Aloitan kliseellä. Veroihin tulee suhtautua kuin vasaraan tai poraan. Vasaralla sopii hakata nauloja, poralla saa paremmin reiän seinään.

Verotus on siis työkalu. Tarkemmin sanoen verotus on monta erilaista työkalua: eri veroilla tavoitellaan eri asioita. Se todetaan verotuksen oppikirjojen alkusivuilla.

Samaisten oppikirjojen mukaan verotuksen päätarkoitus on yhteiskunnan palvelujen, etuuksien ja tukien rahoitus. Veroilla katetaan tulevat eläkkeet, hoitajien palkat korotuksineen sekä investoinnit ekologisesti kestävään tulevaisuuteen.

Veroilla lisätään myös yhteiskunnan tasa-arvoa, sillä ne ovat keskeinen osa tulonsiirtojärjestelmää. Kohdentamalla verot maksukyvyn mukaan siirretään varoja heille, joilla tuen tarve on suurempi.

Kolmas verotuksen tarkoitus on kulutukseen ja tuotannon muuttaminen kestävämmäksi. Tällä hetkellä muutosta halutaan erityisesti ekologisesti kestämättömään kehitykseen. Siinä esimerkiksi hiiliveroilla on oma roolinsa.

Veroilla voi siis tehdä monenlaisia asioita, jos vain halutaan. Monet eivät kuitenkaan halua.

Pääomien verotus on suhteellisesti alempaa

Verotus ei Suomessa toteudu lähimainkaan maksukyvyn mukaan. Samansuuruisista tuloista ja varoista maksetaan monissa tilanteissa eri verran veroa, suuremmista tuloista jopa vähemmän kuin pienemmistä.

Pääomien tuotot keskittyvät varakkaimmille, ja näitä tuloja verotetaan suhteellisesti matalammin kuin vastaavia ansiotuloja eli palkkaa, eläkkeitä tai yrittäjätuloja. Tämä johtuu erityisesti siitä, että varakkaille keskittyvien pääomien veropohjassa on niin kutsuttuja aukkoja, jotka mahdollistavat verojen välttämisen.

Veroilla lisätään yhteiskunnan tasa-arvoa, sillä ne ovat keskeinen osa tulonsiirtojärjestelmää.

Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverohuojennus on esimerkki monista varakkaiden verotuista, jonka määrä nousee valtiovarainministeriön arvion mukaan satoihin miljooniin euroihin vuodessa. Se mahdollistaa työkorvausten nostamisen yhtiön kautta 26 prosentin kokonaisverolla, kun suurituloinen palkansaaja maksaa tulosta veroa jopa yli 50 prosenttia.

Pienyrittäjä ei verotuesta hyödy, sillä se on suunnattu varakkaille ja suurituloisille. Vuotuisen enimmäismäärän eli 150  000 euron huojennetut osingot voi nostaa vasta, jos yrityksessä on varoja 1,9 miljoonaa euroa.

Keskustelu haltuun

Ongelman ratkaisu olisi periaatteessa helppoa. Ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi on kirjattu lukuisiin virkamiesten ja tutkijoiden raportteihin. Mallia voisi ottaa vaikka muista Pohjoismaista, sillä missään muualla ei tällaista osinkoverohuojennusta tunneta.

Syy nykytilanteeseen on se, ettei muutosta haluta riittävästi. Suurituloisimman prosentin edunvalvojat hallitsevat verokeskustelua, oli kyse sitten suljetuista kabineteista, eduskunnan kuulemisista tai sosiaalisen ja perinteisen median palstoista.

Asetelma välittyy myös eduskunnan päätöksiin ja lopulta siihen, kuka saa ja keneltä otetaan. Suomen verotuksen nykyinen rakenne asetettiin pitkälti vuoden 1993 verouudistuksessa. Sittemmin varakkaimman prosentin varallisuus on viisinkertaistunut, kun alimman 90 prosentin varallisuus on pysynyt suunnilleen ennallaan.

Muutoksen kaava on oikeastaan yksinkertainen. On opeteltava perusasiat verotuksen ongelmista ja siitä, miten ne ratkaistaan. Sen jälkeen on otettava haltuun keskustelu kaduilla, kabineteissa ja somepalstoilla.

Kenen kustannuksella sopeutetaan?

Lontoon King’s Collegen tutkijoiden David Hopen, Julian Limbergin ja Nina Weberin tuore tutkimus antaa uskoa siihen, että muutos on mahdollista. Tutkijat testasivat, miten ihmisten näkemykset verotuksesta muuttuvat, kun heille annetaan faktatietoa mielipiteen tueksi.

Ihmisten ymmärrys ja tuki varakkaimpien progressiiviselle verotukselle kasvoi dramaattisesti, kun he saivat tilastotietoa varallisuuden jakautumisesta sekä sosiaalisen liikkuvuuden todennäköisyydestä.

Suurituloisimman prosentin edunvalvojat hallitsevat verokeskustelua.

Tiedolla on siis vaikutusta, mutta tieto ei lisäänny itsestään. Epäkohdista pitää puhua ja kirjoittaa. Asialla on merkitystä juuri nyt, kun eduskuntavaalien alla julkisen talouden sopeuttaminen on noussut keskeiseksi vaaliteemaksi.

Sillä, vahvistetaanko julkista taloutta menoleikkauksilla vai veroilla, on ihmisten kannalta ratkaiseva ero. Epäilen, että tämä ero ei ole kaikille vielä selvä.

Isot menoleikkaukset osuvat väistämättä yhteiskunnan huono-osaisiin. Se johtuu siitä, että muualta kuin julkisista palveluista ja sosiaaliturvasta ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi suuria summia. Veroilla sopeutuksen voi kohdentaa heihin, joilla on enemmän varaa.

Kirjoittaja on Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja.