Piirretty kuva jossa sukeltaja on meren pohjassa. Taustalla erilaisia kaivoskoneita.

TeknologiaKirjoittanut Antti KurkoKuvat Ninni Kairisalo

Kaivosyhtiöt janoavat harvinaisia metalleja meren pohjasta – tutkijat huolissaan herkistä ekosysteemeistä

Syvänmeren kaivostoiminnasta haetaan ratkaisuja vihreään siirtymään. Tutkijat käyvät tällä hetkellä kisaa kelloa vastaan sillä kaivostoiminta halutaan käyntiin.

Lukuaika: 3 minuuttia

Kaivosyhtiöt janoavat harvinaisia metalleja meren pohjasta – tutkijat huolissaan herkistä ekosysteemeistä

Juttu on osa Teknologia ei pelasta -artikkelien sarjaa, jossa tarkastellaan ihmisen suhdetta teknologiaan ja teknologian suhdetta yhteiskuntaan ja ympäristöön. Voit lukea sarjan muut osat täältä.

Kumpi on pienempi paha, luonnonsuojelualueelle kaavailtu litiumkaivos vai öljyn poraaminen meren pohjasta? Vihreässä siirtymässä käytettyjen mineraalien saanti vaatii kasvavaa kaivostoimintaa, mikä on synnyttänyt dilemman: voimmeko hyväksyä paikalliset ympäristökriisit osana ilmastonmuutoksen torjuntaa? Puhutaan jopa siitä, että kaivoksista voisi tulla vihreällä liikkeelle ydinvoiman kaltainen kysymys, jonka haitat päädytään hyväksymään pienempänä pahana.

Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, koska käytämme fossiilisia polttoaineita ja harvinaisia maamineraaleja rinnakkain. Jälkimmäiset ovat tärkeä komponentti osana sähköistä kuluttamista.

Sosiaalisen median selaaminen, suoratoistopalvelut, sähköautolla ajelu, hakukoneiden käyttö – ne kaikki kytkeytyvät luonnonvarojen käyttöön. Ja tämä synnyttää toisenkin dilemman, jota ymmärtääkseen on sukellettava 4000 metrin syvyyteen valtamerten pohjaan.   

Metalleja merenpohjasta

 Vuonna 1872 HMS Challenger -niminen purjealus lähti Portsmouthista neljä vuotta kestäneelle tutkimusmatkalleen. Aluksen miehistö kartoitti merenpohjaa ja löysi tuhansittain uusia ennestään tuntemattomia eläinlajeja.  Nämä tutkimukset loivat pohjaa meritieteelle. 

Eliöiden lisäksi Pohjoisen jäämeren pohjasta nostettiin pinnalle miljoonien vuosien aikana muodostuneita monimetallisaostumia eli noduuleita.

Nyt nämä möhkäleet ovat huomion keskipisteessä. Ne sisältävät erittäin tiiviissä paketissa vähähiilisen digiyhteiskunnan kannalta monia kriittisiä metalleja kuten nikkeliä ja kobolttia. Kriittisiä niistä tekee sen, että ne ovat akkuteollisuudessa tärkeitä mutta ehtyviä resursseja. Koboltin tunnettujen varantojen on ennustettu loppuvan 2040-luvulle tultaessa ja nikkelin saman vuosikymmenen aikana. 

Noduulit sisältävät myös harvinaisia metalleja kuten neodyymiä ja gadoliumia, joita ilman meillä ei olisi nykyisen kaltaisia tuulivoimaloita tai älypuhelimia.

Venäjän hyökkäyssodan alettua Ukrainassa Euroopan unionissa on havahduttu riippuvuuteen Kiinasta. EU:n osuus maailman mineraalien kulutuksesta on viidesosa mutta  vain 2–3 prosenttia tarpeesta tulee sen omalta alueelta. Kiina puolestaan kontrolloi yli 90 prosenttia harvinaisten maametallien arvoketjusta. Samaan aikaan tietoisuus kuivan maan kaivostoiminnan yhteydestä ympäristökriiseihin sekä lapsi- ja orjatyövoiman käyttöön on ajanut teollisuudenalan ikävään valoon.

Syvänmeren kaivosteollisuus näyttääkin äkkiseltään houkuttelevalta. Ongelma on vain se, ettei kansainvälinen laki salli syvänmeren kaivostoimintaa, sillä sen vaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi.

”Syvänmeren ekosysteemit ovat huonosti tunnettuja, sillä niitä on kallista ja vaikeaa tutkia. Meiltä puuttuu tällä hetkellä tietämystä ihan perusasioista, kuten millaisia eliöitä niissä elää”, kuvaa Laura Kaikkonen, Uuden-Seelannin Wellingtonissa työskentelevä meribiologi.

Elämää pohjalla

Syvänmeren pohja on suureksi osaksi karua mutaa tai savea. Mutta siellä missä on noduuleita, esiintyy myös elämää: sienieläimiä, koralleja, mustekaloja, merikurkkuja ja erilaisia nilviäisiä.

Kaikkosen mukaan aina, kun merenpohjasta otetaan mineraalia, tuhoutuu samalla elinympäristö tai alusta, jossa näitä eläimiä on. Yksi tutkijoita eniten huolestuttavimmista asioista on liikkeelle lähtevä pohjasedimentti. 

”Sedimentissä voi olla ihmistoiminnan seurauksesta haitallisia aineita ja mineraalisaostumissa myrkyllisesti esiintyviä metalleja sekä radioaktiivisia aineita. Levitessään se peittää alleen eliöitä ja voi tukehduttaa niitä. Valtameret ovat myös yksi suurimmista hiilinieluista ja miljoonia vuosia vanhan sedimentin pöyhiminen vapauttaa myös sinne sitoutunutta hiiltä takaisin pinnalle”, Kaikkonen listaa.

Pohjaeliöillä on tärkeä rooli aineen kierrossa ja pinnalta tulevan orgaanisen aineksen käsittelyssä. Koska meillä on vasta vähän tietoa syvänmeren eliöistä, emme myöskään tiedä miten ne voisivat hyödyttää meitä. Bioetsintä on iso tutkimuksen ala:  syvänmeren eliöistä on eristetty esimerkiksi monenlaisia biomolekyylejä, joita on käytetty kehitettäessä rokotteita ja joista on etsitty parannuskeinoja sairauksiin.

Tutkijoiden mukaan parhaissa tapauksissa menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin kaivostoiminnan vaikutuksista tiedetään tarpeeksi.

”Syvän meren eliöt ovat erikoistuneet erilaisiin asioihin, joten niillä on hyvin erilainen perimä kuin maanpäällisillä eliöillä. Tämäkin on pelkästään syy säilyttää näitä eliöitä – jos ei lähdetä siitä, että niillä olisi joku arvo ihan itsessään”, Kaikkonen toteaa.

Tutkijat käyvät tällä hetkellä kisaa kelloa vastaan. Joukko kansainvälisiä kaivosyhtiöitä ja yksittäisiä valtioita haluaisi aloittaa noduulien nostamisen mahdollisimman pian. Tutkijoiden mukaan parhaissa tapauksissa menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin kaivostoiminnan vaikutuksista tiedetään tarpeeksi.

Kesällä 2021 Tyynenmeren saarivaltio Nauru ilmoitti haluavansa aloittaa kaivostoiminnan yhdessä kanadalaisen kaivosyhtiö The Metals Companyn kanssa. YK:n alainen kansainvälinen merenpohjavirasto ISA hallinnoi kansainvälisten merialueiden luonnonvaroja. Sen sääntöjen mukaan viraston on laadittava kaivostoimintaa koskevat säännöt kahden vuoden kuluessa ilmoituksen tekemisestä – ja sen jälkeen kaivoslupahakemukset on käsiteltävä ja alustavasti hyväksyttävä sääntöjen riittävyydestä riippumatta. Kaksi vuotta tuli umpeen heinäkuussa, eikä kaivoslupia ole vielä myönnetty, vaan ISA on ottanut aikalisän.

Toisaalta on valtioita, kuten Cookinsaaret, jotka haluavat aloittaa kaivostoiminnan omilla merialueillaan, jolloin ne voivat itse päättää mitä siellä tapahtuu. Tyynenmeren saaret ovat atollisaaria ja niiden elinkeinot riippuvat merestä tavalla tai toisella. Samaan aikaan, kun kaivostoiminnan toivotaan tuovan vaurautta, se voi uhata perinteisempiä elinkeinoja kuten kalastusta.

Malttia kaivataan

Jutun alussa mainitun dilemman ydin on, mistä tulevat mineraalit saadaan. Kaikkonen listaa, että alaa on brändätty vihreänä sekä parempana ympäristön, ihmisoikeuksien ja sosioekonomisten vaikutusten kannalta. Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan mitään näyttöä siitä, toteutuvatko nämä lupaukset.

Kaikkosen mukaan kaivostoimissa tarvittaisiin malttia ennen kuin robotit ja kilometrien pituiset imurit suunnataan kohti pohjaa. Teknologia kehittyy niin nopeasti, että se mikä on tänään tarpeellista voi muuttua turhaksi lyhyessä ajassa.

mainos

”Tällä hetkellä tarina on vahvasti se, että syvänmeren kaivostoiminta on tarpeellista vihreän siirtymän vuoksi. Voimmeko kuitenkaan varmistaa sitä, että sieltä otetut mineraalit päätyvät tuulimyllyyn eivätkä jonkun pleikkariin?”, Kaikkonen kysyy.

  • 18.1.2024
  • Kirjoittanut Antti Kurko
  • Kuvat Ninni Kairisalo