Luovuus muuttaa maailmaa, ja maailma muuttaa luovuutta. Musiikkialalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmiset luovat koneita, joiden avulla tehdään uusin tavoin musiikkia. Uudet tavat puolestaan johtavat siihen, että musiikki kuulostaa uudenlaiselta. Suuret kehityssuunnat, kuten digitalisaatio, vaikuttavat musiikkiin ja musiikin tekemiseen monin tavoin: esimerkiksi TikTokin nousu yhdeksi keskeiseksi musiikinkuuntelun alustaksi näkyy jo siinä, että hiteiksi nousevat popkappaleet ovat lyhyempiä. Kuuma kysymys musiikkialalla ovat myös tekoälysovellusten tarjoamat mahdolisuudet ja aiheuttamat ongelmat. Mikä on tulevaisuudessa inhimillisen luovuuden osuus biisintekoprosessissa?
Musiikkitoimialaa monilta näköalapaikoilta vuosia seurannut Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku näkee, että luovuutta tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta se on monin tavoin muutoksessa.
”Musiikkialalla aihetta voidaan tarkastella kahdesta eri näkökulmasta. On yksittäisen tekijän näkökulma eli se, miten luovaa työtä tehdään. Toisaalta voidaan tarkastella sitä, miten muutokset vaikuttavat koko musiikkibisnekseen ja luovien alojen ekosysteemiin ‒ mikä puolestaan heijastuu taas yksittäisen tekijän työhön”, Muikku summaa.
Tekoälyn kehitys liittyy kumpaankin. Yhä useammat musiikintekijät hyödyntävät tekoälyn mahdollisuuksia uuden musiikin luomisessa, ja tietokoneohjelmia voidaan laittaa generoimaan loputtomasti uusia kappaleita.
”Jos tekoälyn käyttö yleistyy laajasti, erilaisiin sisältöpalveluihin voi tulla tulvimalla uutta sisältöä. Jos jo nyt Spotifyn kaltaisiin suoratoistopalveluihin ladataan päivittäin satatuhatta uutta uraa, voidaan pohtia sitä, mitä se tarkoittaa eri osapuolten kannalta, jos sen sijaan tuleekin päivittäin vaikka 10 miljoonaa uutta uraa. Mitä se merkitsee yksittäisen tekijän kannalta? Miten kuluttaja löytää itselleen relevanttia sisältöä?” Muikku kysyy.
Tällöin tarvitaan kenties entistä enemmän esimerkiksi levy-yhtiöissä toimivien henkilöiden ja palvelujen kehittäjien luovuutta.
”Osaamista ja luovuutta tarvitaan siinäkin, miten yksittäiset keihäänkärjet pääsevät esiin massasta ja tavoittavat kohdeyleisönsä. Se on osaamista, jota jokaisella ei ole”, Muikku toteaa.
Koneiden luovuus
Millaisia luovia toimijoita tekoälypohjaiset sovellukset sitten ovat? Onko musiikintekijöiden syytä olla huolissaan siitä, että koneet vievät heidän työnsä?
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen muistuttaa, että myös tietokoneohjelmista puhuttaessa on muistettava luovuuden eri asteet. Toivonen viittaa kirjallisuuteen, jossa luovuus määritellään kyvyksi tuottaa jotain, mikä on uutta ja tarkoituksenmukaista.
”Tietokoneohjelmat pystyvät tuottamaan jotain, mikä on jossain mielessä uutta ja tarkoituksenmukaista, mutta monimutkaisempi kysymys on, onko prosessi itsessään luova.”
Koneoppimiseen perustuvat tietokoneohjelmat pystyvät tuottamaan loputtomasti erilaisia ideoita ja yhdistelmiä, mutta korkeammalle tasolle ulottuvassa luovuudessa on mentävä opitun yli, rikottava rajoja. Sen toteuttaminen on Toivosen mukaan jo paljon vaikeampaa.
“Koska tietokoneohjelma toimii niin kuin se on ohjelmoitu toimimaan, opitun ylittäminen on käsitteellisesti paradoksaalinen tilanne. On kuitenkin mahdollista rakentaa ohjelmia, joille annetaan tai opetetaan toimintasäännöt – sekä keinot rikkoa näitä sääntöjä ja mennä alun perin suunnitellun alueen ulkopuolelle.”
Mutta luova prosessi ei lopu siihenkään. Luovan toimijan pitää pystyä myös arvioimaan luomistyönsä tulosta, ja se on vaikeaa ilman inhimillistä tietoa.
”Luulen, että ihmisten asenteet ovat sen suurin este.”
”Kysymys siitä, kuinka suureen itsenäiseen luovuuteen tietokoneohjelma pystyy, on tietenkin kiinnostava, mutta oikeasti sovellusten kannalta mielenkiintoista on se, miten saadaan ihminen ja tietokoneohjelma toimimaan yhdessä mahdollisimman hyvin, toisiaan täydentäen”, Toivonen ajattelee.
Professori näkee mahdollisena tekoälysovellusten kehittymisen siihen suuntaan, että niistä saataisiin tasavertaisia kumppaneita esimerkiksi biisintekotiimiin. Tällöin ohjelma huomaisi suunnanmuutokset luovassa prosessissa ja eläisi tilanteen mukaan.
”Luulen, että ihmisten asenteet ovat sen suurin este. On täysin ymmärrettävää, että musiikintekijät haluavat pitää kontrollin itsellään ja käyttää ohjelmia työkaluinaan. Vaatisi aivojen niksautusta toiseen asentoon, että hyväksyisi tietokoneohjelman tasavertaisena kumppanina mukaan ja antaisi sen osallistua päätöksentekoon.”
Kuka on tekijä?
Tekoälyn käyttämiseen musiikin luomisessa liittyy myös tekijänoikeudellisia kysymyksiä. Valtaosa ohjelmista perustuu koneoppimiseen, eli niihin on syötetty teosmassoja, joiden pohjalta ne generoivat uutta materiaalia. Tällöin alkuperäisten tekijöiden oikeudet saattavat jäädä huomioimatta, eikä tekijöiltä välttämättä kysytä edes lupaa musiikin käyttämiseen tähän tarkoitukseen.
”Tämä on sekä taloudellinen että moraalis-eettinen kysymys. Uskon, että plagiaattitapaukset tulevat yleistymään. Joudutaan miettimään, milloin jokin uusi kappale muistuttaa liikaa kappaletta, jota on hyödynnetty kyseisen ohjelman opettamiseen,” Muikku arvelee.
Toivonen muistuttaa luovan tietokoneohjelman oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä: missä määrin oikeudet kuuluvat ohjelman tekijälle ja missä määrin sen käyttäjälle? Verkosta löytyy jo sovelluksia, joissa ilmaisversion avulla saa tehdä musiikkia omaksi ilokseen, mutta kaikki oikeudet säilyvät ohjelmiston kehittäjällä. Maksullisessa versiossa oikeudet saa ostettua itselleen.
”Toinen iso kysymys, josta on paljon jo keskusteltu, on autenttisuuden käsitteen hämärtyminen. Meillä voi olla teköälyn tuottamaa musiikkia, joka kuulostaa Eppu Normaalilta. Mitä se tarkoittaa tekijän ja artistin tai yhtyeen identiteetin ja aseman kannalta, jos yleisö ei pysty enää erottamaan, mikä on niin sanotusti aitoa Eppu Normaalia”, Muikku pohtii.
“Tekoälyn jatkuvasti yleistyvä käyttäminen on eräänlainen matopurkki, jota avatessa tulee kaikenlaisia mahdollisuuksia, mutta myös uusia kiperiä kysymyksiä, ja pahimmillaan erilaisia uhkia alalle”, Muikku jatkaa.
Kohti yksilöllistä vai yhteisöllistä musiikkia?
Brains on Art -kollektiivin aivorunousinstallaatio tuotti Frankfurtin kirjamessuilla 2014 vierailijoille heidän aivosähkökäyränsä inspiroimia, yksilöllisiä runoja. Musiikkialalla on ollut merkkejä siitä, että kuulijoille halutaan tarjota yhä yksilöllisempiä kokemuksia, esimerkiksi tekemällä kappaleista välittömästi useita versioita. Toisaalta kuulijoita on yhä paremmin pystytty osallistamaan teknologian kehityksen avulla artistien luovaan prosessiin.
Muikku ja Toivonen suhtautuvat skeptisesti näiden kehityssuuntien merkittävään kasvuun.
”Teknisesti on varmasti mahdollista muokata kappaletta yksilöllisempään suuntaan ja varmasti löytyy työkaluja kappaleiden luomiseen henkilökohtaisen maun mukaan. Iso kysymys liittyy kuitenkin siihen, kuinka yksilöllistä musiikkia ihmiset haluavat oikeasti kuluttaa”, Toivonen pohtii.
Mitä tulee yleisön osallistamisen kasvavaan trendiin, Muikku toteaa ajattelunsa muuttuneen viime aikoina. Kappaleiden vuorovaikutteinen työstäminen yhdessä artistin ja kuuntelijoiden kesken tuskin nousee valtavirtaan ja pysyy luultavasti tiettyjen genrejen juttuna.
Teknologian kehitys voi kuitenkin tuoda musiikillisen luomisen tulee yhä useampien ulottuville ilman vaikkapa muodollista musiikkikoulutusta.
”Olen hyvin toiveikas sen suhteen, että tekoäly auttaa ihmisiä olemaan luovempia”, Toivonen toteaa.
”Jos joku, joka ei ole musiikkia erityisesti harrastanut, pystyy ohjelmien avulla vaikka säveltämään kappaleen ja tuottamaan sen, mikä huikea luovuuden ilo siitä voi olla!”
Jari Muikun, Hannu Toivosen ja aivotutkija Minna Huotilaisen laajemmat haastattelut ovat kuunneltavissa Puhu minulle luovuudesta -podcastissa.
Artikkeli julkaistiin ensin maksumuurin takana 10.3.2023. Teksti avattiin kaikille lukijoille 6.4.2023. Haluatko sinäkin saada ensilukuoikeuden osaan Voiman verkkoartikkeleista? Tee Voimajengi-tilaus alk. 3€/kk.
