Lukuaika: 2 minuuttia

Neuvostoliiton romahdettua Itämeren maiden rapistuvissa sotilastukikohdissa on myös elämää

Valokuvaaja Pekka Turunen on kuvannut toistakymmentä vuotta kylmän sodan varustautumiskilpailun rapistuvia jäänteitä Itämeren maissa. Neuvostoimperiumin sotilasmahdin 1900-luvun jäljet alkavat haalistua Baltian maissa ja itse Venäjälläkin. Poistuttuaan miehitysjoukot jättivät jälkeensä valtavan tukikohtien saariston. Vasta itsenäistyneillä valtioilla ei ollut mahdollisuutta ottaa näitä lukemattomia alueita hallintaansa, joten ne jäivät oman onnensa nojaan.

Maali on rapissut turkoosista seinästä johon roiskunut punaista maalia ja kirjoitettu "Rammstein"

Siitä, missä kunnossa alueet olivat sotilaiden poistuttua, on ristiriitaista tietoa, eikä alueita tiettävästi dokumentoitu tuossa vaiheessa. Miehittäjillä oli tuskin kiinnostusta loppusiivoukseen, joten alueiden maaperä lienee myrkkyjä täynnä. Mutta aiheuttivatko niin sanotut termiitit lopullisen tuhon tyhjilleen ja vartioimatta jääneille tukikohdille? Itsenäistyneiden Baltian maiden asukkaat kun päättivät hyödyntää omiin tarpeisiinsa kaiken käyttökelpoisen tai rahanarvoisen materiaalin romumetallia, sähkökaapeleita ja ikkunanpokia myöten.

Voi kuvitella, että puoli vuosisataa kestänyttä miehitystä symboloineiden, usein syrjässä sijainneiden tukikohtien vandalisointi saattoi hyvinkin olla yleinen kansanhuvi.

Kolmatta maailmansotaa varten jatkuvassa hälytystilassa olleet alueet eivät onneksi koskaan joutuneet tositoimiin. Nuo rappeutuvat sotilastukikohdat asuinalueineen kertovat sotahulluuteen sortuneesta menneiden aikojen kulttuurista ja siitä, miten se tuhlasi mielettömästi resurssejaan – täysin turhaan. Mahtipontiset seinämaalaukset rapisevat yhdessä muiden maalipintojen kanssa, ja jäljelle jäänyt esineistö kertoo omalla surumielisellä tavallaan iloista tarinaa: sota on ohi ilman että sitä käytiinkään.

Hylätyn Saratov-pianon kuvaa katsoessa voi kuulla mielessään John Lennonin joululaulun loppusanat.

mainos

War is over, if you want it War is over now

Neuvostoliittolainen muraali joka kuvaa maan sotilasmahtia. Muraalin alla graffiteja ja tägejä.

Turusen kirjan kuvat kertovat myös tuosta valoisammasta puolesta. Luonto on ottanut osan tukikohdista omakseen, ja jotkut ovat muuntautuneet festivaalien viettopaikoiksi. Tartossa valtava sotilaslentokenttä kaupungin kupeessa on saanut kiitoradan päähän Viron uuden kansallismuseon, samaan aikaan kun osa radoista on autokoulujen harjoittelualueena.

Suurvaltojen tukikohta on edelleen eri maissa ympäri maailmaa – niistä valtaosa, lähes 800 kuuluu Yhdysvalloille. Kiina puolestaan on avannut ensimmäisensä Djiboutiin vuonna 2017. Punaisen meren suun lilliputtivaltiossa alkaakin olla ruuhkaa, sillä Yhdysvallat, Ranska ja Japani ovat jo perustaneet sinne tukikohtansa.

Toivottavasti jonain päivänä niitäkin dokumentoidaan kadonneen militarismin ajan outoina jäänteinä, jotka luonto ja luova kulttuuri on ottaneet haltuunsa. Ja kuten Turunen hyvin henkilökohtaisessa tekstissään toteaa: ”Sotilaat voisivat sammuttaa metsäpaloja, ulkoiluttaa vanhuksia, kitkeä luomupeltoja ja pitää liikuntakerhoja lapsille ja nuorille. Pandemiavalmiusjoukot varautuisivat todellisiin uhkiin.”

Pekka Turunen: Kun sota on ohi – When the War is over 152 sivua, suomi, englanti, Parvs 2020.