Voit kuunnella ääniraidan myös lukuisista äänentoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.

”AUUUUU-UU!!!”

Tämä suden ulvontaa imitoiva huuto on kuultu monta kertaa miesten koripallon maajoukkueen, Susijengin, kapteenin Shawn Huffin suusta. Monipuolisena pelaajana tunnettu 38-vuotias Huff on pelannut itsensä suomalaisen koriskansan sydämiin periksiantamattomalla ja positiivisella asenteellaan. Huffilla on ollut pelaajana keskeinen rooli siinä, että Suomesta on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana menestyvä koripallomaa. Seuraavaksi on kuitenkin aika antaa tilaa nuoremmille.

Viime kesänä Huff päätti, että tämä jää hänen viimeiseksi kaudekseen seurajoukkueessa. Vuodesta 2001 monia eri seuroja edustanut laitahyökkääjä on pelannut ammattilaisena Kreikan, Italian, Saksan ja Ranskan pääsarjoissa. Viimeisen ottelunsa seurajoukkueessa Huff pelasi nyt keväällä Helsinki Seagullsissa, jota hän edusti kolmena edellisenä kautena. Viimeisimmän niistä myös kapteenina. Kauden päätteeksi kaulaan jäi roikkumaan pronssimitali, kun joensuulainen Kataja Basket kaatui lukemin 84–54.

”Mitali on aina mitali, vaikka harmittaa tietenkin, ettei aivan finaaliin asti päästykään. Oli kuitenkin kiva päättää ura Töölön Kisahallissa, koska sieltä kaikki alkoi koriksen osalta,” Huff sanoo.

Ensimmäiset kosketuksensa koripalloon Huff otti pikkupoikana Kisahallissa, josta oli muodostunut keskeinen paikka Huffin perheelle. Isä Leon Huff edusti mittavan pelaaja- ja valmentajauransa aikana kolmea helsinkiläisseuraa: Torpan Poikia, Panttereita sekä Karhun Poikia.

1970-luvulla suomalainen yhteiskunta alkoi hitaasti kansainvälistyä. Vähitellen toimintaansa ammattimaisemmaksi muuttaneet urheiluseurat alkoivat hankkia ulkomaalaisia vahvistuksia riveihinsä. Symboliarvoa keväällä Kisahallissa pelatulle ottelulle voi hakea myös siitä, että isä-Huff oli ensimmäinen yhdysvaltalainen pelaaja, jonka Kataja vuonna 1975 palkkasi riveihinsä. Samaa seuraa vastaan hänen poikansa tulisi päättämään seurajoukkue-uransa 47 vuotta myöhemmin.

Leon Huff teki kunnioitettavan uran suomalaisen koripallon parissa pelaten 16 kautta Suomessa. 1980-luvulla Huffin pelatessa Torpan Pojissa ammattilaisuus vaihtui hiljalleen puoliammattilaisuuteen ja koripallon kylkeen tuli vuoropäällikön työ Suomen ensimmäisessä Burger Kingissä. Vuonna 1984 perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi Shawn ja kolme vuotta myöhemmin pikkuveli Michael. Elettiin tavallista suomalaista arkea Helsingin Jakomäen lähiössä. Suomalainen yhteiskunta oli kuitenkin hyvin erinäköinen tuolloin.

”Futiksessa Ronaldo, koriksessa Michael Jordan tai Shawn Kemp ja jääkiekossa Teemu Selänne”, Huff naureskelee muistelessaan urheilijoita, joita halusi olla lapsuuden pihapeleissä. Nykyään näissä pihapeleissä viilettävät ulkomaisten tähtien lisäksi kotimaiset Glen Kamarat, Awak Kuierit ja Shawn Huffit.

Huff tiedostaa esikuvan vastuussa sen, mitä Susijengin kapteenina oleminen merkitsee. Miten tärkeää oma tekeminen voi olla jollekin ihmiselle, jota ei kenties koskaan edes tule näkemään. Ja miten tärkeää on lisäksi edustaa heitä osana maajoukkuetta. Kun joku pitää esikuvanaan, niin silloin on parasta tehdä asiat niin hyvin kuin vain voi.

”Omassa lapsuudessani en nähnyt missään itseni näköisiä suomalaisia”, Huff muistelee.

Ruskeana suomalaisena 1990-luvun Suomesta oli vaikea löytää samaistumisen kohteita. Päässä pyöri ajatuksia, kuten voiko olla suomalainen, kun näyttää erilaiselta kuin muut? Maahanmuuttajiin samastuminen tuntui myös vaikealta, kun oli kasvanut äidiltä tulevaan suomalaiseen kulttuuriin. Isän puolelta tuleva afroamerikkalainen identiteetti taas tuntui, maantieteellisistäkin syistä, kaukaiselta.

Meillä on unelma

Vuonna 2016 EM-kisoihin valmistautuva Susijengi päätti treenien sijaan nousta kymmentuhatpäisen yleisön eteen Helsingin Kansalaistorilla. Tämä yleisö näytti erilaiselta kuin se oli vielä 30 vuotta sitten ollut Jakomäessä.

”Monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus ovat meidän joukkueelle itsestäänselvyys. On jätkää jos jonkun näköistä ja vaikka millaisilla taustoilla… Meiltä löytyy tummaa ja vaaleaa, yksinhuoltajaäitien ja suurperheiden kasvatteja”, Susijengin uusi kapteeni Shawn Huff villitsi yleisöä ja pyysi yleisöä ulvomaan mukanaan. Ja yleisöhän ulvoi: ”AUUUUU-UU!!!”

Nopeasti syntynyt mielenosoitus oli reaktio useamman vuoden ajan voimistuneeseen vihapuheeseen, joka ylitti eräänlaisen saturaatiopisteen perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen Facebook-kirjoittelun myötä. Mielenosoitus onnistui yhdistämään suuren määrän ihmisiä osoittamaan tukensa yhdenvertaisuuden puolesta ja  vahvisti monien mielissä ajatusta, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Näin kävi myös puhetta pitäneelle Susijengin kapteenille.

Viime vuosina monet suomalaiset huippu-urheilijat ovat astuneet esiin mielipiteineen ja ottaneet näkyvästi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Edelliskauteen uransa lopettanut miesten jalkapallon maajoukkueen kapteeni Tim Sparv on näkyvästi kritisoinut Qatarin MM-kisojen järjestelyjä, joiden yhteydessä stadioneiden työmailla on kuollut tuhansia siirtotyöläisiä. Naisten jalkapallon maajoukkueen kapteeni Tinja-Riikka Korpela taas on esiintynyt julkisuudesta näkyvänä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhujana.

Politiikalla ja urheilulla on Suomessa pitkät perinteet, vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi. Maa on täynnä urheiluseuroja, joiden historia ulottuu sisällissodan jälkeiseen aikaan. Silloin seurat jakautuivat joko työväestön edustaman Työväen urheiluliiton tai porvarillisen Suomen urheiluliiton seuroihin. Suomessa politiikka ei kuitenkaan enää näy samalla tavalla katsomoissa kuin esimerkiksi Saksassa, jossa on hyvin vahva ja elävä kannattajakulttuuri. Siellä katsomot ovat ennen kaikkea sosiaalisen kokoontumisen paikkoja, joihin tullaan koko perheen kanssa, nautitaan urheilutapahtumasta, otetaan muutama olut eikä pelätä puhua politiikasta. Sateenkaarilippu tai muut poliittiset symbolit eivät ole lainkaan poikkeuksellinen näky saksalaisissa katsomoissa.

”Seuroilla ja liitoilla on ihan lakisääteinen vastuu ja sen myötä myös tehtävä puolustaa ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta”, Huff sanoo.

Saksassa seurat ja lajiliitot järjestävät rasismin vastaisia kampanjoita. Suomessa vastaavat kampanjat ovat pääasiassa kansalaisjärjestöjen vastuulla. Myös Huff on ollut näkyvästi esillä Punainen kortti rasismille ja Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanjoissa.

”Yksittäiset urheilijat voivat tuoda asioita julki, mutta vastuu muutoksesta on kuitenkin aina vallanpitäjillä. Olisi hienoa, jos meilläkin lajiliitot ja seurat ottaisivat enemmän vastuuta siitä, että syrjintää ja rasismia kitkettäisiin urheilun piiristä. Seuroilla ja liitoilla on ihan lakisääteinen vastuu ja sen myötä myös tehtävä puolustaa ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta”, Huff sanoo.

Urheilu yhdistää ihmisiä

Ihmiset muodostavat usein vahvan tunnesiteen asuin- tai kotipaikkaansa, ja se voi olla merkittävä palanen oman identiteetin rakentamisessa. Urheiluseurat profiloituvat usein jonkin tietyn kaupungin tai kaupunginosan seuroiksi.

”Urheilu tuottaa tunteita, jotka yhdistävät suuria joukkoja ihmisiä. Harva asia tässä maassa tuo niin paljon ihmisiä yhteen kuin vaikkapa Leijonat”, Huff toteaa.

Shawn Huff on asunut yli kymmenen vuotta Vuosaaressa Itä-Helsingissä. Siellä Huff on lähtenyt mukaan paikallisen koripalloseura WB-Pantterien toimintaan kummijäsenenä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin kuten leireihin. Susijengin ja Seagullsin kapteenin roolit ovat auttaneet tuomaan seuralle huomiota, ja sitä kautta hän on pystynyt lisäämään tietoisuutta matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksista.

”Itä-Helsingissä nuorten harrastajamäärät ovat pienempiä kuin muualla kaupungissa. Voidaan spekuloida, että johtuuko se sosioekonomisista asioista vai mistä. Koris on kuitenkin todella matalan kynnyksen harrastus. Jos voin jollain tavalla vaikuttaa ruohonjuuritasolla siihen, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa, niin koen sen arvokkaaksi”, Huff kertoo.

Harrastustoiminnan mahdollistaminen on Huffille läheinen aihe. Se on tärkeää, koska ”yhteinen tekeminen kasvattaa meitä ihmisiä arvostamaan toisia enemmän”.

Nuorten liikuntaharrastusten hyödyt on osoitettu useissa tutkimuksissa, ja ne kantavat pitkälle aikuisuuteen. Ihmiset, jotka ovat harrastaneet liikuntaa lapsena tai nuorena, voivat useammin fyysisesti ja henkisesti paremmin aikuisiällä vaikka harrastustoiminta olisi sittemmin loppunut. Kaikkia ei kuitenkaan saada mukaan harrastustoimintaan. Isoimmissa kaupungeissa ei välttämättä ole tarpeeksi tiloja harrastaa, ja ne voivat olla kalliita, kun taas pienemmillä paikkakunnilla joissa olisi tiloja, ei aina ole tarpeeksi lapsia muodostamaan riittävän suuria ryhmiä esimerkiksi joukkuelajeihin.

Liikuntaharrastusten voi sanoa myös keskiluokkaistuneen. Monella vanhemmalla ei ole varaa kustantaa lasten harrastamista. Myös sillä on väliä missä harrastuspaikat sijaitsevat: jos ne ovat toisella puolella kaupunkia, matka sinne ja takaisin kotiin on todennäköisesti helpompi ja nopeampi autolla kuin julkisilla. Pidemmät treenimatkat näkyvät suoraan sekä vanhempien että lasten jaksamisessa.

Mukaan politiikkaan

Vuonna 2021 järjestettiin kunnallisvaalit ja Huff päätti hakea vihreiden listalta Helsingin kaupunginvaltuustoon keskittyen kampanjassaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseen. Ensikertalaisen yritys palkittiin 1 137 äänellä ja Huff valittiin. Suomessa harrastaminen on kallista, koska tilat ja valmennus maksavat. Kuntatasolla asiaan voidaan vaikuttaa päättämällä siitä, onko harrastustoimintaa mahdollista järjestää koulupäivien yhteyteydessä tai voiko kaupunki luovuttaa yhteisiä tiloja kuten liikuntasaleja seurojen käyttöön iltaisin. Kaupungin omat tilat ovat halvempia kuin yksityiset, joten tämä olisi suora keino pudottaa harrastustoiminnan hintaa.

”Yleinen kysymys, joka minulle esitetään on, että kun kotona on nuori, joka haluaisi harrastaa korista, niin missä hän voisi sitä harrastaa. Tiedottamista pitäisi ehdottomasti siis parantaa. Myös sen takia, että vähävaraiset osaisivat hakea sitä sponsoritukea erilaisten ohjelmien kautta,” Huff kertoo.

Lukion jälkeen koripallo vei Huffin Valparaison yliopistoon Indianaan, jossa aukeni ura yliopistokoripallon parissa vuonna 2004. Muutto toiselle mantereelle oli nuorelle miehelle pelottava, mutta kasvattava kokemus. Sosiaalinen media ja nykyisen kaltainen viestintäteknologia olivat vasta tuloillaan, joten etäisyys tuntui paljon pidemmältä kuin nykyään.

Oppiaineeksi valikoituivat puhtaasta mielenkiinnosta sosiologia ja kriminologia. Nyt 13 vuotta myöhemmin nämä opit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan poliitikon roolissa, jossa täytyy ymmärtää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja miksi ihmiset tekevät asioita niin kuin tekevät.

Huff kertoo, että Yhdysvalloissa ja myöhemmin ympäri Eurooppaa asuminen on vahvistanut käsitystä, miten hyvin monet asiat ovat Suomessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työ asioiden ja asenteiden muuttamiseksi pitäisi keskeyttää.

”On hienoa, että esimerkiksi miehet ovat Suomessa alkaneet kiinnittää enemmän huomiota henkiseen hyvinvointiin ja puhua tunteistaan. Aiemmin sitä ei ehkä ole tehty, ja on painettu vaan sisulla eteenpäin. Moni asia tässäkin varmasti palautuu niihin sotaveteraanien kokemiin traumoihin, joita ei käsitelty eikä niistä puhuttu. Siinä kestää sukupolvi, että sellaisesta pääsee yli”, Huff pohtii.

Suomalaisessa keskustelussa toistetaan usein, että suomalaisen miehen kuva on hyvin ahdas. Toisinaan tämä jopa myyttisiin sfääreihin noussut hokema horjuu.

”Melko usein joutuu selittämään ulkomaalaisille, että miesten on ihan ok istua alasti keskenään kankku kankkua vasten ja hikoilla yhdessä kuumassa huoneessa. Se ajatus omasta fyysisestä tilasta voi olla jostain muualta päin tulevalle välillä aika kapea”, Huff naurahtaa.

Se, millaista on olla mies, vaihtelee paljon elämän varrella. Teini-ikään kuuluva äijäily ja omien rajojen hakeminen tasaantuvat useimmilla iän myötä. Samalla se, mikä mielletään miehenä olemisen kannalta sopivaksi, on laajentunut vuosien varrella. Tämä näkyy väistämättä myös pukukoppielämässä.

”Maajoukkueen  kautta on tullut läheisiä ystäviä, joiden kanssa puhutaan paljon muistakin asioista kuin pelkästään koriksesta”

Pukukoppi paikkana pakottaa joukkueen lähentymään toisiaan. Sama ryhmä viettää pitkiä aikoja keskenään ja elää samaa tunneskaalaa, yhdessä täytyy käsitellä onnistumiset ja epäonnistumiset. Onnistuminen joukkueena vaatii sitä, että asioita tehdään yhdessä ja hyvin.

”Pukukopissa ei tarvitse olla yksin. Siellä saa tukea erityisesti sellaisina aikoina, kun menee huonosti. Maajoukkueen  kautta on tullut läheisiä ystäviä, joiden kanssa puhutaan paljon muistakin asioista kuin pelkästään koriksesta”, Huff sanoo.

Vuosien saatossa Huffin rooli maajoukkueessa on myös muuttunut. Ensimmäisen kerran hän puki maajoukkueen paidan ylleen vuonna 2003, kun joukkueen kuopus Miro Little ei ollut vielä edes syntynyt. Kapteeniuden ja iän tuoman kokemuksen myötä rooli eräänlaisena mentorina on korostunut. On tärkeää vetää kaikki pelaajat samalle sivulle ja varmistaa, että kaikki omaksuvat omat roolinsa, ja jokaisen on hyvä olla joukkueessa. Joukkue on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa. Susijengi on osoittanut tämän pystymällä voittamaan ennakkoon paljon vahvemmiksi miellettyjä joukkueita.

Taakka harteilta

Pudotuspelien loputtua Huff huomasi, että ensimmäistä kertaa pelaajauran aikana kauden jälkeen koitti syvä helpotuksen tunne. Se oli siinä. Viime kevät ja kesä olivat olleet henkisesti raskaita, etenkin kun hän oli urheilun ohella tehnyt täysillä myös vaalityötä.

Urheileminen huipputasolla on erittäin kuluttavaa, koska siinä joutuu repimään kaiken irti kropastaan. Kroppa on urheilijan työkalu, jonka huolenpito vaatii jatkuvaa fyysistä ja henkistä panostusta. Uni ja ravinto täytyy rytmittää tarkasti päivittäin niin, että kroppa pysyy optimaalisessa tilassa. Suorittaminen vaatii myös jatkuvaa keskittymistä.

”Kilpaileminen tällä tasolla on erittäin kuluttavaa sekä itselle että läheisille. Minulla on puoliso ja kaksi lasta, niin on ollut raskasta olla aina illat poissa kotoa. Vaikka tekee kaikkensa, en ole pystynyt tukemaan elämää kotona niin paljon kuin olisin toivonut”, Huff huokaa.

Päätös seurajoukkueuran lopettamisesta antoi yllättäen virtaa panna viimeinen kausi kunnialla pakettiin. Tilastollisesti se oli vieläpä paras kolmesta Helsingissä vietetystä kaudesta.

”Nyt olen iloinen siitä, että edessä on moneen kymmeneen vuoteen ensimmäinen syksy, jota ei ole täysin aikataulutettu. On aikaa pitää hengähdystaukoa, löytää itselle muita asioita, panostaa politiikkaan ja olla mukana WB-Pantterien toiminnassa”, Huff hymyilee.

Aivan tyhjä kalenteri ei kuitenkaan ole koripallon osalta. Seuraavana katse olisi käännettävä kesä-heinäkuun vaihteessa pelattaviin Ruotsi ja Kroatia -otteluihin. Syyskuun alussa puolestaan käynnistyvät EM-kisat, joihin Susijengi onnistui jälleen taistelemaan tiensä. Voidaan olettaa, että niissä kisoissa kapteeni haluaa saada joukkueen ja kannattajat vielä ainakin kerran ulvomaan yhteen ääneen.