Hämärän näyttämön keskellä on psykoanalyytikon divaani. Alitajuisen viidakon tai kaivoksen mieleen tuovien lavasteiden yksityiskohdat ovat täynnä fallisia ja vaginallisia härpäkkeitä. Lavan etualalla naishahmo lukee kirjaa taskulampun valossa. Yhtäkkiä jostain ilmaantuu Sigmund Freudin partainen hahmo työvalaisimia otsallaaan.
”Seksiä, seksiä, seksiä kaikkialla. Filosofia, taide, uskonto, tukahdutettua seksuaalisuutta kaikki”, aloittaa mestari ja manaa heti perään pölkkypäistä kollegaansa Adleria, jonka mukaan ihmistä ajaa eteenpäin seksuaalisuuden sijaan pyrkimys valtaan.
Puhuteltu argumentoi heti vastapalloon: ”Uskon, että neuroosin aiheuttaa egon ja seksuaalisuuden välinen konflikti. Terveessä systeemissä tahto ja seksuaalisuus tukevat toisiaan, neuroottisessa ne kohtelevat toisiaan kaltoin.”
Näin Aina Bergrothin kirjoittamassa ja Riikka Oksasen ohjaamassa näytelmässä kohtaavat ensi kertaa psykoanalyysin perustaja ja naisen seksuaalisuutta kirjoituksissaan avannut Lou Salomé.
Lou Andreas-Salomé (1861–1937) oli eurooppalaisissa älykköpiireissä lasiseiniä ja -kattoja rikkonut venäläinen psykoanalyytikko ja kirjailija, joka tunnettiin myös läheisistä suhteistaan kirjailija Paul Réehen, filosofi Friedrich Nietzscheen ja runoilija Rainer Maria Rilkeen.
”Tuo kohtaus kuvaa Loun täysin poikkeuksellisella itsetunnolla rakennettua identiteettiä, joka antoi hänelle kyvyn suhtautua kaikkiin tabuihin uteliaalla innostuksella. On hämmästyttävää, miten hän on omana aikanaan pystynyt olemaan niin radikaali ja samalla lähestulkoon immuuni ulkoapäin naisen asemaan kohdistuville paineille”, pohtii näytelmän ohjaaja.
Katsoja tekee esityksestä valmiin
Riikka Oksanen päätyi Lou Salomén ohjaksiin viime vuonna Kom-teatterille ohjaamansa Florian Zellerin Poika-näytelmän avaamaa latua. Muita hänen kiiteltyjä viimeaikaisia ohjauksiaan ovat Kansallisteatterissa nähty alkoholismia ja läheisriippuvuutta kuvannut Elli Salon kirjoittama Alina (2019) sekä Miiko Toiviaisen transelämäkerrallinen monologi Kepeä elämäni (2019).
Teatterin hän löysi ilmaisulajikseen jo 8-luokkalaisena steinerkoululaisena.
”Olin hirveän ujo, mutta tajusin, että teatterissa siitä ei tarvitse kärsiä. Jo lukiolaisina perustimme Teatteri Rujon ystäväporukalla, johon kuuluivat muun muassa Lauri Maijala ja Linda Wallgren. Rujon ensimmäinen produktio oli Lapualaisooppera. Kun tälle tielle lähtee, ei siinä sitten jatkon suhteen ollut vaihtoehtoja”, hymähtää Lahden kansanopiston ja Metropolian kautta Teatterikorkeakouluun päätynyt ja sieltä vuonna 2018 valmistunut Oksanen.
”Työssäni pyrin erityisesti siihen, etten liioilla tunnekuljetuksilla ohjailisi katsojan puolesta, miten hänen pitäisi kokea esitys. Tyypillisesti aina pari viikkoa ennen ensi-iltaa ryhdyn poistamaan esityksestä palasia, jotta katsojan kokemus mahtuu mukaan.”
Palautteeseen liittyvien paineiden kannalta tämä ei ole helpoin tie.
”Täyteen pakatuissa esityksissä voi olla varmempi katsojien pysymisestä mukana. Karsitummassa pitää kestää kiusallisuus siitä, että kaikki eivät koekaan esitystä samalla tavalla kuin itse koen.”
Oksasen mielestä teatterin ydin liittyy siihen, mitä tapahtuu ihmisten välillä samassa tilassa yhdessä olemisen myötä.
”Minua kiehtoo se yhteinen sopimus, että nuo järjettömän rohkeat ihmiset menevät esiintymään, ja me sitten katsomme heitä. Nyt koronatauon takia tunne välittyy vielä aiempaakin vahvemmin.”
Epidemia näkyy silti Lou Saloméssa enemmän välillisesti kuin sisällöllisesti.
”En todellakaan halua tehdä mitään nykyiseen pandemiaan tai vaikka ruttoon liittyvää! Sen sijaan siinä varmasti näkyy työryhmän liikuttuneisuus siitä, että päästiin vihdoin tekemään. Olen myös itse kaivannut tätä tekemistä niin paljon, etten ole jaksanut piitata enää mistään odotuksista, vaan halunnut vain nauttia yhteisöllisestä esityksen tekemisestä.”
Näyttämöllä kaikki on poliittista
Oksaselle kaikki on poliittista, mitä näyttämölle laitetaan.
”On aina valinta, kuka lavalla on, kenen tarinaa kerrotaan ja mistä näkökulmasta, Vaikka minulla ei ole erityistä missiota ja haluan jättää katsojan tulkinnalle tilaa, pyrin aina olemaan tosi tietoinen kaikista esillä olevista asioista.”
Lou Salomén yhteiskunnalliseen puhuttelevuuteen liittyy sekin, ettei hän halunnut mukautua edes aikansa feministien odotuksiin.
”Hän ei ottanut harteilleen esikuvallisuuden taakkaa naisten puolesta käytävässä taistelussa, vaan pyrki toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, jotta hänen oma ajattelun tilansa voisi säilyä vapaana. Teatterin roolihahmonakin hän on niin monitahoinen, ettei sitä pysty tavanomaisella syy-seuraus-suhteella selittämään. Miehille tämä on normaalimpaa, mutta naisten hahmot ja heistä kertovat tarinat ovat usein hirveän yksinkertaistettuja ja läpiselittäviä.”
Oksasen mukaan parhaat näytelmät nimenomaan ravistelevat normeja ja arkista illuusiota siitä, että meitä ympäröivä todellisuus olisi paikallaan pysyvää ja valmista.
”Lou Salomén elämä antaa aineksia porata reikiä todellisuuteen ja avata uusia näkökulmia elämään.”
Aina Bergroth & Riikka Oksanen: Lou Salomé
Esitykset KOM-teatterissa 11.12. asti
