Vauraus ei ole säästänyt yhteiskuntaa mielenterveysongelmilta. Kansaneläkelaitoksen julkaiseman Suomen lääketilaston (2019) mukaan lähes 7 prosenttia suomalaisista käyttää päivittäin masennuslääkkeitä ja 5,5 prosenttia keskushermostoa stimuloivia lääkeaineita. Masennuksen hoitoon tarkoitettujen SSRI-lääkkeiden alaikäisten käyttäjien määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2008–2018 aikana.
Mielenterveyden häiriöt ovat sairaspoissaolojen ja nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle päätymisen suurin syy. Lähes puolet lukiolaisista kokee opinnot henkisesti raskaaksi, ja psykiatrisista syistä avohoitoa saavien nuorten määrä on kasvanut viime vuosien aikana rajusti.
Mielenterveyttä on käsitelty lähivuosina aiempaa näkyvämmin lehti- ja verkkoartikkeleissa, sosiaalisessa mediassa, kirjoissa, sarjakuvissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Tämä on vähentänyt mielenterveysongelmiin ja terapiassa käymiseen liittyvää häpeää sekä madaltanut kynnystä hakea apua.
Avoin keskustelu on osoittanut mielenterveysongelmien olevan jaettu kokemus eikä osoitus yksilön vajavaisuudesta. Uusliberalistisen yhteiskunnan prekaaria arkea eläville ihmisille mielenterveyden ylläpitämiseen liittyvät taidot ja käytännöt ovatkin elintärkeitä.
Mielenterveys yksilön harteilla
Mediassa mielenterveyttä lähestytään usein henkilötarinoiden näkökulmasta. Selviytymistarinat kertovat haastateltavien koettelemuksista mielenterveysongelmiensa tai vaikkapa läheisen päihderiippuvuuden parissa. Juttukaavassa haastateltava on murtua ongelmiensa alle, mutta selviää koettelemuksistaan ja kokee lopulta kasvaneensa ihmisenä.
Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan aina muodosta selväpiirteistä tarinan kaarta. Selviytymistarina, jossa menestyvä yksilö voittaa haasteet tukeutumalla omiin voimavaroihinsa ja positiiviseen asenteeseensa, rajaa pois mielenterveyteen myönteisesti tai haitallisesti vaikuttavat yksilöstä riippumattomat tekijät.
Selviytymistarina, jossa menestyvä yksilö voittaa haasteet tukeutumalla omiin voimavaroihinsa ja positiiviseen asenteeseensa, rajaa pois mielenterveyteen myönteisesti tai haitallisesti vaikuttavat yksilöstä riippumattomat tekijät.
Self help -kirjallisuus tarjoaa puolestaan lukijoille henkisten perinteiden, psykoterapian, mindfulnessin ja amerikkalaisen positiivisen psykologian pohjalta luotuja käytäntöjä, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja toteutettavia.
Ohjeet tiivistävät itsehoivan numeroiduiksi ja kuvitetuiksi listoiksi. Elämän rauhoittamista ja downshiftausta käsittelevissä teksteissä lukijaa kehotetaan olemaan armollinen itseään kohtaan ja tyytymään vähempään.
Hyvinvointiartikkeleista ja self help -kirjallisuudesta tiivistyy toimivaksi todettu hyvän elämän resepti: riittävästi liikuntaa, unta ja palautumista, tietoista läsnäoloa, mielekkäitä sosiaalisia suhteita, rentoutunutta seksiä ja tunteiden kohtaamista. Unen, levon ja hyvien sosiaalisten suhteiden hyödyt ovat ilmeisiä.
Hyvä fyysinen kunto pitää yllä vireystilaa, parantaa unen laatua ja rauhoittaa mieltä. Neurotiede on vahvistanut itämaisten henkisten perinteiden väitteet meditaation hyödyistä: meditaatio parantaa huomiokykyä, alentaa verenpainetta, auttaa tunteiden käsittelyssä, rauhoittaa keskushermostoa ja lievittää stressiä.
Vapauttavasta itsehoivasta itsekontrolliin
Yksilöllistävä hyvinvointipuhe kuitenkin häivyttää muilta ihmisiltä saadun tuen ja hoivan taka-alalle sekä sälyttää uusliberalistisen talouspolitiikan haitalliset vaikutukset – eriarvoisuuden, taloudellisen epävarmuuden ja sosiaalisen eristyneisyyden – yksilöiden kannettavaksi. Itsehoivan vapauttava tehtävä – ilon, yhteyden, hyvinvoinnin ja mielihyvän tukeminen – uhkaa korvautua sopeuttavilla tehtävillä.
Sellaisilla, kuten: Meditoin, koska se auttaa minua sopeutumaan raastavaan työtahtiin. Juoksen, koska haluan säilyttää energisyyteni ja sosiaalisuuteni ongelmallisessa työyhteisössäni. Liikun luonnossa, jotta sietäisin loputonta stressiä.
Hyvinvointia edistävät käytännöt saattavatkin paradoksaalisesti vauhdittaa hyvinvoinnin kannalta entistä vahingollisempien olosuhteiden ja rakenteiden luomista. Kuinka paljon ihminen voi joustaa murtumatta? Loppuunpalamisen, ahdistuksen, kroonisen stressin ja masennuksen kustannukset ulkoistetaan yksilöille.
Itsehoivan vapauttava tehtävä – ilon, yhteyden, hyvinvoinnin ja mielihyvän tukeminen – uhkaa korvautua sopeuttavilla tehtävillä.
Nurinkurisinta on, että hyvinvointia rapauttavia käytäntöjä viedään voimakkaasti eteenpäin etenkin yksityisellä sosiaalipalvelualalla: henkilöstön määrästä tingitään, palkkoja poljetaan, laadusta säästetään, hoitajamitoituksia kierretään, omavalvontaa laiminlyödään ja hoivaa mitataan kellolla.
Yksilöllisten voimavarojen merkitys on erityisen korostunut tieto- ja hoivatyössä sekä luovilla aloilla. Työn ja vapaa-ajan välinen raja on näillä aloilla epäselvä, ja lisäksi työntekijät sitoutuvat henkilökohtaisesti työhönsä. Tunteet, halut, ajatukset ja ihmissuhteet ovat inhimillistä pääomaa, jota työntekijän on kyettävä hyödyntämään. Työn ja vapaa-ajan välisen rajan vetäminen jää työntekijöiden itsensä vastuulle.
Työelämän realiteetit – jatkuva kiire, tehokkuusvaatimukset, tarve ylläpitää osaamista, hankalat organisaatio- ja ohjelmistouudistukset sekä kroonistunut stressi – työntyvät vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin.
Fromm ja normaaliuden patologia
Elämä ei ole kuitenkaan vain työntekoa ja siitä palautumista. Entistä useammat ihmiset tuskailevat yrittäessään sovittaa yhteen työelämän vaatimuksia, lasten hoitamista, ystävyyssuhteita, omien juttujen tekemistä ja riittävää lepoa.
Kun elämää lähestytään kilpailun metaforan kautta, unohtuu niin ikään usein, ettei kilpailussa ole ainoastaan voittajia vaan myös häviäjiä. Häviäjän osa ei ole uusliberalistisessa yhteiskunnassa hääppöinen. Toimeentulo-ongelmat, työttömyyden häpeä, työvoimaviranomaisten ja Kelan kontrolli sekä syrjäytyminen kasautuvat marginalisoidun väestönosan kannettavaksi.
Milleniaalit ovat ensimmäinen sukupolvi pitkään aikaan, joka ei näytä saavuttavan edellisten sukupolvien elintasoa. Toive hyvästä elämästä – toimeentulosta, huolettomuudesta ja läheisten kanssa vietetystä ajasta – uhkaa lipua saavuttamattomiin. Selviytyminen määrittää taloudellisesta runsaudesta huolimatta elämän rytmin, ja nykyisyyden paino estää toisenlaista tulevaisuutta toteutumasta.
Psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitti 1900-luvun puolivälissä ”normaaliuden patologiasta” eli siitä, kuinka sopeutuminen kapitalistisen yhteiskunnan normaaliin toimintaan aiheuttaa mielenterveysongelmia. Ihminen, joka masentuu ja ahdistuu, kun häneltä vaaditaan jatkuvasti tehokkaampia suorituksia jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla, reagoi siis Frommin mukaan inhimillisellä tavalla. Fromm kärjistääkin, että sopeutuminen sairaaseen yhteiskuntaan edellyttää yksilöiltä kroonista matala-asteista dissosiaatiota omista tuntemuksistaan.
Kapitalistisen talouden tavaramuoto työntyy jokapäiväiseen elämään. Fromm kuvasi ilmiötä ”kaupallisen luonteen” käsitteellään: ihmiset rakentavat persoonallisuudestaan miellyttävän ja myytävän paketin, suhtautuvat tietämykseensä ja osaamiseensa pääomana sekä tekevät kaikkensa sopeutuakseen ailahtelevien työmarkkinoiden vaatimuksiin.
Luonteen rakentamisella haetaan myös sosiaalista hyväksyntää, kuten sosiaalisessa mediassa luodut henkilöbrändit osoittavat. Ihminen ei ole kuitenkaan esine ja kärsii muuttuessaan sellaiseksi.
Tasa-arvon lisääminen ja elämän rauhoittaminen keinotekoisesti jatketulta selviytymiskamppailulta olisikin tehokasta mielenterveystyötä. Brittiläiset epidemiologian professorit Kate Pickett ja Richard Wilkinson osoittivat kirjassaan Tasa-arvo ja hyvinvointi (2009), että taloudellisesti epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa on enemmän sosiaalisia ongelmia kuin tasa-arvoisemmissa.
Ihminen ei ole kuitenkaan esine ja kärsii muuttuessaan sellaiseksi.
Uupuneet, stressaantuneet ja toisiaan vastaan kilpailevat ihmiset kärsivät todennäköisemmin mielenterveysongelmista kuin ihmiset, jotka saavat elää oman rytminsä mukaan ja voivat tukeutua toisiinsa. Tuottavuuden päämääränä tulisi olla inhimillisten tarpeiden tyydyttäminen, ja työtä tulisi voida tehdä siten, ettei se estä tarpeita tyydyttymästä. Riittävä perustulo vähentäisi toimeentulo-ongelmiin liittyvää stressiä, jonka tiedetään vaikuttavan haitallisesti mielenterveyteen.
Eristyneisyydestä yhteyteen
Yhteiskunnallisten muutosten lisäksi olisi kyettävä murtamaan yksilöiden eristyneisyys, jota sosiaalinen media tuntuu kärjistävän. Yksilöllisen eristyneisyyden murtaminen voi avata mahdollisuuden lievittää yhdessä elämään väistämättä liittyvää kärsimystä sekä mahdollisuuden rakentaa kollektiivisesti tervettä yhteiskuntaa, jossa ihmisen aiheuttama tarpeeton kärsimys on supistettu minimiin.
Feministisessä teoriassa onkin korostettu hoivan, ilon ja mielihyvän muuttavaa voimaa. Itsehoivan rinnalle tarvitsisimme yhteishoivaa, kollektiivista terapiaa, joka lähtee liikkeelle jaettujen kipupisteiden ja yhteisen tyytymättömyyden kohtaamisesta. Esimerkiksi #metoo-liike on auttanut ihmisiä tunnistamaan häirinnän ja hyväksikäytön taustalla vaikuttavia rakenteellisia tekijöitä. Liikkeen voimauttava vaikutus on perustunut juuri eristyneisyyden murtamiseen.
Mielenterveys edellyttää sellaisten ihmissuhteiden vaalimista, jotka eivät perustu minäbrändeihin vaan jaettuun iloon. Ystävyyssuhteissa ihmiset voivat kohdata toisensa sellaisina kuin ovat, ei vain valittuina kuorina tai luonnenaamioina. Ystävyydet vapauttavat: ne sallivat ihmisen olla hauras ja tulla silti hyväksytyksi.
