Purjelaiva Hawilan kapteeni Samuel Faucherre tutki ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ikiroutaan ja sen hiilensidontaan kunnes totesi, että ilmastokriisistä tiedetään jo tarpeeksi. Vuonna 2014 hän osti ystäviensä kanssa puisen purjelaivan nimeltä Hawila silloiselta suomalaiselta omistajaltaan, tavoitteena perustaa hiilineutraali rahtilaiva.
”Vuonna 2013 olin mukana purjehtimassa Hawilalla ensi kertaa. Rakastuin heti täysin laivaan, vaikka tässä oli oikeastaan kaikki varoitusmerkit: vanha, suuri puinen laiva ja huonossa kunnossa. Silloinen omistaja Pauli Kivekäs tarvitsi taukoa laivan ylläpidosta ja paineli Dubaihin lomalle. Kukaan ei olisi jäänyt hoitamaan alusta, joten minä muutin yksin laivaan asumaan”, Faucherre kertoo.
Tulevaisuudessa laivalla on tarkoitus kuljettaa ekologisten ja eettisten tuottajien rahtia Atlantin molemmin puolin. Tällä hetkellä laivaa remontoidaan merikelpoiseksi vapaaehtoisvoimin pienessä satamakaupungissa Tanskassa. Hawila-yrityksen tavoite on toimia marginaalisten ja hiilineutraalien tuottajien logistiikkapalveluna.
Holbæk on pieni, noin 30 000 asukkaan satamakaupunki Pohjois-Sjellannissa. Se on myös Hawilan kotisatama.
Keskiluokkaiselta näyttävässä Holbækissa Hawilan vapaaehtoiset erottuvat paikallisista. Useimmat heistä kertovat elävänsä irtolaisen elämää – tänään täällä ja ehkä ensi viikolla jossain toisessa projektissa vapaaehtoisena.
Suljettu systeemi
Teemme haastattelun Faucherren kanssa askeettisen tyhjässä asuntovaunussa, joka on parkissa talon pihalla. Siellä hän nukkuu yönsä. Tila on karu ja riisuttu, mutta tarjoaa epäilemättä yksityisyyttä verrattuna itse taloon. Faucherren mukaan paikalla on ollut enimmillään jopa 30 vapaaehtoista.
Ranskalainen Faucherre on asunut Tanskassa yhdeksän vuotta. Aluksi hän viimeisteli väitöskirjaansa, huolsi siinä sivussa Hawilaa ja järjesti siellä festivaaleja ja tapahtumia laivalla. Hän lopetti työnsä Kööpenhaminan yliopistolla kolme vuotta sitten, jotta voisi keskittyä täysin Hawila-projektiin.
”Utopistinen visiomme on, että Hawila voisi olla itsensä ylläpitävä ekosysteemi, joka toimisi täysin ilman fossiilisia polttoaineita.”
Ryhmän tarkoituksena oli kehittää laivalla ylläpidettävä permakulttuurinen kasvihuone, uusiutuvalla energialla toimiva vedenkeruujärjestelmä ja kalastaa laivalla niin, että miehistö pystyisi aluksella tuottamaan kaiken tarvitsemansa ruoan. Tammipuuta laivan korjaamiseen ja remontointiin kasvaa myös suhteessa nopeammin kuin alus puuta kuluttaisi.
”Tarvitsisi vain hakea muutamat säkit riisiä ja perunaa maista. Näin laiva voisi purjehtia ympäristöystävällisesti rahtia edestakaisin”, periaatteessa ikuisesti, Faucherre sanoo.
Hanke olisi toteutuessaan kuin valtamerien vastine Biosfääri 2:lle, Yhdysvaltojen Arizonassa 90-luvulla toteutetulle kokeelliselle tutkimusprojektille, jossa kahdeksan vapaaehtoista sulkeutui kahdeksi vuodeksi valtavan kokoiseen kasvihuoneeseen. Kokeen tarkoituksena oli testata voisiko pienoiskoossa rakennettu keinotekoinen ilmasto ja itsensä ylläpitävä ekosysteemi toimia esimerkiksi mahdollista Marsin asuttamista varten. Hanke lopulta epäonnistui sosiaalisten ongelmien sekä kasvihuoneessa liian korkeaksi nousseen hiilidioksidipitoisuuksien takia.
Kulttuuria mereltä maihin
Faucherre kertoo, että kulttuuri- ja kasvatustoiminta tuli osaksi projektia, koska lupien hoitaminen rahtiliikennettä varten ja yrityksen perustaminen veivät aikaa, ja he miettivät mitä voisivat heti tehdä laivan kanssa. Siitä syntyi ajatus kulttuuri- ja opetusprojekteista, joita tehtiin yhteistyössä muutaman koulun sekä eri esiintyjien ja sirkustaiteilijoiden kanssa.
Ennen nykyisen remontin aloittamista Hawila kiersi kesäisin eri Itämeren maiden satamissa osallistuen festivaaleille ja tapahtumiin.
”Ymmärrys siitä, ettei meidän elämä tällaisenaan ole kestävää ympäristölle yhdistää kaikkia näitä projekteja. Siksi pidän kulttuuri- ja kasvatustyötä tärkeänä ja olen hyvilläni, jos Hawila voi toimia alustana näille hankkeille”, Faucherre sanoo.
Hawila-yritys perustettiin ensisijaisesti siksi, että rahtilaivana toimiessaan pitää olla yritys. Yrityksen kautta Hawilasta on myös myyty osuuksia tukija-sijoittajille, joilla kerättiin tuloja laivan remontoimiseen.
”Tapasit minut hieman erikoisessa vaiheessa elämääni”, Faucherre aloittaa pitkän tarinan viimeaikaisista vastoinkäymisistään.
Nykyinen remonttiprojekti alkoi syyskuussa 2020. Silloin alus palasi satamaan viimeisimmältä purjehdukselta. Korjausvaiheen piti kestää vuoden, mutta marraskuussa projektilta jäi saamatta apuraha, joka oli tarkoitettu työntekijöiden palkkoihin ja elinkustannuksiin. Se oli kova isku, ja monet työryhmästä lähtivät projektista.
”Tein aika paljon töitä. Siitä hetkestä lähtien kun heräsin, aina siihen asti kunnes meni sänkyyn ja suljin silmäni. Tein vain töitä – joka päivä. Puhelin soi koko ajan ja samalla kun hoidin hallinnollisia asioita koordinoin remonttitiimiä, perustin tälle yritystä, hain apurahoja ja tukea hankkeelle. Se oli paljon”, Faucherre sanoo.
Maaliskuussa hän tarvitsi lomaa.
”Käsittääkseni sitä sanotaan burn outiksi. Menin kuukaudeksi purjehtimaan itsekseni. Pitkän ja maanisen työrupeaman jälkeen olin menettänyt tyttöystäväni ja ystäviä oli lähtenyt projektista. En enää muistanut kuka olen ilman tätä projektia, mistä oikein enää pidän?”
Omien rajojen kohtaaminen ja vastuun jakaminen uudelleen ja tasaisesti työryhmän sisällä paransi hanketta Faucherren mukaan. Vaikka hänen henkilökohtainen rahatilanteensa on huono ja laiva on remontissa, kapteenin usko projektiin ei ole horjunut.
Faucherren puhuu nopeasti ja innostavasti kertoessaan syitä miksi Hawila on hänelle tärkeä.
”En voinut jatkaa tutkijana yliopistolla. Ei ollut enää minusta järkeä lentää Siperiaan tai Grönlantiin ja takaisin ottamaan jäästä näytteitä vain, jotta voimme varmistaa olevamme kusessa ilmastonmuutoksen kanssa. Se on tiedetty jo pitkään. Mieluummin käytän energiani johonkin konkreettiseen kuten tähän. Emme voi pyörittää kansainvälistä ruokakauppaa nykypäivänä vain purjelaivoilla mutta ainakin yritämme rakentaa jotain sellaista, jota nykyinen systeemi ei tarjoa ja antaa sillä esimerkin toiminnasta ympäristön puolesta”, Faucherre sanoo.
Elämä ilman öljyä
Vaikka valtaosa maailman kaupasta kulkee öljyä polttoaineena käyttävillä rahtilaivoilla, vain kolme prosenttia kuljetuksen päästöistä tulee merenkulusta. Suurilla rahtilaivoilla tavaroiden liikuttaminen on tonneja ja hiilidioksidipäästöjä vertaillen ympäristöystävällisin kuljetusmuoto.
Tulevaisuudessa merirahdin ympäristökuormituksen odotetaan kuitenkin nousevan. Ei niinkään siksi, etteikö ala kehittyisi ympäristöystävällisemmäksi, vaan koska meriliikennettä syntyy enemmän, kun kehittyvien maiden taloudet kurovat kulutuksessaan vauraita maita kiinni.
Fossiiliset energiamuodot ovat mahdollistaneet vaurauden ja kulutuksen, jota maapallon kantokyky ei kestä. Hitaampi, tuulivoimalla liikkuva merirahti tekisi tuotteista kalliimpia ja vaikeammin saatavia, mutta ohjaisi samalla kulutusta kestävämmälle tasolle.
Seuraavana päivänä Faucherre käy esittelemässä minulle laivaa satamassa. Ruumassa on on täysi työn tohina päällä. Kierroksen jälkeen astumme ulos laivasta.
”Okei, minun pitää tästä lähteä toisiin hommiin”, Faucherre sanoo, hymyilee ja hyppää pieneen valkoiseen henkilöautoon.
Ruumassa soivista kaiuttimista kajahtaa merihenkinen folk punk -kappale. Laivaa remontoivat vapaaehtoiset yhtyvät käheänä kuorona hoilaamaan kappaleen mukana, sähköhöylien säestäessä taustalla. Sanoista ei saa selvää. Täysin selvää ei ole sekään, millä kaikilla tavoilla ilmastokriisiä onnistutaan tulevaisuudessa lievittämään, mutta vuosituhansien testaamilla purjeilla voi olla siinäkin rooli.
