Lukuaika: 3 minuuttia

Viihdeleffojen sankarit ovat kaukana epäpoliittisesta

Seuraavan Bond-elokuvan ensi-ilta on 30.9.2021. 007 No Time To Die -elokuvan pääosaa esittää Daniel Craig (oikealla).

Viihde-elokuvat ovat maailman suurimpia mielipiteenmuokkaajia. 

Maailmansotien jälkeen eurooppalaiset sosiologit ja filosofit väittivät elokuvien pilaavan ihmisen edistämällä vieraantumista todellisuudesta alistaen ajattelevan ihmisen pelkäksi kuluttajaksi suuren spektaakkeliyhteiskunnan rattaissa. 

1950-luvun Yhdysvalloissa feministit tunnistivat elokuvista tarinoita, joilla jymäytettiin vanki eli nainen rakastamaan vankilaansa, asemaansa kultaisessa häkissään vaimona ja äitinä. 

1970-luvulla Vietnamin sodan aikoihin elokuvateollisuus radikalisoitui ja osallistui valtiovaltaa ja valtiollista väkivaltaa, sotaa, kritisoivaan keskusteluun. Ilmestyskirja. Nyt. ja Kauriinmetsästäjät sekä 1980-luvun Platoon ja Full Metal Jacket olivat sekä kassamenestyksiä että kriitikoiden ja rauhanliikkeen arvostamia teoksia. 

Pitkään sankarin rooli oli varattu vain valkoiselle miehelle, mutta sekin asetelma alkoi 1970-luvulla murtua.

Paha, paha valtio

Siinä, että syyttää viihdettä taantumuksellisuudesta, ei ole mitään uutta. 

Outoa on, miten vähän huomio kohdistuu elokuvaan, kun mietitään miksi maailmassa demokratiat taantuvat ja militantti nationalismi on suosittua. 

Ison rahan viihdeteollisuus suoltaa globaaleille markkinoille lapsellisia supersankarielokuvia, kuten sarjakuviin perustuvia loputtomia taisteluita, ja näennäisesti aikuisempaan makuun sopivia agenttitarinoita, kuten James Bond ja Vaarallinen tehtävä -sarjat.

Yhteistä näille ovat vähintään 200 miljoonan dollarin tuotantobudjetit, joiden lisäksi tulevat markkinoinnin kulut, sekä sisällöissä runsas ja raaka väkivalta. Väkivalta oikeutetaan ”toiset aloittivat” -juonen avulla. Nuo ”toiset” tappaisivat ja kiduttaisivat ensin ja yleensä lopulta ottaisivat koko maailman haltuunsa.

Supersankaritarinoita ja agenttijännäreitä yhdistää myös kompleksinen suhde yhteiskuntaan: tarinat sijoittuvat maailmaan, jossa kaikki, myös sotakoneisto, toimii yksityisen rahan varassa.

Tarinat sijoittuvat maailmaan, jossa kaikki, myös sotakoneisto, toimii yksityisen rahan varassa.

Guardians of the Galaxyn taistelijat ovat lännenelokuvan tapaan lainsuojattomia, jotka taitavina poikkeusyksilöinä kohoavat yli sekä hyvien että pahojen armeijoiden. (Vain yksi heistä on suora linkki yhteiseen hyvään, Groot eli luontoa symboloiva puu, mutta hänen kohtalonsa on pelastaa maailma uhrautumalla itse.)

X-Men -sarjassa mukana on vahva valtio, mutta se on sankarimutanttien suurin vihollinen, joka pyrkii murskaamaan hyvää tekevät sankarit tukahduttavan kontrollinsa alle.

Vaarallisen tehtävän superagentti Ethan Hunt työskentelee ambivalentissa säätiössä, joka tosin saattaa olla lähes valtiollinen. Mutta kuten yleensä aina, kun viihde-elokuvassa on mukana valtiollisia instituutiota, Huntin työnantaja on läpeensä korruptoitunut, ja sankari joutuu väistelemään myös sisältäpäin tulevia vaaroja. Siksi järjestön täytyy olla hyvin autonominen, ja sen johto voi ohittaa valtion lait. 

Samantapainen on Marvelin supersankareiden työnantaja S.H.I.E.L.D. -järjestö.

James Bond, jolla on ”lupa tappaa”, työskentelee toki valtiolle, mutta se sijaitsee vanhassa imperiumissa hyvin kaukana Yhdysvalloista, Britanniassa. 

Ovelasti Bondin työpaikka, sotilaallinen turvallisuuspalvelu MI6, näyttäytyy näennäisen yksityisenä elokuvien korostaessa sen olevan ”hänen majesteettinsa salainen palvelu”. Kuningattaren ikiomaa tappokoneistoa hallinnoi pääjohtajaksi tituleerattu ”M” tehokkaasti ohi normaalin yhteiskunnallisen hitaan byrokratian.

mainos

Kuka pelkää Karl Marxia?

Kanadassa elämäntyönsä tehneen brittiläissyntyisen elokuvakriitikon Robin Woodin (1931–2009) kirja Hollywood Vietnamista Reaganiin vuodelta 1989 on poliittisen elokuvakritiikin klassikko. Woodin pohdinnat ovat ajankohtaisia edelleen. 

Woodin mukaan ”yksittäiset elokuvat väistämättä dramatisoivat kulttuurillemme luonteenomaisia ristiriitoja, jotka kiertyvät luokan, vaurauden, sukupuolen, rodun ja seksuaalisen orientaation ympärille”. 

Wood kirjoitti uhmaavaan tyyliinsä arvostavansa marxilaisuutta, vaikka jo 1980-luvulla oli muotia lyödä Marx-keskusteluihin Stalinin keskitysleirit -kortti. Wood piti moista ”tukahduttamisen päämenetelmänä”. Hän huomautti, että ”olettamus, että marxismi on joko yhtä kuin stalinismi tai johtaa väistämättä siihen, on yhtä kuin Kristuksen syyttäminen Espanjan inkvisitiosta”.

Robin Woodin mielestä 1970-luvulla elokuvissa näkyi häivähdys aitoa radikalismia ja myös toivoa. Ajan elokuvat kertoivat, että ihmisten teoilla oli merkitystä, ja että mielikuvituksemme voiman ja yhteistyön avulla voimme muuttaa maailmaa. 

Sittemmin 1980-luvulla Woodin kritisoima ”patriarkaalisen kapitalistinen” järjestelmä alkoi väittää, että muutosta vaativat ovat väärässä, eikä muutosta edes voi olla. Nuorisosta alettiin kasvattaa kuuliaista ja samalla myös kyynistä ja toivotonta, kun sille todisteltiin, että ihmisen suurella kyvyllä, mielikuvituksellakin, on jyrkät rajansa, Wood kirjoitti.

Tuntematon julkinen talous

Palataan presidentti Donald J. Trumpin valtakauden alun todellisuuteen, vuoteen 2017.

Tutkiva journalisti Michael Lewis kirjoitti Vanity Fair -aikakauslehteen monen aukeaman artikkelin Yhdysvaltain maatalousministeriöstä. Uskokaa tai älkää, juttu oli kuin jännityskertomus. 

”Trumpin julma kampanja ministeriön tieteentekijöitä vastaan” huipentui, kun laaja-alainen virkamieskunta joutui pysäyttämään rattaansa uuden vallan ammattitaidottomien pyrkyreiden ottaessa johdon. 

Ministeriön työ oli hyödyttänyt kaikkein pienituloisimpia kansalaisia alueilla, joilta oikeistolainen ja julkisen sektorin pienentämistä ajava Trump sai paljon ääniä. 

Läpi viime vuosikymmenten, kun oikeiston suosimat uutiskanavat kertoivat ”kommunismin” uhkaavan Yhdysvaltoja julkisten menojen kautta, maatalousministeriö jakoi edullisia lainoja ja starttirahaa yrittäjille kautta maan. Samalla se piti huolta elintarvikkeiden turvallisuudesta, varmisti maan ruokahuollon katastrofien kuten hirmumyrskyjen tuhoissa ja huolehti lähes varattomien kuntien julkisista palveluista paloasemia myöten. 

Ministeriön tehtäviin kuuluu jopa hanhien pyydystäminen lentokenttien lähellä, jotteivät linnut imeydy lentokoneiden moottoreihin. 

Suuri osa ministeriön aikaansaanoksista on hyödyttänyt nimenomaan bisnestä, suuria ja pieniä yrittäjiä.

Kapina on kadonnut

Jos Robin Wood olisi edelleen keskuudessamme, hän saattaisi sanoa, että yhdysvaltalainen viihde-elokuva on nimenomaan pyrkinyt aikaansaamaan ilmapiirin, jossa julkista valtaa ja rahaa joko inhotaan tai demokraattiset instituutiot ovat näkymättömiä ja siten merkityksettömiä.

Kun yhteiskunnalliset ongelmat käännetään yksilön kehnoudeksi tai kääntäen, kun hyvät teot näytetään yksilösankareiden urotöinä eikä joukkojen solidaarisuuden tuloksina, ja kun valtion näytetään toimivan kuin tyhmä ja läpeensä ilkeä byrokratiakoneisto, elokuvateollisuus tulee luoneeksi katsojan, joka ei osaa kyseenalaistaa suuryritysten tai finanssikapitalismin voimaa eikä auktoriteettiuskossaan osaa puolustaa demokraattisia instituutioita. 

Kyyniseksi kasvatettu elokuvia katsova 1980-luvun nuoriso, jota Robin Wood suri, nousi valtaan 2000-luvulla. Se on totisesti näkynyt. 

Lue lisää

Hollywood Vietnamista Reaganiin (Valtion painatuskeskus & Suomen elokuva-arkisto 1989, suom. Antti Alanen)

Kommentoi Facebookissa