Lukuaika: 6 minuuttia

Kansalaisjärjestöt ja media tarkoittavat hyvää, mutta ylläpitävät vahingollisia mielikuvia säälittävistä kehittyvien maiden ihmisistä

Pelastusarmeijan kampanjassa vuodelta 2017 presidentti Halonen on kuvattu köyhänä. Koska Halonen on itse antanut kasvonsa kampanjalle ja tiedämme, että hän on menestyvä ihminen, kuva ei kyseenalaista hänen arvokkuuttaan. Kuva: suunnittelu: Make it Simple, kuvaus Anton Socksdorff, tuotanto: Kasimir Häiväoja ja Kirsi Pärni.

Tunteet pinnassa?

Millaisia ajatuksia ja tunteita sinussa herää, kun kohtaat mediassa kuvia ja juttuja köyhyydestä? Surua, myötätuntoa, turhautumista?

Millä tavoin tunteesi vaikuttavat ajatuksiisi ja mielipiteisiisi? Vaikuttavatko ne esimerkiksi siihen, miten luotettavana pidät mediassa esitettyjä faktoja?

Millä tavoin tunteesi vaikuttavat toimintaasi? Vältteletkö haastavia tunteita aiheuttavien juttujen lukemista? Ryhdytkö raivoamaan? Herääkö sinussa toimintatarmo ongelman ratkaisemiseksi?

Millä tavoin kohtelet itseäsi, kun haastavia tunteita herää? Suhtaudutko itseesi ja tunteisiisi lempeästi ja hyväksyen vai harjoitatko syyllisyydentunnossa itseruoskintaa?

Kysymykset: Pinja Sipari, ympäristökasvattaja, BMOL

Raskaana oleva musta sambialaistyttö on pukeutunut nättiin mekkoon ja nojaa puuhun. Tekstissä mainostetaan ironisesti suomalaisen vaatesuunnittelijan Paola Suhosen raskausvaatteita 12-vuotiaille.

Kuva on Plan International Suomen varainkeruukampanjasta vuodelta 2017. Kampanja sai paljon palautetta, sekä positiivista että negatiivista. Kritiikin mukaan kuva seksualisoi ja eksotisoi lapsen. Lopulta järjestö poisti verkkosivuiltaan kuvan ja siihen liittyvän videon.

Globaalin kehitystutkimuksen tohtorikoulutettavan Martta Kaskisen mukaan Plan Suomen 12-vuotiaan äitiysvaatteet on hyvä esimerkki tulkinnanvaraisuudesta. Hänen vuonna 2018 valmistunut gradunsa käsitteli suomalaisten kansalaisjärjestöjen kampanjakuvia globaalin etelän naisista ja tytöistä. Planin kampanja oli gradussa yksi esimerkki kuvien käytöstä. Plan vastasi esitettyyn kritiikkiin painottamalla, että tytöltä ja hänen äidiltään oli saatu suostumukset, ja heitä haastateltiin kampanjaa varten eli heille “annettiin ääni”.

”Kuitenkin nämä seikat – suostumus, kuuleminen, suojelu ja kunnioitus – olivat juuri niitä asioita, mistä kampanjaa kritisoitiin. Suostumuksen takana oleva valta-asetelma tulisi myös ottaa huomioon. Se, että saa pari lausetta sitaatteina nettisivuille, ei avaa kyseisen tytön kokemusta vielä niin paljon, että voitaisiin sanoa hänen tulleen kuulluksi. Hän sanoi juuri ne asiat, jotka suomalaiset lahjoittajat halusivat kuulla. Samanlaista kampanjaa ei olisi varmasti pidetty tyttöä kunnioittavana, jos kampanjan kasvona olisi ollut valkoinen, eurooppalainen tyttö”, Kaskinen sanoo.

Lasten raskaudet ja lapsityö ovat monille suomalaisille kaukaisia asioita. On ilmeistä, ettei suomalaista lasta esitettäisi markkinointijulisteessa omilla kasvoillaan ja nimellään raskaana tai muutenkaan uhrin asemassa.

Myös tutkija ja hyväntekeväisyysjärjestö Sahwira Africa Internationalin perustaja Faith Mkwesha kritisoi Ylellä Mahadura & Özberkan -radio-ohjelmassa Planin lapsiäitikampanjaa. Hän kysyi, että mitä jos kyseinen tyttö joku päivä matkustaisi Suomeen lomalle tai työmatkalle, ja hänet tunnistettaisiin siitä, että hän poseerasi Stockmannin näyteikkunassa 12-vuotiaana raskaana. Kokisiko hän silloin olonsa kunnioitetuksi?

”Tällainen ajatusleikki tuntuu monista absurdilta, sillä eihän nyt köyhä sambialainen lapsi koskaan matkustaisi Suomeen. Mutta jo se, että emme edes pysty kuvittelemaan tällaista skenaariota, kertoo siitä, miten staattinen kuva meillä on Afrikan köyhyydestä”, Kaskinen sanoo.

Mkwesha kommentoi Voimalle, että kansalaisjärjestöjen ei tulisi käyttää stereotyyppisiä kuvia afrikkalaisista lapsista eikä mustista ja ruskeista ihmisistä, koska sellaiset kuvat ylläpitävät ennakkoluuloja ja rasismia.

Viisi nuorta seisovat rivissä, käsissään esimerkiksi pallo, skeittilauta ja kirja.
Kansalaisjärjestöjen kuvat kehittyvistä maista ovat muuttuneet viimeisinä vuosikymmeninä. Etenkin lapsia kuvatessa on hyvä kysyä itseltään, tuntuisiko minusta hyväksyttävältä, että oma tai läheinen lapseni esiintyisi tässä kuvassa. Kuva: Plan International

“Ihmisten on aika lahjoittaa hyväsydämisyydestään, ilman että heitä kosiskellaan nöyryyttävillä ja epäinhimillistävillä kuvilla. Sitä, mitä kansalaisjärjestöt eivät voisi tehdä valkoisille lapsille ja eurooppalaisille, niiden ei pidä myöskään tehdä kenellekään muulle. Nöyryyttävä toiminta lisää rodullisia jännitteitä afrikkalaisen diasporan ja muiden välillä”, Mkwesha toteaa.

Stereotyyppinen kurjuuskuvasto

Vuonna 2016 Suomen hallitus teki historiallisen suuret ja äkilliset leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin. Tämä leikkaus vähensi useiden järjestöjen rahoituksia 43 prosenttia. Järjestöt joutuivat lopettamaan toimintansa useassa maassa ja hyödynsaajien määrä väheni kehitysmaissa yli miljoonalla ihmisellä.

Rajut leikkaukset pakottivat kehitysyhteistyöjärjestöt tavoittelemaan enemmän lahjoituksia. Kampanjoiden kuvastot ja näkökulmat ottivat takapakkia, kun moni järjestö alkoi taas käyttää yksipuolista ja stereotyyppista kurjuuskuvastoa. Kampanjoissa ja uutisissa valkoiset ihmiset nähtiin usein sankareina pelastamassa afrikkalaisia lapsia.

Kaskisen mukaan periaatteet ovat toisaalta muuttuneet kehitysyhteistyöjärjestöjen kampanjoissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Nykyään järjestöillä on kansainvälisiä ohjeistuksia, joissa puhutaan paljon uhriuttamisen ja toiseuttamisen välttämisestä.

”Käytännötkin ovat muuttuneet ohjeiden mukana, mutta eivät ehkä niin radikaalisti kuin periaatteet. Ongelma on esimerkiksi siinä, miten ohjeistuksia tulkitaan”, Kaskinen sanoo. Hänen mukaansa humanitaarista kriisiapua tekevien järjestöjen viestintää on vaikea verrata pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä tekeviin järjestöihin. ”Yleisesti trendinä on kuitenkin ollut, että köyhyyttä esitetään nykyään enemmän selviytymistarinoiden kautta kuin avuttomana kurjuutena.”

Globaalista etelästä kuulemiemme tarinoiden yksipuolisuus kasvattaa epätasa-arvoa. Kehittyvissä maissa koetaan toki äärimmäistä köyhyyttä, mutta myös hyvinvointia. Positiivinen kehitys ei välttämättä ole kehitysyhteistyön seurausta, vaan myös paikalliset saavat paljon aikaiseksi.

”Suomalaisilla on monipuolisempi kuva yhteiskunnallisen elämän risuista ja ruusuista Suomessa ja Euroopassa kuin Afrikassa. Mielikuvat, jotka meillä on Afrikasta, liikkuvat pitkälti köyhyyskuvaston tarjoamien narratiivien ympärillä. Monelle suomalaiselle tulisi varmasti yllätyksenä, minkälaista hipsterielämää monet nairobilaiset nuoret elävät”, Kaskinen sanoo.

Amnesty Internationalin lyhytelokuvassa When You Don’t Exist (2012) joukko valkoisia brittejä joutuu hakemaan turvapaikkaa nimeämättömästä Afrikan valtiosta. Elokuva saa katsojan havahtumaan siihen, miten siinä kuvatut ihmiset poikkeava ulkomuodoltaan niistä ihmisistä, joita olemme tottuneet näkemään kriisikuvastossa.

Oikeus yksityisyyteen

Kansalaisjärjestöjen lisäksi myös media voi julkaista kyseenalaisia kuvia ei-länsimaalaisista ihmisistä. Yksi esimerkki on Helsingin Sanomissa tammikuussa 2014 julkaistu kuvareportaasi, jossa valokuvaaja Meeri Koutaniemi seurasi kahden teini-ikäisen tytön ympärileikkausta maasaiheimon kylässä Keniassa.

Suomen Unicef tuomitsi kuvat, koska ne rikkoivat tyttöjen yksityisyyttä. Kuitenkin helmikuussa 2014 yhdysvaltalainen uutislehti Time julkaisi samat kuvat, ja saman vuoden joulukuussa kuvat saivat kunniamaininnan Saksan Unicefin järjestämässä Vuoden valokuva -kilpailussa. Tapauksen jälkeen Helsingin Sanomat vaikuttaa kiinnittäneen enemmän huomioita lasten yksityisyyden suojeluun.

Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki moitti Julkisen sanan neuvoston vapauttavaa päätöstä ympärileikkauskuvista. Journalisti-lehden (nro 8/2014) haastattelussa hän totesi, että kuvien julkaisupäätös ei vastaa Suomen perustuslakia ja Suomea sitovaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja niissä taattua oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun.

”Juttu kuvineen oli vaikuttava, mutta toteutuksen olisi pitänyt kunnioittaa tyttöjen ihmisarvoa, ja jutussa olisi voinut kertoa enemmän ympärileikkausten vastaisesta työstä ja siitä, mitä siinä on opittu. Toimittajan ammattitaitoa on miettiä, miten asioita viedään koskettavasti eteenpäin loukkaamatta ihmisarvoa”, Hetemäki kommentoi Journalistissa.

YK:n lastenjärjestö Unicef toimii yli 190 maassa, ja sen työntekijöistä suurin osa on paikallisia. Hetemäki kertookin Voimalle, että Unicef joutuu tasapainoilemaan sen kanssa, kuinka kertoa kehitysyhteistyöstä mahdollisimman eettisesti, lasten ja muidenkin ihmisarvoa kunnioittaen. Suomen Unicef on saanut positiivista palautetta siitä, että sen kuvissa lapset näyttävät nykyään hyvinvoivemmilta kuin aiemmin.

”Joskus kuitenkin saamme kritiikkiä, että lapsilla on kuvissa repaleiset vaatteet. Tähän ei kuitenkaan ole helppoa ratkaisua, sillä viemme apua kaikista köyhimmille ja syrjäisimmille alueille. Olisi valheellista piilottaa rikkinäiset vaatteet”, Hetemäki sanoo. Kaskisen mukaan julkinen keskustelu junnaa siinä, että järjestökuvastossa pitäisi päästä uhriuttamisesta eroon ja kertoa enemmän positiivisia selviytymistarinoita.

”Tämäkin on ongelmallista, sillä selviytymistarinat nojaavat oletukseen lähtötason väistämättömästä kurjuudesta, josta pääsee eroon vain länsimaalaisen järjestön tai yksittäisen lahjoittajan avulla. Vaikka järjestön viestinnässä kerrotaan, että joku on noussut köyhyydestä, ei se tarkoita, että hänellä olisi tässä narratiivissa toimijuutta tai valtaa, vaan hänen toimijuutensa esitetään ensisijaisesti valkoisen pelastajan hänelle lahjoittamana”, Kaskinen sanoo.

Kekäläinen katsoo mustan vanhemman sylissä olevaa mustaa lasta silmiin. Taustalla rakennus ja peltoa.
Yleisradioin toimittaja Mikko Kekäläisen vierailu Keniaan Nenäpäivän yhteistyökohteeseen herätti keskustelua kehitysyhteistyökuvastosta vuonna 2020. Koska olemme tottuneet kuvastoon, joss valkoinen ihminen on auttajan roolissa, onko meidän mahdollista tulkita tätä kuvaa vaikkapa niin, että näkisimme kuvassa isän ja äidin lapsensa kanssa tai edes eksyneen turistin tietä kyselemässä? Kuva: Nenäpäivä

Älä suvaitse, olemme tasa-arvoisia

Kuvien lisäksi myös sanoilla on merkitystä. Unicefillakin kieli on kehittynyt vuosien saatossa. ”Olemme hyvin tarkkoja, että kielen tulee olla arvostavaa, ei sääliin perustuvaa. Tuomme yhä enemmän esille paikallisten osallisuutta, että he eivät ole vain kehitysyhteistyön kohteita”, Hetemäki sanoo.

Unifecilla kiinnitetään huomiota siihen, ettei Afrikasta puhuta yhtenä kokonaisuutena, vaan kerrotaan, mikä Afrikan maa on milloinkin kyseessä. Järjestöllä on työntekijöilleen ohjeet myös kuvakulmiin, kuten ettei lapsia saa kuvata ylhäältä alaspäin.

Aikaisemmin kansalaisjärjestöissä paljon käytetystä termistä ”suvaita” on luovuttu. Kenenkään ihmisarvo ei ole siitä riippuvainen, että joku toinen suvaitsee häntä. ”On parempi sanoa, että olemme kaikki yhdenvertaisia. Pyrimme myös siihen, että lapsilla on nimi, ikä ja ääni. Kerromme, jos lapsen nimi on muutettu turvallisuussyistä”, Hetemäki kertoo.

Unicef lähettää medialle tiedotteita, joissa se kertoo kehitysaskelista kohdemaissaan, mutta journalisteja eivät tunnu kiinnostavan hyvät uutiset. Unicef toivoisi, että mediassa julkaistaisiin myös hyviä uutisia, jotta ihmiset huomaisivat, että kehitystä tapahtuu, ja että kehitysyhteistyötoimijat saavat tulosta aikaan.

”Media haluaa kärjistää, kuten nimeämällä, missä maassa on eniten tyttöjen sukupuolielinten silpomista. Halutaan kertoa kaikista raadollisin kertomus, vaikka se ei ole välttämättä osuvin”, Hetemäki toteaa.

Suomalainen media haluaa Unicefin kohdemaista haastatteluun yleensä suomalaisen eikä paikallisen työntekijän. Tuoreena esimerkkinä voi mainita Helsingin Sanomien artikkelin (22.3.2021) Syyrian Unicefin toiminnasta, jossa ääneen pääsee ainoastaan suomalaistaustainen maajohtaja.

Köyhät ovat varattomuuden asiantuntijoita

Unicef jakaa tiedotteissaan tilastotietoja, mutta varainkeruumateriaaleissa he nostavat esiin yksittäisen lapsen tositarinan. Järjestön tärkeintä, mutta valitettavan näkymätöntä työtä, on pyrkimys muuttaa kohdemaan yhteiskunnallisia rakenteita.

”Voimme kampanjoissamme kertoa hankkimistamme lyijykynistä ja koulurepuista, mutta se on vain pieni osa työtämme. Teemme yhteistyötä maan viranomaisten kanssa, ja tavoitteemme on, että paikalliset voisivat itse auttaa itseään. Meidän on ollut vaikea löytää keinoa, jolla kertoa julkisuuteen tästä tekemästämme rakenteellisesta työstä. Tai uskomme, että ihminen haluaa lahjoittaa rahaa vain, kun hän kuulee koskettavan tarinan yhdestä lapsesta”, Hetemäki pohtii.

Unicefin eri maiden toimipisteillä on vaihtelevia tapoja kertoa asioista. Hetemäen mukaan Suomen Unicefissä ollaan erityisen tarkkoja siitä, mitä sanoja ja millaista materiaalia käytetään.

”Emme vain randomisti ota kuvia jostain syrjäkylän lapsesta. Lapsen ja hänen vanhempiensa pitää ymmärtää, mihin kuvat tulevat ja missä tarkoituksessa. Vähän isommalla lapsella tulee olla oma päätösvalta”, Hetemäki sanoo.

Unicef on julkaissut verkkosivuillaan journalisteille eettiset ohjeet lapsista raportoimiseen. Toimittajien tulee miettiä, voisivatko he julkaista samanlaisen jutun suomalaisesta lapsesta tai omasta lapsestaan.

Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin on julkaissut verkkosivuillaan journalisteille oppaan köyhyydestä kirjoittamiseen. Oppaassa neuvotaan, että pelkkä köyhyyden kuvaus ei riitä, vaan jutuissa tulee etsiä myös köyhyyden yhteiskunnallisia syitä ja tarjota niihin ratkaisuja.

Ratkaisuja voi kysyä myös köyhyyttä kokeneilta itseltään, sillä he ovat tilanteensa asiantuntijoita. Köyhyyttä kokeneet tulee näyttää aktiivisina toimijoina niin teksteissä kuin kuvissa, ei vain passiivisina avun vastaanottajina. Köyhyyttä kokevat ihmiset ovat enemmän kuin sen hetkisen köyhyytensä määrittelemiä: heillä on menneisyys, kiinnostuksen kohteita ja taitoja.

Logo, jossa teksti "Agenda 2030" ja eri värisistä palikoista muodostuva ympyrä.

Punaisella pohjalla teksti "1 EI KÖYHYYTTÄ" ja kuvituksessa lapsia, vanhempia, kävelysauvaa käyttävä.

Artikkeli on ensimmäinen osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.

Globaali etelä ja muita käsitteitä

Käsitteet kuten globaali etelä ja kehittyvä maa ovat kiistanalaisia. Parempien puutteessa niitä kuitenkin käytetään tässä artikkelissa.

Globaali etelä ja globaali pohjoinen -käsitteet kuvaavat valtarakenteita maailman maiden välillä. ”Pohjoisella” viitataan rikkaisiin, avunantajamaihin ja ”etelällä” kehittyviin maihin, jotka vastaanottavat kehitysapua. Nykyinen globaali järjestelmä vahvistaa entisestään eriarvoistavia asetelmia, joista pohjoinen useimmiten hyötyy ja etelä taas ei. Jako ei ole maantieteellinen, vaan pohjoisessa voi olla ”etelää” ja päiväntasaajan eteläpuolella ”pohjoista”.

Pitkään käytössä olleen termin ”kehitysmaa” alle niputetaan suuri osa maailman maita, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. Kehitysmaalla tai kehittyvällä maalla viitataan teollisuusmaihin tai rikkaisiin maihin verrattuna ja tietyillä mittareilla tarkasteltuna vähemmän kehittynyttä valtiota. Usealla nykyisellä kehitysmaalla on kolonialistinen menneisyys siirtomaana. Jako kehitysmaihin ja teollisuusmaihin kuvaa nykymaailmaa huonosti. Termivaihtoehtoja ovat ”nousevat taloudet”, ”nousevat maat”.

Lähde: Fingo – suomalaiset kehitysjärjestöt

Kommentoi Facebookissa
Elisa Helenius