Runoilija Aura Nurmen lähtöruutu on työväenluokassa

Aura Nurmi

32-vuotias helsinkiläinen.

Yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa.

Kiasman taideohjaaja, lavarunouden ja luovan kirjoittamisen opettaja.

Julkaistut runoteokset: Villieläimiä (Kolera, 2016) ja Leijonapatsailla (Otava, 2020).

”Vältän intersektionaalisuuden käsitettä”, toteaa 32-vuotias helsinkiläisrunoilija Aura Nurmi. Hänen mukaansa akateeminen termi vieraannuttaa kuulijat liiaksi. Hän kannattaa intersektionaalisen feminismin ideaa, mutta käyttää mieluummin selkokieltä, koska ”toiminnassa pitää ottaa huomioon ihmisten erilaiset taustat”. Sanakirjamääritelmän mukaan intersektionaalisuus tarkoittaa sitä, että sukupuoli, yhteiskuntaluokka, ikä, alkuperä ja seksuaalinen suuntautuminen vaikuttavat ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan.

Runoilijan yhteiskunnallisesta asemasta jotakin kertoo haastattelupaikka, Helsingin Hakaniemessä sijaitseva Rytmi-baari, jonka ovesta lappaa taiteilijoita, valokuvaajia ja kaupunginvaltuutettuja. Nurmi julkaisi vuoden alussa toisen proosarunokokoelmansa, yhteiskunnallisia aiheita käsittelevän Leijonapatsailla-teoksen (Otava), joka sai runokirjaksi poikkeuksellisen paljon huomiota. Ensimmäinen kokoelma, pienkustantamo Koleran julkaisema Villieläimiä sai Kalevi Jäntin palkinnon, ja se valittiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi. Nurmi on yksi Helsinki Poetry Connection -lavarunousyhdistyksen perustajajäsenistä, työskentelee Kiasmassa taideohjaajana ja opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. 

CV-merkinnät kuulostavat hienoilta, mutta Nurmen proosarunoista huokuu ymmärrys niitä kohtaan, joiden elämäntapaa ei oikeasti arvosteta, vaikka juhlapuheissa niin väitetään: hoitotyöntekijöitä, vuorotyöläisiä ja siivoojia.

Työkaverini ihastelevat minua uudessa paikassa. Olen eksoottinen, vanttera ja lukutaitoinen suomalainen ja teen työni nopeasti. Minä olen kaunis ja pääsen moniin puhdistusalan esitteisiin mannekiiniksi. Saan kiiltäviä katalogeja Kärcherin siivoustarvikkeista kiitokseksi. Asiakkaat sähisevät minulle. Pidän katseeni tiiviisti kauppatalon kermanvalkoisessa lattiassa kiinni. Tuijotan lattiaa ja leikin, että sysään lastallani kaiken pahan maailmasta villakoira kerrallaan yli reunan. Työkaverit ujostelevat asiakkaita. Heillä on taito irrottaa nahkakengän alle jäänyt liina niin, ettei asiakas havaitse mitään.

Hänen katseensa suuntautuu elämässään uupuneisiin ja luovuttaneisiin.

”Haluan olla aggressiivisen lempeä niitä ihmisiä kohtaan, jotka itse tunnen. En voi puhua kaikkien puolesta, mutta tiedän itse, miten uuvuttavaa on vuorotyöläisen arki. Toiset meistä joutuvat sopeutumaan jatkuvaan vuorokausirytmin häirintään, nukkumaan päiviä ja valvomaan öitä miten sieltä ponnistetaan kirjailijaksi?”

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Niin, miten? Kirjastolaitos tarjosi Nurmelle väylän. Hän luki ensin läpi lastenkirjahyllyt, sitten aikuisten kirjat. Aukea.net-taidefoorumilla hän julkaisi ensimmäiset runonsa, koska ”ne oli pakko saada julki”. Parikymppisenä hän työskenteli vuosia siivoojana, sosiaalialan yrityksessä ja palvelualan töissä. Hän halusi yliopistoon, mutta ovet eivät auenneet, koska pääsykokeisiin lukeminen oli vuorotyön ohella vaikeaa, ja ilman työtäkään ei ollut varaa olla. Työvuoron jälkeen saattoi väsyttää niin paljon, että eteisen matolla piti istua hetken aikaa ennen kuin jaksoi peremmälle.

Työväenluokkaa kuvataan kirjallisuudessa harvemmin kuin keskiluokkaa. Jos sitä kuvataan, tarinat kerrotaan yleensä jälkikäteen, pois päässeen äänellä, ei työväenluokan sisältä käsin. Tähän on looginen syy: uupumukselta ei jaksa. Taiteellinen työ vaatii joutenoloa. Myös Nurmen kirjoittajanura saattoi alkaa kunnolla vasta sitten, kun hän lopetti vuorotyöt.

”Minä aloin kirjoittaa kunnolla vasta, kun sain rahaa ja aikaa. Ihminen, joka elää näin rasitetussa tilassa, käyttää vapaa-aikansa rentoutuakseen. Hän on eri asemassa kuin ihminen, joka tekee kielen kanssa töitä. Tietotyöläisellä jokainen teoriakirja, jokainen kirjastokäynti ja jokainen opittu asia lisää hänen tietotaitojaan, mikä heijastuu myös hänen tilanteeseensa työmarkkinoilla. Moni lahjakas ihminen ei kirjoita, koska hänellä ei ole resursseja eikä aikaa. Moni ei myöskään usko, että hänen tarinansa olisi minkään arvoinen.” 

Nurmen runot kertovat kipeistä aihepiireistä: alkoholismin jäljistä, öisistä nakkikioskeista, siivoojista ja alaikäisistä tytöistä, jotka sekaantuvat liian vanhoihin miehiin. Hänen aihevalinnallaan julkinen kiinnostus tuntui epätodennäköiseltä. Arvostetun Otava-kustantamon tarjoama kustannussopimus aiheutti kokovartaloshokin, Nurmi kuvailee.

”Sellaista ei vain tapahdu minun kaltaisilleni ihmisille. En oikeasti uskonut taitoihini. En luottanut ajatteluuni. Edelleen pelkään, että jossain vaiheessa paljastuu, etten ole heidän luottamuksensa arvoinen.”

Kustannussopimus teki Nurmesta tunnustetun ammattilaisen, jonka ääntä kuunnellaan. 

”On ihmeellistä, että olen tässä tilanteessa. Siksi koen velvollisuudekseni kirjoittaa siitä, mistä kirjoitan.”

Solidaarisuus kantoi häntä uran alkuvaiheessa. Nurmi on edelleen kiitollinen ystävälleen, joka maksoi avoimen yliopiston opinnot Työväen Akatemiassa vuonna 2016. Avoimen väylän kautta hän pääsi myöhemmin Helsingin yliopistoon.

Nurmella on kuuluva ja selkeä ääni, joka soljuu baarin puheensorinan yli. Hän katsoo silmiin ja sanoo sanottavansa suoraan, ilman helsinkiläisille tyypillistä viileää ironiaa. Hänen mukaansa ironia on kuin kaapu, jolla peitetään vilpittömyys.

”Fanitan formuloita, Darudea, animea, drag-kulttuuria ja Sirkka Turkkaa. Ja tiedän kyllä formuloiden problemaattisuuden.”

Moni kulttuuriälykkö ei kehtaisi mainita muita kuin Turkan. Miksi?

”Kaikkihan me kulutamme eri tavalla viihdettä, mutta aina lyödään leimakirves tietyn ihmisryhmän kohdalle. Samat ihmiset saavat osakseen stereotyyppiset odotukset tyyliä ’köyhät katsoo töllöttimestä senssiohjelmaa 24/7. Mutta sama ihminen voi sekä lukea paljon että katsoa televisiota. Minua kiinnostaa monipuolisempi näkökulma, goddamnit!”

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, kenen kiinnostuksen kohteille nauretaan ja miksi.

”Ihmiset pelkäävät paljastaa itsestään mitään. Minulla on varaa mielipiteisiini, koska minulla on valtaa puhua. Monet haluavat suojautua ja pysyä coolissa roolissa, vaikka saisivatkin valtaa.” Tämä on kirjallisuuden kannalta huono asia. ”Taiteilijan pitää pystyä operoimaan ison ihmisryhmän kanssa.”

Yhteiskunnallisen runoilijan leima yllätti Nurmen. Hän ei harrasta runoissaan tiettyjä poliittisia ismejä, mutta arkipäivän toiminnassaan hän tunnustautuu poliittiseksi ihmiseksi.

”En halua olla hiljaa vain sen vuoksi, että saattaisin sanoa jotakin väärin. On parempi ottaa kantaa kuin, että ei sanoisi mitään. Ajatukseni eivät ole valmiita, elän sen tiedon valossa, jota minulla kulloinkin on.”

Aura Nurmi tunnustautuu feministiksi. Hänestä on sääli, miten moni lahjakas nainen jättää taiteen tekemisen, koska kotityöt ja muiden hoivaaminen vievät aikaa. Osansa on myös vanhalla leimalla: julkinen tila on perinteisesti varattu miehille.

”Ajatteluun tarvitaan aikaa ja sivistynyttä itsekkyyttä, mutta maailma on täynnä tunnollisia naisia jotka eivät siihen pysty, vaikka haluaisivat. Naispuoliset ystäväni eivät kuluta aikaansa kapakassa istumalla. 1960-luvulla naiset eivät edes päässeet baariin yksin, ja nykyäänkin baarissa istuviin naisiin liitetään stigma”, Nurmi kertoo ja naputtaa Rytmi-baarin pöytää. ”Mutta rakastan kapakassa istumista, koska kapakka on yhteiskunnallisen ajattelun ja vapauden paikka.”

Nurmi kertoo, että kapakkaseurueessa hänen ympärillään istuu useimmiten filosofiasta kiinnostuneita miehiä, joilla on kiinnostavia ajatuksia. Niin on hänelläkin, mutta hän ajautuu keskusteluissa edustamaan naissukupuolta, vaikka mieluummin hän suunnittelisi vallankumousta.

Onneksi on tila, jossa ihmiset pääsevät pois lokeroistaan.

”Lavarunous on tarjonnut minulle upean yhteisön, jossa ei väheksytä ketään. Sekä yleisö että tekijät ovat monipuolisia. Lavarunouteen ei liity elitismiä, erilaisten ihmisten äänet pääsevät kohtalaisen tasaveroisesti ääneen.”

Nurmi on ollut mukana perustamassa Helsinki Poetry Connection -yhdistystä, joka edistää runouden, rap-lyriikan ja spoken word -kulttuurin asemaa Suomessa. Yhdistys tuottaa runoklubeja, joilla tunnetut ja tuntemattomat kirjoittajat pääsevät esittämään tekstejään ääneen. Lavalle nouseminen on auttanut Nurmea käsittelemään paniikkikohtauksia, sosiaalista ahdistusta ja esiintymispelkoa. Julkinen esiintyminen on menetelmä, jolla voi käsitellä häpeän tunnetta.

”Lavalla häpeän itseäni vähemmän kuin muuten. Kukaan ei tuomitse. Siellä olen hirveän tyyni, siellä minun ei tarvitse voittaa itseäni yhtään niin paljon kuin arjessa.”

Hän puhuu nuorille järjestämistään open mic -illoista erityisen ylpeästi. Lavalle on noussut myös niitä nuoria, joita kukaan ei yleensä kuuntele. Illoissa keskitytään turvallisen tilan periaatteeseen, yhteyden luomiseen yleisön ja esiintyjän välillä.

”Runous on kuninkuuslaji – tai kuningatarlaji – se on kummallista kieltä, joka syntyy alitajuisesti. Kirjoittaessaan ihminen on yksin, mutta lavarunous tarjoaa mahdollisuuden olla yhteydessä muihin. Lavarunoudessa on samaan aikaan mahdollista sekoittaa eri taiteenlajeja ja säilyttää runouden arvaamaton ja hienovarainen luonne. Siinä yhdistyy kaikki mitä rakastan.”

Aura Nurmi on fanittanut Mika Häkkistä lapsesta saakka. F1-kuljettajaa kutsuttiin nimellä ”Lentäväksi suomalaiseksi”. Hän ajoi parhaat tuloksensa McLaren-tallissa: 26 paalupaikkaa, 20 Grand Prix -voittoa ja 2 maailmanmestaruutta vuosina 1998 ja 1999. Maailmanmestaruuksien aikoihin Nurmi oli ala-asteella ja hänen elämänsä oli pelottavaa. 

”Nykyisin ajattelen, että jokaisen päivän, jonka olen elossa, täytyy olla merkittävä, koska se on niin paljon parempi kuin eilinen.”

Kodin ilmapiiri kuitenkin hiljeni sunnuntai-iltapäivisin, kun formulat alkoivat ja kaikki kerääntyivät television äärelle. Kukaan ei huutanut eikä perheenjäseniä ahdistanut.

”Formulakisojen aikaan meillä vallitsi rauha.”

Nurmi ehdottaa kuvauspaikaksi Allun grilliä Länsi-Vantaan Martinlaaksossa, josta Häkkinen on kotoisin. Grilli on Häkkis-fanien pyhiinvaelluspaikka, ja se sijaitsee formulakuskin mukaan nimetyn aukion vieressä. Ravintola sponsoroi Häkkistä hänen uransa alkuaikoina.

”Lapsena lähetin Häkkiselle kirjeen, jossa oli kuvia perheestäni. Kirjoitin hänelle: meillä ei ole rahaa, voisitko auttaa?” 

Kirjekuoren päälle hän merkitsi osoitteen: Mika Häkkinen. Monaco.

Proosarunoja marginaalista

Aura Nurmen väkevät proosarunot kertovat marginaalissa olevista ihmisistä, joita ei runoudessa kovin usein nähdä. Näyttämönä toimii merellinen Hangon kaupunki, jonka keskustan leijonapatsailla nuoret tytöt ratsastavat iltaisin. He  käyvät bileissä varastetuilla henkkareilla ja sekaantuvat vanhempiin miehiin, jotka voisivat joutua siitä vankilaan. Runot sijoittuvat aikaan ennen MeToo-liikettä, silloin nuorten tyttöjen hyväksikäyttö oli maan tapa.

 

koskeeko tämä minua / olenko pala palalta / annos annokselta / huljahdus huljahdukselta / 

I can feel the beat / feel the beat /

vähemmän ihminen / ja enemmän jakkara / jolle annan toisten istua / nousta astua

 

Traumaattisen todellisuuden ja valheellisen perhekulissin välinen ristiriita raastaa  rippijuhlissa, jossa vanhemmat pitävät puheen: 

 

Mi täyttää lapsen kesän, / unelmat, ihmeet, immeiset? / Kun arjen varjoista vapaat

ovat päivät nuoruuden, kultaiset. / hakkaan vasaralla päätäni 

 

Ihmiset ponnistavat köyhistä ja rikkinäisistä oloista, mutta heistä ei puhuta surkutellen, kokemukset näytetään alleviivailematta. Päällimmäiseksi tunteeksi jää toivo ja selviäminen. Runot ovat selkeitä eikä niissä harrasteta vaikeaselkoista kikkailua. Ne sopivat myös lukijoille, jotka eivät runouteen yleensä tartu.

Kommentoi Facebookissa
Avatar
  • 30.9.2020
  • Kuvat Nauska