Uutuusdokumentin päähenkilön Anna Pavlikovan tarina kertoo nyky-Venäjän uskomattomasta oikeusjärjestelmästä, jota sana “epäoikeudenmukainen” ei riitä alkuunkaan kuvaamaan. Järjestelmä on läpensä korruptoitunut, suorastaan mätä.
Poliisiväkivalta on yleistä ja oikeudenkäynnit muistuttavat enemmän stalinistista teatteria kuin mitään sivistyneen kansalaisyhteiskunnan toimintamallia.
Elokuva alkaa vuodesta 2018, jolloin vasta 17-vuotias Pavlikova kavereineen on haastettuna oikeuteen. “Uusi suuruus” -järjestö, johon hän on kuulunut ja jonka perustajia hän on ollut, onkin ilmeisen laiton. Joku on kannellut poliisille järjestön vallankumouksellisesta agendasta.
Asianajajan perustelut ovat turhia. Paperinsa taakse piiloutuva tuomari mumisee ilman mikrofonia, että Pavlikova joutuu puolen vuoden tutkintavankeuteen. Pavlikovan äiti puhkeaa itkuun.
Anna Pavlikova oli halunnut opiskella biologiaa, ja hänen motivaationsa maailman muuttamiseen lähti ympäristönsuojelusta. Pavlikova oli tavannut ikäisiään nuoria nettikeskusteluissa. Keskusteluryhmä, johon Pavlikova kuului, perusti vuonna 2018 järjestön luomaan uutta järjestystä Venäjälle.
Vai perustiko sittenkään?
Tarinan kuoriutuessa paljastuu, että kielletyn “äärijärjestön” paksuine sääntökirjoineen perustivat Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n agentit itse. Samoin kantelun poliisille tekivät nuo samaiset agentit.
Pelon ja valheen valtio
Elokuvan ohjannut Anna Šišova esittelee teostaan Helsingissä. Hän pohtii mikä on vallanpitäjien motiivi kurittaa omaa kansaansa, jopa alaikäisiä.
“Koko Venäjän valtio perustuu pelkoon ja valheeseen.”
Šišova ei näe vallanpitäjien käytöksen takana olevan mitään erityisen jaloja arvoja. Systeemi jatkuu tällaisena, koska sen on pakko. Siinä mielessä Pavlikovan ja tämän ystävien oikeusjuttu on suunnattu tärkeälle kohdeyleisölle:
“Vallanpitäjät haluavat nuorten pelkäävän. Kreml pelkää kuitenkin itse eniten. Pahinta sille on, jos ihmiset yhdistävät voimansa. Tällaisilla oikeusjutuilla nuorille viestitään, että kuka tahansa voi olla agentti, eikä kukaan saa luottaa kehenkään”, Šišova avaa.
Minkään logiikan kautta Venäjän poliisikoneistoa ei voi tulkita. Yksi poliisin tärkeimmistä töistä on estää “homopropagandan” leviäminen (sellaiseksi viranomaiset voivat tulkita lähes minkä tahansa epäsiveelliseksi tulkitsemansa koskettelun), mutta kiduttaessaan pidätettyjä poikia ja miehiä poliisit usein kajoavat näiden peräaukkoon – niin on käynyt myös Pavlikovan tovereille. Pidätetyille sanotaan raiskausten jatkuvan vankilassa.
Pavlikovan ystävä Ruslan Kosteljankov tunnustaa videolla syyllisyytensä kaikkeen, mitä syyttäjä on vaatinut. Asianajajan mukaan tämä johtui siitä, ettei hän enää kestä kidutuksia.
“Kiduttaminen on hyvin yleistä”, Šišova kertoo. “Raiskauksiin on jopa oma ohjekirjansa.” Šišova kertoo, että toisin kuin miehiä, naisia ei kiduteta niinkään raiskaamalla, vaan heitä pakotetaan riisuutumaan miesvartijoiden edessä, ja poliisin tai syyttäjän edustaja kajoaa heidän vaginaansa “lääketieteellisen tutkimuksen” varjolla. Oikeudenkäynnit nopeutuvat, kun syytetyt tunnustavat jo alkuvaiheessa.
Ohjaajan mielestä erityisesti Kosteljankoville tapahtui kauheita prosessin aikana. Karismaattinen ja fiksu Kosteljankov oli orpo ja kasvanut köyhissä oloissa Moskovan etäisimmissä kaupungiosissa. “Uusi suuruus” -järjestön perustanut, hieman muita vanhempi “Ruslan D.” oli kannustavilla keskusteluillaan vahvistanut Kosteljankovin itsetuntoa ja turvallisuudentunnetta.
“Ruslan D.” katosi pian oikeudenkäynnin alettua. Hänen ja parin muun agentin asentamien kameroiden aineistot näyttävät, miten “Ruslan D.” manipuloi tilanteita.
Totuudessa on toivoa
“Yhä useammat vastustavat Putinia”, Šišova sanoo painokkaasti.
Šišova perheineen ei pysty enää asumaan Venäjällä, mutta kaipaa kotiin. “Me kaikki [lähteneet] odotamme, että tämä hallinto kaatuisi.”
Hän ei kuitenkaan usko, että parempaa on luvassa ihan pian. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on niin masentavan tuhoisa operaatio monin tavoin.
Miten luulet että tämä kaikki päättyy?
“Ne [venäläiset] taistelevat Ukrainassa loppuun asti, koska muuta ulospääsyä ei ole.”
Šišovaa mietityttävät paljon viimeaikaiset uutiset Venäjältä ulkomaille lähteneistä ammattilaisista. Esimerkiksi tietotekniikan alan osaajia maassa on hyvin vähän. Jos systeemit hajoavat, aniharva osaa korjata.
“Tämä antaa minulle toivoa”, Šišova sanoo. Ehkä osaajapula herättää ihmiset kaatamaan vallan. Šišovan mielestä kotimaa on nyt suunnilleen samantapainen kuin Pohjois-Korea tai Iran: totalitaristinen valtio, josta sivistys ja korkeatasoinen teknologia karkaavat ulkomaille.
Huolimatta epätoivoiselta tuntuvasta aiheestaan – systeemistä, joka pelkää jopa teinejä niin paljon, että haluaa narauttaa heitä vankilaan – elokuva antaa toivoa.
Vaikka Kremlin ja sitä johtavan, epätoivoisen KGB-upseerin Vladimir Putinin on tarkoitus pelotella kansaansa hiljaiseksi, ja juuri sitä tavoitetta tämä elokuva ja jokainen lehtijuttu siitä saattaa edistää, siitä huolimatta elokuva kääntyy pelottelemaan enemmän Putinia kuin aktivisteja.
Ansa Moskovassa keskittää katseen uskomattoman rohkeisiin, sinnikkäisiin ja älykkäisiin ihmisiin: kaunissilmäiseen Kostjaan, joka pelottomasti osoittaa mieltä Pavlikovan vapauttamisen puolesta ja huutaa iskulauseita samalla, kun häntä kannetaan poliisiautoon. Äiti Juliaan, joka taistelee tyttärensä vapauttamisen puolesta, vaikka hänen terveytensä on heikko ja poliisit uhkailevat häntäkin. Pelottomiin journalisteihin, jotka väsymättä penkovat tietoja FSB:n touhuista.
Näillä ihmisillä on puolellaan totuus ja rakkaus – juuri ne ominaisuudet, jotka Kremliltä ovat kateissa.
Ohjaus Anna Šišova, tuotanto Iikka Vehkalahti
Ansa Moskovassa
elokuvateattereissa nyt
