Voit kuunnella ääniartikkelin myös lukuisista suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valmistelee uutta toimintakehystä, joka määrittäisi suuntaviivat sille, miten elonkirjoa suojellaan. Käytännössä kansallisvaltiot kannattavat suojelualuiden lisäämistä: 30 prosenttia maapallon maa-alueista ja 30 prosenttia maailman meristä tulisi suojella vuoteen 2030 mennessä. Hyvää tarkoittava pyrkimys voi kuitenkin aiheuttaa vahinkoa alkuperäiskansoille ja paradoksaalisesti myös luonnolle, kertoo ympäristönsuojelua edistävä Siemenpuusäätiö tuoreessa julkaisussaan Luonnonsuojelun dekolonisaatio. Luonnonsuojelu näyttää jääneen käsittelemättä kolonisoivien kansojen historiankirjoituksessa, julkaisussa sanotaan.
Tenojoen kalastuskielto on kuvaava esimerkki pulmallisesta suojelupäätöksestä.
Saamenmaalla sijaitseva Suomen ja Norjan rajajoki Teno tunnetaan atlantinlohistaan, jotka nousevat jokeen kutemaan. Aikanaan Tenon atlantinlohikanta oli yksi suurimmista, mutta lohen elinalueella Barentsinmerellä on parhaillaan käynnissä suuria muutoksia, jotka linkittyvät ilmastonmuutokseen ja liikakalastukseen. Sen vuoksi atlantinlohen kanta on heikossa tilassa. Viime vuonna Suomi ja Norja päättivät suojelun nimissä kieltää kalastuksen kaikilta, myös saamelaisilta. Se tyrmistytti saamelaiset.
”Emme voi puhua vain oikeuksista, mutta emme myöskään vain suojelusta. On tärkeää painottaa, että on kalastettava kohtuudella ja pyrittävä kohdistamaan kalastus niihin lohikantoihin, jotka voivat paremmin”, Saamelaisneuvoston puheenjohtaja Aslak Holmberg sanoo. Hän on yksi Siemenpuusäätiön julkaisun kirjoittajista.
Perinteinen joen käyttöoikeus on kuulunut saamelaissiidoille eli kylille, jotka ovat itsenäisesti säädelleet kalakannan kestävyyttä.
”Nyt ministeriö sanelee ylhäältä alaspäin, miten pitää suojella, ja saamelaiset saavat kommentoida.”
”On osa Suomen valtion kolonialistista politiikkaa kieltää erot kansan sisällä ja kiistää, että saamelaisilla on historiallisia oikeuksia alueisiin. Nyt ministeriö sanelee ylhäältä alaspäin, miten pitää suojella, ja saamelaiset saavat kommentoida.”
Alkuperäiskansojen perinteet huomioitava
Saamenmaalla sijaitsevien niin kutsuttujen valtion maiden legitiimi hallitsija ei ole Metsähallitus, vaan saamelaiset. Lohikannan samoin kuin muiden luonnonvarojen kestävyys taataan yhteisöjen määrittelemän säätelyn keinoin, Holmberg sanoo. Tenon tapauksessa kalenteriin sidotut kalastusluvat tekivät tämän luonnonsuojelukäytännön tyhjäksi.
Holmberg ottaa toisen esimerkin metsästyksestä. Valtionhallinnosta – mitä ilmeisimmin eteläisen Lapin leveysasteilta – käsin määritelty riekonpyyntikausi alkaa pohjoisessa liian aikaisin. ”On epäreilua lintuja kohtaan, että metsästyskausi alkaa, kun riekonpoikaset ovat vielä liian pieniä ja apuna käytetään koiria. Me katsomme, että vasta lokakuun tienoilla riekkoja olisi kestävää metsästää. Emmekä me käytä koiria.”
Valtion toimissa kuultaa vanhentunut länsimainen luonnonsuojelukäsitys, jossa jokin alue suljetaan ”linnoitukseksi”, jonne edes alkuperäiskansat eivät saa mennä. Rivien välistä voi huomata myös alentuvan suhtautumisen alkuperäiskansaan: valtiovallan pitää suojella Tenoa, etteivät saamelaiset vain pyytäisi kaikkia lohia pois.
Samanlainen näkemys vallitsee Siemenpuusäätiön julkaisun mukaan monessa muussa maailman maassa. Luonnon biodiversiteetti on kuitenkin kautta maailman säilynyt parhaiten niillä alueilla, joita alkuperäiskansat hallitsevat. Luonnonsuojelualueet ovat perinteisesti ohittaneet näiden yhteisöjen oikeudet ja usein epäonnistuneet elonkirjon suojelussa.
Merkittävä ennakkopäätös
Tarvitaan luonnonsuojelukäsityksen dekolonisaatiota, Holmberg sanoo. Alkuperäiskansojen perinnetietoa pitää hyödyntää esimerkiksi oikeuslaitoksessa, kun maaoikeuksia ja suojelualueita määritellään. Juridisesti saamelaisten oikeudet tulisi taata tosiasiallisesti ja positiivisen syrjinnän menetelmät pitää ottaa käyttöön. Saamenmaalle pitäisi määritellä perinteisen käytön alueita, joihin saamelaisilla on erityinen käyttöoikeus, hän sanoo.
Tenolle muutos on todennäköisesti tulossa.
Korkein oikeus teki tänä vuonna merkittävän ennakkopäätöksen saamelaisten hyväksi, kun se jätti syyttämättä saamelaisia kalastajia, jotka rikkoivat tarkoituksella Tenon sivuvesiä koskevaa kalastussääntöä. Kalastajat halusivat viedä asian oikeuteen itse saadakseen asiaan linjauksen. Korkein oikeus hylkäsi kaikki syytteet ja totesi, että kalastuksen rajoitus on ristiriidassa saamelaisten perustuslaillisten oikeuksien kanssa.
