Oulussa vuonna 1986 perustettu rockyhtye Radiopuhelimet ei näytä minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä. Energisestä, äkkiväärästä ja rujosta mutta vastustamattomasti svengaavasta ilmaisusta tunnettu viisikko pukkaa ilmoille jo peräti kuudennentoista studioalbuminsa. ”Jaksaa, jaksaa” huutaa laulaja J. A. Mäki heti avausraidalla Kylmää hikeä, jossa Radiopuhelimet on lyönyt funk-vaihteen päälle.
Albumin nimi on ytimekkäästi Radiopuhelimet, ja siinä kuuluvat kaikki mukaan tarttuneet vaikutteet bändin pitkän uran varrelta. Isossa osassa on Captain Beefheart -pohjainen riffittely, ja välillä käydään syvässä etelässä Muddy Watersin juuribluesia kumartaen. Juurisävyistä vaihdetaan nopealla leikkauksella Joy Divisionin postpunkkiin taikka Stoogesin eläimelliseen rokkaamiseen. Kaikkea yhdistää kuitenkin persoonallisen raaka bändisointi sekä J. A. Mäen huutoa lähentelevä laulu. Radiopuhelimet osaa myös yllättää. Yhdeksän biisin energisen jyystön jälkeen kuullaan akustista tangoa biisissä Mielenilmaus aamuyöllä.
Kitaristi ja biisintekijä Jarno Mällinen kertoo levyn synnystä: ”Biisejä kertyi ja meillä oli intoa tehdä niitä. Metodi oli sama kuin aikaisemmin. Kappaleet treenattiin hyvin treenikämpällä. Meillä ei ole varsinaista tuottajaa, mutta soiton valvojana pohjien äänityksissä toimi jälleen Riku Mattila. Studiolla biisit soitettiin livenä sisään ja Riku vaati meitä soittamaan paremmin ja uudestaan.”
Mällisen mukaan studiossa soittaminen on intensiivistä: ”Siinä menee pää sekaisin ja tulee studiopsykoosi. Arvostelukyky katoaa täysin ja tunnelma on puolihätääntynyt. Silloin on erittäin tarpeellista, että paikalla on joku luotettava ulkopuolinen henkilö antamassa palautetta.”
Yhtyeen laulaja ja toinen keskeinen biisintekijä J. A. Mäki kertoo, miten uudet biisit syntyvät: ”Olemme toimineet viimeiset vuosikymmenet niin, että kun aikaisempi levy on purkissa, Mällinen tulee treenikämpille uusien riffien kanssa. Sitten aletaan taas renkuttaa. Kun teemme uusia biisejä, ajattelemme, että niitä ei tehtäisi aina samalla tavalla, vaikka toimintaamme ohjaavatkin tietynlaiset rutiinit. Meillä ei ole ollut mitään syytä lopettaa, luovuutemme ei ole ehtynyt. Olen itsekin kirjoitellut koko ajan tekstejä. Yritän elää hetkessä, vaikka se hirveältä kliseeltä kuulostaakin. Kai tätä voi sanoa sitkeydeksi.”
Radiopuhelimet-levyn teksteistä vastaavat pääosin Mällinen ja Mäki. Tekstien maailmankuva on vimmaisen äkkiväärä. Kirjeitä keskiluokasta -biisissä naljaillaan kilpailukyvylle, tehokkuusajattelulle ja keskiluokan ihanteille. Ikä on numero -kappaleessa naureskellaan armotta ikuiselle nuoruuden tavoittelulle. Kaiken takana on kuitenkin inhimillisyyttä ja jopa lämpöä.
Radiopuhelimet on suomalaisen punkpohjaisen vaihtoehtorockin kyrmyniska. Se on jaksanut uida vastavirtaan ohi lipuvista trendeistä piittaamatta.
Jarno Mällinen ei ole kuitenkaan halukas panemaan yhtyettään mihinkään valmiiseen anti-mainstream-kategoriaan. ”Ei vastavirrassa oleminen ole meille mitenkään ohjelmallista. Omat kyvyt ja rajoitteemme asettavat meidät sille puolelle. Tunnemme tosin myös solidaarisuutta niitä muita kohtaan, jotka ovat valtavirran ulkopuolella”, Mällinen muotoilee.
Yhteiskunnallisuutta ja kantaaottavuutta bändi ei kaihda, vaikka haluaa säilyttää vapautensa. Mäki ja Mällinen eivät halua selittää biisejään puhki, vaan kuulijalle halutaan jättää tilaa tulkinnoille ja omille oivalluksille.
”Ihminen on todella vaarallinen laji tälle meidän yhteiselle planeetallemme. Jatkuvan kasvun ajatteleminen on iso kupla. Tällaisessa systeemissä eläminen on valheellista. Minua kauhistuttaa, mitä ihminen on saanut aikaan tässä maailmassa. Nykypäivän tilanne ei kyllä hyvältä näytä”, pohtii Mäki.
”Kirjoitan usein päivän tilanteesta. Pyrin kirjoittamaan kuitenkin vähän laajemmista kuvioista kuin jostain tietystä poliitikosta. Tuntuu, että yksittäinen poliitikko ei ole ansainnut biisiä. Sitä paitsi tuollainen biisi vanhenisi aika nopeasti. En ole myöskään tuonut julkisuudessa esiin oma poliittista kantaani tarkemmin. Kuitenkin: talouskasvun ihannointi ja oikeistolainen – ja erityisesti äärioikeistolainen – politiikka on niin perseestä kuin vain voi olla. Se on tuhon tie”, Mäki linjaa.
Rockissa ja taiteessa on yleensä kysymys muustakin kuin excel-taulukoista ja tiukoista poliittista ohjelmanjulistuksista. Radiopuhelimiin liitettyä pohjoista vimmaa Kalervo Palsan tai Rosa Liksomin hengessä on kuitenkin vaikeaa hahmottaa bändin sisältä. ”Tekemisemme lähtee tunnepohjalta. Emme aina ole tietoisia kaikista kulttuurisista vaikutteista tai kulttuurisesta taustasta, minkä keskellä tunnemme ja luomme. Olen ihmetellyt, mitä se pohjoinen vimma oikein on. Samat asiat ovat täällä Oulussa valtavirtaa kuin Espoossakin”, sanoo Mällinen.
Mihin 37 vuoden rokin vatkaaminen sitten johtaa tässä synkässä maailmassa? Voiko taiteen tekemisellä parantaa maailmaa hitustakaan? ”Musiikki voi auttaa vaikeiden aikojen yli. Se voi tuoda voimaa ja lohtua, kenties jonkinlaista vertaistukeakin. Monipuolinen ja -arvoinen kulttuurielämä on itselleni aina ollut henkireikä ja elinehto. Joten ainakin yksilötasolla musiikillakin voi olla iso vaikutus”, pohtii Mäki.
“Toivon bändimme tuovan kuulijoille hyvää energiaa. Livetilannehan on vuorovaikutusta, energiat liikkuvat edestakaisin. Se on kanssakäymistä. Parhaimmillaan se on hyvinkin vahvistava yhteinen kokemus.”