Lääketieteessä riippuvuus nähdään käyttäytymisenä, joka heikentää ihmisen psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja aiheuttaa pakkoajatuksia.
Korkean tason osaamista edellyttävät saavutukset vaativat käytännössä riippuvuutta kyseiseen lajiin. Jos tavoittelee hiihdon Suomen mestaruutta, täytyy haluta hiihtää huomattavasti suurempia määriä kuin mitä tavallinen latujen ystävä jaksaa lykkiä.
Turun yliopiston filosofian tutkijatohtori Susanna Uusitalo kirjoittaa Filosofia.fi-sivustolla, että addiktit voidaan erotella myötä- ja vastentahtoisiin toimijoihin: ”Myötätahtoiset addiktit ovat toimijoita, joiden tahto on yhdenmukainen addiktiivisen halun kanssa.” Tällainen henkilö ei halua muuttaa käytöstään. Raja hyödyllisen ja haitallisen addiktion välillä on usein hiuksenhieno, koska mikä tahansa paljon aikaa vievä asia on pois jostain muusta.
Intohimon ja negatiivisen riippuvuuden ero
Runsasta pelaamista pidetään usein haitallisena addiktiona, mutta pelaaminen voi olla kiva harrastus tai jopa työ. Tamperelainen Aleksandr Manzos, 34, on ainoa päätoimisesti peliaiheisia kirjoja tekevä henkilö Suomessa. Hän pelaa tietokone- ja konsolipelejä. Manzosilta julkaistaan keväällä 2023 kuudes peliaiheinen tietokirja, Pelattu elämä (S&S).
”Pelaamiseen käyttämämäni aika riippuu työtilanteesta, koska pelaan myös työni puolesta. Lisäksi pelaamiseeni vaikuttaa se, onko minulla kiinnostavaa pelattavaa sillä hetkellä, koska aina näin ei ole. Jos taas löydän hyvän pelin ja minulla on aikaa, voin pelata monta tuntia päivässä”, Manzos kertoo.
Peleistä innostuminen ei rajoitu vain itse pelaamiseen. Manzos myös esimerkiksi kuuntelee peliaiheisia podcasteja ja katsoo pelaamisesta kertovia videoita.
”Olen enemmän koukuttunut peleihin liittyvään materiaaliin kuin itse peleihin, koska oheismateriaalin kuluttaminen on niin rentoa ja palauttavaa. Välillä tulee tosin olo, että voisin olla mieluummin itse pelaamassa.”
”Pelaaminen on minulle päivittäinen tapa rentoutua ja saada hyviä fiiliksiä turvallisessa muodossa.”
Aleksandr Manzos on nuoresta pitäen ollut kiinnostunut monenlaisista taiteista, kuten lukemisesta ja soittamisesta. Peleissä häntä kiehtoo se, että niissä voi yhdistellä useita taiteenlajeja.
”Pelaaminen on minulle päivittäinen tapa rentoutua ja saada hyviä fiiliksiä turvallisessa muodossa.”
Hän kuvailee pelaamista arkiseksi tekemiseksi, jota hän harrastaa pääosin itsekseen kotona. Kun hän lähtee ulos ja tapaa ihmisiä, se tarjoaa toisenlaista mukavaa tekemistä.
”Intohimon ja negatiivisen addiktion ero on se, kuinka paljon käyttää aikaa tekemisen parissa. Jos pelaaminen estäisi minua tekemästä muita asioita, kokisin sen huonona asiana.”
Manzosin mukaan ihmisiä eniten addiktoivat pelit ovat usein niin sanottuja loputtomia pelejä. Niissä voi esimerkiksi tulla joka päivä uusi tehtävä, jonka avulla voi nostaa hahmonsa paremmalle tasolle.
”Sellaisiin peleihin on luotu työn kaltainen oravanpyörä. Suorittaminen koukuttaa, kun pelissä annetaan tehtävälista, ja siitä voi ruksia pois kohtia yksi kerrallaan. Toinen riippuvuutta aiheuttava pelilaji ovat kilpailulliset pelit, joissa teet saman asian yhä paremmin. Pidän enemmän peleistä, jotka on keston puolesta rajattu kokemuksena kuten elokuva.”
Manzos on huomannut, että jos hän alkaa pelata liian paljon, hänellä on silloin menossa huonompi ajanjakso, kuten liian kiireinen työperiodi.
”Tarvitsen silloin tavallista enemmän palauttavaa, aivotonta tekemistä.”
Manzosilla on pelaamisen lisäksi muita positiivisia addiktioita, kuten ulkona uiminen kesäisin: ”Odotan ulkona uimista ihan hirveästi, ja haluan kesällä uida joka päivä. Tässä addiktiossa ei ole mitään negatiivista.”
Teatteri sykähdyttää aina uudelleen
Helsinkiläinen Riikka Kiviaho, 35, työskentelee henkilökohtaisena avustajana, mutta vapaa-ajalla hänet löytää usein teatterin katsomosta. Kiviaho kävi katsomassa Kinky Boootsin kahdessa eri teatterissa yhteensä 45 kertaa. Nyt hän on samalla tavoin hullaantunut uuteen musikaaliin Priscilla, aavikon kuningatar. Aiemmin hän on nähnyt lukuisia kertoja musikaalit Vampyyrien tanssi, Sherk ja Wicked.
”Kaikissa näissä esityksissä käsitellään erilaisuutta, ja pystyn samaistumaan teemaan. Priscillassa, Kinky Bootsissa ja Wickedissä, viimeiseksi mainitussa tosin hienovaraisemmin, on myös sateenkaarevia teemoja, jotka koskettavat minua. Koen tulevani nähdyksi esityksen kautta, se sykähdyttää erityisellä tavalla”, Kiviaho kertoo.
”Koen tulevani nähdyksi esityksen kautta, se sykähdyttää erityisellä tavalla.”
Hän on fanittanut eri asioita intohimoisesti lapsesta lähtien. Toisaalta hänellä voi mennä välillä useampikin vuosi niin, ettei hänellä ole musikaalia, joka “veisi jalat alta”. Silloin Kiviaho käy teatterissa katsomassa monipuolisemmin erilaisia esityksiä.
”Jos jokin esitys iskee minuun kunnolla, saan siitä irti samanlaisen euforian useamman kuin yhden kerran. Jään koukkuun hyvään fiilikseen. Teatterissa kaikki tapahtuu hetkessä, ja jokainen esitys on siksi erilainen. Teokset myös muovautuvat näytöskauden edetessä. Jos oma elämäni heittää kuperkeikkaa, ihana musikaali antaa valtavasti voimaa arjen haasteisiin.”
Harrastus ei ole edullinen, esimerkiksi Priscillan liput maksavat 89 euroa.
”Olen valmis säästämään kaikesta muusta. Ihmiset käyttävät paljon rahaa esimerkiksi shoppailuun, mutta minä panostan teatteriin ja muuhun kulttuuriin. Välillä saan alalla työskenteleviltä kavereiltani alennuslippuja.”
Kiviaho pystyy pitämään taukoa teatterissa käymisestä, vaikka hän silloin kaipaakin katsomoon.
”Kyllä se ihan vatsanpohjasta ottaa, kun tiedän edessä olevan pidemmän tauon. Mutta arkeni on yleensä sen verran kiireistä, etten ehdi turhan paljon murehtia asiaa. Kun lopulta pääsen taas katsomoon, fiilikseni on sanoinkuvaamattoman hyvä.”
