Nuoret ja rohkeatKuvat Jitten Yunnam

Ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Agenonga Robert: ”Kaipaan rajat ylittävää aktivismia”

Lukuaika: 2 minuuttia

Ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Agenonga Robert: ”Kaipaan rajat ylittävää aktivismia”

Kuka?

Ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti Agenonga Robert

Ikä: 26 vuotta

Asuinpaikka: Pakwach, Albertinjärven alue, Uganda.

Työpaikka: Töissä perustamassaan kansalaisjärjestössä Ngetha Media Association for Peace.

Tästä ei tingi: Toivosta. ”Haluan taistella, jotta huomenna asiat olisivat paremmin.”

Terveiset muille nuorille: Olkaa solidaarisia, myös Saharan eteläpuolella asuvia ihmisiä kohtaan.

(Instagram: ei ole)

Ugandalainen Agenonga Robert ei ollut täyttänyt seitsemää vuotta, kun hän jo kiinnitti huomiota kylänsä epäkohtiin. Johtajat olivat epäreiluja, ja miehet pahoinpitelivät vaimojaan.

Vähän vanhempana Agenonga Robert alkoi kirjoittaa kirjeitä poliitikoille, viranomaisille ja poliisille. Hän vaati, että epäkohtiin puututaan.

Vuonna 2015 hän perusti ihmisoikeuksia ja ympäristöä puolustavan kansalaisjärjestön nimeltään Ngetha Media Association for Peace. Nykyään hän on kokopäiväinen aktivisti, joka haluaa vaikuttaa maansa, Itä-Afrikan ja koko maailman tulevaisuuteen.

Viime aikoina Agenonga Robert on keskittynyt vastustamaan ranskalaisen öljy-yhtiön Totalin toimintaa maan länsiosassa, missä hän itsekin asuu. Yhtiö poraa Albertinjärven alueella öljyä, vaikka luonto on hyvin herkkä.

”Öljynporaus on haitaksi alueen asukkaille ja ainutlaatuiselle luonnolle. Täällä elää paljon haavoittuvaisia eläinlajeja”, Agenonga Robert sanoo.

Pahimmassa tapauksessa alueen luonto järkkyy ja vesi saastuu niin, että sitä juovat ihmiset sairastuvat. Öljynporaus haittaa myös turismia.

”Öljy-yhtiö haluaa ostaa täkäläisiltä asukkailta heidän maansa, jotta öljynporaus voi jatkua. Osa asukkaista on allekirjoittanut papereita, joiden sisältöä he eivät ymmärrä.”

Agenonga Robertin taktiikkana on tulla väliin ennen öljy-yhtiötä. Jos joku haluaa myydä maansa, hänen kansalaisjärjestönsä yrittää ostaa sen ennen kuin öljy-yhtiö ennättää paikalle. Näin hän voi varmistaa, että ympäristö ei vaarannu ja että asukkailla on edelleen maata, jota viljellä.

Kansalaisjärjestö on jo ostanut 35 hehtaaria maata. He haluaisivat ostaa vielä 2 000 hehtaaria lisää, mutta siihen tarvitaan rahaa. Hän etsii parhaillaan ulkomaisia kansalaisjärjestöjä yhteistyökumppaneiksi ja rahoittajiksi.

Eri puolilla Ugandaa vaikuttavat aktivistit ovat eriarvoisessa asemassa keskenään. Pääkaupungissa Kampalassa toimii isoja kansalaisjärjestöjä, joilla on enemmän rahaa ja muutenkin paremmat mahdollisuudet edistää ajamiaan asioita kuin maaseudulla toimivilla järjestöillä.

”Pääkaupungin aktivistit ovat onnistuneet vakuuttamaan ulkomaiset kansalaisjärjestöt ja muut rahoittajat siitä, että vain he tekevät hyvää työtä”, Agenonga Robert sanoo.

Pääkaupunkiseudulla ihmiset ja myös aktivistit ovat paremmin koulutettuja kuin maaseudulla. Heillä on paremmat mahdollisuudet luoda kontakteja ja hankkia rahoitusta.

”Voin vain yrittää kouluttaa maaseudun ihmisiä ja kertoa heille esimerkiksi ihmisoikeuksista ja maanomistuslaeista. Kaikista voi tulla aktivisteja.”

Maan vallanpitäjät eivät katso aktivisteja hyvällä. Agenonga Robert on pidätetty monta kertaa hallituksen vastaisesta toiminnasta.

”En tule koskaan saamaan valtiolta töitä, mutta esimerkiksi jonkun maan lähetystö saattaisi palkata minut. Toistaiseksi en kuitenkaan halua. Aktivismi on kutsumukseni.”

Alun perin Agenonga Robert meni opiskelemaan oikeustiedettä. Pian hän huomasi, että juristit ovat korruptoituneita ja että Ugandan lain tunteminen ei juuri auta häntä hänen aktivismissaan.

Hän vaihtoi pääaineekseen kansainväliset suhteet. Kansainvälisen politiikan kiemuroiden tuntemisesta on hänelle suurta hyötyä.

”Sen ansiosta osaan puhua samaa kieltä kuin ulkomaiset rahoittajat, diplomaatit ja poliitikot.”

Agenonga Robert toivoo, että aktivistit ympäri maailmaa tekisivät enemmän yhteistyötä.

”Afrikkalaisten aktivistien on vaikea päästä edes käymään esimerkiksi Euroopassa. Siellä ajatellaan heti, että aiomme jäädä sinne, jos meitä on vainottu kotimaassamme. Mutta olisi tärkeää luoda kontakteja ja suunnitella yhteistyötä. Tarvitsemme rajat ylittävää aktivismia.”

mainos

Samalla muualla asuvat oppisivat ymmärtämään, että Afrikka ei ole yksi maa vaan maanosa, jossa on monia erilaisia valtioita.

”Monet luulevat, että Afrikassa on vain villieläimiä.”

Ugandassa ja muualla Itä-Afrikassa on paljon ongelmia, jotka Agenonga Robertin mukaan johtuvat huonoista ja korruptoituneista johtajista. Hän kuitenkin uskoo, että tulevaisuus on valoisa.

”Eurooppakaan ei ole aina ollut vauras. Sen elintaso nousi, koska aktivistit ajoivat yhteiskunnallisia muutoksia.”

Tämä artikkeli on osa Rauhanpuolustajien ja Rauhankasvatusinstituutin hanketta ”Nuoret ja rohkeat -tarinoita aktivismista”. Hanke on rahoitettu EU:n tuella osana Fingon hallinnoimaa Frame, Voice, Report -rahoitusta. Artikkelin sisällöstä vastaa tuensaaja, eikä sen voida katsoa missään olosuhteissa heijastavan Euroopan unionin kantaa.

  • 27.5.2020
  • Kuvat Jitten Yunnam