen valtionavustuksella osana ajatus- ja toimintapaja Creaturan EU-hanketta. Kuuntele myös Creaturan podcast aiheesta.