Kuvituskuvassa lapsi itkee sohvalla, aikuinen kurkkaa kulman takaa.

KuolemaKirjoittanut voimaKuvat Aleksandra Aksenova

Suoraa puhetta kuolemasta lapselle

Kuoleman äärellä lapset tarvitsevat suoria vastauksia. He eivät kuitenkaan mene rikki tietämättömyydestä.

Lukuaika: 4 minuuttia

Suoraa puhetta kuolemasta lapselle

Kuolema lukeutuu niin sanottuihin ihmisen perustraumoihin.

Kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta yksi kuoleman keskeisistä kysymyksistä on eroon joutuminen, kertoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen. Jo pieni vauva protestoi joutuessaan eroon hoitajastaan.

”Eroon joutuminen on vaara. Sitä yritetään minimoida protestoimalla ja yrittämällä saada hoivaaja takaisin lähelle. Se, että joutuu vaaraan, on kuoleman kysymyksen pohjalla oleva huoli.”

Pieni lapsi alkaa pohtia kuolemaan liittyviä kysymyksiä tyypillisesti silloin, kun kuolema koskettaa hänen elämäänsä jollain tavalla. Lisäksi Sinkkonen toteaa, että maaseudulla kuolema on usein lähempänä arkitodellisuutta.

”Eläimiä viedään teurastamolle tai joku metsäneläin raatelee lemmikkikissan. Kaupunkilaislapsen elämään asia voi tulla niin, että lemmikki kuolee. Hamsteri tai marsu on jonakin aamuna löytynyt kuolleena. Lapsi on sitten ihmetellyt, että mitä on tapahtunut ja miksei se syö.”

Yleinen käsitys on, että lapsi ymmärtää kuoleman lopullisuuden ollessaan 5–6-vuotias. Kun lapsi ymmärtää, että menehtynyt on poistunut elävien keskuudesta pysyvästi, voi hänessä herätä monenlaisia kysymyksiä, huolta ja pelkojakin.

Kaikkea ei voi tietää

Aikuisen tulisi vastata lapsen kysymyksiin totuudenmukaisesti oikein käsittein ja käyttää sellaista kieltä, jota lapsi ymmärtää. Sinkkosen mukaan ikätasoisuus on tärkeää huomioida esimerkiksi siinä, ettei lasta kuormiteta yksityiskohdilla, joita hänen on vaikea hahmottaa.

Lapsen huolenaiheena voi olla vaikkapa se, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Hän saattaa pohtia sitä, minne hän tai hänen läheisensä silloin joutuvat.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten digipalveluista vastaava Tatjana Pajamäki sanoo, että aikuinen voi keskustella esimerkiksi siitä, mitä ihmiselle kuoleman jälkeen tapahtuu, omien näkemystensä mukaisesti. Lapsen voisi kuitenkin olla hyvä saada vaihtoehtoisiakin mielikuvia.

”Vanhempi voi kertoa, että minä ajattelen tällä tavalla, mutta sinun mummisi ajattelee toisella tavalla. Minulla on läheinen ystävä, joka ajattelee asiasta tällä tavalla. Sitten lapselta voi kysyä, että ’Mitä sinä ajattelet?’”

Pajamäen mukaan lapsi aistii helposti, mikäli kuolemasta keskusteleminen ei syystä tai toisesta luonnistu oman vanhemman kanssa. 

”Sama suru voi koskettaa myös vanhempaa. Lapsi ajattelee, että suojelee omaa vanhempaansa, kun ei ota aihetta puheeksi. Kuolema herättää monessa aikuisessakin ahdistusta ja pelkoa. Aiheen äärelle ei ole välttämättä pysähtynyt, jos ei ole tarvinnut.”

”Lapsi ajattelee, että suojelee omaa vanhempaansa, kun ei ota aihetta puheeksi.”

Lapsen kysymykseen vastaaminen on haastavaa, mikäli aikuinen ei ole selvittänyt itselleenkään, mitä hän ajattelee vaikkapa kuolemanjälkeisestä elämästä. 

Sinkkosen mukaan aikuinen voi kertoa lapselle suoraan, mikäli hänellä ei ole vastausta tämän esittämään kysymykseen.

”En näe, että kuolemaan liittyvän kysymyksen jääminen avoimeksi voisi mitenkään traumatisoida lasta. Tämä on sellainen kysymys, jota on mietitty aina, eikä aikuisillakaan ole vastausta kaikkiin asioihin.”

Kun aikuinen puhuu kuolemasta lapselle, symbolisten ilmausten käyttöä tulisi välttää. Esimerkiksi ‘nukkua pois’ saattaa kuulostaa pehmeältä ja kauniita, mutta todellisuudessa se on harhaanjohtavasti ilmaistu ja saattaa jopa lisätä lapsen pelkoa. Lapsi saattaa pohtia tarkoittaako se, että kuka tahansa, joka menee nukkumaan, kuolee pois tai että kuollaanko aina nukkumalla.

”Voi olla, että aikuista pelottaa totuudenmukaisten ja oikeita käsitteitä sisältävien lauseiden lausuminen enemmän kuin lasta niiden kuuleminen”, Pajamäki pohtii..

Kysymyksiin tulisi vastata rehellisesti siinäkin tilanteessa, että joku lapsen läheinen on menehtynyt tai tulee todennäköisesti menehtymään pian. Jari Sinkkosen mukaan ihmisen tulee voida valmistautua kuolemaan psyykkisesti. 

”Jos syöpähoidot on lopetettu ja jäljellä on enää palliatiivinen hoito, mielestäni ’paraneeko ukki?’ -kysymykseen vastataan, että ’näyttää kultaseni siltä, että ei parane enää.’ Kerrotaan, että kyllä ukki nyt varmaan sitten kuolee, mutta milloin, sitä me emme tiedä tarkalleen.”

Pajamäki toteaa, että kun on kysymys pienistä lapsista, aikuisen on tärkeää välittää myös toivoa. Se täytyy muistaa, kun lapsen maailmaa on ravistellut jokin yhtäkkinen menetys tai perusturvallisuuden tunne on järkkynyt. Tilanteessa, jossa esimerkiksi toinen vanhempi on kuollut, saattaa lapsi kysyä toiselta vanhemmalta, kuoleeko tämäkin.

”Vaikka me aikuisina tiedämme, että elämässä voi tapahtua kaikkea yllättävää, 4-vuotiaalle sanotaan, että nuku vaan rauhassa, sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että minulle tapahtuu jotakin. Vaikka sellainen yllättävyys kävisikin, lasta ei suojaa se, että häntä valmistettaisiin sellaiseen todennäköisyyteen.”

Leikki auttaa lasta

”Lapsille yhteinen leikki vertaisten parissa minkä tahansa asian äärellä on hyvin merkittävää” , sanoo Tiina Kinnunen. Hän toimii erityisnuorisotyönohjaajana Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyön keskuksessa Snellussa. 

Seurakunta järjestää monenlaista toimintaa eri ikäisille lapsille. Kinnunen kertoo Terhokodin kanssa yhteistyössä järjestettävistä vertaisleireistä. 

”Lapsille yhteinen leikki vertaisten parissa minkä tahansa asian äärellä on hyvin merkittävää.”

”Vertaisleirillä keskiössä on lapsen ja nuoren tukeminen surussa ja se on avoinna kaikille riippumatta ihmisen omasta vakaumuksesta. Kunnioitamme jokaisen ihmisen omaa vakaumusta ja lähdemme aina lapsen ja nuoren omasta tarpeesta. Keskustelemme teemoista, joista lapsella tai nuorella on tarve keskustella. Työ keskittyy siihen, että tuemme lasta tai nuorta hänen omassa surussaan ja omassa arkisessa elämässään. Lasta ja nuorta autetaan löytämään keinoja, jotka voivat helpottaa heidän oloaan.”

Seurakunta tarjoaa lapsille myös esimerkiksi monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Ne mahdollistavat omanlaisena tuen, kun lapsi saa viettää aikaa toisten lasten kanssa.

Sairaalaklovnina työskentelevä Kaisa Koulu toteaa, että lapsen tarve leikille ja ilolle säilyy myös vaikeina hetkinä. Koulu kertoo, että sairaalaklovneria tarjoaa keinon lapsilähtöiseen ja tilanneherkkään vuorovaikutukseen juuri leikin, mielikuvituksen ja improvisaation kautta.

”Jokaisella lapsella on lupa ja oikeus leikkiin. Leikkien voi käsitellä sairaalaan ja sairauteen liittyviä tunteita. Me klovnit huomioimme lapsen tunteet ja jokaiselle tunteelle on lupa. Meidän kanssamme lapsi haluaa usein jotain muuta kuin puhua kuolemaan liittyvistä ajatuksista ja peloista.”

Klovnina työskennellessään Koulu on tavannut saattohoidossa olevia lapsia, jopa näiden viimeisinä elinpäivinä. Kuolema ei ole noussut sanoin esiin noissa hetkissä.

Voiman kannessa Astrid Swan makaa sinisessä vesialtaassa. Altaassa ruusuja ja muita kukkia.
Voima 9/2022 on kuolema-teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan lehden vuositilausta (39€) tai irtonumeron ostamista (4,90€).

”Tilanteissa on voinut nousta yllättäen spontaanisti lapselta tuulahdus jostain vanhoista yhteisistä leikeistä. Toisaalta joskus kohtaaminen on voinut olla vain hengittelyä, hiljaista hyräilyä ja yhdessä jaettu hetki sekä lapsen että myös muiden potilashuoneessa olevien kanssa. Klovnit näkevät lapsen aina lapsena eikä diagnoosin kautta.”

Lapsi mukaan hautajaisiin

”Menetystä saa ja kannattaa surra, suremattomat surut koteloituvat”, toteaa Jari Sinkkonen.  Sinkkosen mielestä olisi hyvä, että lapsi otettaisiin mukaan esimerkiksi hautajaisiin, jos vanhempi katsoo, ettei se käy tälle liian raskaaksi.

”Hautajaisista olisi hyvä selittää lapselle jotakin etukäteen. Jos näyttää siltä, että hautajaiset ovat lapselle liikaa ja hän tulee levottomaksi, hänet voi viedä tilanteesta kauemmaksi.”

Hautajaisista voisi kertoa ennalta sen, että ne ovat omanlaisensa päätepiste läheisen henkilön elämälle. Niissä jätetään jäähyväiset tälle. On hyvä kertoa myös se, että suru on sallittua.

”Kaikilla siellä on paha mieli ja jotkut itkevät. Sinäkin saat itkeä, jos itkettää.”

Suru hiipuu vähitellen aktiivisen vaiheen jälkeen. Se saattaa nostaa päätään tilanteissa, joissa menehtynyt henkilö oli erityisesti mukana lapsen elämässä kuten juhlapyhinä tai urheilukentän laidalla kannustamassa.

Lapsen on hyvä antaa olla lähellä ja muistella rakasta läheistään. Vanhempi voi vaalia menehtyneen muistoa lapsen kanssa esimerkiksi katsomalla valokuvia ja muistelemalla yhteisiä hetkiä.

”Ei pidä esimerkiksi sanoa, että ’no, mietipäs nyt kuitenkin, mitä kivaa sinulla on elämässäsi’, vaan antaa lapselle tilaa itkeä ja tirauttaa ehkä samalla itsekin kyyneleen.”

Artikkeli julkaistiin ensin maksumuurin takana 23.11.2022. Teksti avattiin kaikille lukijoille 5.12.2022. Haluatko sinäkin saada ensilukuoikeuden osaan Voiman verkkoartikkeleista? Tee Voimajengi-tilaus alk. 3€/kk.

  • 5.12.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Aleksandra Aksenova