”Kun feministinaiset kertoivat maailmalle, että patriarkaatti edistää naisvihaa, heille vastattiin, että feministit menevät liian pitkälle, liioittelevat ongelmaa. Mutta kun miehet, jotka eivät tienneet mitään feminismistä, väittivät, että feministit vihaavat miehiä, ei-feministinen maailma ei reagoinutkaan sanomalla, he menevät liian pitkälle.” Näin kirjoittaa yhdysvaltalainen bell hooks, 67, kirjassaan Mies tahtoo muuttua – Miehet, maskuliinisuus ja rakkaus (niin & näin). Suomeksi alkuvuodesta julkaistu teos ilmestyi Yhdysvalloissa jo vuonna 2004.

Kirjan ydinsanoma on, että miehetkään eivät voi hyvin patriarkaatissa, vaikka he saavatkin patriarkaatissa selvästi enemmän etuja kuin naiset. hooksin mukaan meidän täytyy kehittää vaihtoehtoja patriarkaaliselle maskuliinisuudelle. Niin miehet kuin naisetkin ylläpitävät patriarkaalista kulttuuria, joten meidän tulee myös purkaa patriarkaatti yhdessä.

Suurin osa kirjasta on yhä relevanttia näin 16 vuoden jälkeen, mutta esimerkiksi hooksin peräänkuuluttamia feministisiä miesliikkeitä on jo perustettu Suomessa: toiminnassa ovat yhä Miehet ry (perustettu 2018), Miessakit (1995) ja valitettavasti myös vastakkainasettelua lietsonut Miesten tasa-arvo ry (2008). Vuonna 2016 perustetussa Feministisessä puolueessa on mukana miehiä. Lukiessa on hyvä pitää mielessä, että kirjan näkökulma on ennen kaikkea Yhdysvaltalaisessa kulttuurissa, vaikka monet kohdat pätevätkin aika laajalti länsimaissa. 

Patriarkaatin syytä on hooksin arvion mukaan miesten väkivaltaisuus ja vaikeus ilmaista tunteitaan, paitsi vihaa. Monet feminismin vastustajat väittävät, että feminismi on syynä miesten pahaan oloon, vaikka ”poikien tunne-elämää uhkaa nimenomaan patriarkaatti”, hooks kirjoittaa. Feminismi voi itse asiassa ratkaista suuren osan miesten ongelmista. Nyt monet miehet, jotka pyrkivät ilmaisemaan maskuliinisuuttaan väkivallan kautta, päätyvät viettämään loppuelämänsä vankilassa.

Sen sijaan, että ihailisimme sotasankareita ja muita väkivaltaisia miehiä, meidän tulisi tietää lisää niiden miesten elämästä, jotka ovat valinneet rakkauden. Miehiä, joilla on kyky olla vastuussa itsestään ja muista. Kirjan opin voisi tiivistää niinkin, että tosimies ei ole yksinäinen susi, yhteiskunnasta vieraantunut road movie -sankari, vaan osa rakastavaa yhteisöä. 

hooksin ajattelussa tuntuu kenties raikkaimmalta se, että hän kumoaa myytin, jonka mukaan miesten harjoittama fyysinen ja emotionaalinen väkivalta olisi luonnollinen osa miehuutta. hooksin mukaan maailmassa on ei-patriarkaalisia kulttuureja, joissa raiskaukset ja murhat ovat harvinaisia. Valitettavasti hän ei nimeä näitä muita kulttuureja. 

Jos patriarkaatti olisi todella palkitsevaa miehille, riippuvuuksia ja perheväkivaltaa ei olisi olemassa.

Seksistiset sukupuoliroolit rajoittavat sekä poika- että tyttölasten identiteetin muodostumista, mutta hooksin mukaan prosessi on paljon vahingollisempi pojille, koska poikien roolit ovat jäykempiä ja rajoittavampia kuin tyttöjen. Pojat myös todennäköisesti saavat ankaran rangaistuksen poiketessaan roolista. hooksin väite on helppo allekirjoittaa, koska edelleen aiheuttaa pilkkaa, kun pikkupoika pukeutuu mekkoon tai tahtoo leikkiä isää hoivaamalla nukkea. 

Tästä samasta ilmiöstä kertoo Édouard Louis omaelämäkerrallisessa esikoiskirjassaan Ei enää Eddy (Tammi 2019). Romaanissa köyhän ranskalaisen pikkukylän kasvatti, koulupoika Eddy, hokee itselleen joka aamu peilin edessä: ”ole kovis”. Hän yrittää kätkeä herkkyytensä ja homoseksuaalisuutensa, jotta saisi hyväksyntää perheeltään ja saman ikäisiltä pojilta, jotka kiusaavat häntä erilaisuuden takia.

hooks tuo esiin sen ongelman, että aina kun feministit yrittävät puhua miesten väkivaltaisuudesta ja ratkaista sen, ihmiset torppaavat yrityksen korostamalla sitä, etteivät useimmat miehet ole väkivaltaisia. Osa naisista taas on menettänyt kiinnostuksensa feminismiin saatuaan jo valtaa ja vastaavan taloudellisen aseman kuin oman yhteiskuntaluokkansa miehet. 

Kuitenkin tutkimusten mukaan pojat saavat jatkuvasti lapsuudessaan kuulla fraasia ”ole mies”, joka oikeastaan tarkoittaa yhteyden katkaisemista omiin tunteisiin, ilmaisukykyyn ja herkkyyteen toisia ihmisiä kohtaan. Miesten omanarvontuntoa jäytää se, että he joutuvat esittämään olevansa jotakin muuta kuin mitä pohjimmiltaan ovat: näyttelemään seksististä miehen roolia, machomiestä. ”Suurin osa miesten kärsimästä masennuksesta koskee suoraan heidän kyvyttömyyttään olla eheitä”, hooks kirjoittaa. 

Moni mies ei tunnista masennuksensa syytä ja peittää kärsimyksensä päihde- tai työriippuvuudella. Jos patriarkaatti olisi todella palkitsevaa miehille, riippuvuuksia ja perheväkivaltaa ei olisi olemassa, hooks toteaa.  

Teknologia-ala on väärällään esimerkkejä teknologiasta, joka unohtaa naiset.

Caroline Criado Perezin tietokirja Näkymättömät naiset − Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille ilmestyy suomeksi maaliskuussa. Kyseessä on Criado Perezin, 35, toinen teos ja ensimmäinen suomennettu kirja. Alkuperäisteos ilmestyi viime vuonna.

Kotimaassaan Britanniassa Criado Perez on julkisuuden henkilö näkyvien kampanjoidensa takia. Yhden kampanjan ansiosta kirjailija Jane Austenin kuva pääsi 10 punnan seteleihin vuonna 2017. 

Criado Perez osoittaa uudessa kirjassaan, kuinka puutteellista dataa tutkijat ovat keränneet naisista, ja miten tämä naisten poissaolo datasta hankaloittaa ja jopa vaarantaa naisten elämää. Ja kun naisista yleensä on puutteellista dataa, ”niin ei-valkoisista naisista, vammaisista naisista tai työväenluokkaisista naisista ei ole käytännössä dataa lainkaan”.

Näkymättömät naiset avasi silmäni näkemään monien arkisten harmituksen aiheiden yhteiskunnalliset syyt ja sen, että ongelmat voisi itse asiassa korjata. Kirjan lukeminen herätti raivoa ja huolta, koska teos kuvaa vastaansanomattomasti, kuinka naisten kokemuksia on vähätelty datan keräämisessä ja kuinka naiset on ohitettu tyrmistyttävän laajasti yhteiskunnan eri osa-alueilla. Criado Perez antaa kirjassaan lukuisia esimerkkejä miesten läpikotaisin hallitsemasta kulttuuristamme. 

Esimerkiksi: ”Miesten hallitsemalla teknologia-alalla on yllin kyllin sukupuolineutraaleina markkinoituja tuotteita, jotka ovat tosiasiassa mieskeskeisiä: älykelloja, jotka ovat liian isoja naisen ranteeseen; karttasovelluksia, jotka eivät ota huomioon, että naiset saattavat haluta ’turvallisimman’ reitin ’nopeimman’ lisäksi; seksuaalista kyvykkyyttä mittaavia sovelluksia nimeltä iThrust20 ja iBang21 (ja kyllä, sisäänrakennetut oletukset hyvän seksin kriteereistä ovat juuri sitä, mitä noista nimistä voi päätellä). Teknologia-ala on väärällään esimerkkejä teknologiasta, joka unohtaa naiset: VR-kypäriä, jotka ovat liian isoja keskimääräisen naisen päähän; haptinen, kosketusta simuloiva takki, joka istuu napakasti miehen ylävartalolla, mutta joka naispuolisen arvostelijan yllä oli niin väljä, että sen alle ’olisi mahtunut vielä toppatakki’; lisätyn todellisuuden lasit, joiden linssit ovat niin kaukana toisistaan, ettei nainen voi tarkentaa kuvaan tai joiden kehykset putoavat saman tien kasvoilta. Tai, kuten televisiokokemuksieni ja luentojeni perusteella tiedän, langattomat mikrofonijärjestelmät, jotka vaativat joko housujen vyötärön tai kunnon taskut. Ei siis mitään mekkoja sitten.”

naisille ja miehille pitäisi kenties jopa kehittää erilaiset influenssarokotteet.

Kehoihin ja sairauksiin liittyvät sukupuolierot voivat olla huomattavia, toisin kuin olemme vuosituhansien ajan olettaneet, Criado Perez huomauttaa. Suurin osa lääkekokeista ja tutkimuksista on tehty vain miehillä, mikä asettaa naiset vaaraan. On paljon lääkkeitä, jotka toimivat miehillä, mutta eivät naisilla, vaikka niitä määrätään hoidoksi molemmille sukupuolille. 

Esimerkiksi sukupuolten immuunijärjestelmät ovat niin erilaisia, että naisille ja miehille pitäisi kenties jopa kehittää erilaiset influenssarokotteet. Monia virheitä on aiheuttanut myös se, ettei naisten sosiaalistamista oteta huomioon lääketieteessä. Vuosikymmenien ajan tyttöjen autismia ei tunnistettu kuin sen vakavassa muodossa, koska autismin diagnostiset kriteerit ovat perustuneet lähes täysin pojille tehtäviin tutkimuksiin ja tytöt osaavat naamioida oireensa paremmin.  

”Mitattavan todellisuuden vääristäminen käy järkeen vain, jos ei näe naisia elintärkeinä. Se käy järkeen vain, jos näkee naiset jonkinlaisena ekstrana, mutkistavana tekijänä. Se ei käy järkeen, jos kysymyksessä on puolet ihmiskunnasta. Se ei käy järkeen, jos piittaa paikkansapitävästä datasta”, Criado Perez kirjoittaa. 

Lääkkeitä ei myöskään testata naisten kuukautiskierron eri vaiheissa, vaikka tämä olisi oleellista tietoa, eikä naisten kuukautiskipuja oteta vakavasti. Raskaana olevat naiset taas suljetaan rutiininomaisesti kliinisten lääkekokeiden ulkopuolelle. Tämä aiheutti muun muassa 60-luvun alussa tragedian, kun aamupahoinvoinnista kärsiville naisille määrättiin lääkettä nimeltä talidomidi. Lääkkeen kehittäjät ”eivät löytäneet niin suurta annosta, että se olisi tappanut rotan”, joten he määräsivät lääkettä huolettomasti raskaana oleville. Tämän seurauksena maailmalla syntyi yli 10 000 lasta, joilla oli talidomidin aiheuttamia vammoja. 

Ajankohtainen esimerkki Näkymättömät naiset -kirjasta on se, että SARS-epidemian aikana ei kerätty talteen dataa siitä, miten virus vaikuttaa raskaana oleviin naisiin. Tämä tieto olisi voinut osoittautua arvokkaaksi nyt koronakriisin aikana. 

naisten rakkaus miehiä kohtaan ei yksin riitä, vaan pojat ja miehet pelastavat itse itsensä, kun he oppivat rakastamisen taidon. 

Se, että miehille ei ole tarjolla kirjallisuutta patriarkaatin purkamisesta, inspiroi bell hooksia kirjoittamaan Mies tahtoo muuttua -kirjansa. Naisille taas löytyy runsaasti oppaita siitä, miten muuttaa seksististä naisen roolia. Feministiset vaatimukset eivät ole aiemmin onnistuneet haastamaan patriarkaattia, koska teoria on ilmaistu pääosin kirjoissa, ja useimmat miehet eivät valitettavasti lue feministisiä kirjoja. Täytyy vain toivoa, että hooksin vaaleanpunakantinen teos löytää myös miespuoliset lukijansa Suomessa.

hooks korostaa sitä, että jokainen nainen haluaa rakastaa miehiä ja saada rakkautta miehiltä: miespuoliselta ystävältä, isältä, veljeltä, sedältä, vaarilta tai/ja pojaltaan. Hetero- tai biseksuaalinen nainen haluaa lisäksi usein miespuolisen kumppanin rakkautta. 

”Luodaksemme rakastavia miehiä meidän täytyy rakastaa miehiä”, hooks kirjoittaa. Kuitenkin naisten rakkaus miehiä kohtaan ei yksin riitä, vaan pojat ja miehet pelastavat itse itsensä, kun he oppivat rakastamisen taidon. 

hooksin ajatukset tuntuvat mukavan, jopa radikaalin lämpimiltä ja ne poistavat vastakkainasettelua sukupuolten välillä. Hänen kirjoitustyylinsä on omakohtainen ja tunteellinen, mutta samaan aikaan tarkka ja tutkimustuloksiin ankkuroituva. 

hooksin mukaan feminismi on myös aiemmin antanut naisille luvan suhtautua miehiin välinpitämättömästi, mutta sillä tavalla miehiä ei saada muuttumaan. Naiset myös toivovat, että miehet puhuisivat tunteistaan, mutta kun miehet sitten avautuvat tuskastaan ja yksinäisyydestään, naiset eivät kestä kuunnella. Monet naiset ovat nimittäin myös sisäistäneet patriarkaatin ihanteen, ennen kaikkea romanttisen rakkauden myytin siitä, että miehen tulee olla vahva ja dominoiva. Koska miehet eivät voi avoimesti puhua tunteistaan, naiset eivät oikeastaan edes tiedä, keitä heidän elämänsä miehet todella ovat.

hooksin mukaan patriarkaalisessa kulttuurissa miehiä ei kasvateta läheisyyteen muiden kanssa. Kun naiset sitten etsivät miehiltä läheisyyttä, he joutuvat pettymään. Miehet vähättelevät naisten kaipuuta emotionaaliseen läheisyyteen ja vetäytyvät. Ruotsalainen Liv Strömquist on käsitellyt samaa ilmiötä sarjakuvissaan, ennen kaikkea albumissa Prinssi Charlesin tunne (Sammakko 2017). 

hooksin mukaan heteroseksuaaliset naiset ovat myös kollektiivisesti hyväksyneet miesten fyysisen tai emotionaalisen väkivaltaisuuden rakkaussuhteissa, ja tämä hyväksyntä tekee vaikeaksi muuttaa miesten käytöstä. hooksin kirjan kirjoittamisen jälkeen syntyi syksyllä 2017 maailmanlaajuinen #metoo-liike, joka on saanut meidät suhtautumaan ankarammin miesten harjoittamaan ei-toivottuun lähentelyyn ja raiskauksiin. 

naispuoliset poliitikot panostavat paljon miehiä enemmän koulutuksen rahoitukseen

Näkymättömät naiset herätti minussa myös lisää yhteiskunnallisia kysymyksiä. On väärin, että naisia epäsuorasti rangaistaan lasten saannista (töissä palkkakehitys ja eteneminen tyssäävät), vaikka lasten saanti on koko ihmislajin jatkumisen perusta. Monet miehet tahtovat myös saada perheen, mutta esimerkiksi miespuolisia sijoittajia on vaikea saada innostumaan rintapumppujen kehittämisestä, kuten kirjassa esitellystä tapauksesta selviää.

Mietin myös sitä, että Näkymättömät naiset -kirjan mukaan lapseton nainen pärjää työelämässä lähes yhtä hyvin kuin mies ja tekee yhtä vähän kotitöitä kuin perheellinen mies, mutta kuitenkin lapsettomia naisia syyllistetään. Välillä lapsettomia naisia jopa pidetään vähemmän aikuisina ja ”todellisina naisina” kuin lapsia saaneita kanssasisariaan. Naisella ei ole olemassa yhteiskunnallisesti täysin hyväksyttyä ratkaisua koskien lasten saamista. 

Kirjan mukaan paras työpaikkoja luova ohjelma olisi maksuton päivähoito kaikissa maissa, koska lastenhoito on edelleen maailmanlaajuisesti suurimmaksi osaksi naisten harteilla ja sysää naiset kotiin tai osa-aikatöihin. Onneksi Suomessa päiväkodit ovatkin huomattavan edullista verrattuna moniin maihin, kuten Britanniaan. 

En voi olla ajattelematta, että naisten sivuuttaminen datan keräämisessä on vahingollista myös miehille, koska on miehille tragedia, jos heidän tuntemansa naiset kärsivät tai jopa kuolevat puutteellisen datan vuoksi. Jos raskaana olevia naisia ei kunnolla huomioida lääketieteessä, se vaikuttaa myös miesten haaveisiin saada terveitä jälkeläisiä. Miesten tulisikin herätä paremmin huomioimaan naiset ja ennen kaikkea ottaa naisia enemmän mukaan politiikkaan ja kehityshankkeisiin. 

Criado Perez kertoo tutkimustuloksista, joiden mukaan naispuoliset poliitikot panostavat paljon miehiä enemmän koulutuksen rahoitukseen. Aprikoin, miksei miehiä kiinnosta koulutuksen rahoittaminen, vaikka hekin ovat opiskelleet ja heidän lapsensa käyvät koulua. Johtuuko tämä siitä, etteivät miehet vain pohdi lapsiin liittyviä asioita, koska suurin osa hoivavastuusta on yhä naisilla? 

”Meidän on lisättävä naisedustusta kaikissa elämänpiireissä. Sillä sitä mukaa kuin naisia siirtyy valta-asemiin ja he saavat vaikutusvaltaa, toinenkin kuvio alkaa nousta esiin: naiset eivät yksinkertaisesti unohda naisten olemassaoloa yhtä usein kuin miehet näyttävät unohtavan”, Criado Perez kirjoittaa.