Artikkeli on viidestoista osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.
YK:n kestävän kehityksen tavoite 15 koskee maaekosysteemejä. Päämääränä on niiden ennallistaminen, suojelu ja kestävän käytön edistäminen. Konkreettisempana esimerkkinä mainitaan metsien kestävä käyttö ja luontokadon estäminen.
Suomessa on noin 400 erilaista luontotyyppiä. Näitä ovat esimerkiksi lehtomaiset kankaat, lehmuslehdot, korpirämeet ja kangaskedot. Suomen ympäristokeskuksen (SYKE) biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaron mukaan yksikään niistä ole vielä hävinnyt, mutta noin puolet on uhanalaisia. Lumiaro näyttää kuvaa Venäjän Murmanskista vanhan teollisuusalueen ympäriltä, jossa ekosysteemi on kuollut lähes kokonaan. Maaperä on mustaa ja kasvillisuus puuttuu, yksittäisiä koivuja lukuunottamatta.
”Paljon on vielä tehtävää, mutta muuhun maailmaan verrattuna tilanne Suomessa on hyvä.”
Esimerkiksi Indonesiassa alkuperäisluonto on laajoilta alueilta lähes kokonaan kadonnut, koska siellä viljellään niin paljon vieraspuulajeja. Vaikka Suomessa ei näin tehdä, on luontokato silti ongelma täälläkin. Eläinlajeistamme joka yhdeksäs luokitellaan uhanalaiseksi. Viimeisin arviointi on tehty vuonna 2019 ja luku oli kasvanut aiemmasta 2010 arviosta.
Suurimmat syyt luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen ovat metsäteollisuus, umpeenkasvu, rehevöityminen ja rakentaminen. Loppukeväästä tuli tieto, että Suomen hiilinielut ovat vähentyneet ja maankäyttösektorista oli ensimmäistä kertaa tullut päästölähde.
Lumiaro huomauttaa, etteivät avohakkuut itsessään aiheuta ekosysteemien kuolemaa. Puuyksilöt kuolevat, mutta ekosysteemi jatkaa metsän uusiutumisen uudessa vaiheessa. Monet lajit, kuten hirvet, kauriit, jänikset, myyrät ja kovakuoriaiset, hyötyvät avohakkuista tai niiden paikalle kasvavista taimikoista.
”Ongelma syntyy, kun on paljon avohakkuita ja nuoria ekosysteemejä ja vain vähän vanhoja metsiä, jotka nekin ovat pirstoutuneita, jolloin lajit eivät pääse leviämään saarekkeelta toiselle.”
Olemme jo osittain tällaisessa tilanteessa. Lapin eteläpuolisista metsistä yli sata vuotta vanhaa on noin yhdeksän prosenttia ja yli 140 vuotta vanhaa alle kaksi prosenttia. 140-vuotias metsä on myös verrattain nuori. Männyt voivat elää jopa tuhat-vuotiaiksi ja paksua metsäpaloilta suojaavaa niin kutsuttua kilpikaarnaa niissä on vasta vähintään 150 vuoden ikäisinä.
Hömötiainen, joka vielä vuonna 2015 luokiteltiin vaarantuneeksi, on nyt erittäin uhanalainen. Suurin syy tähän on metsätalous. Talousmetsien hoito on heikentynyt 2010-luvulla, eikä lahopuuta, johon hömötiainen kaivertaa pesänsä, ole tarpeeksi. Samaan aikaan hakkuut ovat lisääntyneet. Suomen metsistä vain noin kolme prosenttia on luonnontilaisia.
”Ekosysteemien kannalta on positiivista, että syntyy paljon lahopuuta. Lajiston uhanalaistuminen liittyy lahopuun määrään. Jos siellä olisi paljon järeätä lahopuuta, kaatunutta ja kuollutta puuta, tarkoittaisi se luonnon monimuotoisuuden lisääntymistä”, sanoo Lumiaro.
”Ekosysteemien kannalta on positiivista, että syntyy paljon lahopuuta.”
Myös ilmastonmuutos vaikuttaa ekosysteemeihin. Etelä- ja Keski-Euroopassa kuivuus on aiheuttanut metsäkuolemia, mutta Suomessa ilmastonmuutos on lähinnä lisännyt stressitekijöitä. Maaperän kunto heikkenee, eikä juuristo sido tarpeeksi puita ja kasveja maahan suojatakseen puustoa tuulituhoilta. Ilmaston lämpeneminen on tuonut haitallisia vieraslajeja, kuten metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä ja sieniä.
EU-komission ehdotus ennallistaa viidesosa maa- ja meripinta-alasta ja kymmenesosa suojelusta vuoteen 2030 mennessä on herättänyt polemiikkia tänä syksynä. Suomessa keskustelu on keskittynyt metsien ennallistamiseen ja kysymykseen siitä, onko ehdotuksen tuoma taloudellinen taakka kohtuuton. Asiasta ei ole vielä päästy yhteisymmärrykseen hallituksen sisälläkään. Lumiaro ei halua ottaa kantaa komission ehdotukseen eikä Suomen mielipiteeseen asiasta, mutta pitää ennallistamista yleisesti hyvänä ratkaisuna.
”Varsinkin soita pitäisi ennallistaa. Meillä on miljoona hehtaaria turhaan ojitettuja soita, joissa ei kasva metsää.”
Viime vuosina soita on ennallistettu 50 000 hehtaaria. Tästä on vielä pitkä matka miljoonaan, mutta Lumiaro ei pidä sitä mahdottomana tavoitteena.
”Onhan meillä aikoinaan ojitettu miljoona hehtaaria soita. Ehkä aikataulu voi venyä vuoteen 2035 tai 2040, mutta helposti voitaisiin kymmenkertaistaa määrä. Se on vain rahakysymys.”
Toisaalta on kyse siitä ennallistetaanko vai harjoitetaanko metsätaloutta.
“Se on varmaan juuri se keskustelu, mitä meillä tällä hetkellä käydään.”
Metsiin ja niiden tilan kuvaamiseen erikoistunut valokuvataiteilija Sanni Seppo ei suhtaudu aivan yhtä positiivisesti Suomen luonnon nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin. Esimerkiksi avohakkuiden vaikutus luonnonmetsien ekosysteemiin on hyvin kauaskantoinen, ja soiden ennallistamisen rinnalla luonnontilaisten soiden tuhoaminen jatkuu.
”Jotkut lajit hyötyvät, mutta yhdellekään avohakkuu ei ole välttämätön.”
”Luonnontilainen metsä on kehittynyt tuhansien vuosien kuluessa. Avohakkuu ja sitä seuraava maanmuokkaus tuhoaa sen täysin. Jotkut lajit hyötyvät, mutta yhdellekään avohakkuu ei ole välttämätön. Sen sijaan moni laji katoaa hakkuun myötä.”
Ihminen on sekä osa luontoa että täysin riippuvainen sen järjestelmistä. Jos talous ja sen kasvu jatkuvasti asetetaan ekologisen kestävyyden edelle, ei meillä ennen pitkää ole elinkelpoista planeettaa, jossa talous voisi kasvaa.
