Diklooridifenyylitrikloorietaani eli DDT on tehokas hyönteismyrkky, jota käytettiin 1900-luvun alussa ympäri maailmaa. Suomessa sitä myytiin kauppanimellä Täystuho. DDT:tä pidettiin aikanaan pelastavana yhdisteenä, joka suojeli ihmisiä muun muassa hyttysten levittämältä malarialta. Maine kuitenkin muuttui 1960-luvulla, kun biologi Rachel Carson julkaisi ympäristönsuojelun klassikkona pidetyn kirjan Äänetön kevät. Siinä esiteltyjen tutkimusten mukaan DDT oli yhteydessä syöpään, hermostovaurioihin ja eläinten lisääntymisongelmiin.
Vesieliöille DDT on erittäin myrkyllistä. Kasaantuvat ympäristömyrkyt rikastuvat ravintoketjussa aina kasviplanktonista simpukoiden tai kalojen kautta merikotkiin ja muihin ravintoketjun huipulla oleviin eläimiin, jotka eivät pysty enää lisääntymään. Ne päätyvät ravintoketjun mukana lopulta myös ihmisiin.
Uuden tutkimustiedon tullessa ilmi DDT kiellettiin Suomessa ja useissa Itämeren maissa 1970-luvulla, ja sen käyttöä rajoitettiin voimakkaasti koko maailmassa.
Se on hyvä uutinen Itämeren luonnolle.
”Myrkkyä ei ole ravintoverkossa enää niin paljon, että esimerkiksi huippupedot kärsisivät siitä. Merikotka ja muut merilinnut eivät enää kärsi lisääntymisongelmista samaan tapaan kuin aiempina vuosikymmeninä. Merikotkia syntyi tänä vuonna Suomessa enemmän kuin koskaan tunnettuna aikana, yli 600 poikasta”, Veijo Jormalainen, Turun yliopiston akvaattisen ekologian professori, sanoo. Hän on tutkinut meriekologiaa kolme vuosikymmentä. Meneillään on useita tutkimushankkeita, jotka selvittävät Itämeren eliöiden vuorovaikutussuhteita.
Merikotka oli sukupuuton partaalla. Vuonna 1975 kuoriutui ainoastaan neljä poikasta. Nyt merikotka on Suomessa elinvoimainen laji. DDT:n kieltäminen on merkittävä syy lintukannan elpymiselle.
DDT:n kielto on hyvä esimerkki tutkimuksen ja politiikan yhteydestä: kun tieteessä vakuuttavasti osoitettiin, että myrkky aiheuttaa vakavia ongelmia luonnolle – ja siinä asuvalle ihmiselle – poliittinen päätös saatiin aikaiseksi.
Itämeren suojelu on auttanut
Itämerta on kutsuttu maailman saastuneimmaksi mereksi. Sen valuma-alueilla asuu noin 90 miljoonaa ihmistä, ja asuinalueiden sekä teollisuuden jätevedet ovat saastuttaneet merta merkittävästi. Niitä puhdistetaan kuitenkin nykyisin tehokkaasti.
”Yhteisöjätevedet rehevöittivät Itämerta merkittävästi 1980-luvulta 1990-luvun alkuun saakka, mutta eivät enää tehokkaan jäteveden puhdistuksen vuoksi. Näin on enemmän tai vähemmän koko Itämeren alueella.”
Entä maatalous? Ruoantuotannon päästöt ovat suuri rasite suljetulla sisämerellä, jonka vesi vaihtuu hitaasti Tanskan salmien kautta.
Ilmaston lämpeneminen on pahentanut meren rehevöitymistä, koska sademäärä kasvaa. Silloin kun sademäärä ei tule lumena ja jäädy maan pinnalle, vaan sataa suoraan maaperään, se huuhtoo mukanaan ravinteita suoraan veteen, Jormalainen tiivistää.
Ruoantuotannon päästöt ovat suuri rasite suljetulla sisämerellä, jonka vesi vaihtuu hitaasti Tanskan salmien kautta.
Etenkin typpi ja fosfori rehevöittävät merta, mikä saa liikaa ravinteita. Vesistöt sameutuvat ja rihmalevät rehottavat rannoilla, pohjoisen karun luonnon herkkä tasapaino horjuu.
”Etenkin Lounais-Suomi ja Saaristomeri ovat merkittäviä, rehevöityneitä alueita, joilla fosfori- ja typpipäästöt valtaosaltaan johtuvat maataloudesta. Näidenkin suitsimiseksi on aloitettu monenlaisia toimia. Edelleen meidän pitää pystyä vähentämään päästöjä, mutta kohtuullisen hyvin siinä on jo onnistuttu.”
Tämäkin on hyvä uutinen.
Suojelua kaivataan lisää, koska ihmisen toimet ovat aiheuttaneet maailman merille valtavia ongelmia. Sen vuoksi YK onkin julistanut vuodet 2021–2030 merentutkimuksen vuosikymmeneksi, jonka tavoitteena on lisätä tietoa vedenalaisesta elämästä.
Maailman valtioiden pitäisi pyrkiä kohti YK:n kestävän kehityksen tavoitetta numero 14, eli säilyttämään meret ja merten tarjoamat luonnonvarat sekä edistämään niiden kestävää käyttöä.
Ihminen muuttaa kalojen evoluutiota
Meriekosysteemien ja meren arvo pitää ymmärtää yhteiskunnassa entistä paremmin, yksi merentutkimuksen vuosikymmenen tavoitteista kehottaa. Tutkimustiedon pitäisi olla entistä tiiviimmin osana päätöksentekoa, jotta poliitikot tietävät, mistä päättävät.
Tuskin kukaan yllättyy tiedosta, että ympäristöhätätila on edennyt maailman merillä. Happamoituminen, saastuminen, pinnanalainen melu, kelluvat muovijätelautat, happikato, joukkosukupuutot – ongelmia voisi listata pitkälle. Suurin uhka on ilmaston ja sitä myötä meriveden lämpeneminen. Millaisia seurauksia se tarkalleen ottaen tuo?
Tuloksia on saatu Itämereltä, jota on tutkittu enemmän kuin useimpia muita meriä maailmassa. Havaintoja ja mittauksia on tehty jo 1900-luvun alusta asti, ja Itämeren alueen mailla on vahva tieteellisen yhteistyön perinne.
Itämerta pidetään kiinnostavana tutkimuskohteena, koska ilmastonmuutos näkyy siellä keskimääräistä nopeammin, Jormalainen sanoo. Pohjoiset alueet lämpenevät enemmän kuin maapallo keskimäärin, minkä vuoksi tutkimus tuo nopeasti tietoa meriekosysteemeistä.
Itämeressä muutokset ovat olleet dramaattisia, mutta toisaalta ongelmiin on onnistuttu puuttumaan. Alueen kehityksestä voidaan oppia, mitä on odotettavissa tulevaisuudessa myös muualla maailmassa. Tutkimustuloksia ei voi kuitenkaan sellaisenaan yleistää muualle maailmaan, koska kunkin alueen lajisto on niin erilainen.
Tuskin kukaan yllättyy tiedosta, että ympäristöhätätila on edennyt maailman merillä.
”Toki ilmastomallit ovat yleispäteviä, kun lähtöparametrit osataan asettaa oikein.”
Yksi kiinnostuksen kohde on merenelävien sopeutuminen Itämeren lämpeneviin vesiin. Pohjoisella Itämerellä meriveden lämpötilan on ennustettu nousevan noin 4 astetta seuraavan 80 vuoden aikana. Jormalaisen mukaan useimmille organismeille hiljalleen tapahtuva keskilämpötilan muutos ei sinällään ole tappavaa, sillä ne ehtivät mukautua siihen.
”Mutta nyt on havaittu lämpöaaltoja, jotka ovat korkeampia kuin koskaan mittaushistorian aikana.” Lämpöaallot ovat niin sanottu ilmaston ääri-ilmiö, joka on todennäköisesti aiheuttanut eläinten joukkokuolemia. Ahvenanmaan mittausasema näytti tänä kesänä kaikkien aikojen lämpöennätyksen, 27,65 astetta.
Jormalainen on nähnyt aikaisemmin sinisimpukoiden kohtalon omin silmin ollessaan sukeltamassa Suomenlahdella.
”Ihmeteltiin kovasti, minne matalassa vedessä kivien pinnalla eläneet sinisimpukat olivat menneet. Merenpohjassa näkyi vain kerros kuolleita kuoria.”
Se oli surullinen näky.
Simpukat eivät ehtineet todennäköisesti sopeutua äkilliseen lämpöpiikkiin.
Jotkin eläinlajit muuttavat ajan kuluessa uusille asuinsijoille. Puhutaan niin sanotusta tropikalisaatiosta: esimerkiksi tietyt valtamerten trooppiset kalat muuttavat hiljalleen kohti etelä- ja pohjoisnapaa. Ne pyrkivät seuraamaan niitä lämpötilavyöhykkeitä, joihin ovat tottuneet.
Liejutaskurapu on uusi tulokas, joka on muuttanut Suomenlahdelle ja levinnyt siellä nopeasti. Ensimmäinen havainto oli vuodelta 2009, mutta nyt se on jo yleinen laji Uudenkaupungin edustalla. Se hyötyy meriveden lämpenemisestä. Lämpiminä kesinä liejutaskurapujen poikasia oli enemmän ja poikaset olivat suurempikokoisia kuin kylminä kesinä, Turun yliopistossa väitelleen Tiia Forsströmin tutkimus kertoo.
Paikalliset lajit joutuvat sopeutumaan uusiin tulokkaisiin.
”Tutkimme, mitä tapahtuu, kun paikallisyhteisöjen lajit joutuvat uuden lajin kanssa vuorovaikutukseen”, Jormalainen kertoo yhdestä tutkimushankkeestaan. Tutkijoita kiinnostaa, muuttuuko vanhojen lajien evoluutio ravun saalistuksen myötä.
Liejutaskurapu saalistaa leväsiiraa, joka on alueella perinteisesti asuva kasvinsyöjä-äyriäinen.
”Tutkimustulokset ovat pahasti kesken, mutta alustavien akvaariotutkimusten mukaan siira näyttää sopeutuneen jollakin tavalla ravun läsnäoloon. Sellaisilla siiroilla, jotka ovat olleet pitkään tekemisissä rapujen kanssa, on pienempi kuolleisuus kuin niillä populaatioilla, jotka eivät ole rapua koskaan nähneet.”
Ilmeisesti siirat ovat alkaneet vältellä uutta saalistajaansa.
”Ei ole tosin varmaa, johtuuko muutos evoluutiosta, vai ovatko ne vain oppineet käyttäytymään eri tavalla.”
Tähän mennessä tiedetään, että kalojen evoluutio on muuttunut ihmisen toimien vuoksi. Jormalainen kertoo tutkimuksista Pohjoismaissa ja Kanadassa, joissa turskaa on kalastettu kestämättömällä tavalla.
Kuten evoluutioteoria osoittaa, evoluutio luonnonvalinnan kautta edellyttää perinnöllisen muuntelun olemassaoloa. Jos tietyllä turskayksilöllä on paljon ympäristön kannalta hyödyllisiä ominaisuuksia, se selviää hengissä ja pystyy lisääntymään tehokkaimmin. Sen geenit siirtyvät jälkeläisiin, ja näiden geenien aiheuttamat ominaisuudet yleistyvät populaatiossa vähitellen, sukupolvi sukupolvelta. Tapahtuu siis luonnonvalintaa.
Nyt turskan liikakalastus on aiheuttanut ”epäluonnollista valintaa”, ihminen on siis puolivahingossa peukaloinut villieläinten perimää. Suurimmat kalayksilöt jäävät ihmisen pyydyksiin, jolloin ne poistuvat periyttäjien joukosta. Lisäksi kalojen sukukypsyysikä alentuu. Pienet yksilöt pääsevät siis jatkamaan sukua ennen kuin jäävät pyydykseen, eli niiden ominaisuudet periytyvät eteenpäin ihmisen tekemän valinnan takia, Jormalainen selittää. Se aiheuttaa monenlaisia ongelmia ekosysteemissä, mikä pahimmillaan uhkaa koko kalastuselinkeinoa.
Ihminen on muuttanut merten elämää niin paljon, että se kärsii ongelmista itsekin.
Tekeillä on poliittisia päätöksiä.
Merten perustuslaki on tulossa
Suojelulle on tilausta, sillä vaikka kansainväliset meret kattavat lähes puolet maapallon pinta-alasta, vain noin 1–2 % niistä on suojeltu.
Kukin rannikkovaltio voi päättää omien merialueidensa suojelusta, mutta kunnollista kansainvälistä sääntelyä ei ole tähän mennessä ollut. Kansainvälisten vesien ryöstökalastus on yleistä, koska nämä vedet jäävät lainsäädännön ”harmaalle alueelle”, eikä kestämättömästä kalastuksesta ole laillisia seuraamuksia, sanoo Greenpeacen meriasiantuntija Laura Meller.
Yksi syy on nopeasti kasvanut kalastusteollisuus, jonka mukana lainsäädäntö ei ole pysynyt. Esimerkiksi Itämerellä yleinen kalastusmenetelmä on pohjatroolaus, jolla pyydetään varsinkin turskaa ja kampeloita. Siinä raskasta kalaverkkoa vedetään pitkin merenpohjaa, mikä aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa ekosysteemille. Se on kuitenkin laillinen kalastustapa.
”Tähän asti säätely on ollut ’reikäinen tilkkutäkki’, ja alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat säädelleet paikallisia kalastuskiintiöitä”, Meller sanoo. Niiden valta on ulottunut kuitenkin vain kunkin valtion rannikolle mutta ei kansainvälisille vesille.
Nyt YK:ssa on tekeillä historian ensimmäinen, kansainvälisesti velvoittava meriensuojelusopimus.
Merien perustuslaiksi kutsuttu YK:n Global Ocean Treaty määrittelee, miten mertensuojelualueita voidaan perustaa kansainvälisille vesialueille ja millainen toiminta suojelualueilla on sallittua tai kiellettyä.
Sopimus mahdollistaisi maailman maita suojelemaan 30 prosenttia kansainvälisistä merialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämä auttaisi suojelemaan tuhoutumisen partaalla olevia kalakantoja. Greenpeace vaatii, että haitallinen tehokalastus pitäisi kieltää suojelualueilla kokonaan. Lisäksi muun muassa laivaväylien reittejä ja syvänmeren kaivostoimintaa säädeltäisiin ja valtioiden pitäisi rahoittaa suojelun valvontatoimet. Sääntely auttaisi ylläpitämään merten monimuotoisuutta ja terveyttä sekä meriä palautumaan jo aiheutuneista vahingoista.
”Pidän tätä tämän sukupolven suurimpana ympäristönsuojelusopimuksena.”
Meller on seurannut viimeaikaisia kansainvälisiä kokouksia tiiviisti ja pitää uutta sopimusta historiallisena.
”Pidän tätä tämän sukupolven suurimpana ympäristönsuojelusopimuksena.”
Mellerin mukaan Suomi kuuluu sopimusneuvotteluissa edistyksellisten joukkoon.
”Yksi kunnianhimoisimmista maista on Suomi, jonka mukaan vähintään 30 % meristä on suojeltava joko lähes täysin tai täysin teolliselta toiminnalta.”
Tämä jättäisi mahdollisuuden esimerkiksi alkuperäiskansojen ja rannikkoyhteisöjen perinteisille elinkeinoille tai tutkimustoiminnalle.
Keskusteluita on tarkoitus jatkaa tämän vuoden lopulla, mutta päivämäärää ei ole vielä sovittu. Sopimuksella on nyt kiire, sillä suojelutoimet pitää panna käytännössä toimeen vuoteen 2030 mennessä.
Toinenkin edistyksellinen lakihanke on tekeillä. Niin sanottu ecocide-lakialoite pyrkii kriminalisoimaan luonnon laajamittaisen tuhoamisen eli niin sanotun ”luonnonsurman”. Hyvin harvan maan lainsäädännössä on maininta maan oikeuksista, joten tämäkin lakihanke olisi edistyksellinen muutos.
Mikäli aloite toteutuisi, jatkossa yhtiöt ja valtiot voisivat joutua Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen vastaamaan laajamittaisen ympäristötuhon aiheuttamisesta, esimerkiksi öljytankkerionnettomuudesta merellä. Nyt yritykset eivät joudu kunnolliseen korvausvastuuseen aiheuttamistaan tuhoista. Ecocide-laki siis pelottaisi yrityksiä huolehtimaan turvallisuudesta entistä tarkemmin.
Jos meriä suojellaan, ne voisivat hiljalleen toipua ympäristötuhoista, uudistusten kannattajat toivovat.
Artikkeli on neljästoista osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.
