Työ- ja elinkeinoministeriön työneuvosto linjasi, että muun muassa Foodoran ja Woltin ruokalähetit ovat työsuhteessa. Edellä mainitut yritykset ovat tiukasti pyrkineet pitämään ja määrittelemään työtä heille tekevät henkilöt yrittäjiksi. Näin toimimalla yhtiöt ovat välttyneet erilaisilta lakisääteisiltä maksuilta eikä niiden ole tarvinnut esimerkisi kantaa vastuuta sairastuvista tai loukkaantuneista työntekijöistä.
Työntekijät toki tässä järjestelyssä putoilevat yhteiskunnan tukiverkon silmien läpi ja lopulta yhteiskunnan pitäisi maksaa se, mistä yritykset sluibailevat.
Alustatalouden voisikin kuvailla seuraavasti:
Alustatalous on järjestelmä, jossa yritystoiminnan riskejä siirretään työntekijöiden kannettavaksi, mutta mahdolliset yritystoiminnan tuotot jaetaan omistajille.
Alustataloudesta on toivottu/ennustettu/suunniteltu uutta tapaa järjestää työ. Alustalouden piiriin kuuluvat muun muassa ruokalähetit, jotka kiikuttavat ruoka-annoksia ravintoloista asiakkaille esimerkiksi Foodoran tarjoaman alustan (tai siis platformin) välittämänä. Vanhaan aikaan kukaan ei olisi miettinyt kahdesti, etteivätkö tuo lähetit olisi Foodoran työntekijöitä, mutta ennen oli ennen ja nykyään erilaista.
Mutta maailma ei kuitenkaan ole vääntynyt alustatalousyhtiöiden toivoman malliseksi. Esimerkiksi viime vuonna hollantilainen tuomioistuin totesi, että lähetit ovat työntekijöitä. Ja nyt Työ- ja elinkeinoministeriön työneuvosto päätyi samalle kannalle.
Neuvoston kanta ei kuitenkaan ollut yksimielinen. Sekä työnantajien että työntekijöiden edustajia ja puolueettomaksi katsottuja edustajia. Yhdeksänhenkisen neuvoston äänet jakautuivat 6-3 ja kaikki voivat arvella, mistä jakolinja löytyi. Neuvoston päätös kuitenkin on sikäli selvä, että sen mukaan nämä työn tekijät ovat työntekijöitä. Linjaus ei kuitenkaan ole juridisesti sitova, joskin sen painoarvo on suuri.
Se, että linjaus ei ole pakottava näkyy myös päätöksen vastaanotossa. Woltin lähettimallin vastuullisesta kehittämisestä vastaava Juhani Mykkänen kommentoi päätöstä tuoreeltaan Helsingin Sanomille: ”Arvostamme lausuntoa”, mikä on kohtelias tapa toivottaa lausunnon antajat hevon kuuseen. Mykkänen totesi edelleen, että kyseessä on ”asiantuntijamielipide” joka ei ole itsessään sitova. Näin Woltin Mykkänen tuli todenneeksi, että oikeusvaltioperiaate on tosi jepa vain ja ainoastaan niin kauan, kun hän ja yhtiönsä siitä hyötyvät.
Työneuvosto päätyi lausunnossaan arvioimaan sitä, täyttyvätkö työsuhteen määritelmät lähettien kohdalla – ja täyttyiväthän ne: ”Työsuhteen syntyminen edellyttää viiden säädetyn tunnusmerkin täyttymistä: työtä on tehtävä sopimuksen perusteella toiselle, vastiketta vastaan, henkilökohtaisesti ja tämän toisen (= työnantajan) johdon ja valvonnan alaisena.
Tarkemmat perustelut tälle kannattaa käydä lukemassa lausunnosta ihan kokonaisuudessaan.
Kysymys jakamistalouden luonteesta ja toiminnasta ei ole puhtaasti akateeminen tai merkityksetön. Alustatalouteen perehtynyt Kalevi Sorsa -säätiön projektitutkija Maija Mattila muistutti Häiriköille, että jo vuonna 2013 Maailman talousfoorumi hahmotellessa ratkaisuja maailman kantokyvyn ongelmiin keskeisimmäksi käsitteeksi nousi jakamistalous. Jakamistalouden yhteydessä on usein puhuttu myös alustataloudesta ja siitä, kuinka näiden avulla kyetään hyödyntämään resursseja tehokkaasti.
Jakamis- ja alustataloudet perustuvat ajatukselle, että joustava nettialusta ja toimiva algoritmi voivat mahdollistaa ylimääräisten resurssien jakamisen tehokkaasti. Turhana pyörivät tavarat löytävät uuden käyttäjän ja niin edespäin. Mattila kuitenkin muistuttaa, että toisin kuin käyttämättömänä oleva tavara, niin ihmisen aika ei koskaan ole ”vajaalla käytöllä oleva resurssi”.
Samalla, kun alustatalouden piirissä toimivat yhtiöt ovat mieluusti välttäneet työntantajalle kuuluvien maksujen maksamisen, ovat monet alan toimijoista myös järjestäneet omistusrakenteensa niin, ettei yritystoiminnasta välttämättä kerry verotuloja liiemmin yhteiseen kassaan. Jääkin hieman epäselväksi, kuinka yhteiskunnan tulisi rahoittaa toimintansa ja lisäksi vielä maksaa näiden ei-työntekijöiden turvasta ilman, että kukaan moista kustantaa. Mattila toteaakin, että: ”Alustatyö ja työn joustavoituminen, kuten alustayhtiöt sitä kuvaavat, johtaakin tarpeeseen miettiä työelämän turvaverkkojen rahoitusta uudelleen. Olisiko siinä siirryttävä vakuutusperustaisuudesta enemmän kohti universalismia?”
Epävarmassa työsuhteessa ja -tilanteessa olevien turvaksi on ehdotettu myös kansalaispalkkaa. Tämänkään maksaminen ei ole ilmaista ja mikäli työehtoja heikennetään määrätietoisesti ja turvaksi haetaan valtion maksamaa kansalaispalkkaa, voimme päätyä tilanteeseen, jossa valtio käytännössä tulee alipalkattujen töiden tekemistä. Tämä tapa organinoida yhteiskunnan toiminta ei kuitenkaan vaikuta pelkästään ongelmattomalta. Ehkä pidemmän päälle olisi järkevämpää pitää työntekijöitä työntekijöinä.
