Suomalaiset ovat kiinnostuneita tieteestä, sen kertovat erilaiset kyselyt kerta toisensa jälkeen. Yleismediakin on viime vuosina alkanut kertoa yhä ahkerammin eri alojen tutkimustuloksista.
Periaatteessa hyvä juttu, käytännössä ei välttämättä. Faktat ovat monasti vähän sinnepäin, valitettavan usein myös tieteeseen ja tekniikkaan keskittyvissä aviiseissa.
Otetaan muutama satunnainen esimerkki.
”Uranus on 2,8 miljardin kilometrin päässä – ja silti voit nähdä sen paljain silmin. Juuri nyt on nähtävissä epätavallisen upea tähtitaivaan valoshow.” (Tieteen Kuvalehti, 22.10.2021)
”Upea valoshow” tarkoittaa käytännössä sitä, että Uranus näkyy pilkkopimeällä paikalla juuri ja juuri paljain silmin, jos tietää, mikä himmeistä valopisteistä on Uranus. Eli luvassa on pettymysten pettymys.
”Mustat aukot ovat tiheää ainetta avaruudessa, joiden painovoimaa aineet, kaasut tai valon liikkeet eivät pysty pakenemaan.” (HS, 29.11.2015)
Mustat aukot eivät ole ollenkaan ainetta, ne ovat pelkkää gravitaatiota.
”Tällaisia kirkkaita meteoriitteja syntyy, kun pienet asteroidit osuvat ilmakehään ja palavat kokonaan tai miltei kokonaan kitkan vuoksi.” (Tekniikan Maailma, 30.1.2020)
Jos asteroidi osuu Maahan, olemme pahimmassa tapauksessa tuhon omia. Meteoriiteista taas päästään median kestoerheeseen: tähdenlennoista uutisoitaessa käsitteet menevät lähes poikkeuksetta sekaisin.
Avaruudessa kiitävä pieni, halkaisijaltaan alle metrin mittainen kivenkappale on meteoroidi, Maan ilmakehään syöksyvän meteoroidin aiheuttama valoilmiö on meteori eli tähdenlento, ja maanpinnalle selvinnyt kappale on meteoriitti. Mikä tästä tekee niin ylivoimaisen vaikeaa?
Samaa voisi pohtia monien muidenkin käsitteiden kohdalla. Linnunradasta ja Aurinkokunnasta puhutaan ristiin ja rastiin, vaikka toinen on satojen miljardien tähtien muodostama galaksi, ja toinen Auringon sekä sen kiertolaisten muodostama systeemi.
Aurinko puolestaan on tähti, mutta muut tähdet eivät ole aurinkoja, vaikka niin sitkeästi tavataan sanoa. Aurinko on oman planeettajärjestelmämme keskuskappale, jonka erisnimi on Aurinko.
Jos miehen nimi on Matti ja naisen nimi Liisa, kaikki miehet eivät ole matteja eivätkä kaikki naiset liisoja.
Kömmähdyksiä sattuu, mutta tiedeuutisten virheissä ehkä häiritsevintä on se, että ne olisi helppo välttää. Tiedonvälityksen historiassa ei koskaan ole ollut niin vaivatonta tarkistaa faktoja.
Miksi niin ei tehdä? Usein vedotaan kiireeseen, mutta faktojen tarkistaminen on nykyisin paitsi vaivatonta, myös nopeaa. Lisäksi se yksinkertaisesti kuuluu asiansa osaavan ja ammattikuntansa eettisiä sääntöjä noudattavan journalistin toimenkuvaan.
Monet tieteelliseen tutkimukseen liittyvät näkemykset ovat kiistanalaisia ja tulkinnanvaraisia, mutta virheitä on alvariinsa myös perusasioissa, jotka tiedetään takuuvarmasti.
Netti on täynnä hömppää ja huuhaata, mutta kyllä sieltä faktaakin löytyy. Etenkin niistä perusasioista.
Vai onko toimittajien olettamus, että tieteen popularisointi tarkoittaa eksaktiudesta tinkimistä ja oikeellisuudesta piittaamattomuutta, koska tiede on niin vaikeaa?
Olenpa kuullut sellaisenkin toteamuksen, että tiedejuttujen erheet ja epätarkkuudet eivät haittaa, koska kukaan ei niitä huomaa.
Tällaista ”pikkuseikkoihin” puuttumista saattaa joku pitää joutavanpäiväisenä pilkunviilaamisena, mutta ainakin omalla kohdallani herää epäilys, mitä kaikkea on pahasti pielessä myös sellaisten alojen uutisoinnissa, joista en ole perillä yhtä hyvin kuin avaruuden asioista.
Markus Hotakainen on tietokirjailija, tiedetoimittaja ja luontovalokuvaaja.
