Lukuaika: 11 minuuttia

Russia Today -uutiskanava toimii siellä missä Venäjä haluaa kasvattaa vaikutusvaltaansa

Diplon tekstilogo.

Le Monde Diplomatique -lehti ilmestyy 18 eri kielellä ja eri editioita on 29. Yli kaksi miljoonaa ihmistä kaikkialla maailmassa lukee lehteä. Suomen Le Monde diplomatique on ilmestynyt vuodesta 2007. Lehden erikoispiirteenä on, että se julkaisee myös riippumattoman venäläisen Novaja Gazetan artikkeleita. Lehden voi tilata täältä.

Joulukuussa 2015 RT tarjosi kymmenvuotisjuhliensa kunniaksi erikoisen pätkän lähetysvirtaa. Uutistoimituksen päätoimittaja Margarita Simonian nähtiin sonnustautuneena puna-armeijan univormuun ja tarkastamassa henkilökuntajoukkojaan Borovaja-kadun pääkonttorilla Moskovassa. Videolla siivooja-Ljuba ”saa ohjeensa suoraan Kremlistä”; vihreässä studiossa luetaan teleprompterilta arabiaa syyrialaisiksi taistelijoiksi vaatetettujen hahmojen käytellessä rynnäkkökivääreitään; sellissä viruvat ulkomaalaiset toimittajat, joista kanavan tunnetuimpiin uutisankkureihin kuuluva walesilainen Kevin Owen nähdään käsiraudoissa.

RT päätti näin vastata monille kriitikoilleen laskemalla leikkiä väitetystä propagandaluonteestaan ja viihtymisestään Venäjän valtiojohdon talutusnuorassa. Syntymäpäiväsankaria onnitteleva presidentti Vladimir Putin muistutti kanavan päämäärästä, joka on kuroa umpeen vuosikymmenen mittaista takamatkaa ”julkisen diplomatian” kilvassa: ”Pääasia olkoon, että meidän äänemme ja teidän äänenne kuullaan [– –] eikä suinkaan vain poliitikkojen keskuudessa mutta myös tavallisten kansalaisten parissa kautta koko maailman.”

Venäjän ulkopolitiikka muuttui talvella 2004–2005. Marraskuussa puhjennutta Ukrainan ”oranssia vallankumousta” pidettiin maan valtakeskuksessa Kremilissä länsimaiden yrityksenä puuttua sen naapuruston asioihin: kansalaisjärjestöjen rooli tapahtumissa sai venäläisjohdon paneutumaan heikkouksiinsa kansainvälisessä vaikuttamistyössä. Russia Today perustettiinkin jo huhtikuussa 2005 vastaamaan tähän epäsuhtaan, ja se aloitti lähetyksensä saman vuoden joulukuussa. Simonianin mukaan ”alkuperäisenä ajatuksena oli luoda yksinomaan Venäjään keskittyvä [kansainvälinen] uutiskanava”. Kävi kuitenkin pian selväksi, ettei tuolla idealla pötkitä pitkälle. ”Jos yleisömme rajoittuisi kremlologeihin ja Venäjä-tarkkailijoihin, eivät he tietystikään edustaisi kuin pientä piiriä.”1

”Objektiivisuutta ei ole”

Elokuussa 2008 käydystä Georgian sodasta alkaen venäläiskanava omaksui hyökkäävämmän toimituksellisen linjan. Koska läntisten tiedotusvälineiden raportointi konfliktista nähtiin yksipuoliseksi, RT otti paikkansa ”globaalina mediana”, joka edistää ”toisenlaista näkemystä” maailman tapahtumista. Se kansainvälistyi nopeasti. Nykyään RT Arabicina tunnettu rinnakkaiskanava aloitti Rossiija al-Youmina 2007. Sitä seurasi espanjankielisen RT:n synty 2009 sekä meno Yhdysvaltojen ja Britannian markkinoille 2010 ja 2014. Saksan- ja ranskankieliset nettiversiot venäläisestä uutismediasta luotiin 2014; ja kanava RT France aloittaa tänä vuonna.

RT-ryhmästä 2 100 työntekijöineen ja 19 eri valtion alueella sijaitsevine toimituksineen on kehittynyt Venäjän valtiolle yksi sen merkittävimmistä välineistä. Markkinatutkimusalan jättiläinen Ipsos-instituuttti teki marraskuussa 2015 yhteensä 38 maassa kyselyn, jonka mukaan mediaketjun eri kanavat keräävät viikoittain 70 miljoonaa katsojaa. Määrä on sentään pienempi yleisö kuin esimerkiksi brittiläisen BBC:n kansainvälisellä palvelulla mutta jo suurempi kuin saksalaisella Deutsche Wellellä ja ranskalaisella France 24:llä. RT pärjää hyvin tärkeimmillä kohdealueillaan: Yhdysvalloissa kahdeksalla miljoonalla ja Euroopassa 36 miljoonalla viikkokatselijlla se on viidenneksi seuratuin kansainvälinen uutiskanava.

Kuvituksessa TV-torni, jonka yläosassa leijailee uutiskanavien logoja.Mediajätin budjetti on melkein kymmenkertaistunut. Alun 29 miljoonasta on tultu lähelle 300 miljoonan euron vuosittaista summaa, joka on lähes neljännes kaikista tiedotusvälineille suunnatuista julkisista varoista Venäjällä. RT on myös saatettu nopeasti vastaamaan uusimman teknologian vaatimuksia. Sosiaalisessa mediassa se on läsnä monessa muodossa. Esimerkiksi YouTubessa RT:n videoita tilaa yhteensä neljä ja puoli miljoonaa palvelunkäyttäjää. Tuotanto-otteen mallina on CNN:n tapa vastata maailman tapahtumiin minuutti minuutilta -seurannalla infoviihdettäkään kaihtamatta. RT:n lippulaiva-ajankohtaisohjelma CrossTalk ottaa suoraan innoituksensa CNN:n 2014 lopettaneesta Crossfiresta. Keväällä 2013 venäläiskanava sai yhdysvaltalaisen tv-journalismin legendoihin kuuluvan Larry Kingin vetämään useita ohjelmia, mitä voi pitää suurena voittona.

RT käsittää itsensä länsimaisen valtavirtamedian vaihtoehtona. Toimituksen mukaan sillä on kilpailijoinaan viitisenkymmentä tällaista tiedotusvälinettä.2 ”Olemme halunneet rikkoa anglosaksisen median yksinomistuksen maapallon uutisvirtaan.” Näin tiivisti itse Putin vieraillessaan RT:n pääkallopaikalla kesäkuussa 2013. Valtiollisen ulkopoliittisen ajatuspajan RIAC:in johtaja Andrei Kortunov taas toteaa, että RT:n ”asiana ei ole niinkään edistää Venäjän kantoja kuin kyseenalaistaa yksiäänistä länsimaista mielipidettä, suhteellistaa länsimaista tapaa tulkita tapahtumia maailmalla”. Tästä viestinee myös tunnuslause ”Question more” – ”kyseenalaista enemmän”. Venäläisyhtiö on avoimesti sitoutunut. Sen ei tarvitse välittää länsimaisia yleisradioyhtiöitä jäytävästä ristiriidasta, nämä kun yhtäältä levittävät kansallista etua ilmentävän osapuolivaltionsa pirtaan sopivaa tietoutta ja toisaalta kokevat velvollisuudekseen vaalia tuntuvaa itsenäisyyttä ja etäisyyttä propagandasta.3

Kun BBC World News laajensi marraskuussa 2016 toimintaansa, yleisradiopomo Tony Hall hehkutti visiotaan ”luottavaisesta, maailmalle avoimesta BBC:stä, joka tarjoaa parasta riippumatonta ja puolueetonta journalismia”. Samaan tapaan Ranskan valtion omistaman France Médias Monden johtaja Marie-Christine Saragosse vakuutti Pointe-lehden haastattelussa joulukuussa 2016, että lupamaksuilla ja valtion tuella pyörivä France 24 ”ei ole hallituksen kanava”.

Näille pulmille selkänsä kääntävä RT vaalii läheisiä suhteita kotimaansa valtiojohtoon. Kun CNN:n Christiane Amanpour tiedusteli, onko RT hallituksen väline Venäjän ”kielteisen imagon” korjaamiseksi, kanavan In the Now -ohjelman amerikkalaistoimittaja Anissa Naouai vakuutti, ettei ”ole mitään salattavaa”. ”Ihmiset tietävät, mistä rahoituksemme tulee. [–  –] Esitämmekö asioita erityisen paljon Venäjän näkökannalta? Totta kai, sillä se kanta on sysätty syrjään. Mutta koko kysymys on absurdi, kun sen esittää yli 15 vuotta oman valtionsa ulkoministeriön näkemyksiä toitottanut media”, Naouai sanoi.

Piikki kohdistui Amanpouriin, joka toimi 1990-luvulla CNN:n Kosovon-kirjeenvaihtajana samaan aikaan kun hänen miehensä James Rubin toimi Yhdysvaltain Department of Staten tiedottajana.

RT:n johtoporras näkee siis kansainvälisessä mediaympäristössä useiden eri valtapiirien ja niille ominaisten tarinoiden rinnakkaiseloa. Der Spiegelin haastattelussa elokuussa 2013 Simonian ei irrottautunutkaan puolueellisuudesta vaan kannatti omanlaistaan moninaisuusoppia: ”Onko paljonkin nähty esimerkkejä objektiivisesta uutisoinnista? [– –] Objektiivisuutta ei ole olemassakaan. On yhtä monia totuuden likiarvoja kuin on mahdollisia ääniäkin.”

Turvallisuusaiheiden suosio

Uutis- ja ajankohtaistarjonnassaan RT suo erityissijan tapahtumille, joita ei juurikaan käsitellä länsiviestimissä. Venäläismedia kertoo esimerkiksi Afganistanin sodasta: sen helmikuussa lähettämän ohjelman mukaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman pommitukset ovat jatkuneet kaikessa hiljaisuudessa. RT suuntaa säännöllisesti huomiota Jemenin sotaan, joka on jäänyt länsimaisessa tiedotusvirrassa Syyrian taisteluiden varjoon. Viime helmikuun 10. päivänä se kuitenkin piti pääuutisenaan brittimedian paljastamia Britannian asekauppoja Saudi-Arabian kanssa jättäen syrjään 140 kuollutta ja satoja loukkaantuneita tuottaneen vahinkopommituksen jemeniläisiin hautajaisjuhlaan.4

RT:n toimituspolitiikka jäsentyy tiettyjen linjojen mukaisesti: tuetaan moninapaista maailmaa ja itsemääräisoikeuden kaltaisia arvoja, arvostellaan Atlantti-keskeistä valtapolitiikkaa ja USA:n hegemoniapyrkimyksiä ja torjutaan ”venäjäpelkoja”. Näitä tavoitteita saavuttaakseen kanava tai kanavarypäs turvautuu hyvin monenkirjavaan asiantuntijajoukkoon, johon kuuluu niin (ranskalaisen oikeiston ja äärioikeiston keskustelukerhon) Club de l’Horlogen jäseniä kuin yhdysvaltalaisia pasifistejakin. Poikkipuolueellisuus kuvastuu myös SophieCo-ohjelman poliitikkovieraista: studioon on saatu esimerkiki saksalaisen vasemmistopuolueen Die Linken varapuheenjohtaja Sahra Wagenknecht ja presidentti Donald Trumpin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana vain vähän aikaa vaikuttanut Michael T. Flynn, itävaltalaisen äärivasemmiston presidenttiehdokas Norbert Hofer ja sosialistipuoluetta edustava Ranskan entinen ulkoministeri Hubert Védrine sekä Kansallisen rintaman presidenttiehdokas Marine Le Pen. Sama ajankohtaistoimite on myös kutsunut lähetykseen Pakistanin entisen ulkoministerin Hina Rabbani Kharin, Turkin ex-presidentin Abdullah Gülin ja iranilaisen ydinohjelmaneuvotteluedustajan. Venäjän poliittisen elämän seurannassaan kanava on välttänyt räikeimmän sensuurin: se jopa huomioi oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin salamurhan vuosipäivän viime helmikuussa.

RT:n toimituksellinen linja ei ole sama kuin paikallisilla kanavilla tai verkkosivustoilla. Se mukautuu olemassa olevaan mediatarjontaan maissa, joissa Venäjä haluaa kasvattaa vaikutusvaltaansa. Esimerkiksi RT America omaksuu uusliberalismi- ja uuskonservatismikriittisiä painotuksia, jotka ovat kaukana suurten kansallisten kaapelikanavien CNN:n ja Fox Newsin linjauksista. Helmikuun puolimaissa sen ohjelmassa Keiser Report torjuttiin presidentti Trumpin tapa nimittää neuvonantajikseen ja ministereikseen Goldman Sachsin entisiä pankkiireja. Tällaiset Wall Streetin vastaiset äänenpainot ovat ilmeisesti jääneet kantautumatta yhdysvaltalaisten tiedustelujohtajien korviin, koska he ovat syyttäneet kanavaa republikaanien riveistä valitun maan päämiehen suosimisesta kampanja-aikana. Tuollaista syytöstä sietääkin tarkentaa kosolti: RT:n päämaalina oli arvostella demokraattipuolueen Hillary Clintonia – jonka yksinapaisuuspyrinnöt huolestuttivat Kremliä – pitämällä esillä tämän entisen ulkoministerin suhteita uuskonservatiivisin piireihin ja lietsomalla WikiLeaks kumppaninaan kampanjapäällikkö John Podestan vuodetuista sähköpostiviesteistä syntynyttä kohua.

Eikä siinä kaikki: useat vasemmistolaisiksi luokitellut keskusteluohjelmajuontajat ovat löytäneet turvasataman RT Americalta ja ilmaisseet sen kanavoimina omat Trump-vastaiset tuntonsa. Tammikuussa 2016 sen talk show -juontajana aloittanut politiikkakommentaattori Ed Schultz ei peitellyt myötämieltään senaattori Bernie Sandersille, jolle järjestyi monta haastattelutuokiota demokraattisen puolueen esivaalien aikana. Kielitieteilijä-amerikkakriitikko Noam Chomskyn työtoveri, presbyteeripappi, tunnustuksellinen sosialisti ja Pulitzer-palkittu toimittaja Chris Hedges on puolestaan vetänyt kanavalla omaa On Contactiaan viime vuoden kesäkuusta lähtien. Hän kommentoi presidentinvaalitulosta puhumalla ”hallitsevien poliittisten ja taloudellisten eliittien massamittaisesta hylkäämisestä”, mutta varoitti samalla, että ”jo ennestään vakavasti rapautetut tai juuritut kansalaisvapaudet saattavat luovuttaa paikkansa paljaammalle hirmuhallinnolle ja poliisivaltiolle”. Uskollisena ”systeeminvastaiselle” lähestymistavalleen RT America on myös antanut suunvuoroa kolmansien puolueiden edustajille vihreistä libertaareihin, joita kilpailevat kanavat kutsuvat harvoin esiintymään.

Lähi-idästä on tullut tällä vuosisadalla kansainvälisten tiedonvälitystaistelujen näyttämö. Näissä asetelmissa RT Arabic on valittanut (al-Jazeeran kannustamaa) arabikevättä seurannutta epävakautta ja tuominnut länsivaltojen väliintulot alueella, joita taas Yhdysvaltain kongressin rahoittama al-Hurra-kanava vähättelee.5 RT:n espanjankielisen kanavan mielipuuhaa on suomia Yhdysvaltojen sekaantumista suvereenien maiden sisäisiin asioihin. Se nostaa eritoten näkyville Meksikon, Argentiinan ja Venezuelan tapauksia. Näissä yhteyksissä kanavan anti-imperialistinen ja antiliberaali ote lähenee sen muitta mutkitta tukemaa Latinalaisen Amerikan vasemmistoa. Kanavan vakiokasvoihin kuuluvan yhteiskuntatieteilijä-aktivistin John M. Ackermanin mukaan Ecuadorin sosialistisesta PAIS-puolueesta kevätvaaleissa 2017 valitun presidentin Lenín Morenon saama äänivyöry todistaa, että ”edistyksellisten hallitusten sarja ei sittenkään ole katkeamassa Latinalaisessa Amerikassa”. RT en español puhui helmikuussa ”taloussodasta [sosialistista presidenttiä Nicolás] Maduroa” vastaan: Venezuelan taloushuolien ja maata ravistelevan kriisin vikapäänä näyttää sen mukaan olevan yksinomaan oikeisto-oppositio. Kanavalla pyörivä ohjelma El Zoom kuitenkin vieritti joulukuussa 2016 syytä myös hallituksen niskoille sen ”kehnosta taloushallinnosta”.

Ranskalainen RT näyttäytyy mediajätin muiden eurooppalaisten haaraumien tavoin paljon vanhoillisempana. Se kaihtaa ylisummaan taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä ja viljelee turvallisuusasioita. Vuoden 2016 aikana kanavan nettisivuston kutakin työttömyysteemaista artikkelia kohti julkaistiin kokonaiset 17 juttua terrorismista (vertailun vuoksi Le Monde saisi suhdeluvun 2 ja Le Figaro lukeman 1,7).6 Presidenttikisassa se on antanut jonkin verran muita viestimiä enemmän tilaa ”pienille” ehdokkaille, mutta tämä tasapainottelu suosii enemmän suvereenisuusopillis-gaullistista Nicolas Dupont-Aignanin kuin laitavasemmistolaista ehdokasta Jean-Luc Mélenchonia.7 Sama pätee Britanniaan: UKIP:in (silloinen) puheenjohtaja Nigel Farage esiintyi kanavalla 17 kertaa 2010–2014 eli kauan ennen Brexit-kampanjaa.8

Vaalien edetessä Ranskassa RT ei jättänyt varjoon (maassa usein ”venäläismyönteisenä” pidetyn) keskustaoikeistolaisen François Fillonin oikeudellisia sotkuja eikä tämän vastustajien niistä esittämiä äänekkäitä vastalauseita. Se myös käsitteli Le Penin sepitetyiksi epäiltyjä avustajakuluja, mutta näkyvyyttä saivat kahtena helmikuun päivänä myös tämän asianajajien lausunnot ja Kansallisen rintaman lehdistötiedotteet. Le Pen nauttii kuitenkin RT françaisella erityistä suopeutta: saitilla on kokonainen pressitilaisuus viime helmikuulta. Siinä ehdokas pääsee muotoilemaan näkemyksensä Ranskan ulkopolitiikaksi ja toteaa ohimennen haluavansa ”Venäjän kiinnittyvän jälleen osaksi Euroopan mannerta”.

Antiliberalistisen linjansa vuoksi RT on taatusti vähiten myötäilevä Emmanuel Macronille. Verkkosivustolla on pilkattu tämän sosialistipuolueesta sitoutumattomuuden kautta oman En Marche! -puolueensa perustaneen poliitikon ”järjestelmänvastaista” asennetta ”täydeksi huijaukseksi”, kuten talousprofessori Dany Lang tiivisti viime helmikuussa. Yhtä kaikki vaikka myöntäisi hävyttömiksi Macronista esitetyt kahden republikaanin herjat RT:n sisarverkkopalvelu Sputnikissa, ne jäävät kauas Macronin valittamasta ”heltymättömyydestä”, jolla Venäjän käy päälle.9

RT ilmentää vahvaa halua pitäytyä yhteiskunnallisen yhteenoton aihelmissa länsimaiden nykytilanteessa. Tämä pätee erityisesti silloin, kun se luo kuvia poliisivoimilla taltutetuista selkkauksista, särjetyistä ikkunoista, sytytetyistä tulipaloista, joita voidaan sitten joulukuun 2016 tapaan kierrättää ”shokkivideolistan” kärkikandidaatteina. Yhdysvalloissa kanava on seurannut läheltä suuria yhteiskunnallisia liikkeitä Occupy Wall Streetistä Black Lives Matterin kautta Trumpin vastaisiin mielenosoitusmarsseihin. Näissä kuvissa erottuvat länsimaisia yhteiskuntia halkovat murtoviivat. Saitilla nähdään yhtä hyvin ranskalaisen maanviljelijän Cédrik Herroun taistelevan Italian-rajalla sijaitsevassa Royan laaksossa auttaakseen pakolaisia kuin myös Kansallisen rintaman aktiivien kampanjoivan Englannin kanaalin partaalla sijaitsevassa Hénin-Beaumontin pikkukaupungissa iskulauseenaan Oui, on est chez nous (”Maassa maan tavalla”).

Venäläisviestin esittää liberaalit demokratiat sekasorron tai suorastaan ”kansalaissodan” partaalla. RT uutisoi tiuhaan ja pelkoja lietsoen teollisista onnettomuuksista, kuten Flamanvillen konesalin tulipalosta (9.2.2017) tai Hampurin lentokentän kaasuvuodosta hengitystiemyrkytyksineen (12.2.2017). Tällä tavalla suhteellistetaan teknologista kuilua, joka erottaa Venäjän läntisestä Euroopasta ja Yhdysvalloista, mikä onkin venäläisille eliiteille keskeinen huolenaihe.

CNN toimi läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltojen hallinnon ja puolustusvoimien kanssa Irakin sodan aikaan. Samaan malliin RT:stäkin tulee aina propagandaväline, kun se alkaa uutisoida Venäjälle huomattavista strategisista konflikteista. Se omaksuu virallisen tapahtumakuvauksen antajan roolin. Syyrian sodasta RT on usein jakanut presidentti Bašar al-Assadin selityksiä. Aleppon taistelun seuraaminen kiteytti Venäjän ja länsimaiden välisen informaatiosodan syvälle ulottuvat vihamielisyydet: kun hallituksen joukot valtasivat kapinalliskaupungin takaisin itselleen, kanava näytti ihmisten juhlivan Länsi-Aleppossa ja kutakuinkin kaikki länsiviestimet keskittyivät itäisten kaupunginosien humanitaariseen tilanteeseen. Kääntäen: RT kutsui vieraakseen vanhan brittidiplomaatin, kun piti kommentoida siviiliuhreja USA:n tukemien irakilaisjoukkojen ottaessa jälleen haltuun Isisin käsiin jäänyttä Mosulin kaupunkia.

Ironisesti tai ei, Pohjois-Atlantin liitto avasi Latvian pääkaupungissa Riiassa tammikuussa 2014 ”Strategisen viestinnän osaamiskeskuksen” (Stratcom). Vaikka Nato tuskin on itsekään puhunut totta esimerkiksi entisen Jugoslavian alueella käytyjen sotien yhteydessä, nyt se on ottanut tehtäväkseen purkaa parhaan vihollisensa Venäjän ”tiedotuskampanjoita” turvautumalla kovin muodikkaisiin faktantarkistustekniikoihin. RT vastasi käynnistämällä oman FakeCheck-saittinsa. Se on ottanut kohteekseen esimerkiksi Oscar-palkitun brittiläisen lyhytdokumentin The White Helmets (2016), joka kuvaa syyrialaisia pelastustyöntekijöitä maan kapinallisalueilla. Sivusto syyttää tätä humanitaarista toimintaa organisoivaa Valkoiset kypärät -järjestöä yhteyksistä jihadistiryhmiin ja kiinnittää huomiota sen nauttimaan länsimaiseen rahoitukseen. RT osaa tuotannoissaan kääntää propagandasyytökset edukseen. Ne auttavat sitä määrittelemään itse itsensä ”järjestelmänvastaiseksi” kanavaksi, joka toimii ”yksin kaikkia vastaan”. Aluksi mainitsemani syntymäpäivävideon lopuksi Simonian kääntyy suoraan katsojan puoleen: ”Tällaisiksiko sinä meidät kuvittelit.? Olit aivan oikeassa. Juuri tällä tavalla me työskentelemme.”

”Onko paljonkin nähty esimerkkejä objektiivisesta uutisoinnista? [– –] Objektiivisuutta ei ole olemassakaan. On yhtä monia totuuden likiarvoja kuin on mahdollisia ääniäkin.”

CNN toimi läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltojen hallinnon ja puolustusvoimien kanssa Irakin sodan aikaan. Samaan malliin RT:stäkin tulee aina propagandaväline, kun se alkaa uutisoida Venäjälle huomattavista strategisista konflikteista. Se omaksuu virallisen tapahtumakuvauksen antajan roolin.

Maailman suurimmat uutiskanavat


Kylmästä sodasta Irakin valtaukseen

Käsitteen ’julkinen diplomatia’ teki tunnetuksi 60-luvun alussa yhdysvaltalainen radio- ja televisiojournalisti Edward R. Murrow. Hän jätti 1961 pestinsä CBS:n mediatalossa ryhtyäkseen johtamaan 1953 perustettua Yhdysvaltain tiedotuslaitosta USIA:a (United States Information Agency), joka koordinoi maan kulttuuridiplomatiaa. Laitoksen alaisena toimi jo 1942 aloittanut radiokanava Voice of America. Sen vimmainen kommunisminvastaisuus muistuttaa parhaiten myös Murrow’n käsitteen yhdistymisestä kylmän sodan asetelmiin ja ajatuksiin. Public diplomacy oli kuitenkin väline, jolla pyrittiin rajaamaan kunniallinen ulkopolitiikka erilleen propagandasta ja totalitarismista.

mainos

Samaan aikaan neuvostojohto loi sille läheisen käsitteen ’kansandiplomatia’ (народная дипломатия eli narodnaja diplomatija). Tarkoitus oli viitata ulkosuhteiden hoidossa kulttuurityöhön, jota tekivät ystävyysseurat ja jo 1929 ulkomaanlähetyksensä aloittanut radiokanava Golos Rossii (Голос России). ”Amerikan Ääni” oli suora vastine tälle ”Venäjän Äänelle”. Molemmissa tapauksissa valtio kertoi suoraan vieraiden maiden asukkaille kulttuuristen, kasvatuksellisten tai viestinnällisten instrumenttien välityksellä valitsemistaan asioista edistääkseen etujaan, perustavia arvojaan tai kansallista hengenviljelystään. Laajempana tavoitteena oli saada lujempi ote ulkomaisten hallitusten tekemisiin vaikuttamalla niiden mielipiteisiin.

Julkisen diplomatian uusi tuleminen koitti 2000-luvulla. Kun Yhdysvallat oli vallannut Irakin keväällä 2003, republikaanipresidentti George W. Bushin hallinto halusi voittaa puolelleen sille vihamieliseksi käyneen Lähi-idän ”sydämet ja sielut”. Diplomatian keinovalikoimaa haravoidessaan ulkoministeriö päätti nostaa uudelleen arvoonsa kansainvälisen median: se kaksinkertaisti tukensa kansalaisjärjestöille (suosien toki sen oman politiikan kanssa sopusoinnussa toimivia tahoja). Tämän jälkeen moni muukin maa on ottanut käyttöön ’pehmeän vallan’ keinoja. Tämän käsitteen esitellyt yhdysvaltalainen politiikan tutkija Joseph Nye määrittelee soft powerin ”kyvyksi vaikuttaa toisiin pikemminkin vetovoimalla kuin painostamalla tai hyvittämällä”. Pakottamisen sijaan otetaankin mukaan.1

Venäjän ulkoministeriö otti viralliseen käyttöön sekä ’julkisen diplomatian’ (Публичная дипломатия eli publitšnaja diplomatija) että ’pehmeän vallan’ (мягкая сила eli mjagkaja sila) käsitteen 2008 ja 2013. Ulkomaille suunnattu audiovisuaalinen tarjonta on uudistettu kahdesti: Russia Todayn perustamisen 2008 jälkeen yhdistettiin 2014 Venäjän Ääni ja uutistoimisto RIA Novosti sosiaalisen mediankin taitajaksi nimellä Sputnik.

1990-luvulta lopulta lähtien qatarilainen uutiskanava al-Jazeera on yrittänyt ”murtaa länsimaisten viestimien monopolin kansainväliseen tiedonvälitykseen”.2 Yksinomistuksella on viitattu erityisesti yhdysvaltalaisen CNN:n avainrooliin Persianlahden sodan seurannassa 1991. Venäjän lisäksi Kiina – jonka China Central Television (CCTV) muuttui viime vuoden lopussa China Global Television Networkiksi (CGTN) – Latinalaisen Amerikan maat (Telesur) ja Iran (Press TV) ovat mukautuneet 2000-luvun toimintatapoihin. Kaikki nämä kanavat ovat pyrkineet omimaan markkinaosuuksia kilpailijoiltaan, olivatpa nämä anglosaksisia (CNN, BBC, Sky News), ranskalaisia (France 24) tai saksalaisia (Deutsche Welle).

Venäjän otteissa on omaperäisyytensä. RT ei tähtää ainoastaan pehmeän vallan käyttelyyn, vaan se vastaa Kremlin logiikan mukaisesti myös turvallisuustavoitteisiin. Valtion turvallisuuselimet korostavat tämän tapaisten medioiden puolustuksellista tehtävää: kyberneettisten vipuvarsien ohella ne voivat pitää venäläisen ”tietotilan suvereenisuutta” uhkaavat tekijät (vääristelevät tiedot, kyberhyökkäykset) kurissa, mihin tähtääkin joulukuussa 2016 presidentin asetuksesta käyttöön otettu informaatioturvallisuusdoktriini. Venäjän armeijan esikuntapäällikkö kertoikin maaliskuussa 2016 Kommersant-lehdelle haluavansa yhdentää mjagkaja silan keinot ja kehittää ”hybridimenetelmiä” vastatakseen nykyisiin epäsymmetrisiin konflikteihin maastossa, mediassa ja netissä. Kremlillekin uutisista ja tiedonvälityksestä on tullut taistelukenttä muiden joukossa.

Maxine Audinet, suom. Jarkko S. Tuusvuori


CNN:n vastine Syyriassa

Syyrian armeija sai 14. joulukuuta 2016 jälleen haltuunsa maan toiseksi suurimman kaupungin itäiset osat. Ne olivat toimineet presidentti al-Assadin hallinnon vastaisten kapinallisvoimien pääasiallisena linnoituksena. Kuinka monikansalliset televisiokanavat seurasivat ja käsittelivät tapahtumaa?

RT oli paikalla jo monta päivää ennen ratkaisevaa valtausta. Se välitti jo 7. joulukuuta ensimmäisiä kuvia Syyrian armeijan etenemisestä itäisessä Aleppossa. Kanavan brittiläinen kirjeenvaihtaja Lizzie Phelan liikkui hallitukselle uskollisten joukkojen mukana, kulki läpi raunioiden ja kommentoi hylättyjä kranaatinheittimiä ja kemikaalitynnyreitä. Nettisivuillaan RT julkaisi erään artikkelin ohessa 360 asteen videon, johon netinkäyttäjä saattoi heittäytyä hiirellään kuin kaupungille ikään. Näin pääsi näkemään, kuinka al-Lairamun-kadun molemmin puolin kaikkien rakennusten kaikki ikkunat olivat rikki.

”Kaikki täällä asuneet ja työskennelleet ihmiset ovat lähteneet. Jäljellä on vain sotilaita”, vahvisti reportteri 13. joulukuuta. Samana päivänä YK:n ihmisoikeusvaltuutettu oli syyttänyt al-Assadia tukevien taistelijoiden teloittaneen vähintään 82 siviiliä, joiden joukossa oli myös naisia ja lapsia. Seuraavana päivänä Phelan sai selostaa suorana Itä-Aleppon valtauksen keskellä juhlivia kansanjoukkoja.

Länsimaiset viestimet olivat taas keskittyneet hyökkäyksen edellä sen aiheuttamiin siviiliriskeihin. CNN kohdistikin huomionsa ennen kaikkea evakuointitoimiin. Yhdysvaltalaisuutisoija välitti kuvia pelkäävistä asukkaista, jotka pakenivat lojalistisotilaita jalan, eräilläkin mukanaan iäkäs nainen kärryissä ja vauva sylissään. Nettijutun otsikoksi valikoitui 12.12. ”Evakkotiellä Alepposta”. Vasta 19. päivä se näytti ensimmäisen kerran Syyrian valtion valtuuttaman evakuointiajoneuvon, joita oli sentään vilahdellut kaikilla muilla kanavilla. Vaikka al-Jazeeraa rahoittaa Qatar, al-Assadille avoimesti vihamielinen maa, se jakoi 15.12. kuvia bussisaattueista, jotka kuljettivat pakolaisia kapinallisalueilta kohti Idlibin aluetta.

Brittiläisen BBC:n kanavoimissa videoissa näihin siirtokulkupeleihin nousemassa olleet ihmiset kertoivat kovista koettelemuksistaan. Nähtiin myös Idlibin kaduilla mies, joka kertoi 21.12. huojentuneena säästyneensä hengissä. France 24 tarjosi puolestaan 14. joulukuuta raportin, jossa olivat esillä katujuhlat rauhoittuneessa Aleppossa kuin myös kapinallisalueilta poispäin etenevä pakolaisten autojono. Ranskalaiskanava painotti ennen muuta sitä, että Fuahin ja Kafraan kapinallisten piirittämistä šiialaiskylistä oli varta vasten päästetty ihmisiä lähtemään. ”Tällä kertaa evakkomatka vei kohti Aleppia”, tähdensi kirjeenvaihtaja. Ainoa haastateltu sotilashenkilö edusti Syyrian vapaata armeijaa eli maallista ryhmää, joka edustaa sisällissodassa vain vähäisessä määrin aseistautuneita islamistisia ja jihadistisia ryhmittymiä. Hänkin valitti vain kaameaa säätä eikä viitannut sanallakaan Syyrian armeijan toimiin.

Rintaman eri puolilla CNN:llä ja RT:llä oli yhteisenä taipumuksenaan korostaa kapinallisten antautumisen tai Aleppon vapauttamisen tunteisiin käyviä piirteitä. Yhdysvaltalaisväline nosti esiin 10-vuotiaan pienen orvon Jasminin, joka sai sanoa ruoka-avustusta hakiessaan: ”Hyvää päivää. Tämä on ehkä viimeinen kerta, kun te kuulette minun ääneni.” Venäläiskanava vuorostaan moitti ”länsiviestimiä, jotka keskittyvät inhimilliseen kärsimykseen sitä vääristäen, jotta ne voisivat ajaa omien valtapyrkimystensä mukaista poliittista ohjelmaa” (21.8.2016). Tämä ei estänyt RT:n omaa menettelyä, kun se lähetti helmikuun 13. päivää ympäröivällä viikolla moneen kertaan yhden ja saman dokumentin Syyrian sodan lapsiuhreista.

Hélène Richard, suom. Jarkko S. Tuusvuori


Lähteet

1 ”Lunch with the FT. Kremlin Media Star Margarita Simonyan.” Financial Times 29.7.2016.

2 Joista Le Monde, Le Figaro, Libération, TF1, France Télévisions ja Canal Plus toimivat Ranskassa. Ks. täydellinen listaus: http://msm.rt.com

3 Cyril Blet, ”Les médias, un instrument de diplomatie publique”. Revue internationale et stratégique.Vol. 2, No. 78, 2010.

4 Alice Ross, ”Boris Johnson Urged UK to Continue Saudi Arms Sales After Funeral Bombing.” The Guardian 10.2.2017.

5 Ks. Yves Gonzalez-Quijano, ”Et l’étoile d’Al-Jazira pâlit.” Le Monde diplomatique 5/12.

6 Le Monde diplomatiquen laskelma Monde- ja Figaro-lehtien tietokannoista sekä RT-sivustolta.

7 Vrt. Le Monde diplomatiquen laskelma 1.9.2016–13.2.2017: Debout la Francen ehdokas esiintyi jutuissa kuusi kertaa harvemmin kuin niissä yleisimmin näkynyt ehdokas (Fillon); 20 kertaa harvemmin Figarossa, 28 kertaa harvemmin Le Mondessa ja 43 kertaa harvemmin Libérationissa. Mélenchonin RT en français mainitsi 2,3 kertaa harvemmin kuin Fillonin, mikä ei eroa kovin paljon kilpaijoista (Le Monde ja Le Figaro mainitsivat kumpikin hänet 3,3 kertaa harvemmin kuin Fillonin).

8 Patrick Wintour & Rowena Mason, ”Nigel Farage’s Relationship with Russian Media Comes Under Scrutiny.” The Guardian 31.3.2014.

9 Vrt. Richard Ferrand, ”Ne laissons pas la Russie déstabiliser la présidentielle en France!” Le Monde 14.2.2017.

10 Ks. Serge Halimi & Dominique Vidal, ”Médias et désinformation.” Le Monde diplomatique 3/00.

11 Joseph S. Nye, Jr., Soft Power. The Means to Success in World Politics. Public Affairs, New York 2004.

12 Mohameden Baba Ould Etfagha, ”Voyage à l’intérieur d’Al-Jazira.” Outre-Terre. Vol. 1, No. 14, 2006.

Varustelukilpailua käydään myös globaaleilla mediamarkkinoilla

Katsojille ympäri maailmaa tarjotaan eri valtioiden rahoittamia uutis- ja ajankohtaiskanavia, joissa myös markkinoidaan kunkin maan kulttuuria. Kanavien ohjelmisto on ammattitaidolla tehtyä. Kun katsee Kiinan CCTV-kanavaa tai Venäjän RT:tä ei tekniikassa ja kerronnassa huomaa eroja BBC:hin. Erot näkyvät painotuksissa ja mistä kerrotaan ja mistä jätetään kertomatta.

Reporters Without Borders -järjestö luokittelee maita lehdistönvapauden perusteella. Mitä enemmän pisteitä maa saa, sen huonompi on lehdistönvapaus. Vuoden 2020 listalla ykkönen on Norja (7.84) ja kakkospaikalla on Suomi (7.94). Seuraavaksi tulevat Tanska (8.13), Ruotsi (9.25) ja Alankomaat (9.96). Mielenkiintoista on havaita, että maailman vahvimmat passimaat Japani ja Singapore ovat lehdistönvapausindeksissä vasta sijoilla 66 ja 158.

Entä miten pärjäävät maat, jotka tarjoavat voimallisesti maailman joka kolkkaan tv-kanaviaan, lehdistönvapausindeksissä?

Saksa: 11 (12.16 pistettä)
Espanja: 29 (22.16 pistettä)
Ranska: 34 (22.92 pistettä)
Britannia: 35 (22.93 pistettä)
Yhdysvallat: 45 (23.85)
Qatar: 129 (42.51 pistettä)
Venäjä: 149 (48.92 pistettä)
Kiina: 177 (78.48 pisettä)

Kiinan jälkeen on vain kolme maata: Eritrea, Turkmenistan ja Pohjois-Korea. Pohjois-Korean viimeiseen sijaan oikeuttama pistemäärä on 85.88.

Kirjoittaja Ari Turunen on Suomen Le Monde diplomatiquen päätoimittaja.

 


Le Monde Diplomatique on tunnetusti lehti, joka on kriittinen kaikkea autoritaarisuutta kohtaan. Lehti on jaksanut jo 1950-luvulta asti räksyttää ja nostaa esiin epäoikeudenmukaisuutta maailman eri kolkista. Suomen Le Monde Diplomatique julkaisee myös Venäjän Novaja Gazetan artikkeleita. Lehti on harvoja Venäjällä ilmestyneitä medioita, jotka on vapaita ja kriittisiä nykyhallinnolle. Vuoden ensimmäisessa Suomen Le Monde Diplomatiquen numerossa on jälleen laaja kattaus erilaisia aiheita: Turkin ja Kreikan kiistely Välimerellä, Kaukasuksen jännittynyt tilanne, Venäjän vaikuttamisyritykset Afrikassa, Venäjän vallan sisäpiirit ja hyvä veli-järjestelmä, naiset rauhanneuvottelijoina, rasismi Ranskassa, uutta tietoa esihistoriallisesta naisesta sekä laaja 16-sivuinen kirjallisuusliite, jossa esitellään uutta tieto- ja kaunokirjallisuutta ja niiden tekijöitä.

Voima Kustannus Oy ryhtyi jo vuonna 2007 julkaisemaan Le Monde diplomatiquen artikkeleita suomenkielisten taskukirjojen muodossa. Kustannusvastuu siirtyi jo seuraavana vuonna Into Kustannus Oy:lle, mutta tämän vuoden alusta se on palautunut lähemmäksi alkulähdettään Voiman tytäryhtiöön. Tämä yhteys tulee jatkossa näkymään entistä vahvemmin itsenäisten lehtien välisessä yhteistyössä. Samasta syystä painetun Diplon paperi- ja digimuotoisten lehtien tilaukset on edullisinta tehdä Voiman nettikaupasta. 

Kommentoi Facebookissa