Kuvituskuva eläimistä

MediaKirjoittanut voimaKuvat Sam Wild

Eläimiä koskevaa journalismia pitää tuottaa ja kuluttaa kriittisemmin

Media on osaltaan luomassa, ylläpitämässä ja muovaamassa käsityksiä muunlajisista eläimistä.

Lukuaika: 2 minuuttia

Eläimiä koskevaa journalismia pitää tuottaa ja kuluttaa kriittisemmin

Artikkeli on julkaistu Mediaattorissa 1/2024Mediaattori on mediakasvatuksen tiedotuslehti, joka julkaistiin mediakasvatusteemaisen Voiman (1/2024) välissä.

Valkoposkihanhien etujoukot saapuneet jo Pohjois-Karjalaan”. ”Vieraslajit vaanivat myös pinnan alla, eikä niistä pääse kokonaan eroon millään”. ”Rottasota jatkuu Joensuussa”. Muun muassa tällaisin sanankääntein eläimistä uutisoidaan. Muunlajiset eivät pysty puhumaan puolestaan, joten eläinrepresentaatio jää meidän ihmisten tehtäväksi. 

SEY (Suomen eläinsuojelu) on koostanut eläinlähtöisen journalismin oppaan, joka pureutuu juuri eläimiä koskevan journalismin problematiikkaan. Opas tarjoaa seikkaperäiset valmiudet vastuullisen eläimiä koskevan journalismin tuottamiseen toimittajille, kuvajournalisteille ja toimituksellista työtä tekeville. Median kuluttajille opas tarjoaa välineitä medialukutaidon ja mediakriittisyyden kehittämiseen.

”Ihmisnäkökulma on se, mistä käsin asioita tarkastellaan ja kehystetään”, tekstin koostanut Sari Toivola kertoo. Hän on eläinten hyvinvointiin erikoistunut viestinnän asiantuntija. Vallitsevaa eläindiskurssia hän kuvailee muunlajisia eläimiä lähtökohtaisesti esineellistäväksi.

”Eläintä välinearvoistava keskustelu syrjäyttää muunlajisen yksilön itseisarvon, kun elävistä yksiöistä puhutaan esimerkiksi ’biomassana’.” Ilmiölle on olemassa nimikin: spesismi.

Eläinten hyväksikäyttö nauttii sosiaalista lisenssiä

Spesismi eli lajisorto on sisäänrakennettu ihmiskeskeiseen ajatteluun ja vaikuttaa taustalla usein tiedostamatta. Jo eläinmedian nisäkäskeskeisyydessä tullaan ihmiskeskeisten asenteiden äärelle. Evolutiivisesti ihmistä lähellä olevat eläimet korostuvat, ja paitsioon jäävät esimerkiksi kalat ja matelijat sekä laaja joukko selkärangattomia. Inklusiivisuuden tulisi kuitenkin toteutua journalistisessa tekstissä yli lajirajojen.

Ihmisen muunlajisiin kohdistama toiseuttaminen ilmenee viestinnässä muun muassa vinouttavin sanavalinnoin ja äänenpainoin. Toivola luettelee sen tavallisiksi ilmenemismuodoiksi muunlajisten toimijuuden häivyttämisen, konfliktien korostamisen ihmisen ja muunlajisten välillä ja keskustelun painottumisen eri ihmisryhmien väliseksi väännöksi, kuten vegaanien ja sekaanien keskinäiseksi nahisteluksi ilman että eläimiä otetaan keskustelussa huomioon. Myös uhka- ja viholliskuvien luominen on tyypillistä, jopa sotametaforia käytetään.

”Navettaan tunkeutunut susi” tai ”maamme rajoilla vaanivat vieraslajit” antavat viitteitä intentionaalisuudesta, tuottamuksellisuudesta.

”Nämä ovat ihmismaailmasta kumpuavia motiiveja, ja osaltaan eräänlaista ihmiselle kuuluvan vastuun siirtoa muunlajisille”, Toivola kuvaa.

Muunlajisia onkin antropomorfisoitu kautta aikojen esimerkiksi saduissa, joissa eläimet edustavat eri luonteenpiirteitä. Inhimillistämisessä on kuitenkin vaaransa. Sosiaalisen median alustoilla leviävät viraalivideot esimerkiksi kylvystä “nauttivista” kaneista esittävät todellisuudessa kauhusta jähmettyneen eläimen.

Myös tavat ilmentää kunnioitusta muunlajisille ovat usein ihmislähtöisiä. Romantisoiva narratiivi esimerkiksi siitä, kuinka maitotilan jokainen lehmä on nimetty, on yksi tällainen. Eläinyksilön itseisarvo jää kuitenkin tunnustamatta.

”Kuvittelemme osoittavamme kunnioitusta eläimelle tavoilla, joilla on lopulta hyvin vähän todellista merkitystä eläimelle itselleen”, Toivola luonnehtii.

Jos haastatellaan eläinteollisuuden tai elinkeinon edustajaa, hänellä on omasta positiostaan kumpuavia perusteita käyttää tiettyjä sanavalintoja. Nämä äänenpainot näyttäytyvät helposti neutraaleina, siinä missä eläinten itsemääräämisoikeuden tunnustava puhe puolestaan asenteellisena. Asiantuntijatahojen valintaan Toivola suosittelee tutkijoiden konsultointia ja tutkittua tietoa. Auktoriteettina esiintyvillä etujärjestöillä on mediassa usein suhteettoman suuri sija.

”Vaikka journalismi pyrkii objektiivisuuteen, vaikuttavat toimittajan oma arvomaailma ja esimerkiksi toimituksen prioriteetit tähän”, Toivola jatkaa.

Journalistin ohjeet itsessään ohjaavat ihmiskeskeisyyteen; eläinten käyttäminen ihmisten tarpeisiin on yhteiskunnassa normi.

”Ei voida myöskään olettaa, että journalisti olisi jokaisen käsittelemänsä aiheen asiantuntija. Siksikin on tärkeää, että journalistin haastattelemat asiantuntijaroolissa esiintyvät henkilöt ovat tehtäviensä tasalla.”

Kohti parempaa eläinviestintää

Ohjeiksi paremmin eläimen huomioon ottavaan kirjoittamiseen Toivola antaa erityisesti esineellistävien sanojen, kuten “jalostusmateriaalin”, välttämisen.

”Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Kiertoilmaisut, kuten ’ylilyönti’ tai ’epäasiallinen käytös’ häivyttävät eläimeen kohdistuvaa väkivaltaa”, huomauttaa Toivola.

Keskusteluilla on taipumus kohdistua yksittäisen henkilön toimintaan laajempien yhteiskunnallisten ongelmakohtien sijaan. Eläinten kokema kärsimys hälventyy sellaisten ilmausten alle, kuten ”torjuminen” tai ”poistaminen”.

Ihmisen rooli kaventuu Toivolan mukaan myös esimerkiksi metsästäjien “somekestävissä” saaliskuvissa, joissa verta ei juurikaan näy. Havupedillä asetelmallisesti makaava eläin vaikuttaa ensinäkemältä nukkuvalta.

Vastuullinen eläinjournalismi ulottuu myös kuvajournalismiin. Eläimen hädän viihteellistäminen tai esittäminen söpönä on mediassa valitettavan yleistä. Toivola nostaa esille myös eläimen kohtelun kuvaustilanteessa.

mainos

”Kesyeläinten kuvaus tilanteeseen tottumattomalle eläimelle voi olla stressaavaa.”

Toivolan mukaan kuvan tulkintaa ohjaavat sen konteksti, vakiintuneet visuaaliset esitystavat ja esimerkiksi se, kuvataanko yksilöä, vai pikemminkin massaa.

Tarinatalous kannustaa asettamaan eläimen toiminnan ihmiselle samaistuttaviin viitekehyksiin. Tarinallistajan vastuulla on muunlajisesta kertominen eläinyksilön kautta eli keskiön pitäminen eläimessä, eikä esimerkiksi auttajan henkilökuvassa.

“Journalisti on vallitsevien eettisten ohjeiden mukaan toimintansa seurauksista vastuussa vain toisille ihmisille”.

  • 6.2.2024
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Sam Wild