Fredrikinkadun liikkeessä säihkyy tavallista vähemmän. Muotisuunnittelija Jukka Rintala kertoo, että suuri määrä pukuja ja maalauksia on viety Pieksämäelle haastattelua edeltävänä päivänä. Siellä toukokuun lopulla avattava näyttely on kesän ensimmäinen.
Paikalla on myös visualisti Matti Vaskelainen. Hän esittelee tekeillä olevaa lasimaalausta, joka on tulossa esille samaiseen näyttelyyn.
Keväällä julkaistiin Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama elämäkerta, Jukka Rintala – Elämänviiva. Se kokoaa muotitaiteilijan yli 40-vuotisen uran yksiin kansiin.
Rintalan juhlapukuja on nähty lukuisten tunnettujen suomalaisnaisten yllä. Heistä mainittakoon vaikkapa Aira Samulin, Kirsti Paakkanen ja Kaija Pöysti.
”Minun ja Vaskelaisen tyyli on omintakeinen ja näyttävä. Toteutamme sitä näyttelyissä ja juhlapuvuissa, ja se jää ihmisten mieleen. Silti oleellinen osa tuotantoa on ollut teollinen tuotanto ja kauneuden tuominen jokaisen suomalaisen kotiin”, Rintala kertoo.
Tärkeät kokemukset vaikuttavat kädenjälkeen ja viivaan
Rintalan rakkaus kauneuteen alkoi jo varhain lapsena Porissa ja Yyterissä.
Yyterin rannoilla valkoinen hiekka muodostaa dyynejä. Aallot lyövät voimakkaina rantaan. Kirjassa kerrotaan, että juuri siellä Rintala ymmärsi ensi kertaa kauneuden olemuksen. Se heijastuu edelleen hänen kauneuskäsitykseensä ja tuotantoonsa.
”Kauneuteen liittyy se, missä ihmisen juuret ovat ja mistä tärkeät kokemukset ovat peräisin. Ne vaikuttavat kädenjälkeen ja viivaan”, hän sanoo.
”Elämänviiva” viittaa paitsi kädestä ennustamiseen sen ominaisuuksien perusteella, myös Rintalan taiteen lähtökohtaan. Viiva on siinä toistuva elementti.
Rintalan työskentelemistä ohjaa vahvasti intuitio.
”Se on lahja siinä mielessä, että sen avulla asioita pystyy tekemään nopeasti ja herkästi.”
Uravalinta oli Rintalalle aikanaan selvä. Kukaan ulkopuolinen ei koskaan kyseenalaistanut sitä, paitsi ammatinvalinnanohjauksesta vastannut luokanvalvoja.
”Hän jakoi tunnilla valkoiset laput ja pyysi meitä koululaisia kirjoittamaan, mitä meistä tulee isona. Kirjoitin omaani ’muotitaiteilija’.”
Kun opettaja keräsi laput, Rintalan vastaus kirvoitti häneltä kipakan kommentin: ”Yksi täällä kuvittelee tietävänsä, mikä hänestä tulee isona!”
Kotona häntä kannustettiin. Esikuvat puolestaan löytyivät muun muassa kansainvälisistä muotilehdistä. Rintalan mukaan nuo henkilöt taisivat niin ”pukusuunnittelun arjesta juhlaan” kuin maalaustaiteenkin.
Puoliso Matti Vaskelaisella tärkeä rooli brändin rakentamisessa
Ajatus omista taidenäyttelyistä syntyi vuonna 1984 New Yorkissa. Rintala vieraili Metropolitan Museum Artissa, jossa oli esillä Yves Saint Laurentin juhlanäyttely.
”Ajattelin, että miksen voisi tehdä itsekin samaa: järjestää itse omia, suuria taidenäyttelyitäni.”
Hänen mukaansa tuon kaltaiset oivallukset ovat tärkeitä. ”Orjallinen kopiointi” puolestaan ei kannata.
”Jokaisen taiteilijan on tehtävä itse oma uransa, elämänsä ja linjansa. Siihen tarvitaan myös luovaa verkostoa: oikeita ihmisiä ja yhteistyökumppaneita.”
Jälkimmäisiin kuuluu etenkin työpari ja elämänkumppani Matti Vaskelainen. Tavatessaan Rintalan ensi kertaa vuonna 1981 hän työskenteli nuorisovaateliike Mic Macin visualistina.
Vaskelainen on voittanut lukuisia pohjoismaisia somistuskilpailuja ja tehnyt lavasteita televisioon. Mic Macin somistusratkaisuissa ja teemojen toteutuksessa vain taivas oli rajana. Yksi esimerkki muistuu mieleen ajalta, jolloin Primadonna-farkkumerkki oli kuvattu vastikään.
”Hoidin liikkeen somistukseksi palmuja ja seeprapeippoja. Linnunlaulu vain kuului, kun asiakkaat saapuivat.”
Vaskelainen toteaa, että hänen suurin ammatillinen saavutuksensa on Jukka Rintala -brändin rakentaminen. Mielenkiintoisia työmahdollisuuksia on riittänyt. Vaskelaisen osaamis- ja vastuualue on hyvin laaja. Rintalan työparina hän huolehtii muun muassa liikkeen, näyttelyiden kuin muotinäytöstenkin visuaalisesta ilmeestä. Samoin sosiaalisesta markkinoinnista, stailauksista ja rekvisiitasta.
”Siitä tavasta, jolla olemme näkyvillä”, hän kiteyttää.
Toinen Rintalalle merkittävä yhteistyökumppani ja ystävä oli Kirsti Paakkanen, Marimekon entinen toimitusjohtaja. Yhteistyöstä alkanut ystävyys kesti loppuun saakka. Paakkanen menehtyi syksyllä 2021.
Hän vaikutti osaltaan Rintalan tarinan kokoamiseen.
”Kirja Jukka Rintalasta. Sen kirjan minä haluan lukea”, kerrotaan Paakkasen sanoneen.
Sinnikkyys on pitkän uran salaisuus
Muotialan olosuhteet ovat vaihdelleet runsaasti Rintalan uran aikana. Esimerkiksi 1990-luvun lama koitui monen suomalaisyrityksen turmioksi. Ihmisten kulutuskäyttäytymisessäkin on tapahtunut muutoksia suuntaan ja toiseen.
Alalla toimimisessa on Rintalan mukaan ennen kaikkea kyse raa’asta työstä.
”Mikään ei synny tyhjästä. Minulla on ollut aina töitä ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Olen pyrkinyt sanomaan, että kun on saanut tehtyä jonkin hienon asian, se on osattava ohittaa. On oltava sinnikäs – yksi tai kaksi hienoa juttua eivät vielä vie pitkälle.”
Parin vuoden ajan korona kuritti kulttuuria ja taidetta. Yleisötapahtumia peruttiin. Aiempina vuosina Rintalan pukuja oli nähty esimerkiksi Linnan juhlien ja gaalojen kutsuvieraiden yllä.
Rintala pohtii, mitä taide merkitsee poikkeuksellisina aikoina.
”Järjestimme Haminassa ensimmäisenä koronakesänä 2020 näyttelyn. Se keräsi yli 12 000 katsojaa puolessatoista kuukaudessa. Kertooko se sitten jotakin kauneuden tarpeesta?”
Kysyttäessä hänellä on esittää muutama toive siitä, mistä tulisi mielellään muistetuksi. ”Matin ja minun poikkeuksellisesta, omasta kauneusnäkemyksestä, jota olemme tuoneet jo vuosikymmenten ajan ihmisten iloksi ja nautittavaksi. Toivottavasti myös sinnikkyydestä ja ahkeruudesta.”
Ulla-Maija Paavilainen: Jukka Rintala – Elämänviiva
Otava 2022, 278 s.
