Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalilla toukokuussa 2023 vierailleen yhdysvaltalaisen kirjailija Torrey Petersin romaani Detransition, baby (Kosmos 2023) kertoo uudenlaisen perheen muotoutumisesta. Transnäkökulmasta kirjoitetun teoksen keskiössä ovat kolme newyorkilaista nuorta aikuista, Ames, Reese ja Katrina, jotka pyrkivät sovittamaan yhteen ristiriitaiset ja ailahtelevat halunsa. Tilannetta mutkistaa se, että Ames ei ole kertonut raskaana olevalle Katrinalle eläneensä aiemmin transnaisena ja sittemmin päätyneensä detransitioon eli paluuseen lähemmäs syntymässään määriteltyä sukupuolta. Heidän perheeseensä liittyvä Reese seurusteli Amesin kanssa silloin, kun tämä oli vielä Amy.
Peters on saanut tietokirjailijan koulutuksen, mutta kokee kykenevänsä käsittelemään transkysymyksiä moniulotteisemmin kaunokirjallisin keinoin.
”Havaitsin, etten voinut kirjoittaa tietokirjallisuutta transelämästä riittävän rehellisesti ja loukkaamatta ihmisiä”, hän kertoo. ”Olen kiinnostunut vaikeiden tunteiden työstämisestä. Kaunokirjallisuus luo empaattisen tilan ja soveltuu siitä syystä hyvin häpeän, inhon, sisäistetyn transfobian ja naisvihan kaltaisten tunteiden käsittelyyn.”
Ristiriitaiset halut ja rajoittavat normit
Kustantajan verkkosivuilla Detransition, baby -romaania luonnehditaan viihdyttäväksi, ja myös toimittaja Eleonoora Riihinen kuvaa sitä Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan myönteisessä arviossa viihdeproosaksi. Kirja kuitenkin erottuu Petersin tarkkanäköisten ihmissuhdepohdintojen ja moniulotteisen transkuvauksen ansiosta eskapistisesta ajanvietekirjallisuudesta.
Peters kuvaa Amesin, Reesen ja Katrinan pyrkimyksiä tulla sinuiksi halujensa ja vanhemmuuden kanssa. Tunteiden työstämistä vaikeuttaa yhteiskunnan transihmisiin kohdistama syrjintä ja marginalisointi, jota Peters taustoittaa huolellisesti. Detransition, baby tuntuukin ajoittain taiten kirjoitetulta transvalistukselta.
”Romaanini transvalistuspiirteet syntyivät kaunokirjallisen kirjoittamisen sivutuotteena”, Peters toteaa. ”Pyrin pääsemään henkilöhahmojeni pään sisään, ja koin, että minun on näytettävä, miksi he toimivat kuten toimivat. Toivon, että kymmenen vuoden päästä suuri osa kirjani taustoittavista tiedoista olisi yleistä tietämystä ja siten lukijalle tarpeettomia.”
Transaktivistit ovatkin onnistuneet viime vuosikymmeninä nostamaan tietoisuutta transihmisten syrjinnästä, ja kamppailujen tuloksena sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat lisääntyneet. Kasvava hyväksyntä on kuitenkin johtanut uudenlaiseen tilanteeseen: transihmiset ovat joutuneet eri tavoin tarkastelun kohteeksi. Yhdysvalloissa eletään tällä hetkellä konservatiivien lietsoman transfobisen moraalipaniikin keskellä.
”Näkyvyys tuo uusia riskejä”, Peters sanoo. ”Kymmenen vuotta sitten transnaisia hakattiin kaduilla ja kutsuttiin hinteiksi, mutta nyt konservatiivit nöyryyttävät heitä televisiossa 24 tuntia vuorokaudessa. Väkivalta on muuttanut muotoaan.”
”Naiseuden normit vaikuttavat myös transnaiseuteen.”
Transihmisten elämää ovat vaikeuttaneet etenkin binaarisiin vastakkainasetteluihin perustuvat sukupuolinormit. Peters kuvaakin kirjassaan Amesin ja Reesen ongelmallista suhdetta naiseuden ja vanhemmuuden normeihin. Molemmat havaitsevat, että voidakseen elää omanlaistaan elämää, heidän on luovuttava monista sisäistämistään toimintamalleista.
”Normit tarjoavat turvallisuutta ja vahvistavat identiteettiä”, Peters toteaa. ”Ne perustuvat tarinoille, joita olemme kuulleet lapsuudestamme saakka. Naiseuden normit vaikuttavat myös transnaiseuteen. Esimerkiksi Reese on queer-radikaali, mutta samaistuu silti moniin perinteisiin naiseuden normeihin.”
Epävarma ja epätäydellinen elämä
Seksuaalisuus, sukupuoli ja ihmissuhteet näyttäytyvät Detransition, babyssa moniselitteisinä ja -mutkaisina ilmiöinä. Peters huomioi yhteiskunnallisten valtasuhteiden ja rakenteiden ohjaavan voiman, mutta lähestyy kaunokirjailijana elämää yksilöiden kautta. Yksilönäkökulma mahdollistaa myös transihmisiä koskevien stereotypioiden purkamisen.
Petersin romaanin henkilöhahmot ovat epävarmoja ja epätäydellisiä ihmisiä. Heidän yksilölliset elämänpolkunsa ja -tilanteensa poikkeavat toisistaan, ja he ratkovat ongelmiaan kukin omilla tavoillaan. Ames ja Reese tutkivat seksuaalisuuttaan BDSM:n kautta.
”Terve BDSM-seksi luo turvallisen tilan, joka mahdollistaa vaikeiden tunteiden käsittelyn”, Peters toteaa. ”Kaikessa BDSM:ssä ei ole tietenkään kyse häpeästä, ja monille se on pelkkää nautintoa. Romaanini hahmot hyödyntävät sitä kokeakseen tunteita, joita heillä ei ole mahdollisuus kokea jokapäiväisessä elämässään.”
BDSM-seksin valtasuhteet työntyvät Amesin ja Reesen elämään myös haitallisilla tavoilla. Peters ei kuitenkaan kritisoi BDSM:ää ja tähdentää muutenkin eroa kirjailijan ja tämän luomien henkilöhahmojen välillä. Esimerkkinä hän viittaa romaanissaan siteeraamaansa runoilija Sylvia Plathin toteamukseen, jonka mukaan ”kaikki naiset ihannoivat fasisteja”.
”Minulta on kysytty, kuinka transnainen voi kirjoittaa näin. Toteamus ei ole kuitenkaan minun vaan Plathin. Puhun romaanissani kuvitteellisten henkilöhahmojen äänellä, eivätkä heidän ajatuksensa edusta omia ajatuksiani.”
Plathin väite on misogynistinen, mutta paljastaa samalla Reesen ongelmallisen suhteen naiseuden normeihin. Peters onkin välttänyt tietoisesti rakentamasta henkilöhahmojaan kiiltokuvamaisiksi transesikuviksi. Elämä on usein sotkuista, eivätkä itseään ja toisiaan etsivät ihmiset aina kykene toimimaan ihanteidensa mukaisesti. Detransition, baby kuvaa tätä ristiriitaa peittelemättä mutta silti armollisesti.
”Vastustan sitä, että naisten tulisi olla täydellisiä feministejä tai transihmisten muita ihmisiä moitteettomampia. Reese osoittaa romaanissani, että haluamme joskus asioita, jotka vahingoittavat meitä ja estävät toisenlaisia halujamme toteutumasta. Ihmisten on tehtävä valintoja ja opittava, millaiset asiat ovat hyväksi. Vaatimus täydellisyydestä on taakka, josta meidän on luovuttava.”
