”Nuorena radikaalina inhosin kaikkea urheilua ja pidin sitä brutaalina. Sitten tuli Heyselin ja Hillsborough’n tapaukset. Ne herättivät mielenkiinnon, että miksi ihmeessä ihmiset menevät sekaisin jostain näin turhanpäiväisestä asiasta kuin futis”, Harri Heinonen aloittaa.
Vuonna 1985 brysseliläisellä Heyselin stadionilla kuoli kymmeniä ja loukkaantui satoja jalkapallofaneja, kun torinolaisen Juventuksen ja Liverpoolin kannattajat ottivat yhteen. Niin sanottu Hillsborough’n onnettomuus tapahtui Sheffieldissä vuonna 1989, ja tuolloinkin kymmeniä kuoli ja satoja loukkaantui kaoottisessa tungoksessa.
Heinosen suhde jalkapalloon muuttui vähitellen yliopistossa. Hän tutustui kavereihin, jotka seurasivat Ylen TV2 -kanavalta intohimoisesti Englannin liigan otteluita lauantaisin. Omaksi suosikkiseuraksi löytyi Valioliigan keskikastiin kuulunut Everton, ja lopulta Heinonen päätyi tekemään väitöstutkimuksen suomalaisista Everton-faneista. Sittemmin kiinnostus jalkapallokulttuuria kohtaan on näkynyt myös taidenäyttelyissä.
Jalkapallokartta
Taiteeksi Heinosen jalkapallokiinnostus kääntyi yhdessä Mikko Auerniityn kanssa tekemissään kuvasarjoissa. Heinonen ja Auerniitty ovat kuvanneet faneja sekä sitä, miten jalkapallo näkyy hyvin arkisessa ympäristössä eri puolilla maailmaa.
Jalkapallo näkyy myös Lapuan taidemuseon Tuuletus!-ryhmänäyttelyssä, jossa on Heinosen ja Auerniityn yhteisten kuvien ohella jalkapallofanien tarroista Heinosen koostama kollaasiteos.
”Kuvasin ensimmäiset jalkapallofanien tarrat nuorena tutkijana Palermossa vuonna 2001. Otin pokkarikameralla muistiinpanoiksi kuvia, ja sittemmin niitä on kertynyt julmettu määrä. Tarrojen etsimisestä on tullut bongailua, ja niitä löytyy usein paikoista jonne ne on vaikea laittaa – ja joista ne on vaikea poistaa.”
Lapualla esillä olevan noin 3 x 3,5 -metrisen Euroopan kartan Heinonen kokosi kuvaamistaan kannattajatarroista. ”Ajatus kartasta tuli siitä, kun matkustin taannoin Lontoon kautta Liverpooliin, ja Pietarin Zenit oli juuri käynyt siellä pelaamassa. Niitä Zenitin kannattajien liimaamia tarroja löytyi jo Tampereella terminaalista ja Lontoosta Liverpooliin saakka. Kannattajien liikkumisen pystyi jäljittämään tarrojen kautta.”
Vaikka eri seurojen tarroja löytyy usein sieltä, missä kannattajat ovat reissanneet, Heinonen sijoitti tarrat teoksessa niin, että Englantiin liittyvät tarrat menivät Englantiin, Suomeen liittyvät tarrat Suomeen ja niin edes päin.
Fanit vastaan raha
”Futikseen liittyvässä katutaiteessa ja tarroissa on paljon vastakulttuuria, ja niillä halutaan tuottaa omaa kannattajaidentiteettiä. Tarroissa on myös paljon seurajohdon kritisoimista. Taannoin esimerkiksi Manchester oli täynnä tarroja, joissa kritisoitiin Manchester Unitedin omistavaa yhdysvaltalaista Glazerin perhettä.”
Heinosen mukaan monissa maissa tarroissa toistuukin ”modernin jalkapallon” vastustaminen. Termillä viitataan siihen, että jalkapallosta on tullut massiivinen bisnes, ja itse jalkapallo on alistettu rahanteon välineeksi.
”Vastustetaan liiallista kaupallisuutta ja sitä, että seura tavallaan viedään pois tyypeiltä, jotka ovat syntyneet ja asuvat siinä stadionin kupeessa. Nykyään jalkapallossa liikkuu suuret rahat. Esimerkiksi arabialaiset, yhdysvaltalaiset ja venäläiset liikemiehet ovat ostaneen eurooppalaisia seuroja, eikä heillä ole mitään yhteyttä siihen paikkakuntaan, yhteisöön tai seuraan.”
Vaikka kannattajien tarraharrastus on pääosin spontaania ja leviää orgaanisesti, osa seuroista kyllä kannustaa siihen. ”St. Paulin fanikaupassa myydään Fans gegen Rechts -tarroja. 50 tarraa maksaa muutaman euron eli seura sponsoroi tarrojen levittämistä.”
Hampurilainen St. Pauli on imagoltaan hyvin poliittinen, ja tämä näkyy myös seuran kannattajatarroissa. Eivätkä St. Paulin kannattajien levittämät äärioikeiston vastaiset tarrat ole ainoita yhteiskunnallisia viestejä sisältäviä tarroja. ”Ruhrin alueelta löytyi jalkapallotarroja, joissa vastustettiin homofobiaa. Ruhr on perinteinen teollisuusalue, ja siellä jalkapallo voi ehkä tarjota väylän tuoda asiaa esiin.”
Läheskään kaikki tarrat eivät ole poliittisia. Usein niissä ylistetään omia ja/tai vähätellään rakkaimpia vastustajia. Usein tarrojen viestin voi Heinosen mukaan myös lajitella kategoriaan ”jalkapallo, olut ja hauskanpito”. Ja tietenkin samalla kun omia tarroja liimataan, vastustajan tarroja rapsutellaan irti.
Katutaidetta ja meemikulttuuria
Monet tarrat lainaavat estetiikkansa ja kuvastonsa populaarikulttuurista. Katutaiteelle ominainen leikittelevyys ja meemikulttuurista tuttu toisteisuus näkyvät tarroissa. ”Se joka ei näitä ole nähnyt, voisi kuvitella, että tarroissa on sen kannatetun seuran logo. Usein tarroissa kuitenkin esiintyy Homer Simpsonin, Lätsän ja Muumin kaltaisia hahmoja tai Star Wars -tyyppejä. Myös toisen maailmansodan aikaisesta We Can Do It -julisteesta tuttu Rosie the Riveter -hahmo toistuu aika usein. Hahmoja lainataan populaarikulttuurista, niitä kierrätetään ja tulkitaan uudelleen.”
Satunnaiselle katsojalle kryptinen vuosiluku tarrassa saattaa puolestaan olla seuran perustamisvuosi, tai tarrassa saattaa lukea seuran sijaan kannatusyhdistyksen nimi. ”Sitten on ACAB-tarrat, joita väännellään moniin muotoihin. Tietenkin se All Cops Are Bastards -teksti löytyy osasta, mutta välillä se voikin olla Always Carry a Beer tai All Colors Are Beautiful.”
Heinonen toteaa erityisen kiinnostavaksi sen, miten näitä kaikkia merkityksiä kierrätetään. ”Niitä samoja Simpsoneita voi näkyä tarroissa Italiassa, Saksassa, Englannissa ja Norjassa. Minua kiehtoo katutaide ylipäätään, ja sitähän tämä on.”
Tuuletus!-näyttely Lapuan taidemuseossa 27.5. asti.
