Lukuaika: 3 minuuttia

Mikä mediaa vaivaa? Kysymystä voi lähestyä viiden peruslauseen ajatuskokeella

Uutismedioita kirotaan liioittelevista otsikoista, sankaritarinoista, porvarillisista latteuksista ja ylimielisistä kolumneista. Mikä journalismissa tarkalleen ärsyttää ja ahdistaa? Entä syntyykö ongelma pahantahtoisista toimittajista, vai ovatko lukijat laiskoja kun kipittävät sormillaan klikkiotsikoiden perässä?

Sen sijaan, että paheksutaan tekijöitä tai lukijoita, uutismedioita voi tarkastella kyberneettisenä koneistona, joka pyrkii säilyttämään kulloisenkin yhteiskunnallisen tilanteen.

1900-luvun puolivälissä tietojenkäsittelyn tutkijat ja Yhdysvaltojen armeijan tarpeet kohtasivat toisensa. Syntyi kybernetiikka, laaja-alainen tutkimuskenttä, jossa tarkastellaan itseään sääteleviä, päämäärähakuisia järjestelmiä. Kybernetiikan tavoitteena on muodostaa järjestelmistä malleja, joiden avulla järjestelmiä voidaan kontrolloida. Kyber-alkuiset sanat onkin johdettu muinaiskreikan ohjaamista tarkoittavasta sanasta kybernētikḗ, jolla Platon viittasi poliittisen yhteisön itsehallintaan.

Kapteeni ohjaa laivan kulkua tekemällä kurssiin jatkuvasti pieniä muutoksia. Hän tarkkailee ohjaustoimien seurauksia, tekee sitten lisää muutoksia, tarkkailee uusien muutosten seurauksia, ja niin edelleen. Kybernetiikassa ajatellaan, että yhtä lailla termostaatin, ihmisen hermojärjestelmän ja sosiaalisen tilanteen dynamiikkaa voidaan mallintaa selvittämällä periaatteita, joilla järjestelmät säätelevät omaa toimintaansa.

Jos median toimintaa tarkastelee kybernetiikan kulmasta, toiminnan taustalle ei tarvitse olettaa mitään ”kapteenia”, kuten päätoimittajien saunakerhoa tai toimittajien ideologista koulutusta. Kukaan ei varsinaisesti ole vastuussa uutismedioiden muodostaman järjestelmän toiminnasta, sillä se toimii epäpersoonallisena koneistona, jossa tietyt mekanismit toistuvat juttu toisensa perään riippumatta siitä, kuka jutun on tehnyt tai mistä juttu kertoo.

Millaiset mekanismit sitten sääntelevät liberaalien, demokraattisten, läntisten maiden – vaikkapa Suomen – suurimpien uutismedioiden sisällöntuotantoa?

Ehdotan ajatuskokeeksi viittä peruslausetta. Uutismediat ovat tietysti paljon muutakin kuin nämä periaatteet. Lauseet auttavat kuitenkin ymmärtämään, miksi media tuntuu niin ahdistavalta. Ne myös selittävät, kuinka media hankaloittaa yhteiskunnallista muutosta jo sääntöjensä tasolla.

1. Median tehtävä on antaa käytösohjeita. Media muodostaa kuvan elämästä, joka on valmiiden käytösmallien tunnistamista ja ohjeiden seuraamista.

Jutuista syntyvä ihanneihminen herää voittajatunnille meditoimaan, sarjasuorittaa kehonpainoliikkeitä, käy intervallilenkillä, hoitaa ihoa 28 tuotteella, valmistaa aamupalaksi kauden vihersmoothien, on läsnä hetkessä, tarkkailee vireystilaa, näkökykyä, ikenien vuotamista, merkkejä tulevasta Alzheimerista ja epäsäännöllisiä luomia, hengittää ja kävelee oikein, välttää liiallisia välipaloja happohyökkäyksen vuoksi, mutta syö riittävän usein pysyäkseen tuottavassa vireessä, sijoittaa osakkeisiin ja asuntoihin, hoitaa mielenterveyttään terapiassa, harrastaa seksiä jo terveytensä tähden – ja niin edelleen.

Kun lehtien antamat ohjeet listaa näin, luettelo voi tuntua kärjistetyltä. Mediasta ryöpsähtää kuitenkin päivittäin paljon suurempi ristiriitaisten vaatimusten tulva, joka asettaa vastuun menestyksestä yksilön harteille.

Käytösohjeet voivat olla myös epäsuoria. Kun Helsingin Sanomat lopetti päivittäisten tartuntalukujen julkaisun etusivullaan, moni havahtui siihen, kuinka suuri merkitys luvuilla oli ollut omaan pandemia-käytökseen ja mielialaan. Miltä tuntuisi, jos päivittäisiä lukuja julkaistaisiin liikenneonnettomuuksista tai ilmaston kuumenemisesta?

2. Käytöksen malleja tuotetaan esittelemällä huippuyksilöitä, joiden elämät muodostavat kertomuksia. Onko ihminen todella menestynyt, jos häntä ei kohoteta huippuyksilöksi mediassa?

Henkilöjutun kaavassa jutun kohde leikataan irti toisista ihmisistä, instituutioista ja kollektiiveista. Hänen elämänsä survotaan kertomukseksi, joka noudattaa tyypillisesti tutkija Joseph Campbellin kuvaamaa klassista sankarin matkaa. Tullaan kutsutuksi seikkailuun, kärsitään kriiseistä, lopuksi palataan selviytyjänä.

Näin syntyy yhtä hyvin asuntosijoittaja kuin ihminen, joka kääntää työuupumuksen voimavarakseen. Kaavan seurauksena jokainen menestyjä vaikuttaa samanlaiselta, ja kun on lukenut lehteä maanantaina, on lukenut lehteä viikon jokaisena päivänä.

Menestymisestä puhuminen viittaa kilpailuun. Kilpailu taas viittaa häviäjien olemassaoloon. Vastaavasti huipuista puhuminen viittaa siihen, että jossakin on pohjia. Huippuyksilö edellyttää pohjayksilöitä. Media rakentaa molempia, sillä se rakastaa hierarkioita.

mainos

3. Elämän päämäärät on asetettu ennalta, ja median tehtävänä on lähinnä tehokkaiden keinojen etsiminen. Kaikkihan me tiedämme, että jokaisen tehtävä on tulla parhaaksi versioksi itsestään, minimoida yhteiskunnan kustannukset ja edistää omaa ja kansallista kilpailukykyä. Vai tiedämmekö?

Harvemmin saamme lukea valtakunnallisesta uutismediasta lukkoon lyömätöntä keskustelua siitä, mikä on yhteiskunnan tarkoitus, millaista voisi olla hyvä elämä ja minkä vuoksi tässä ylipäänsä eletään.

Kaiken optimoinnin ja tehokkuuden ohessa puhutaan korkeintaan ”onnellisuudesta”. Se on lähinnä väline työkyvyn kasvattamiseen, niin kuin ”terveys”.

4. Mediassa pääoman näkökulma voittaa kuluttajan näkökulman, joka taas voittaa työvoiman näkökulman.

Työvoiman näkökulmasta maailmaa hahmotetaan työn ja tuotannon sisältä käsin. Työntekijä tietää, miltä työ tuntuu ja kuinka paljon aikaa, vaivaa ja energiaa asioiden valmistaminen ja ylläpitäminen vaatii.

Kuluttaja taas näkee maailman joukkona valmiita tuotteita, joiden välillä tehdään valinta. Valitut tavarat tai palvelut kirjaimellisesti kulutetaan, siis tuhotaan tai käytetään loppuun.

Pääoman näkökulmasta tärkeintä on pääoman itsensä abstraktin arvon kasvattaminen. Pääoma tarvitsee toki työntekijöitä, jotka valmistavat asioita. Se tarvitsee myös kuluttajia, jotka ostavat asioita. Molemmat ovat pääomalle kuitenkin vain välineitä numeroiden kasvattamiseksi.

Mediassa on taipumus nostaa pääoman näkökulma ylimmäksi. Kuluttajankin näkökulmaa pidetään tärkeänä, koska kuluttajat maksavat osan mediasta ja heidät myös myydään pääomalle mainosten muodossa.

Työvoiman näkökulma on pohjimmaisena.

Voi kysyä esimerkiksi, kumman kokemuksista julkaistaan enemmän juttuja: vuokranantajan (pääoman näkökulma) vai vuokralaisen (työvoiman näkökulma)? Entä kumpi huolestuttaa mediassa enemmän: sijoitusomaisuuden arvon lasku vai työttömien kontrollointi tai työssäkäyvien ihmisten köyhyys?

5. Media edustaa normaaliutta, yleistä hyvää ja tervettä järkeä. Kääntäen voi sanoa, että media vastustaa tai pilkkaa “sekoilua“, puolueellisuutta ja järjettömyyttä.

Sekoilua on kapitalismin kyseenalaistaminen, puolueellisuutta vasemmistolaisuus, järjettömyyttä esimerkiksi hävittäjähankintojen kritiikki.

Normaalia on uran tekeminen kilpailemalla toisia vastaan, yleistä hyvää on talouden kasvattaminen, tervettä järkeä on kansanterveyden kohentaminen ja lisäarvon tuottaminen pääomalle.

Tärkeintä on, että numerot kasvavat.

Jos tällainen ahdistaa, mediasta voi luonnollisesti lukea käytösohjeita siihen, miten tätä ahdistusta voi käsitellä.

Kommentoi Facebookissa
  • 23.2.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Ninni Kairisalo