2020-luvulla lukiossa opitaan muun muassa ratkomaan ongelmia, keskustelemaan rakentavasti ja tunnistamaan informaatiovaikuttamisen keinoja.
”Demokratian haasteet, kiertotalouden onnistuminen ja väestörakenteen muutosten aiheuttamat pulmat vaativat luovaa ongelmanratkaisukykyä ja periksiantamatonta asennetta. Vuorovaikutustaidot puolestaan ovat tärkeitä, jotta kykenemme dialogiin ja yhteistyöhön ongelmia ratkoessamme”, äidinkielen opettaja Taru Kumara-Moisio erittelee.
Näitä taitoja Kumara-Moisio opettaa myös itse käsikirjoittamiensa liveroolipelien avulla. Tarinoissa voi olla monimutkaisia ja -tieteisiä ongelmanratkaisutilanteita. Ensimmäisen kerran Kumara-Moisio käytti larppaamista opetuksessa vuonna 2015. Mukana oli 140 ensimmäisen vuoden lukiolaista ja kuusi opettajaa. Larppi kesti yhden iltapäivän ja se pohjautui Kumara-Moision suunnittelemaan kohtaukseen, jossa ihmiskunta oli ajautunut kriisiin. Enemmistö kärsi makean veden puutteesta ja osa varjeli vesivarastojaan.
”Muistaakseni opiskelijat kehittivät larpissa uusia tapoja suodattaa merivedestä juomavettä ja hioivat rooliryhmittäin yhteistyökuvioitaan ja kaupankäyntivalttejaan”, Kumara-Moisio muistelee.
Myös yksinkertaisempia vuorovaikutusharjoituksia voidaan pelillistää.
”Kerran opiskelijat eläytyivät ryhmissä 1960-luvun tunnelmiin ja joutuivat rooleissaan mahdollisimman uskottavasti perustelemaan, miksi puoltavat Hannu Salaman Juhannustanssien sensurointia tai miksi eivät. Se vaati asiaan perehtymistä ja oli toisaalta monen mielestä myös hauskaa.”
”Omia turhautumisen tunteitaan pitää osata käsitellä, jotta pystyy kuuntelemaan toista.”
Pelien lisäksi vuorovaikutusta opitaan perinteisemmillä harjoituksilla, kuten erilaisiin kommunikointityyleihin ja vuorovaikutustilanteisiin perehtymisellä sekä nonverbaalisen viestinnän tarkastelulla. Keskustelu on tärkeä opetusmetodi.
”Järjestämme luokassa pienissä ryhmissä keskusteluja. Keskusteluissa kootaan erilaisia näkemyksiä annetusta aiheesta, ja jos kyse on ongelmanratkaisusta, laaditaan yhdessä jonkinlainen lista käytännöistä, joilla kyseinen ongelma voidaan selättää. Neuvotteluissa taas pyritään pääsemään yhteiseen lopputulokseen mahdollisista eturistiriidoista huolimatta. Toiset toimivat tarkkailijoina ja palautteenantajina – ja toki keskustelijat itsekin pääsevät jälkikäteen arvioimaan omaa osallistumistaan, joskus jopa videotallenteelta.”
Havainnointi ja kuuntelu ovat vuorovaikutustaitojen ytimessä.
”On opettavaista, miten monipuolisesti toisten keskustelijoiden kuuntelu voi näkyä, esimerkiksi kannustustavina ilmeinä ja eleinä tai tarkentavina kysymyksinä. Pitää osata jatkaa keskustelua toisen puheenvuorosta.”
Vuorovaikutustaitojen opettamiseen kuuluu myös oman tunne-elämän ymmärtämistä ja hallintaa.
”Dialogiin kuuluu ehdottomasti kyky tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan. Vahva provosoituminen ei edistä rakentavaa keskustelua. Samoin omia turhautumisen tunteitaan pitää osata käsitellä, jotta pystyy kuuntelemaan toista ja odottamaan omaa puheenvuoroaan.”
Näiden taitojen oppiminen lähtee oman kehollisuuden ymmärtämisestä.
”Olen tehnyt opiskelijoiden kanssa läsnäoloharjoituksia, joissa lähdetään liikkeelle lyhyistä oman hengityksen ja tuntemusten tarkkailuista ja edetään kokonaisen keskustelun osallistujien läsnäolovaikutelman analysointiin.”
Vuorovaikutustaitoja voi harjoitella myös itsenäisesti.
”Verkosta löytyy opetuksen tueksi paljon esimerkkivideoita ja -podcasteja, joita voi analysoida: kenen puhe on selkeää ja yhteistyöhön pyrkivää, kenen hyökkäävää jne. Puhun vuorovaikutustaitojen harjoittelun yhteydessä myös läsnäolon ja silmiin katsomisen merkityksestä. Runsas kännykän tai läppärin vilkuilu keskustelun aikana hajottaa tarkkaavaisuutta eikä anna vaikutelmaa siitä, että arvostaisi muita keskustelijoita. Yhteisen ajattelun ilmapiiri särkyy.”
