Kun Jasper Kurjenniemi oli 9-vuotias, hän kaipasi uutta tekemistä. Hän oli kokeillut erilaisia urheilulajeja ja muita harrastuksia, mutta ei ollut löytänyt mitään, mikä tuntuisi omalta.

Hänen äitinsä ehdotti partiota. Kurjenniemi päätti kokeilla yhdessä kaverinsa kanssa.

Muutaman vuoden päästä Jasper johti jo omaa ryhmää yhdessä häntä vuotta vanhemman partiolaisen kanssa.

Ryhmä tapasi kerran viikossa. Jasper ja hänen työparinsa suunnittelivat tapaamisten ohjelman. Joka kerralla opeteltiin jotain uutta: erätaitoja, ensiaputaitoja tai jokamiehenoikeuksia. Joskus luettiin partion historiaa, joskus laitettiin ruokaa nuotiolla, joskus käytiin suunnistamassa.

Jasper oli tuolloin 13-vuotias.

”Partioon kuuluu, että nuorille annetaan vastuuta. Usein sitä annetaan vähän enemmän kuin mihin olisi valmis, mutta tekemällä oppii”, hän sanoo.

Jasper nautti uudesta roolistaan. Se antoi kipinän, että voisi tehdä jotain vielä suurempaa.

Vuonna 2015 Jasper lähti vuodeksi Tukholmaan. Silloin ryhmän johtaminen kävi mahdottomaksi, mutta ylemmällä tasolla toimintaan pystyi osallistumaan myös etänä.

Paikallisesti toimivia partioryhmiä sanotaan lippukunniksi. Kukin lippukunta kuuluu johonkin partiopiiriin. Partiopiirit taas muodostavat valtakunnallisen keskusjärjestön.

Kurjenniemi lähti ensin mukaan häntä lähinnä olevaan partiopiiriin, Pääkaupunkiseudun Partiolaisiin, ja myöhemmin vielä lisäksi keskusjärjestöön. Nuotiopiirit vaihtuivat kokoushuoneisiin.

Keskusjärjestössä Jasper Kurjenniemi kuuluu kansainvälisten yhteyksien valiokuntaan. Siellä hän suunnittelee yhdessä muun valiokunnan kanssa esimerkiksi teemoja, joiden kautta voi vaikuttaa kansainvälisissä konferensseissa. Niissä päätetään koko maailman partiolaisten asioista.

Partioliikkeen Maailmanjärjestön mukaan partioon kuuluu yli 50 miljoonaa jäsentä ympäri maailman. Melkein kaikissa maissa on partiotoimintaa.

Suomalaisten Partiolaisten yksi tavoite on edistää sukupuolten tasa-arvoa, jotta kaikki maailman nuoret voisivat harrastaa partiota. Esimerkiksi kaikissa maissa asuville tytöille ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville se ei ole itsestään selvää.

Suomessa sosioekonomiset syyt estävät joidenkin lasten harrastuksen. Myös tämän epäkohdan eteen partiolaiset tekevät töitä.

Jonkun mielestä kokouksissa istuminen ja suunnittelutyö voi kuulostaa tylsältä, etenkin kun vaihtoehtona on partioon liittyvä käytännön tekeminen ja luonnossa liikkuminen. Partiossa tarvitaan molempia, mutta Jasperin mielestä hän sopii paremmin papereiden pariin.

”Se myös antaa minulle enemmän sellaisia urataitoihin liittyviä haasteita, joita tällä hetkellä etsin.”

Yksi partion opettama taito on päätöksenteko. Jasperin ohjenuora on se, että päätöksiä ei pidä venyttää, mutta ne pitää silti tehdä harkiten. Päätösten pitää pohjata siihen tietoon, mikä sillä hetkellä on käytössä.

”Jos jälkikäteen saa tietää faktaa, jota päätöksentekohetkellä ei ollut mutta joka olisi vaikuttanut päätökseen, on turha jäädä murehtimaan. Pitää muistaa faktat ja hyödyntää niitä seuraavalla kerralla.”

Partio on tuonut Jasperille paljon kontakteja ja opettanut häntä johtamaan itseään ja muita. Partion ansiosta hän on myös tottunut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.

Mieleenpainuvin muisto liittyy partiolaisten juhlaan Samoajat Gone Wild. Se on 200 hengen tapahtuma, josta Jasper oli yhtenä vuotena päävastuussa. Hän neuvotteli tilasopimuksia, huolehti budjetista, hankki paikalle ulkopuoliset esiintyjät ja niin edelleen.

”Kun se oli ohi, minulle jäi fiilis, että pystyn johtamaan ihmisiä ja asioita ja että uskallan ottaa isompiakin vastuita.”

Ehkä tärkeimpänä hän pitää kuitenkin partion yhteiskunnallista merkitystä. Partio tuo nuorten elämään yhteisöllisyyttä. Se ehkäisee syrjäytymistä.

”Partiossa ihmisistä voidaan ottaa koppia jo ennen kuin he syrjäytyvät.”

Suurin osa aloittaa partion 7-vuotiaana. Tapaamisia on kerran viikossa. Jos jatkaa harrastusta pitkään, on mahdollista kasvaa saman porukan kanssa jopa 17-vuotiaaksi, vanhemmaksikin.

Esimerkiksi koulukiusatulle lapselle tai nuorelle voi olla tärkeää tietää, että edes kerran viikossa pääsee porukkaan, jossa hänet hyväksytään.

”Jotkut ovat etsineet kipeästi omaa paikkaansa ennen kuin lähtivät partioon.”

Tämä artikkeli on osa Rauhanpuolustajien ja Rauhankasvatusinstituutin hanketta ”Nuoret ja rohkeat -tarinoita aktivismista”. Hanke on rahoitettu EU:n tuella osana Fingon hallinnoimaa Frame, Voice, Report -rahoitusta. Artikkelin sisällöstä vastaa tuensaaja, eikä sen voida katsoa missään olosuhteissa heijastavan Euroopan unionin kantaa.