Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kirsi Koivuporras
Keskustelua sambialaisella tasa-arvon tantereella.
”Sambialaiset naiset ovat laiskoja”. Näin puuskahtaa kollegani ja nauraa. Hän on itsekin nainen.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen kuullut samankaltaisia kommentteja naisten suusta. Samainen kollegani yhtyi mieskuoron argumenttiin siitä, että järjestömme edellinen koulutusjohtaja epäonnistui työssään, koska oli nainen.
Kollegani osaa kuitenkin perustella mielipiteensä ja perusteluissa asuu totuuden siemen. Ensimmäinen argumentti on se, että naiset ovat tottuneet siihen, että mies elättää heidät. Kulttuurisesti miehiltä odotetaan elättäjän roolia, ja tätä roolia pitävät yllä vahvasti myös naiset.
Hyvä naimakauppa on helpoin tie hyvinvointiin.
Naisilta puuttuu myös uskoa omiin kykyihinsä. Yleisesti naiset ajattelevat, että miehet tietävät ja osaavat asiat paremmin, lukuun ottamatta perinteisiä naisten alueita, kuten ruuanlaittoa ja lastenhoitoa. Kokouksissa naiset istuvat useimmiten hiljaa ja vetäytyvät taka-alalle. He puhuvat usein vain, kun heiltä kysytään jotain suoraan.
Kollegani on myös sitä mieltä, että miehet kyllä hyväksyisivät naisten emansipaation, jos naiset vain itse olisivat siihen valmiita. Tätä en täysin allekirjoita, sillä on myös paljon miehiä, jotka pitävät tiukasti kiinni perinteisistä rooleista.
Sambiassa on useita aviomiehiä, jotka eivät halua, että heidän vaimonsa käyvät palkkatöissä. Julkiset roolit katsotaan ensisijaisesti miesten rooleiksi, naisen paikka ei ole osallistua päätöksentekoon. Naisten koulutusta ei myöskään pidetä yhtä tärkeänä kuin miesten. Eikä miehinen mies kokkaa tai pese pyykkiä.
Tällaiset toimet johtavat auttamatta sosiaalisen arvostelun kohteeksi, myös naisten taholta. Tiedän tämän hyvin, koska minulla on kokkaava ja pyykkäävä afrikkalainen puoliso, joka saa aina vastailla kummasteleviin kysymyksiin laiskasta vaimosta, joka ei laita miehelleen ruokaa.
Toisaalta tiedän myös monia miehiä, jotka haluaisivat tukea naisten aseman vahvistamista. Nämä miehet naisjärjestöjen olisi hyvä tavoittaa, sillä naisten asemaa ei voida muuttaa ilman miehiä. Ja sitten tarvitaan niitä naisia, joilla on voimaa, vaikutusvaltaa ja tahtoa vakuuttaa kanssasisaret siitä, että tasa-arvoisempi yhteiskunta on yksi tie hyvinvointiin.
Perheen turvallisuutta lisää huomattavasti se, ettei kaikki ole kiinni yhdestä leiväntuojasta. Naisten omaa turvallisuutta lisää se, etteivät he ole riippuvaisia miehistä. Sambiassakin on monta ankarasti taistelevaa yksinhuoltaja-äitiä, joille jokapäiväinen leivän pöytään saaminen on vaikea tehtävä.
Ja yhteiskunnan tulisi osaltaan tukea tätä kehitystä. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, haluaako yhteiskunta muuttua. Muutoksen on kuitenkin alettava ihmisistä itsestään.
