Nykyisin yli puolet maailman väestöstä eli noin neljä miljardia ihmistä asuu kaupunkialueilla. Kaupunkien odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevinakin vuosina, joten kaupunkien kestävän kasvun seuraaminen on olennaista koko yhteiskunnan kannalta. Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoite 11 keskittyy kaupunkien haasteisiin ja kestävään kaupunkikehitykseen.

Kaupungeissa on usein korkeampi elintaso kuin maaseudulla. Ne houkuttelevat tulijoita mielikuvilla paremmista mahdollisuuksista. Voimakas kaupungistuminen tuo kuitenkin mukanaan monia ongelmia.

YK:n arvion mukaan vuodesta 2007 lähtien enemmän ihmisiä on asunut kaupungeissa kuin maaseudulla. Kaupungistuminen tulee jatkumaan tulevina vuosina, sillä vuoteen 2050 mennessä odotetaan kaupungissa asuvien määrän kasvavan yli kahteen kolmasosaan maailman ihmisistä. Tällöin noin seitsemän miljardia ihmistä asuisi kaupungeissa. Arviot asukasmääristä vaihtelevat, koska ei ole yksimielisyyttä siitä, miten kaupunkialue määritellään. 

YK:n mukaan noin 95 prosenttia kaupunkien kasvusta keskittyy kehittyviin maihin. Etenkin Afrikassa ja Aasiassa odotetaan tulevina vuosina voimakasta kasvua. Vuosien 2018 ja 2050 välisen kasvun ennustetaan keskittyvän etenkin Intiaan, Nigeriaan ja Kiinaan.

Maata pienituloisille, lisää viheralueita

Tutkija Try Thuon Phnom Penhin kuninkaallisesta yliopistosta Kambodzasta kertoo, että Etelä-Aasiassa vauraammat ovat hyötyneet kaupungistumisesta enemmän kuin köyhät. Yksi ongelma kaupungeissa on, että infrastruktuurin kehitys on hitaampaa kuin kaupunkeihin suuntautuva muuttoliike. 

Kambodzassa on neljä voimakkaasti kasvavaa aluetta, joista pääkaupunki Phnom Penh kasvaa nopeimmin. Köyhimmät ihmiset ovat altistuneet nopean kaupungistumisen haitallisille vaikutuksille. Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Phnom Penhissä ja muualla Kambodzassa selkeästi.  Yhdennentoista tavoitteen saavuttaminen vaatiikin kaupunkisuunnitteluun panostamista, hallinnon sitoutumista ja koulutusta. 

Phnom Penhissä on tehty pitkä toimenpidelista, jotta kaupunki tulisi kestäväksi vuoteen 2030 mennessä. Monien muiden toimien ohessa kaupungissa halutaan tarjota maata pienituloisille ja sijoittaa teollisuus pois asuinalueilta. Myös viheralueiden määrä aiotaan kaksinkertaistaa tulvimisen hillitsemiseksi, ja kehittää jäteveden käsittelyä.

Afrikan kaupunkeja tutkineen Archimedes Muzendan mukaan kaupungistuminen on muuttanut ihmisten elämää paljon ja tuonut osalle uusia mahdollisuuksia eteläisessä Afrikassa. Vaikka kaupungit houkuttelevat ihmisiä, kaikkien kohdalla niiden tarjoamat mahdollisuudet eivät ole toteutuneet. Suurin osa ei ole hyötynyt kaupungistumisesta.

Alueen kaupunkien suurimpia ongelmia ovat heikko talouskasvu, puute sopivista asunnoista sekä puutteellinen infrastruktuuri. Uusille alueille muuttavat kohtaavat työttömyyttä ja kaupungeissa syntyy myös konflikteja. Ihmisillä ei ole mahdollisuuksia hankkia asuntoja, jolloin he päätyvät slummeihin.

Myös Afrikan kaupungit kamppailevat  ympäristöongelmien kuten ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa. Näiden ongelmien ratkaiseminen ei ole aina helppoa, koska yhtä aikaa on ratkottava nälän ja veden puutteen kaltaisia akuutteja kriisejä. Kun kaupungeissa esimerkiksi Etelä-Afrikassa ei ole työmahdollisuuksia, ihmiset alkavat viljellä kosteikkoalueita, mikä vaikuttaa haitallisesti ympäristöön. 

African Urban Institutessa työskentelevä Muzenda korostaa, että kestävän kehityksen globaalit tavoitteet pitäisi muokata paikallisiin tarpeisiin. Kaupunkien ihmiset pitää ottaa mukaan suunnitteluun, jotta hankkeet saavat heiltä tukea. Esimerkiksi asuntotuotanto tulisi suunnitella paikalliset tarpeet ja monet eri ihmisryhmät huomioiden. 

Muzenda korostaa, että kestävä kaupungistuminen ja muut kestävän kehityksen tavoitteet voidaan saavuttaa, jos paikalliset yhteisöt huomioidaan ja kaikki tavoittelevat toiminnassaan samoja päämääriä.

Joka viides elää slummissa

Globaalin kehitystutkimuksen professori Anja Nygren Helsingin yliopistosta muistuttaa, että globaalin etelän kaupungit ovat sosiaalisesti, poliittisesti ja taloudellisesti keskenään hyvin erilaisia.

Myös kaupunkien ympäristöolot eroavat. Esimerkiksi Indonesian pääkaupunki Jakarta sijaitsee suoalueella ja vajoaa koko ajan. Se kärsii merenpinnan noususta ja tulvista. Mexico City sen sijaan on rakennettu yli kahden kilometrin korkeuteen vuoristoon. Nämä kaupungit kärsivät siten erityyppisistä ongelmista ja tarvitsevat erilaisia ratkaisuja.

Median huomion vievät usein megakaupungit, joissa asuu yli 10 miljoonaa ihmistä. Näitä kaupunkeja on tällä hetkellä 33, ja monet niistä sijaitsevat Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Niissä on usein ympäristöongelmia ja ne ovat sosiaalisesti eriytyneitä.

Nygren muistuttaa, että globaalissa etelässä on kuitenkin paljon myös keskikokoisia kaupunkeja, joissa on 1–5 miljoonaa asukasta. Näiden kaupunkien kestävään kehitykseen on kiinnitetty vain vähän huomiota. 

Kestävän kehityksen suunnittelussa myös nämä kaupungit tulisi huomioida, sillä tällä hetkellä monet nopeimmin kasvavista ovat näitä keskikokoisia kaupunkeja Aasiassa ja Afrikassa.

Ihmiset altistuvat monissa globaalin etelän kaupungeissa näkymättömille ongelmille. Ilmansaasteiden ja liikenteen päästöjen lisäksi terveyttä vaarantaa monilla köyhillä alueilla saastunut maa, joka voi olla lähtöisin kaatopaikoilta.

Yhdistyneiden Kansakuntien mukaan kaupungit vievät maapallon pinta-alasta vain kolmen prosentin verran, mutta 60–80 prosenttia energiankulutuksesta ja 75 prosenttia hiilidioksidipäästöistä keskittyy niihin. 

”Kaupungit ovat ihan ratkaisevassa asemassa, kun mietitään ilmastonmuutosta, energian tuotantoa ja käyttöä sekä sosiaalista hyvinvointia”, Nygren sanoo.

Yli 20 prosenttia maailman kaupungeissa asuvista ihmisistä asuu slummeissa, ja suurin osa heistä elää Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. YK:n tilastojen perusteella etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monilla slummeissa asuvista ihmisistä ei ole kestävää asuntoa, puhdasta vettä eikä kunnollista viemäröintiä. 

”Hyvä terveydenhuolto ja jätehuolto kulkevat käsi kädessä. Ripulilääkkeitä voidaan määrätä lapsille, mutta ongelmien syyt eivät lopu siihen, jos jätehuoltoa ei ole hoidettu kunnolla”, Nygren sanoo.

Kaupunkisuunnittelussa painotettu valvontaa

Tavoite 11 sisältää vaatimuksia toimista, jotka edistävät resurssien tehokasta käyttöä ja ihmisten sopeutumiskyvyn parantamista katastrofitilanteissa. Asuinolot, sähkö, liikennejärjestelyt, vapaa-ajanviettomahdollisuudet, turvallisuuskysymykset ja ympäristöriskien hallinta tulee ottaa huomioon kaupunkien kestävää kehitystä suunniteltaessa.

Nygren toteaa, että ilmastonmuutoksen riskit ja energian saanti vaatisivat nopeita ratkaisuja, mutta pitkän aikavälin suunnittelua. Tämän vuoksi asioiden ratkaiseminen ei ole aina helppoa. Kaupungeissa, joissa ongelmia on paljon, niihin totutaan, eikä kaikesta jakseta kantaa jatkuvasti huolta.

Lisäksi kaupunkeihin liittyy ympäristöriskejä, kuten tulvia ja maanvyörymiä. Tiheään rakennetussa ympäristössä esimerkiksi joet ovat usein niin kapeissa väylissä, että tulvimiselle ei ole tilaa. Etenkin monilla köyhillä alueilla ei tulvien ennaltaehkäisyyn ole juuri mahdollisuuksia.

Kaupunkisuunnitteluun liittyvä kasvava sosiaalinen eriytyminen on ongelma, kun eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset elävät erillään toisistaan. Osa asuu vartioitujen muurien takana, osa keskiluokkaisilla alueilla ja osa slummeissa. 

Nygrenin mukaan tällainen tilanne ei ole ihanteellinen minkään ihmisryhmän näkökulmasta, sillä ihmiset eivät pysty liikkumaan kaupungissa vapaasti. Parhaita ratkaisuja toimivaan kaupunkiin olisivatkin sekoitetut naapurustot, joissa asuminen olisi miellyttävää kaikille asukkaille. 

”Monien kaupunkien rakentamista on ohjannut teknologia ja modernisaation ihailu”, Nygren sanoo.

Tällöin on ollut tarve näyttää valtiovallan läsnäoloa, eikä rakentamista ole suunniteltu kestävästi, vaan kaupunkisuunnittelu on suorastaan lisännyt sosiaalisia ja ympäristöongelmia. 

”Useissa kaupungeissa viralliset instituutiot vahtivat tarkasti ihmisten elämää, samalla kun ne tarjoavat asukkaille niukasti peruspalveluita. Ne määrittelevät, miten ihmisten tulisi elää. Viranomaiset kontrolloivat ja estävät luovuutta.”

Tavoitteessa 11 vaaditaan, että ihmiset voisivat osallistua oman alueensa kehittämiseen. Tavallisilla ihmisillä on oikeus saada äänensä kuuluville arjessa ja päätöksenteossa.

Ongelmia voidaan ratkoa neuvottelujen ja aktiivisten sosiaalisten verkostojen avulla. Mukana tulisi olla monen alan edustajia, kuten kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita, kehitysasiantuntijoita, poliittisia päättäjiä, aktivisteja ja paikallisia asukkaita.

Olennaista on läpinäkyvä ja hyvä hallinta. Tutkimusten perusteella ihmiset pelkäävät näkymättömyyttä. Asukkaiden hyväksyntä ja arvostaminen, tasavertainen palveluiden tarjonta ja työllistäminen ovat tärkeitä, Nygren kertoo.

Kaupunkien ongelmien ratkaisussa tarvitaan uudenlaisia näkökulmia. Yksi esimerkki tästä ovat digitaaliset open access -verkostot, joiden avulla köyhien alueiden palveluita ja riskejä kartoitetaan. Kun esimerkiksi virallisia osoitteita kirjataan myös slummi-alueille, hälytysajoneuvot löytävät perille. 

”Usein unohtuu, että etelän suurkaupungeista voisi olla myös paljon opittavaa. Nämä kaupungit eivät ole vain ongelmapesäkkeitä, vaan niissä on paljon luovuutta ja kekseliäitä ratkaisuja, joissa viralliset  ja epäviralliset toimintatavat linkittyvät toisiinsa”, Nygren sanoo.

Artikkeli on yhdestoista osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.