Kriisipuuro, Lady Luck, Seksihelle, Kuuma Kissa, Alice Insane… Roller derbyn pelaajien pelaajanimet muistuttavat lajin showhenkisestä historiasta.
Roller derby eli flat track derby on vauhdikas kontaktilaji, jossa rullaluistimilla rataa ympäri luistellen yritetään ohittaa vastustajia tai estää vastustajan eteneminen. Mustelmat ovat arkea ja kaatumiset tavallisia.
”Laji vaatii ketteryyttä, voimaa, resilienssiä ja hyvää pelisilmää. Siitä on paljon apua, jos on luistellut aiemmin tai pelannut ringetteä tai jääkiekkoa, mutta lajin oppii ilman liikunnallista pohjaakin”, tietää Kallio Rolling Rainbowssa pelaava, roller derbyn vuonna 2014 aloittanut Maura ”Vattuvimma” Manninen.
Pelissä on kaksi joukkuetta, joista kummastakin on viisi jäsentä kerrallaan radalla. Neljä on blokkereita ja yksi jammeri. Jammeri pyrkii ohittamaan vastapuolen blokkereita ja blokkerit estämään vastapuolen jammeria etenemästä. Kun jammeri ohittaa blokkerin, jammerin joukkue saa pisteen. Peliin kuuluu kaksi 30 minuutin erää. Erät jakaantuvat enintään kaksi minuuttia kestäviin jameihin, joiden välissä vaihdetaan pelaajat kentälle.
”Hyvä pelaaja pysyy rauhallisena vaihtuvissa tilanteissa. Yhteistyötaito ja kommunikaatio on tärkeää. Kentällä puhutaan paljon, esimerkiksi missä vastustajan jammeri menee, tai kerrotaan omalle jammerille, mistä oma hyökkäys tulee. Pitkistä raajoista ja fyysisestä voimasta on etua, mutta eri rooleissa voi olla monen kokoisia. Luistelutaito on tärkeintä.”
Eniten pisteitä pelin aikana saanut joukkue on luonnollisesti voittaja. ”Hyvä joukkue syntyy niin, että tavoite on päätetty yhdessä, kaikki ovat sitoutuneet siihen ja pyrkivät sitä kohti”, Manninen analysoi.
Sohvalta maajoukkueeseen
Manninen tutustui lajiin elokuvan myötä. ”Katsoin ystäväni kanssa lajista kertovaa Whip It -elokuvaa, jossa peli oli hauskan näköistä. Seuraavana viikonloppuna Helsingissä oli Suomi–Ruotsi-maaottelu, ja menin katsomaan sitä nähdäkseni millaista laji oikeasti on. Olin ajatellut, että ainahan elokuvissa kaikki näyttää hienommalta ja jännittävämmältä, mutta roller derby olikin oikeassa elämässä paljon kiinnostavampaa.”
Puolen vuoden kuluttua Manninen uskaltautui alkeiskurssille. ”Harjoittelu alkaa luistelun oppimisesta. Sitten opitaan vastaanottamaan ja ottamaan kontaktia oikein. Sen jälkeen päästään sääntöihin ja varsinaiseen peliin.”
Mannisella ei ollut liikunnallista taustaa, mutta uusi laji vei mukanaan. Tuli ylitettyä itsensä ja opeteltua uusia taitoja. ”Olin tanssinut ihan vähän nuorena, mutta muuten lähdin ihan sohvalta. Oli hienoa huomata, että pystyin vielä aikuisena opettelemaan uuden lajin. En olisi ennalta uskonut tai osannut ajatella, mitä kaikkea tulen lajin parissa tekemään”, hän pohtii.
Harjoittelun intensiteettiä vähitellen kasvattamalla Manninen eteni muutamassa vuodessa alkeistasolta All stars eli A-sarjan joukkueeseen ja vielä maajoukkueeseenkin. Harjoituksia oli enimmillään kolmesta neljään viikossa, ja siihen päälle omaa treeniä kuten kuntosaliharjoittelua. A-divisioonan ja maajoukkueen kilpailuja oli ympäri maailman. ”Eihän silloin ollut muuta elämää, harrastus määritteli arkea, mutta antoi myös todella paljon. Onneksi työpaikalla joustettiin tarvittaessa.”
Roller derby antoi Manniselle fyysistä kuntoa, rohkeutta ja uusia seikkailuja. ”Itseluottamukseni on noussut, nyt lähden helpommin uusiin juttuihin mukaan ja epäilen itseäni vähemmän.”
Uusia ystäviä aikuisena
Yhteisöllisyys on harrastajien keskuudessa vahvaa. Kisakauden ulkopuolella järjestetään esimerkiksi juhlia. Lajin parista löytyy helposti ystäviä, ja suhteista tulee läheisiä. ”Uskon, että lajin parista löytämäni ystävät ovat osa elämääni lopun ikääni”, Manninen pohtii.
Yhteisöllisyys, huumori, feministiset lähtökohdat, queer-henkisyys ja moninaisuuden arvostaminen kuuluvat lajiin kaikkialla, mutta Mannisen seura Kallio Rolling Rainbow on erityisen tunnettu aktivismistaan. Ryhmä ottaa osaa erilaisiin yhteiskunnallisiin kampanjoihin, esimerkiksi osallistuu Pride-kulkueeseen ja järjestää Helsinki Pridella Rulladiscoja.
”Moninaisuus näkyy esimerkiksi siinä, millaisista taustoista ihmiset tulevat, mitä tekevät työkseen ja miten eri tavoin oppivat jonkin asian. On ollut avartavaa tutustua aikuisena uusiin niin erilaisiin ihmisiin, että heitä tuskin olisin muuten tavannut.”
Pelaajat ovat yleensä noin 20–40-vuotiaita, mutta yhteisössä on vanhempiakin, ja nuorille on omat sarjansa. Joukkueet jaotellaan iän ja osaamistason mukaan, junioreilla on hiukan erilaiset säännöt. Kansainvälisissä kilpailuissa on erikseen naisten ja miesten sarjat sukupuolen itsemäärittelyä kunnioittaen. ”Seuramme ydinajatus on, että jokainen on tervetullut mukaan sellaisena kuin on”, Manninen tiivistää.
Pelaajien ohella yhteisöön kuuluu toimitsijoita ja tuomareita – ja tietenkin faneja. Tuomareita joka peliin tarvitaan seitsemän, ja toimitsijat avustavat heitä esimerkiksi laskemalla pisteitä. Monet tuomarit ja toimitsijat ovat entisiä pelaajia tai pelaavat jossain muussa joukkueessa, mutta osa myös siirtyy näihin rooleihin heti alkeiskurssin jälkeen.
Manninen itse pelaa taas, parin vuoden tauon jälkeen, mutta nyt maltillisemmin. ”Urheilijan eläkeikä tulee kohta vastaan. Ehkä siirryn toimitsijaksi.”
Myös loukkaantuminen voi ohjata pois kentältä. Ruhjeet kuuluvat asiaan, mutta välillä sattuu vakavampaakin. Manninen ei silti usko, että loukkaantumiset ovat roller derbyssä yleisempiä kuin muissakaan kontaktilajeissa. Hänelle itselleen on tullut pari lievää aivotärähdystä.
Vanhan lajin uusi versio
Roller derby on kotoisin Yhdysvalloista ja lajin virallinen kieli on englanti. Nykyinen versio kehitettiin 2000-luvun alussa. Vanhempi, viistolla radalla pelattava versio oli suosittua 1940-luvulla ja kehittyi muutamaksi vuosikymmeneksi showpainin kaltaiseksi viihteeksi. Perinteinen roller derby oli nimenomaan naisten laji.
Pelaajien humoristiset pelaajanimet ovat näiden menneiden aikojen peruja. Showhenkistä tyyliä, kuten klassikon asemaan nousseita verkkosukkahousuja, harrastettiin uudessakin roller derbyssä vielä 2000-luvun alussa, mutta asut olivat vaihtuneet tavallisemmiksi urheiluvaatteiksi jo 2014 Mannisen aloittaessa harrastuksen. Nimikäytäntökin on alkanut muuttua. ”Yhä useampi käyttää pelipaidassaan tavallista lempinimeään tai sukunimeään”, Manninen kertoo.
Huumori on yhä keskeinen osa kisaamista. ”Vaikka kisaamme tosissamme, pelaamisessa on aina paljon tekemisen iloa, ja kentällä väännetään vitsejä esimerkiksi ennen pelin alkua tai jamien välissä.”
Suomessa roller derbyn suosio kasvoi 2010-luvulla, jolloin perustettiin paljon uusia joukkueita. Samoihin aikoihin seurat muuttuivat sukupuolineutraalimmaksi, seuran nimestä saatettiin jättää girl-sana pois. Vuosikymmenen vaihteessa koronan vuoksi tapahtumat jäivät tauolle, eikä harrastaminen ole vielä täysin elpynyt.
Laji on harrastus, jossa rahaa ei liiku. Vaikka mainetta ja elämyksiä on tarjolla, matkat ja välineet täytyy itse kustantaa. ”Kypärä, luistimet ja suojat maksavat muutaman sata euroa, käytettynä löytää tietysti halvemmalla. Toki seuroilla on myös omat maksunsa, rahalle saa hyvin vastinetta, Ja alkuun pääsee pienemmällä satsauksella. Seurat vuokraavat välineitä alkeiskurssilaisille”, Manninen kertoo.
Seuraavat alkeiskurssit alkavat syksyllä. Luistelua voi kokeilla myös avoimissa open skate -tapahtumissa. ”Roller derby sopii tällaiselle herkemmällekin tyypille”, hän paljastaa.
Manninen kutsuu myös seuraamaan peliä, kun kausi taas alkaa, niinhän hänkin lajiin aikanaan rakastui: ”Roller derby on todella nopeatempoinen laji, jossa tapahtuu koko ajan. Kun säännöt tuntee, peli on todella mielenkiintoinen.”
Manninen ei usko, että laji kehittyisi institutionalisoituneempaan suuntaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Harrastajat eivät halua menettää vapauttaan ja omaehtoisuuttaan. Laji ei myöskään palaa juurilleen: ”Varmaa on, että verkkosukkahousut eivät tule takaisin.”
Oikaisu: jutun printtiversiossa (Voima 4/2023) pääkuvan kuvatekstissä turkulaisen seuran nimi oli kirjoitettu väärin. Seuran nimi on Dirty River Roller Derby.
Lue myös:
