”Ihmisen katse suuntautuu aina nuken silmiin. Ruumiilla eivät silmät kiiltele, ja tämän takia kun nuken silmät näyttävät vetisiltä, me uskomme, että se elää”, kuvailee näyttelijä ja nukketeatterin tekijä Jonnakaisa Risto Vaurioteatterista.
Hänen kirjoittamansa, näyttelemänsä ja nukettamansa Korhosen muotokuva sai ensi-iltansa lokakuussa vierailulla Kansallisteatterin Omapohjassa. Miko Kivisen ohjaamassa näytelmässä on nukketeatterin ohella fyysistä teatteria, elektronista musiikkia, kuvataiteellisia taustaprojisointeja ja räppiä.
Teos kuvaa monitasoisesti ja vertauskuvallisesti ainakin taiteilijan kutsumusta, historian perintöä, riistoa ja hyväksikäyttöä, luokkakysymyksiä sekä rakkautta ja kuolemaa.
Tarinan keskushenkilö on provosoivista teoksistaan tunnettu kuvataiteilija X, joka on ajautunut taiteelliseen ja eksistentiaaliseen kriisiin. Liki kaikkia riiston rakenteita edustava taidemesenaatti Bighead tarjoaa angstiselle taitelijalle mahdollisuuden uuteen menestykseen, mutta X:n romanttinen kumppani Muusa ja historian hämärästä apuun rientävä isoisoäiti Korhonen pyrkivät pelastamaan hänet tältä faustiselta sopimukselta.
Muusa ja Korhonen ovat ihmisen mittakaavaisia puolinukkeja. Bighead on pelkkä jättiläismäinen kultainen pää, jonka ilkeä suu syö tarvittaessa Barbie-nukkien esittämiä nuoria naisia. Lavalla nähtävistä hahmoista hillittömimpiä ovat Riston vaahtomuovin palasista henkiin herättämät hulttioääliöt Veijo ja Jouko sekä X:n lehdistötilaisuutta tirehtöröivä Gisella, jota ilmentää sukka Riston oikeassa kädessä.
Kivisen nukettamaa Bigheadia lukuun ottamatta Risto uurastaa lavalla yksin. Hän hoitaa suvereenisti omalla kehollaan esittämänsä X:n ja nukkehahmojen kohtaamiset antaen niille erilaiset persoonat ja elämän. Usein jopa samassa kohtauksessa.
”Minulle on erityisen tärkeää, että olen tässä teoksessa itse saanut rakentaa vastanäyttelijäni. Vähän pelkäänkin niitä, kun ne ovat niin eläväisiä. Samalla olen niihin myös hyvin kiintynyt, varsinkin Muusaan, johon olen ehkä vähän ihastunutkin”, hymähtää Risto.
Prosessoimisen vapautta
Vaurioteatteri on Riston vuonna 2018 yhdessä Teatterikorkeakoulun kurssikaverinsa Henna Sormusen kanssa perustama monitaiteellinen teatteriryhmä, jonka teoksia yhdistävät rouhean groteski estetiikka, uudet tekstit sekä terävä satiirisuus.
Risto pyysi vanhaa työtoveriaan, näyttelijänä ja muusikkona tunnettua Mikko Kivistä Korhosen muotokuvan ohjaajaksi. Nukketeatteriin Kivinen sai kontaktia jo 80-luvun lopun Kuopiossa tehdyissä projekteissa.
”Nukketeatteri saattaa olla jopa vanhempi esitysmuoto kuin ihmisteatteri. Minua kiinnosti lapsena piirtäminen, ja päädyin ensin kuvataiteen ja elokuvan pariin. Pidän itseäni myös enemmän näytelmäkirjailijana kuin näyttelijänä, mutta jotenkin vahingossa olen ajautunut tekemään teatteria ja musiikkia kavereitten kanssa”, kertoo Kivinen.
Sekä Riston että Kivisen teatteria koskevissa puheissa korostuvat tavan takaa yhteisöllisyys ja leikki.
”Minä olen tosi laumaeläin ja pidän aivan valtavasti työskentelystä ryhmässä. Leikin kautta koetan löytää välillä liian vakavalta tuntuvaan taiteen tekemiseen iloa. En tietenkään tarkoita sitä, ettei taiteilijuus olisi oikea ammatti, vaan sitä, että siihen pitää liittyä myös sellaista prosessoimisen vapautta kuin lapsilla on”, määrittelee Risto.
”Lapsetkin leikkivät aika tosissaan. Uppoutuvat siihen ja unohtavat itsensä leikkiessään. Se on hyvä keino myös taiteen tekemiseen. Tosin muuttuuhan se aika totiseksi, kun käyttää samoihin leikkeihin vaikka vuoden verran aikaa”, täydentää Kivinen.
Yksityinen laajentuu yleiseksi
Korhosen muotokuvan iljettävässä Bighead-hahmossa tiivistyvät kapitalistinen ja patriarkaalinen riisto. Se kohtelee taitelijoita peittelemättömässä #metoo-hengessä ja vie X:n helikopteriretkelle ihailemaan maan päällä ihmisille ja luonnolle aiheuttamiaan vääryyksiä.
”Se on semmoinen rautalangasta väännetty abstraktio, jossa kuvastuu sama demonia vastaan käytävä symbolinen taistelua kuin niissä aasialaisista näytelmissä, jossa hyökätään lohikäärmettä vastaan. Se on myös Raamatun Saatana joka vie Jeesuksen autiomaahan ja lupaa sille kaiken mahdollisen”, tulkitsee Kivinen.
Riston mielestä näytelmän näkökulma on silti ensi sijassa yksilön elämässä ja valinnoissa.
”Nukkejen kanssa väkisinkin mukaan tulevat elämän ja kuoleman kysymykset, koska nuket ovat täysin riippuvaisia nukettajan tekemisestä.”
”Itse en ajatellut ollenkaan, että teenpä tässä yhteiskunnallinen teoksen. Pikemminkin luotin lähtökohtaisesti siihen, että yksityinen laajentuu itsestään yleiseksi. Minusta suoraa vaikuttamista on liikaakin päällä koko ajan joka paikassa. Minua kiinnosti enemmän saada näytelmään jotain hyvin arkista, kuten nyt vaikkapa puhetta kuukautisista.”
Korhosen muotokuvaa voikin lähestyä myös henkilökohtaisena elämän tragediana. Silloin taiteIlija X:n esikuvana voi nähdä esimerkiksi Anton Tšehovin Lokissa itsemurhaan päätyvän nuoren kirjailijan Treplevin.
Isoisoäiti Korhosen ja Muusan voi halutessaan tulkita jonkinlaisina X:n sisäisinä tuntemuksina siten, että edellinen edustaa perityn viisauden ohella omatuntoa ja jälkimmäinen jonkinlaista pysähtymisen ja luopumisen kutsumusta. Silloin näiden hahmojen välillä voi nähdä jonkinlaisen elämänvietin ja kuolemanvietin välisen jännitteen.
Näytelmän kauneimmassa kohtauksessa X ja Muusa näyttävät lentävän avaruuden hiukkasina matkalla jonnekin kaikkeuden tuolle puolen.
Riston mielestä tässä ollaan nukketeatterin ytimessä.
”Nukkejen kanssa väkisinkin mukaan tulevat elämän ja kuoleman kysymykset, koska nuket ovat täysin riippuvaisia nukettajan tekemisestä. Ne ovat myös koko ajan ihan kuoleman partaalla, sillä jos niitä ei nuketa kunnolla, ne menettävät elämänsä saman tien.”
Vaurioteatterin Korhosen muotokuvan esitykset Omapohjassa päättyivät 4.11. Lisää esityksiä Turun Tehdasteatterissa 18.11.–20.11. ja muualla myöhemmin ilmoitettuina ajankohtina.
Voit myös kuunnella Riston ja Mikko Kivisen haastattelun Teatterin politiikkaa & politiikkaa -podcastissa:
