”Päihteidenkäyttäjiin liittyvä stigma voi estää heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista”, toteaa Ihmisoikeusliiton taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntija Anna Salmivaara.

Päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyy pelkoja ja epäluuloja, joiden takia päihteiden ongelmakäyttäjien oikeudet toteutuvat usein huonosti. Valtiolla on kuitenkin vastuu huolehtia ihmisten ihmisoikeuksista päihteiden käytöstä riippumatta. 

Ihmisoikeudet on turvattu monissa kansainvälisissä sopimuksissa. Esimerkiksi YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimus määrittää minimivaatimukset elämän perusedellytysten, kuten terveyden, suhteen.

Perusoikeudet taas on kirjattu Suomen perustuslakiin. Julkisen vallan on turvattava ja edistettävä perusoikeuksien toteutumista. Suomen perustuslain pykälä 19.1 turvaa kaikille ihmisarvoisen elämän arvoiset palvelut. Pykälän 19.3 mukaan julkisen vallan on turvattava kaikille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

”Päihteidenkäyttäjillä on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin. Mitä tahansa ihminen tekeekin, se ei vie näitä oikeuksia”, Salmivaara sanoo.

Ihmisoikeuksia ei tarvitse ansaita. Yhdenvertainen oikeus esimerkiksi terveyteen ja riittäviin terveyspalveluihin ei kuitenkaan toteudu, sillä palveluissa voidaan vaatia päihteettömyyttä hoitoon pääsyn ehtona.

”Päihderiippuvuutta pitäisi lähestyä sairautena, johon on oikeus saada hoitoa. Valtiolla on velvollisuus tarjota yhdenvertaisesti terveyspalveluita ja ennaltaehkäisyä”, Salmivaara sanoo.

”Päihderiippuvuutta pitäisi lähestyä sairautena, johon on oikeus saada hoitoa.”

Perustuslain mukaan julkisen vallan on edistettävä asukkaiden terveyttä, joten ihmisiä pyritään suojelemaan päihteidenkäytön haittavaikutuksilta. 

Päihteitä ongelmallisesti käyttävät nähdään kuitenkin terveyspalveluissa ensisijaisesti päihteiden käytön kautta, eikä tällöin huomioida muita terveysongelmia, joita pitäisi hoitaa. Osa päihteidenkäyttäjistä voi myös pelätä rangaistusta eikä hakeudu siksi hoitoon.

Vaikka erilaisissa päihdeongelmaisten ryhmissä onkin eroja, on kaikilla vaikeuksia palvelujen saannissa. 

Päihteet selittävät kuolleisuuseroja

Euroopan huumeraportin mukaan Suomessa kuolee Euroopan maista eniten alle 25-vuotiaita huumeisiin. Päihteet selittävät myös huomattavan osan tuloluokkien välisistä kuolleisuuseroista. THL:n mukaan huumeisiin kuolleiden määrä on ollut kasvussa, ja huumekuolemat ovat yhteydessä sosiaaliseen huono-osaisuuteen. Alkoholi oli vuonna 2020 syynä kolmessa prosentissa kaikista kuolemista.

Suomen sisällä on runsaasti alueellisia eroja siinä, kuinka palveluita saa. Terveydenhuollon palveluissa ei ole välttämättä riittävää päihdetyön osaamista ja taitoa yhdistää hoitoa sosiaalihuollon palveluihin parhaalla tavalla. Jos paikat, joista palveluja saa, sijaitsevat vain alueen isommissa keskuksissa, pienemmillä paikkakunnilla asuvien voi olla vaikeaa päästä niiden luo..

”Ihmisten yhdenvertaisuus ei myöskään toteudu, kun osa voi ostaa palveluita yksityiseltä puolelta, osa taas on julkisten varassa”, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja ja tutkija Heidi Vanjusov Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

Kunnat vastaavat nyt päihdepalveluiden järjestämisestä. Palveluiden järjestäminen ja saanti vaihtelee kuitenkin paikkakunnittain eikä suurissa kaupungeissa saa välttämättä paremmin hoitoa kuin pienissä. Vanjusov toivoo, että tulevat hyvinvointialueet yhdenvertaistavat alueella olevien palvelut.  

Saatavuus vaihtelee ja kokonaisuus kateissa

Päihdepalveluita koskevien lakien mukaan ihmisillä on oikeus tarvitsemiinsa päihdehuollon palveluihin. Palvelut saattavat kuitenkin olla käytännössä hajanaisia tai ne eivät suoraan vastaa asiakkaan tarpeisiin.

THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan päihdehäiriöistä kärsivät kokivat monia muita enemmän, etteivät he saaneet tarvitsemiaan palveluita. Aiemmin on arvioitu, että noin kolmasosa saa tarvitsemansa päihdepalvelut.

Päihdeongelmista kärsivillä voi olla vaikeuksia, joita pitäisi lähestyä monesta näkökulmasta. Köyhyyden, asunnottomuuden ja päihteiden yhteyden ratkominen voi vaatia sosiaali- ja terveystoimen tiivistä yhteistyötä. Tällöin ei välttämättä riitä vain yhdestä palvelusta saatu apu.

Päihteiden ongelmakäyttöä hoidetaan ensisijaisesti avopalveluiden kautta. Ongelmakäyttöön liittyviä sairauksia hoidetaan usein terveyskeskuksissa. Terveyden- tai sosiaalihuollon kautta voidaan tehdä arvio laitos- tai katkaisuhoidon tarpeesta. Sosiaalitoimistot voivat auttaa päihteiden ongelmakäyttäjiä esimerkiksi raha- tai asumisasioiden kanssa.

Päihdeongelmista kärsivillä voi olla vaikeuksia, joita pitäisi lähestyä monesta näkökulmasta.

Heidi Vanjusovin mukaan ongelmana on, ettei palveluista tiedetä tai viestitä kunnolla tai  ihmisiä ei ohjata eteenpäin yksittäisen kontaktin jälkeen.

”Ihminen pääsee kynnyksen yli, mutta jää tuulikaappiin”, hän sanoo.

Aktiiviset päihteidenkäyttäjät ovat käytännössä ulkona esimerkiksi koulutus- ja työllisyyspalveluista. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta kokonaisuus on kateissa, kun palveluita ei ole saatavilla riittävästi eikä oikeaan aikaan.

”Ihmiselle saatetaan esimerkiksi antaa korvaushoitoa, mutta asiakas voi tarvita lisäksi keskusteluapua mielenterveyden haasteisiin. Päihdepalvelut ja mielenterveyteen liittyvät oikeudet kytkeytyvät vahvasti toisiinsa”, Vanjusov kertoo.

Myös sukupuolinäkökulma unohtuu usein päihdekeskustelusta ja palveluiden tarjonnasta. Vanjusov nostaa esiin päihdekuviossa naisiin kohdistuvan väkivallan ja alisteisen aseman. Asiaa ei kuitenkaan yleensä huomioida palveluja järjestettäessä. Toisaalta sosiaalihuoltolain mukaan raskaana olevilla on oikeus saada välittömästi tarvitsemansa palvelut, ja siksi he voivat päästä monia muita ryhmiä helpommin palveluihin.

Vanjusovin mukaan toimintaa suunniteltaessa olisi huomioitava laajemminkin erilaisten ryhmien tarpeet. Esimerkiksi ikääntyneet eivät tarvitse koulutusta samalla tavalla kuin nuoret, koska heillä ei ole tarvetta palata työelämään. Päätöksenteossa ei kuitenkaan aina huomioida päihteidenkäyttäjien kokemuksia ja mielipiteitä, vaan heille annetaan hyvin rajallista päätösvaltaa.

 

Käyttöhuoneita ja neulojen vaihtoa

Suomessa ja maailmalla halutaan keskittyä ongelmakäyttäjien aseman ja hoidon parantamiseen. Tähän on esitetty erilaisia ratkaisuja, jotka eivät ole edenneet vielä erityisen pitkälle.

Vanjusovin mukaan keskustelussa olevien valvottujen käyttötilojen sekä neulojen vaihtopisteiden kautta olisi mahdollisuus saada kontaktia ihmisiin. Suomessa suhtaudutaan tiloihin vielä nuivasti, vaikka muista maista on saatu hyviä kokemuksia. 

Lainsäädäntö estää valvotut käyttötilat. Käyttötiloilla voisi kuitenkin olla vaikutusta terveyteen ja turvallisuuteen. ”Huumeiden käyttöhuoneet tuskin ratkaisevat kaikkia pistohuumeiden käyttöön liittyviä ongelmia, mutta hyvin toteutettuna ja onnistuessaan ne voivat tuoda tervetulleen lisän olemassa oleviin huumeiden käyttäjien terveysneuvontapalveluihin,” THL:n verkkosivuilla todetaan. 

Vanjusovin mukaan toiminnassa pitäisi hyödyntää tietoa, mikä on tehokasta ja mistä on hyötyä. Päihdepolitiikassa ei kuitenkaan käytetä riittävästi tutkimustietoa apuna. Hänestä myös ammattilaisilla on vastuuta motivaatiosta ja palveluihin houkuttelemisesta.

Vanjusov nostaa esiin, että päihdepalveluihin tehtävät satsaukset maksavat itsensä takaisin. Päihteidenkäyttäjät jäävät kuitenkin helposti huomiotta, sillä he eivät ole äänekkäimpiä äänestäjiä tai palveluiden vaatijoita.

Kuitenkin monilla yhteiskunnan ryhmillä voi olla päihdeongelmia, ja päihdeongelmaisten tilanne voi vaikuttaa esimerkiksi lapsiin sekä heidän turvallisuuteensa ja hyvinvointiinsa.

”Perheenjäsenillä on oikeus saada yhteiskunnassa tukea, sillä jos päihderiippuvainen ei pääse hoitoon, kaikki voi kaatua perheenjäsenen päälle”, Ihmisoikeusliiton Anna Salmivaara sanoo.

Globaalisti valtiot ovat päätyneet ratkaisemaan päihteiden ongelmakäyttöön liittyviä ongelmia eri tavoin. Osa on päätynyt lieventämään huumausaineisiin liittyviä rajoituksia, osa on ottanut aiempaa tiukemman linjan.

”Myös päihdekeskustelussa ihmiset pitäisi nähdä yhdenvertaisina oikeuksien haltijoina. Tämä ei kuitenkaan itsessään tarkoita, että käyttö pitäisi vapauttaa”, Salmivaara sanoo.

Ihmisoikeussopimukset eivät kiellä ihmisten rankaisemista, ja ne edellyttävät valtioita ehkäisemään huumeongelmaa. Toiminta ei saa kuitenkaan keskittyä vain rankaisuun. Maailmalla onkin runsaasti esimerkkejä, miten päihteiden lisäksi liian ankara rangaistavuuteen perustuva politiikka voi aiheuttaa haittoja ja loukata päihderiippuvaisten oikeuksia.