PornoKirjoittanut Antti KurkoKuvat Ivan Radic

Pandemian vastaiseen rintamaan yhtyneen Pornhubin taustalla on kylmä bisneslogiikka, jossa tehdään voittoja heikompien hädällä

Pornhub kiillottaa kilpeään hyväntekeväisyydellä, mutta tekee voittoa epäeettisellä toiminnalla. Yhtiön takana oleva MindGeek -konserni on yksi internetin jättiläistä, joka kerää valtavasti tietoa seksisivujen käyttäjistä.

Lukuaika: 4 minuuttia

Pandemian vastaiseen rintamaan yhtyneen Pornhubin taustalla on kylmä bisneslogiikka, jossa tehdään voittoja heikompien hädällä

Koronaepidemian myötä maailman suurimpiin kuuluva pornosivusto Pornhub nousi otsikoihin jakamalla täysjäsenyyksiä, jotta ihmiset pysyisivät mieluummin kotona katsomassa pornoa, kuin altistamassa muita taudille.

Kekseliäästä markkinoinnista tunnettu yhtiö on myös aiemmin toiminut näyttävästi hyväntekeväisyyden saralla. Se on muun muassa kampanjoinut mehiläisten suojelun puolesta sekä käynyt taistoon muoviroskan pilaamien rantojen puhdistamiseksi.

PornHubin brändiä on rakennettu määrätietoisesti ajatuksella, jossa pornon katsominen esitetään ennemmin iloisena kuin hämyisenä toimintana. Samalla vastuullisuus on yleisesti hiipinyt osaksi aikuisviihdeteollisuutta ja aiheesta puhutaan positiivisempaan sävyyn kuin aiemmin. Näkyvästi teema nousi suomalaiseen keskusteluun toimittaja Ina Mikkolan Ina <3 Porno -televisiosarjan myötä, jossa opetetaan aikuisviihteeseen liittyvää medialukutaitoa sekä tuodaan esille alaan liittyviä positiivia puolia.

Samalla kun Pornhub on saanut pestyä irti alaan liitettyä rasvaista stigmaa, niin ovat myös haittapuolet nousseet voimalla esiin. Verkossa leviää parhaillaan vauhdilla adressi, jonka on allekirjoittanut jo lähes 700 000 ihmistä ympäri maailmaa. Siinä vaaditaan Pornhubin sulkemista ja yhtiön johdon pidättämistä vedoten siihen, että he ovat osallistuneet ihmiskaupan tukemiseen.

mainos

PornHub mainosti mehiläisten suojeluun keskittyvää BeeSexual -kampanjaa YouTubessa. Video ei sisällä alastomuutta.

Pornhub kuuluu maailman suosituimpien verkkosivujen joukkoon. Viime vuonna sivustolla kävi 42 miljardia vierailijaa ja sinne ladattiin yli 6 miljoonaa videota katsottavaksi. Pornhub on eräänlainen pornon sosiaalinen media, jonka sisällöstä valtaosa on harrastuksena tai omaksi huvikseen tehtyä amatöörimateriaalia, jota halutaan jakaa muille ihmisille. Yhtiö saa tulonsa mainoksista, jäsenmaksuista sekä tuotantoyhtiöiltä, jotka promoavat sivustolla videoitaan.

Valtavaan videomassaan mahtuu mukaan myös paljon ikävää materiaalia, kuten esimerkiksi kostopornoa. Sitä päätyy sivustoille katkerien ex-kumppanien lataamina, joiden tarkoitus on joko mustamaalata tai kiristää toista ihmistä. Aina kyse ei ole ex-kumppanista sillä videoita ja kuvia päätyy verkkoon myös hakkeroinnin seurauksena. Lisäksi oman lisähaasteensa tuo myös vauhdilla kehittyvä ja nopeasti yleistyvä deepfake-teknologia, kun tekoäly mahdollistaa henkilöiden kasvojen liittämisen osaksi pornografista kuva- tai videomateriaalia kotikonstein.

Koronavirus on pakottanut ihmiset pysymään kotonaan ja se on näkynyt Pornhubin kävijämäärissä. Kuva: Pornhub.

Vastareaktiona kostopornon leviämiselle on syntynyt #NotYourPorn -kampanja, joka vaatii kovempia toimenpiteitä sivuistoilta kostopornon leviämistä vastaan. Kampanjan teeseinä on, ettei kostopornoon pitäisi suhtautua kategoriana muiden joukossa, eivätkä suuryritykset saisi tehdä sillä voittoa.

Pornhubia onkin arvosteltu ankarasti siitä, että sen toimet vahingollisen materiaalin poistamiseksi ovat riittämättömiä. Yhtiö ei reagoi poistopyyntöihin tarpeeksi nopeasti ja toimenpiteisiin saattaa kulua helposti useita viikkoja. Tuolloin sisältö on jo levinnyt sivustoilta toisille ja sen saaminen pois internetistä on muuttunut mahdottomaksi. Verkkomedia Vicen selvityksen mukaan jo kertaalleen poistettujen videoiden uudelleen lataaminen sivustolle onnistuu vaivattomasti, eikä sivusto kykene tunnistamaan jo kertaalleen poistettuja videota, mikäli niitä editoidaan hieman.

Oman osansa kritiikistä kerää myös se, että sivustolle päätyy paljon sellaista materiaalia, jossa esiintyy alaikäisiä henkilöitä ja ihmiskaupan uhreja. Näitä videoita näyttämällä Pornhub on tahkonnut rahaa omistajilleen. Paljastuneet esimerkit ovat rajuja. Lokakuussa Floridassa pidätettiin mies, joka oli ladannut palveluun 58 videota 15-vuotiaasta tytöstä, joka oli ollut vuoden kateissa. Lasta hyväksikäyttänyt mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Moni kysyykin, että miksi yhtiö, jonka pääasiallinen tuote on näyttää sinne ladattavia aikuisvideoita, ei millään tapaa kontrolloi ketä videoilla esiintyy tai tarkista heidän täysi-ikäisyyttään? Virallista henkilötodistusta ei kysytä missään vaiheessa, ei edes käyttäjän ”todentaessa” henkilöllisyyttään. Pornojätille todennukseen riittää se, että käyttäjä lataa sivustolle kuvan itsestään ja pitää käsissään paperia, johon on kirjottanut käyttäjänimensä. Siitä huolimatta, että jättiyhtiö tuottaa miljoonia dollareita voittoa mainos- ja jäsenmaksutuloillaan, niin se ei ole kehittänyt minkäänlaista tunnistusjärjestelmää ongelman ratkaisemiseksi.

MindGeek on eräänlainen pornoteollisuuden oma Nestlé

Pornhubin omistaa kanadalainen megayhtiö MindGeek, joka toimii Luxemburgista käsin. MindGeek on eräänlainen pornoteollisuuden oma Nestlé, jolla on lonkeronsa kaikkialla alalla. Se omistaa myös muita isoja suoratoistopalveluita kuten RedTuben ja YouPornin sekä alan suurimpia tuotantoyhtiöitä kuten Brazzersin, Digital Playgroundin, Men.comin, Reality Kingsin sekä useita muita.

Nykyisin yritykset pystyvät kohdentamaan mainoksiaan ihmisille hyvinkin tarkasti heistä kerätyn verkkodatan perusteella, jota esimerkiksi Google tai Facebook ovat käyttäjistään keränneet. MindGeek ei ole yhtiönä poikkeus sillä sen houkuttelevuus mainostajalle perustuu isolta osalta käyttäjistään keräämään dataan.

Verratessa Pornhubia suoratoistopalvelu Netflixiin, voidaan huomata kuinka sen kyky kerätä dataa kävijöistä on paljon tehokkaampi. Siinä missä yhden kalliilla tuotetun televisiosarjan jakso kestää usein tunnin, niin keskimääräinen seksivideoiden katsoja ehtii 10 minuutin istuntonsa aikana katsoa useamman nollabudjetin videon.

Tavallisesti kävijädataa keräävät sivustot tarkkailevat verkkosivustoilla vierailevien henkilöiden IP-osoitteita. Nämä ovat numerotunnisteita joiden avulla verkkoon kytketyt laitteet voidaan yksilöidysti erottaa toisistaan. Ne ovat eräänlaisia digitaalisia rekisterikilpiä. IP-osoitteet on mahdollista salata jolloin pystytään vaalimaan käyttäjien yksityisyyttä ja näin tekee myös MindGeek.

Hälytyskellojen sietäisi usein soida, jos suuryritykset ryhtyvät kiillottamaan omaa kilpeään hyväntekeväisyys-kampanjoilla.

IP-osoite ei ole kuitenkaan ainut tapa selvittää ketä verkkosivustolla vierailee. MindGeek pystyy piirtämään hyvinkin tarkan ja yksilöidyn digitaalisen sormenjäljen sivuston käyttäjistä. Se kerää esimerkiksi tietoa siitä mitä selainta vierailija käyttää, mikä käyttöjärjestelmä puhelimeen on asennettu, mikä on näytön resoluutio ja laitteen kieliasetus. Lopuksi yhtiö rajaa nämä muuttujat maantieteelliselle alueelle. On hyvin epätodennäköistä, että samassa paikassa olisi toinen käyttäjä jonka laitetiedot olisivat täsmälleen samat. Vaikka anonyymi kävijä palaisikin sivustolle tyhjennettyä koneensa sivuhistorian niin MindGeek kyllä tietää kuka on kyseessä kunhan vain laite jota käyttää pysyy samana.

MindGeek on saanut olla varsin rauhassa ihmisten yksityisyyteen liittyvästä keskustelusta, jota esimerkiksi Facebook ja Google joutuvat käymään jatkuvasti julkisuudessa. Asiaa hillitsee se, että niin kauan kuin aikuisviihteestä puhumista väistellään häpeillen, niin yhtiöt saavat kerätä dataa varsin rauhassa.

Hälytyskellojen sietäisi usein soida, jos suuryritykset ryhtyvät kiillottamaan omaa kilpeään hyväntekeväisyys-kampanjoilla. Niiden toimintalogiikka perustuu lähes poikkeuksetta osakesalkkujen kasvattamiseen. Se, että Pornhub avaa täysjäsenyyden sivustolleen koronaviruksen aikana ei ole pyyteetön kädenojennus ihmiskunnalle. Miljoonavoittoja tahkova yritys ei joudu luopumaan juuri mistään, vaan saa jälleen kerättyä uutta dataa kävijöistään. Dataa jota käytetään esimerkiksi kohdistamaan tietyille käyttäjille lisää epäeettistä kostopornoa ja tehdäkseen sillä uusia voittoja.