”Matrix on edelleen yksi osuvimmista populaarikulttuurin tulevaisuuskuvista”, Kimmo Jylhämö toteaa.
Matrix kertoo maailmasta, jossa koneisiin kytketyt ihmiset elävät virtuaalimaailmassa erottamatta sitä todellisuudesta. Elokuvan olennainen kysymys on, miten meidän tulisi suhtautua siihen, että virtuaalinen ohjaa meitä. Entä kuinka siitä voisi irtautua?
Kimmo Jylhämö on filosofi ja journalisti sekä tiedekustantamo Vastapainon kustantaja ja toimitusjohtaja. Uudessa kirjassaan Digi-askeesi – Miten elää ja ajatella digitaalisella aikakaudella (Vastapaino) Jylhämö tarkastelee suhdettamme digitaalisuuteen. Hänen väitteensä on, että digitaalisuus muuttaa ihmisyyttä radikaalisti ja tähän kehitykseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
”Voi olla, että luomumaailmasta kehittyy tulevaisuudessa luksusta. Siellä olisi varakkaiden lisäksi enää ne, jotka eivät suostu palvelemaan alustatalouden toimijoita ja olemaan Matrixin ohjailtavissa”, Jylhämö pohtii.
Vaikka väite voi kuulostaa rajulta, sitä tukevia viitteitä löytyy. Kaksi kansainvälistä menestysteosta kirjoittanut israelilainen historiantutkija Yuval Noah Harari kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa antaneensa älypuhelimensa täysin avustajansa käyttöön. ”Suojelen aikaani ja mieltäni. Osa maailman lahjakkaimmista ihmisistä on tehnyt vuosikymmeniä töitä saadakseen älypuhelimen avulla huomioni. En usko, että olen tarpeeksi fiksu ja vahva vastustamaan sitä”, Harari kertoi haastattelussa ja myönsi tilanteensa oleva etuoikeutettu.
Esimerkkejä on muitakin. Monet teknologiayritysten johtajat, kuten Applen edesmennyt perustaja Steve Jobs etunenässä, ovat yrittäneet suojata lapsiaan itse markkinoille lanseeraamiensa laitteiden vaikutuksilta.
Onko keisarilla vaatteita?
Kimmo Jylhämö on insinööriperheen vesa, joka luonnehtii itseään tekniikasta innostuvaksi entiseksi nörttilapseksi. Hän opetteli itsenäisesti koodaamaan 13–14-vuotiaana. Hyvien arvosanojen kautta ovet avautuivat yliopistoon. Tietojenkäsittelyn opinnot vaihtuivat kuitenkin pian filosofian opiskeluun, jossa koodaustaidot osoittautuivat avuksi. Koodaamisen kautta vahvistunut ymmärrys logiikasta tuki monimutkaisen tieteenalan sisäistämistä.
Nykyisin koodaamisesta on tullut osa opetusta. Samaan aikaan kuitenkin lasten ja nuorten matematiikan taidot heikkenevät, vaikka koodaamisessa matemaattisesta ja loogisesta ymmärryksestä olisi paljon hyötyä.
Lukeminen ja oppiminen vaativat työtä, ja sitä tosiasiaa eivät digitalisaation tarjoamat työkalut muuta miksikään.
”Meitä ohjaa lupaus digitalisaation antamasta lisäarvosta, jossa samaan aikaan perustyö näyttäytyy mitättömänä ja itsestään selvänä. Haluamme perehdyttää lapset robotiikan alkeisiin ja opettaa heitä koodaamaan. Ongelma on kuitenkin, että kaikki eivät opi lukemaan tai kirjoittamaan”, Jylhämö toteaa.
Lukeminen ja oppiminen vaativat työtä, ja sitä tosiasiaa eivät digitalisaation tarjoamat työkalut muuta miksikään. Elämme Jylhämön mukaan digihurmoksen tilassa, jossa digitalisaatiota ajetaan vain sen vuoksi, että se innostaa. Ilmiö toistuu hänen mukaansa lähes kaikilla sivistyksen tasoilla ala-kouluista yliopistoon.
Digitalisaatio on kiistatta merkittävästi hyödyttänyt eri asioissa, mutta sen vaikutuksia ei Jylhämön mukaan osata tarkastella kriittisesti. Tämä näkyy erityisesti koulumaailmassa. Digitaalisuuden myötä raportoiminen, teknologian hallitseminen ja jatkuvan vuorovaikutuksen ylläpitäminen vanhempiin on muuttunut opettajan päätyöksi.
Kohti digi-askeesia
Jylhämö puhuu mielellään kirjojen ja sanomalehtien lukemisesta esimerkkinä. Lukutaidolla on merkittävä rooli aivojemme toiminnassa: se kehittää kykyämme analogiaan, empatiaan ja luovuuteen. Pitämällä lukutaitoa yllä vaalimme taitoamme sisäistää tietoa, päätellä asioita, ottaa huomioon muita näkökulmia ja olla kriittinen. Silti lukutaito on vaarassa.
Digitaalisena aikakautena tarvittaisiin Jylhämön mukaan enemmän kuria ja itsen hallintaa, jotta käyttäjä hyötyisi laitteista, tai vekottimista, kuten hän niitä itse mielellään nimittää. Vekottimien äärellä tarvitaan enemmän itsesäätelyä, askeesia, jotta keskittyminen ei herpaantuisi jatkuvasti sosiaalisen median sovellusten piippauksiin, älykellon antamiin liikuntakehotuksiin tai rajattomalta tuntuvan viihdesisällön houkutuksiin. Toisaalta paperisen kirjan lukeminen ei myöskään ole digilaitteista erillään oleva suoritus, vaan ympäröivien laitteiden rakentama virtuaalinen maailma vaikeuttaa myös siihen keskittymistä.
Media vaikuttaa siihen, miten koemme ympäröivän maailman. Perinteisesti journalistinen media on tarjonnut kuvan yhteisesti ymmärretystä todellisuudesta, joka on suodattunut journalististen käytäntöjen ja prosessien kautta. Alustatalouden myötä tällainen kollektiivisesti jaettu todellisuuskäsitys uhkaa horjua. Botit ja alustamediat kuten Googlen, Facebookin tai TikTokin algoritmit tarjoavat jokaiselle käyttäjälle oman henkilökohtaisesti kuratoidun todellisuutensa.
”Alustatalouden toimintaan liittyvä suurin demokraattis-poliittinen ongelma on se, että niihin sisältyy lukuisia mustia laatikoita,” Jylhämö sanoo.
Mustalla laatikolla tarkoitetaan laitetta, järjestelmää tai oliota, jonka sisällöstä ei ole tietoa, joten sen toiminta on läpinäkymätöntä. Jylhämön mukaan nämä mustat laatikot mahdollistavat meidän huijaamisemme ja hyväksikäyttämisemme joko tiedostaen tai tiedostamatta. Siksi niille ei pitäisi antaa valtaa.
Lähes kaikkien mustien laatikoiden takana on kuitenkin aina joku ihminen, joka päättää.
Artikkeli julkaistiin ensin maksumuurin takana 2.2.2023. Teksti avattiin kaikille lukijoille 16.2.2023. Haluatko sinäkin saada ensilukuoikeuden osaan Voiman verkkoartikkeleista? Tee Voimajengi-tilaus alk. 3€/kk.
