Ikuinen kuningas. Sitä tarkoittaa Kianoush-etunimi muinaisen persian kielellä. Tuottelias taiteilija Kianoush piirtää ja kirjoittaa kolumneja Courrier international ja La Croix -lehtiin viikoittain.
Kianoush Ramezanin terävän kynän pilkan kohteena ovat olleet islamistit siitä lähtien, kun hän pakeni Iranista Ranskaan vuonna 2009. Ranskassa hän ällistyi eurooppalaisen älymystön tai ”vasemmiston” tietämättömyydestä.
”On tärkeää erottaa toisistaan käsitteet: islam on uskonto ja muslimi tarkoittaa islaminuskoista ihmistä. Kenestäkään ei voi päällepäin nähdä, onko tämä muslimi vai ei, koska islamin uskontoon ei kuulu mitään pukeutumiskoodia. Islamismi on poliittinen suuntaus, joka ei ole osa uskontoa.”
Nimenomaan islamismin vuoksi Kianoush Ramezani pakeni Iranista 2009. Viranomaiset alkoivat pidättää, vangita ja jopa tappaa demokratian puolesta mieltä osoittavia aktivisteja.
Ihmisoikeuksia poljetaan Iranissa rajusti edelleen. Tiedotusvälineet ja netti ovat vallanpitäjien tiukassa kontrollissa. Oikeuslaitos kohtelee valtaa kritisoivia säälimättömästi.
Saharov-palkittu lasten ja naisten oikeuksia äänekkäästi puolustanut asianajaja Nasrin Sotoudeh tuomittiin vuosi sitten jopa 148 raipaniskuun ja käsittämättömän pitkään 38 vuoden vankeuteen. (10.8.2020 Sotoudeh aloitti nälkälakon vankilassa.) Sotoudehin tuomion syitä olivat ”propagandan levittäminen” ja ”ylimmän johtajan loukkaaminen”. Sotoudeh kiistää syytteet, ja ihmisoikeusjärjestöt ympäri maailmaa ovat vedonneet hänen vapautumisensa puolesta.
Ramezanin mukaan ulkomailta tulevilla vetoomuksilla voi vaikuttaa, sillä Iranille on tärkeää pysyä erityisesti läntisten teollisuusmaiden kanssa väleissä.
Poliittisten piirrosten aiheet ovat erilaisia Iranissa ja maan ulkopuolella. ”Iranissa piirtäjät työskentelevät hallituksen huomassa ja osallistuvat islamistisen propagandan levittämiseen. Erityisen suosittuja aiheita ovat länsimaiden ja Israelin haukkuminen. Maanpaossa olevat kritisoivat islamistista hallintoa ja piirtävät paljon ihmisoikeuksista.”
Euroopassa monet luulevat virheellisesti, että uskontoa ja uskonnonvapautta puolustaakseen täytyy puolustaa islamismia.
Ramezania turhauttaa erityisesti sanan ”islamofobia” väärinkäyttö: jos arvostelee islamismia, islamistit syyttävät islamofobiasta. Ramezanin mukaan islamismia pitää arvostella ankarasti, ja varsinkin ihmisoikeusaktivistien pitäisi olla hereillä.
”Euroopassa on pitkään puhuttu ihmisoikeuksista ja sananvapaudesta. Kuitenkin islamistit käyttävät nimenomaan näitä vapauksia hyväkseen saaden aikaan enemmän rajoituksia”, muistuttaa Ramezani, ja kertoo miten herkästi islamistit syyttävät eurooppalaista rasistiksi, jos tämä kritisoi esimerkiksi arabimaiden naisten huonoa kohtelua. ”Ja erityisesti naisten elämää rajoitetaan. Heidän oikeuksiaan poljetaan.”
Vaikka esimerkiksi arabimaissa ja Lähi-idässä on harjoitettu islamin uskoa satoja vuosia, pukeutuminen ei ole aina ollut yhtä säädeltyä kuin nyt. Muutaman viime vuosikymmenen aikana, Iranissa uskonnollisen vallankumouksen jälkeen 1990-luvulla, islamistisissa maissa pukeutumisnormeja on kiristetty ja naisten vapauksia on rajoitettu. Nyt jopa Turkki on seuraamassa tiukkojen arabimaiden esimerkkiä.
Eräs rajoitus on tiukka poliittinen pukeutumiskoodi. Naisten hiukset peittävät huivit tai mustat koko vartalon ja kasvot peittävät kaavut ovat islamistisen politiikan normeja. ”Ne eivät kuulu kulttuuriin eikä uskontoon. Ne ovat alistamisen tunnusmerkkejä”, Ramezani painottaa.
Tosin Euroopassa monet nuoret ihmiset kokevat, että huivi on vapauden ilmaus ja identiteetin manifesti. Eihän minkään vaatekappaleen käyttäminen ole väärin, jos kyseessä on oma halu pukeutua siihen?
Ramezanin mukaan ”oman halun” osoittaminen on monimutkaista ja vaikeaa erityisesti tässä tapauksessa. Naiset juksataan rakastamaan symbolista vankilaansa, ja tämä on yksi poliittisen islamismin kieroimmista silmänkääntötempuista:
”Monet islaminuskoiset naiset täällä [Euroopassa] etsivät omaa identiteettiään ja haluavat kapinoida länsimaisia normeja vastaan. He ovat helppo saalis islamisteille: pue hijab, niin olet kapinallinen.”
Kapina suunnataan pois islamistisesta politiikasta länsimaisia arvoja vastaan. ”Iranissa on paljon naisia, jotka vihaavat hijabia. Eurooppalaisten ihmisoikeusaktivistien pitäisi tukea heitä”, Ramezani sanoo painokkaasti. ”Olen tavannut heistä monia, ja vankiloissa heitä on sadoittain. Monia on jopa tapettu.”
Ramezani on tukenut pilapiirtäjinä työskenteleviä naisia. Eräs osoitus tästä on se, että hänet on pyydetty Women Cartoonists International Award -lautakuntaan valitsemaan parhaita naispuolisia pilapiirtäjiä. Palkinnon lähtökohtana on piirtäen muistuttaa maailmaa siitä, ettei tasa-arvoa ole vielä saavutettu.
Eurooppalaisten harhaluulojen ansiosta Iranin uskonnollisessa vallankumouksessa mullah Ruhollah Khomeini nousi valtaan vuonna 1979. Khomeinin ei suinkaan olisi pitänyt olla ainoa vaihtoehto šaahi Mohammad Reza Pahlaville, mutta Iranin politiikkaan sekaantunut Ranska tuki Khomeinia vahvasti. Khomeinin mukana valta siirtyi islamisteille.
Ramezanin mukaan myös Eurooppa, etenkin Ranska, kärsii edelleen virheliikkeestään. Väärän vallanpitäjän tukemista on länsimaissa peitelty valehtemalla myös itselleen, eli pitämällä uskonnollista diktaattoria Iranin kansan omana, ainoana vaihtoehtona.
Iranin valtaapitävät haluavat näennäisesti pitää kiinni demokratiaa muistuttavista instituutioista. Maassa järjestetään vaaleja, koska valta on saatava legitimoitua, niin että ulkomaatkin ovat tyytyväisiä. Kuitenkaan vaalit eivät ole vapaat eivätkä rehelliset. Ehdokasasettelusta lähtien pidetään huolta, etteivät islamistista totalitarismia vastustavat henkilöt pääse peliin mukaan.
Iranin poliittista propagandaa voi verrata suomalaisille tutumpaan esimerkkiin, Venäjään. jos Venäjän demokratian rappiota tulee suomittua liian rankasti, myös Kreml ja sitä puolustavat dosenttitrollit kiirehtivät syyttämään arvostelijoita ”russofobiasta”. Samoin Venäjälläkin järjestetään vaaleja, vaikka lopputulos on ennalta selvä. Aidon opposition ei anneta näkyä ehdokasasetteluissa, saati edes mainostaa itseään.
Patriarkaatin diktatuurit kaikkialla maailmassa perustelevat valtaansa demokratian arvojen avulla. Kun he kuitenkin aika ajoin jäävät kiinni systemaattisesta vallan keskittämisestä, he vetävät esiin ”hyvä isä” -kortin: vajavaista ja irrationaalista kansaa johtamaan tarvitaan vahva johtaja, joka tietää kaiken kansaa paremmin ja joka vain kansaansa suojellakseen rankaisee ankarasti johtajaa vastaan rikkoneita.
Kianoush Ramezani on ihaillut eurooppalaisia arvoja, kuten pyrkimystä demokratiaan ja ihmisoikeuksien painottamista. Siksi hänestä on surullista, jos Euroopan hyvät puolet alkavatkin murentua. Hänen mielestään nimenomaan vasemmiston tehtävänä olisi toimia demokratian puolesta, ja yksi iso asia olisi islamismin kitkeminen.
Kun Ramezani puhuu vasemmistosta, hän ei tarkoita määritelmällä poliittista suhtautumista tulonjakooon tai pääomaan. Hänelle vasemmisto on demokratiaa, tasa-arvoa ja ympäristön suojelua vaativa poliittinen liikehdintä, johon voi kuulua useita puolueita.
”Kun vasemmisto tukee islamisteja, se ampuu itseään jalkaan”, väittää Ramezani.
Ramezanin mielestä on erityisen ikävää, että ainoa poliittisesti äänekäs islamismista ja islamistisesta terrorista puhuva taho on äärioikeisto. Tämä lisää vääristymiä. Eurooppalainen rasistinen ja jopa fasistinen äärioikeisto ei suinkaan ole lisäämässä demokratiaa, vaan sekin pyrkii murentamaan sitä. Kuitenkin vasemmisto on joutunut tilanteen vangiksi, koska se on kokenut tärkeäksi vastustaa äärioikeistoa ymmärtämättä, ettei vastapuolelle saisi asettaa ääriuskovaista diktatuuria. Se on siis tehnyt ratkaisevan virheen asemoidessaan itsensä islamismin puolustajaksi. Samalla vasemmisto ei ole huomannut menettäneensä konfliktin fokuksen: demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisen.
Samantapainen virhe on tapahtunut monien eurooppalaisten suhtautumisessa arabikevään kapinoihin vuonna 2010–2011. Koska demokratialiike epäonnistui totaalisesti monissa maissa, länsimaissa alettiin ajatella, että Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan vallankumoukselliset demokratia-aktivistit olivat väärässä. Esimerkiksi Egyptissä Kairon Tahrir-aukion satojen tuhansien osallistujien mielenosoitukset johtivat siihen, että valtaan nousi Muslimiveljeskunta, militantti islamistinen ääriliike. Se ei mitenkään edustanut vallankumouksellisen demokratialiikkeen tahtoa.
”Arabimaiden vallankumouksia ei ollut tekemässä mikään yhtenäinen ryhmä, vaan joukko erilaisia ihmisiä. Heitä yhdisti toivo ja halu pyrkiä parempaan”, Ramezani huokaa.
”Koska vallankumoukselliset eivät missään päin arabimaita olleet kovinkaan hyvin organisoituneita, he tulivat luoneeksi valtatyhjiöitä, jotka ääri-islamistit kiireesti valtasivat.”
Pilapiirtäjä Kianoush haluaa nimenomaan toimia, ei vain reagoida: “act, not just react”. Sosiaalisen media edistää pilapiirrosaktivismia. Ramezanin mukaan turvallisessa yhteiskunnassa on vapaa internet eikä kansalaisia valvota.
”Tarkkailen yhteiskuntaa ja ihmisiä ympärilläni filosofisesti, poliittisesti ja vaistonvaraisesti. Provosoin yhteiskuntaa ja kutsun sitä reagoimaan. Jokainen viivani ja pikselini on aktivismia. Muistutan ihmisiä sananvapaudesta perusoikeutena.”
Onneksi Ramezani näkee, että ihmisissä on toivoa. Jopa koronavirus on nostanut tätä esiin:
”Todelliset muutokset tapahtuvat, kun ihmiset heräävät ja tajuavat todelliset voimansa. He voivat perustaa uusia poliittisia liikkeitä ja aktivoitua. Demokratiaa ei voi taata, jos kansalaiset luottavat poliitikkoihin sokeasti.”
Ramezani antoi haastattelun myös 4.9.2020, kun Charlie Hebdo -lehteen kohdistuneiden terrori-iskujen oikeudenkäynti alkoi Pariisissa. Linkki haastatteluun on tässä.
