Venäjänkielisiä on Suomessa lähes 100 000 ihmistä, mutta kieli ei suoraan kerro kansalaisuudesta eikä kulttuurisesta identiteetistä. Venäjää puhuvat äidinkielenään Suomessa syntyneiden ja Venäjältä muuttaneiden lisäksi myös monet Virosta, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta Suomeen muuttaneet. 

Anna Soudakova on kirjailija ja kieltenopettaja, Susinukke Kosola eli Daniil Kozlov ”kulttuurialan sekatyöläinen”. Mariia tekee kuvataidetta. Masha on opiskellut media-alaa. 

He kaikki ovat suomenvenäläisiä, ja kukin heistä suhtautuu asiaan omalla tavallaan.

Taiteilija Mariialle suomenvenäläisyys on tärkeä osa identiteettiä. Leningradissa syntynyt Soudakova ei koe Suomessa ollessaan itseään suomenvenäläiseksi vaan suomalaiseksi. Kosolalla ei ole kansallista identiteettiä ollenkaan, mutta hänen syksyllä ilmestyvä kirjansa Ryssä käsittelee aihetta sosiologisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Masha ei koe voivansa tulla suomalaiseksi, vaikka mitä tekisi, mutta Venäjällä hän kokee itsensä turistiksi. 

Identiteetin ohella kansallisuus on yhteisöön kuulumista. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä tai yhtenäistä suomenvenäläistä yhteisöä. Soudakovan mukaan ”ei ainakaan sellaista, joka kommunikoi vain toistensa kanssa”. 

Tutkimustietoa suomenvenäläisistä, heidän arvoistaan ja asenteistaan on vain vähän. ”Rasismitutkimuksissa venäläisvähemmistö tulee esiin, mutta ei juuri muualla. Löysin enemmän tietoa amerikansuomalaisista kuin suomenvenäläisistä”, kertoo Kosola.

Turussa kasvanut Kosola näkee eroja alueen maahanmuuttajavaltaisen lähiön ja kaupungin keskustan suomenvenäläisten suhtautumisessa kieleen: lähiönuoret olivat ainakin hänen nuoruudessaan 2000-luvun alussa avoimemmin venäläisiä ja tukeutuivat toisiinsa, kun taas keskustan nuoret peittelivät taustaansa ja pyrkivät vaikuttamaan suomalaisilta. 

Kolmekymppinen Masha ei tunne muita suomenvenäläisiä ja peittelee taustaansa edelleen. Kun häneltä kysytään, mistä hän on kotoisin, hän vastaa mieluiten kierrellen ”idästä”. ”Töissä tulee välillä vastaan muita ulkomaalaistaustaisia, mutta silloin on ikään kuin sanaton sopimus, että asiasta ei puhuta, vaan teeskentelemme, että emme ole mamuja.” 

Suomessa asuu yli 22 000 Venäjällä syntynyttä. Noin kaksi kolmasosaa heistä on nuoria tai nuoria aikuisia, 15–34-vuotiaita. Suomen kansalaisia, joilla on Venäjän kaksoiskansalaisuus, on vähän alle 40 000. Heistä naisia on yli 25 000 ja miehiä yli 14 000. 

Suomessa asuvista venäjänkielistä tietoa kerää opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Cultura-säätiö, jonka tehtävänä on auttaa venäjänkielisten kotoutumista. 

Cultura-säätiön Suomen venäjänkieliset 2022 -kyselyssä moni on ilmoittanut lähtömaakseen myös Neuvostoliiton. Lähes joka neljännellä venäjänkielisellä Suomeen muuttaneella on suomalaista sukutaustaa tai he ovat inkerinsuomalaisia paluumuuttajia. Suomeen muuton syyksi venäjänkielisistä noin viidennes on ilmoittanut työn, alle kolmannes kertoi saapuneensa puolison mukana tai perässä.

Aktivismia tai vaikenemista

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jakaa suomenvenäläisiä ja venäjänkielisiä. Vaikka sodan laajentuminen vuonna 2022 on osa pidempää Venäjän väkivallan jatkumoa, Soudakovan ja Mariian mukaan se silti jakoi yhteisön rajusti; heihin, jotka toivovat vapaata, liberaalia, ja demokraattista Venäjää, sekä heihin, jotka näkevät Venäjän uhrina ja kannattavat Putinin hallintoa ja sotaa Ukrainassa. 

Vaikka venäläisille perhe ja yhteisöllisyys on tärkeää, suurhyökkäyksen ja siitä alkaneen täysimittaisen sodan myötä monet katkoivat välejä eri mieltä oleviin sukulaisiin. Mariia käy ahkerasti mielenosoituksissa ja pitää tärkeänä sotaa vastaan puhumista. Myös hänen sukulaisiaan asuu Suomessa, isovanhemmat asuvat Venäjällä.

”Meillä on katkennut välit isovanhempieni kanssa sen takia, että he ovat kovia putinisteja, ja he eivät halunneet pitää meitä enää osana heidän perhettään, koska heidän mielestään meistä on tullut ’fasisteja lännen propagandan vaikutuksen alla’. Eli he ovat katkaisseet välinsä meihin poliittisten erimielisyyksien vuoksi”, Mariia kertoo.

Jotkut myös väistävät politiikkaa. Perheet tai ystäväpiirit voivat olla sopineet, ettei politiikasta puhuta. Kiistaa voi tulla myös siitä, että joku seuraa politiikkaa aktiivisesti, kun toinen ei haluaisi siitä puhua tai kuulla lainkaan. 

Soudakovaa ahdistaa puhua Venäjän politiikasta julkisesti. Hän tuntee, ettei voi tehdä sille mitään, mutta pelkää, että asiasta puhumisesta voi tulla itselle ongelmia. Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän pohti luopumista kansalaisuudestaan, mutta ei halua astua konsulaattiin, Venäjän maaperälle, koska sekin voi johtaa ongelmiin.  

”Pelko on jo geeniperimässä, me ollaan synnytty sen kanssa. Pelko siitä, että valtio voi tehdä mitä vaan.” 

Mariia kertoo tapauksesta, jossa vaikenemiseen on suoraan kehotettu: ”Perheemme ukrainalaisen tutun Venäjällä asuvien sukulaisten luo tultiin kotiin sanomaan, että hänen tulisi lopettaa somessa postaaminen sodasta, jos hän ei halua aiheuttaa itselle ja sukulaisilleen ongelmia.”

Mariian kokemuksen mukaan Venäjän nykymenon kannattajia Suomessa ovat useammin pitkään täällä asuneet, joilla on hyviä kokemuksia Venäjältä tai jo Neuvostoliiton ajoilta. Sen sijaan Vapaata Venäjää kannattavat nuoret, naiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat.  

Opettajana työskentelevä Soudakova on nähnyt jakautumisen liberaaleihin ja patriootteihin omassa luokassaan, eikä pidä sitä ikä- tai sukupuolikysymyksenä. ”Patriootti on haukkumasana. Se tarkoittaa, että puolustaa Venäjän toimia ja kokee maan olevan uhattuna.” Soudakovan mukaan suomenvenäläisten poliittiseen suhtautumiseen vaikuttaa eniten se, milloin, miksi ja millä asenteella on tullut Suomeen ja millaiset olot silloin ovat olleet. 

”Suomessakin on ihmisiä, jotka vihaavat Suomen yhteiskunnallista vapautta ja ihannoivat Venäjän ajamia perinteisiä arvoja, mutta eivät muuta takaisin kotimaahansa. He opettavat nämä asenteet myös lapsilleen”, hän kertoo. ”Jos on tullut tänne haluten kotoutua ja on valmis tekemään sen eteen asioita, on yleensä löytänyt suomalaisesta yhteiskunnasta paikkansa. Mutta kaikilla ei ole samanlaisia henkisiä tai taloudellisia resursseja.”

Soudakova ei osaa arvioida asenteiden yleisyyttä, mutta ”yksikin, joka asuu täällä mutta vihaa Suomea, on liikaa.”

Soudakova arvostaa Ylen venäjänkielisiä sisältöjä. ”Ylen Novosti tarjoaa mahdollisimman propagandavapaata sisältöä Suomen venäjänkieliselle väestölle, mikä toivottavasti auttaa edes jonkun heräämään ja näkemään asioiden oikean laidan.” 

Yle Novostin vastaava tuottaja Marko Krapu kertoo, että Ylen venäjänkielisen journalismin tavoitteena on luotettavan tiedon tarjoamisen lisäksi auttaa venäjänkielisiä integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja ”edistää hyviä väestösuhteita”. 

Ylen venäjänkielisistä sisällöistä suosituimpia ovat tv-uutiset, joita seuraa päivittäin noin 240 000 katsojaa. Niitä seuraavat siis muutkin kuin venäjänkieliset. Suurhyökkäyksen jälkeen keväällä 2022 Novosti alkoi raportoida myös sodasta päivittäin, mutta ennen sitä lähetykset käsittelivät Suomen tapahtumia.

Netissä julkaistuista sisällöistä luetuimpia ovat arkeen, kuten itärajan tilanteeseen, liittyvät jutut. Suosittu oli myös syksystä 2023 kevääseen 2024 jatkunut Kiehuuko yli? Keskustellaan! – Накипело? Обсудим! -ajankohtaisohjelma, jota seurasi Yle Areenassa viikoittain keskimäärin 20 000 katsojaa. Monet jaksot, kuten Venäjän presidentinvaaleja ja venäjänkielisten työttömyysastetta käsittelevät, ovat edelleen Yle Areenassa suomeksi tekstitettynä.

Ennakkoluulot kotoutumisen esteenä

Anna Soudakovan mielestä venäläisen on Suomessa helppo sulautua joukkoon. Elintavat ja kulttuurit ovat varsin samanlaisia. ”Jos suomalaisten ja venäläisten eroja aletaan etsiä, törmätään helposti stereotypioihin. Mutta eroja löytyy esimerkiksi yhteisöllisyydestä ja lastenkasvatuksesta. Venäläiset tykkäävät käydä enemmän kylässä.”

Cultura-säätiön kyselyn perusteella noin kolme neljäsosaa Suomessa asuvista venäjänkielisistä haluaisi asua Suomessa 10 vuoden kuluttuakin. 

Kosola ei usko, että Putinin kannattajia on Suomessa paljon: ”Suuri osa Venäjältä 1990-luvuilla lähteneistä on lähtenyt siksi, että näki, ettei Venäjästä ole tulossa sellaista läntistä demokratiaa kuin he toivoivat. He lähtivät etsimään parempia oloja.”

Kuitenkin Cultura-säätiön kyselytutkimuksen mukaan heikointa sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut venäjänkielisillä, jotka ovat muuttaneet Suomeen 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua ja laman keskelle. 

Cultura-säätiö on selvittänyt venäjänkielisten suhtautumista Venäjän sotaan Ukrainassa. Enemmistö venäjänkielisistä, 64 prosenttia, ei pidä sotaa oikeutettuna, mutta moni heistä kokee tilanteen monimutkaisena tai kertoo avoimessa vastauksessaan tuomitsevansa vain ”sodan idean”. 19 prosenttia vastaajista ei osannut tai halunnut vastata kysymykseen.

Käsitykset sotaan syyllisistä vaihtelevat sen mukaan, kauanko on asunut Suomessa. Yli 16 vuotta Suomessa asuneista venäjänkielisistä pitää Venäjää syyllisenä sotaan vain vähän yli puolet, kun alle neljä vuotta Suomessa asuneista niin ajattelee yli kolme neljäsosaa. 

Soudakova toivoo, että kotoutumiseen panostettaisiin fiksummin. Asuntopolitiikalla pitäisi ehkäistä maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden syntymistä, ja kotoutumista voisi myös vaatia. ”Vaikka on hyväntahtoista, että maahan saapunut saa aina tulkin kun tarvitsee, se ei kannusta opiskelemaan suomen kieltä, jonka osaaminen on kotoutumisen edellytys.”

Mariiasta helposti saavutettava tulkkausapu on päinvastoin hyvä asia, joka edistää maahanmuuttajan kotoutumista. ”Isompia ongelmia ovat esimerkiksi perustelemattoman korkeat kielitaitovaatimukset monissa työpaikoissa, joihin ihmisellä on muutoin kaikki tarvittavat pätevyydet. On myös tutkittu että venäläisellä sukunimellä on vaikeampaa saada edes kutsua haastatteluun.”

Masha kokee, ettei voi koskaan olla suomalainen, kun ei ole täällä syntynyt. ”Vaikka lukisin läpi Waltarit ja katsoisin Komisario Palmut, tuntisin että huijaan, jos sanoisin olevani suomalainen.”    

Käsitys, että venäläiset ovat liian äänekkäitä, on saanut Mashan yrittämään olla hiljaisempi ja mukautuvampi. Häntä ärsyttää ennakkoluulo venäläisten töykeydestä. ”Venäläiseen kulttuuriin liittyy monenlaisia Suomesta poikkeavia kohteliaisuusmuotoja, jotka ohjaavat toimimaan eri tavalla eri ihmisten kanssa”, hän muistuttaa.

Eniten Mashaa kuitenkin ottaa päähän ajatus siitä, että venäläisillä olisi niin kova orjamentaliteetti, etteivät he siksi saisi diktaattoria kaadetuksi. ”Puhutaan kuitenkin maasta, jossa tehtiin yksi Euroopan suurimpia ja verisimpiä vallankumouksia”, hän huokaa.

Liberaali media maanpaossa

Kosola, Soudakova ja Mariia seuraavat Venäjän tapahtumia liberaaleista venäläismedioista, jotka ovat siirtyneet Venäjältä ulkomaille. Sellaisia ovat Meduza, Mediazona ja Novaja Gazeta Europe. 

”Vapaiden medioiden siirtyminen Venäjän ulkopuolelle on vapauttanut niiden toimintaa, mutta niillä ei enää ole tarpeeksi tarkkaa sisäistä näkökulmaa, koska toimittajat eivät pysty tekemään työtään rajojen sisällä. Toisaalta minkään median toimittaja ei tällä hetkellä pysty siihen. Ulkomaille siirtyminen on ainoa keino säilyttää olemassaolonsa”, Soudakova pohtii.

Mariia ei pidä maanpakoon siirtymistä isona menetyksenä. ”He kuitenkin pysyvät ajan tasalla kaikissa tapahtumissa. Vaikka totta kai toivon, että he palaavat Venäjälle silloin kun valtiosta riippumattoman median on taas turvallista toimia siellä.” 

Haastateltavat seuraavat Suomen tapahtumia suomeksi. Venäjän valtiollisia kanavia kukaan haastatelluista ei seuraa, ei edes huvikseen.

”Venäjän valtiollinen media on silkkaa farssia. En pysty seuraamaan sitä. Länsimaisen ihmisen medialukutaito näkee räikeän propagandan”, Soudakova kertoo.

Kosola seuraa välillä venäläisiä keskusteluja Telegramissa eri kanavilta. ”Seuraan kanavia monista aiheista, mutta lähinnä poliittisista. Minua kiinnostaa, miten ihmiset puhuvat tapahtumista. Sanavalinnat ja sävyt.”

Mariiaa kiinnostavat suomalaisten kirjoittamat uutiset ja artikkelit Venäjästä ja venäläisistä.  ”Haluan pysyä selvillä siitä, mitä valtaosa ajattelee meistä täällä ja rajan toisella puolella.”

Yhdestä asiasta eurooppamieliset suomenvenäläiset ovat putinistien kanssa samaa mieltä: Suomen ja Venäjän raja pitäisi avata matkustamiselle. Monien sukulaiset, usein vanhemmat tai isovanhemmat, asuvat Venäjällä, ja heidän luonaan käydään yhä vierailulla ja auttamassa. Kun Suomen raja on suljettu, matkustetaan Viron kautta.

Pakotteiden kieltämien asioiden salakuljetuksen takia raja-asemilla tarkastetaan nyt kaikkien Venäjälle pyrkivien rajanylittäjien matkatavarat, mikä hidastaa kulkua entisestään. 

”Käytännössä tämä tarkoittaa tuntien jonotusta rajalla pääsemättä vessaan välillä. Vanhoille ihmisille se on rankkaa”, Mariia kertoo. 

Soudakova ei aio enää palata Venäjälle. Sukulaisia asuu kuitenkin rajan takana, kuten monella muullakin. ”Tähän liittyy surutyötä ja luopumista”, hän huokaa.